Monet varhaiskristilliset kirjoittajat olisivat tästä tietääkseni eri mieltä. Esimerkiksi Augustinus muistaakseni aloittaa Enchiridionin käsittelemällä varmuutta. En tunne asiaa hirveän hyvin. Olisiko tästä mielipiteitä?
Hmm, kiinnostavaa. Onko tarkempia viitteitä?
Alustus. Väärinymmärrya tarkoittaa sitä, ettei ole ymmärtänyt kuten P. Tuomas Akvinolainen kirjoittaa. Kirkkoisä Augustinus kirjoittaa (ehkä Henki ja kirjain), että synti on tavallaan tietämättömyyttä, sillä, jos synninteon vakavuus ymmärrettäisiin, ei syntiä tehtäisi; tai ainakin osa synneistä jäisi tekemättä, jotka tietämättömyyden vuoksi tehdään. Tämä ei tee kaikesta väärinymmärryksestä syntiä, sillä ihmisen intellekti ei ole ajan ulkopuolella, jolloin ei voida olettaa, että ihminen milloinkaan, paitsi jumalallisesta väliintulosta ymmärtäisi kaiken, jolloin siis ihminen lähtökohtaisesti ymmärtää monia asioita väärin eli ei ymmärrä niitä, näin ollen väärinymmärrys ei voi olla synti itsessään, mutta ehkä se voi olla sitä joissakin tilanteissa, joista varmaan onkin hyvä keskustella.
1 tykkäys
Tietäminen ei ole koskaan pelkästään mielen sisäinen asia, vaan oikea tieto on aina kytköksissä oikein tekemiseen. Tämän takia hyveet ovat tietämistä, ja paheet ovat tietämättömyyttä ja syntiä. Väärin ymmärtäminen ei rajoitu vain mielen sisäiseen väärään käsitykseen, vaan väärä ymmärrys tuottaa väärin tekemisen, siis syntiset teot. Siksi väärin ymmärtäminen on syntiä ja oikein tekeminen on vastaavasti vanhurskautta. Teoria ja käytäntö liittyvät aina elimellisesti yhteen.
Ruokavalion ollessa terveydelle vaarallinen kasvaa riski sairastua vakavasti. Tämä riippumatta siitä onko kyseessä tietentahtoen epäterveellisesti syöminen vai ei.
Samalla tavalla synnin kanssa. On se synti tullut lapsuudenkodin huonosta kasvatuksesta, tai siitä että olet itse oppinut huonot tavat, niin seuraukset siitä ovat ihan yhtä huonot. Toki itseoppien olet syyllinen ja vanhempiesi opettamana todellisuudessa uhri.
Mikä on ihmisen luomisessa saadun osuus asiaan? Onko ihminen syyllinen myös kaikesta siitä, mihin ei itse ole voinut mitenkään vaikuttaa? Tätähän edustaa myös vaikkapa vanhemmat, sairaudet, ominaisuudet, kyky ymmärtää jne
On selvää, että olet syyllinen vain syntiin jonka teet tietoisesti. Lisäksi kylläkin syntiä on myös se, että et pyri kehittymään, eli pääsemään irti niistä synneistä, joita päälläsi on vaikkapa huonon kasvatuksen seurauksena.
Ajatteletko että kaikki ovat saaneet yhtä vahvan ja hyvin kehittyneen kyvyn kehittymiseen ja synneistä irti pääsemiseen? Vain silloinhan henkilö voisi olla syyllinen, koska ei täytä pyrkimyksen velvoitetta. Oma mielikuvani ihmisistä on sellainen, että olemme syntymästämme varustettuja hyvin erilaisin valmiuksin sen lisäksi että synnymme hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Tästä johtuen oma ongelmani on pystyä näkemään kaikki ihmiset yhtä pystyviksi ja siten ne jotka eivät pysty vain omasta syystä syyllisiksi vaikkapa haluttomuuden, laiskuuden tai jonkun muun syyn vuoksi siihen, että eivät pääse irti synneistään.
Eivät ole. Se ei tee heidän elämästään huonompaa, vaan erilaista.
Niillä joille on tuossa asiassa annettu enemmän myös vaaditaan enemmän suhteessa itseen ja muihin.
Minusta kyllä raamatullinen syntikäsitys on sellainen, että syntiinlankeemus vaikuttaa koko luomakunnassa niin, että meidän synnynnäiset taipumuksemme voivat olla syntisiä. Eikä meistä kukaan pysty pääsemään syntisyydestä eroon. Jossain yksittäisessä pinnallisessa asiassa ehkä pystymme toimimaan vähemmän syntiä tehden, mutta minusta Jeesuksen vuorisaarnassa tulee hyvin selväksi se, että synti on meissä paljon syvemmässä kuin teot. Ja vain Jeesuksen ristinkuolema voi meidät vapauttaa synnistä, ei mikään oma teko tai yritys.
2 tykkäystä
En pidä väärinymmärtämistäni syntinä, mutta kyllä hieman harmittaa että en ole aiemmin lukenut Tunnustuskirjoja. Monta pahaa väärinymmärrystä olisi estetty.
Olen aiemmin kehunut tätä foorumia siitä että se on antanut paljon tietoa. Toisaalta, tältä foorumilta ovat lähtöisin myös kielteisimmät kuvani luterilaisuudesta. Se ei tietenkään ole kirjoittajien vika, he toimivat hyvässä uskossa vilpittömästi. Itse olen ymmärtänyt väärin, mutta en siitä syyllisty. Ei saada jäädä tuleen makaamaan vaan jatketaan etenemistä.
Olisi pitänyt ymmärtää että kaikissa yhteiskunnissa ja kristillisissä yhteisöissä viljellään puheenparsia jotka eivät kuitenkaan anna täysin oikeaa kuvaa asioista. Suopeastihan minä osasin suhtautua Espanjan katolisuuteenkin. En vain ole osannut suhtautua suopeasti kotimaani luterilaisuuteen.
1 tykkäys
Eipä kukaan kai meistä pidä käsityksiämme syntinä. Se se iso ongelma onkin, että usein olemme omille virheillemme ja väärinymmärryksillemme sokeita. Siksi tietenkin tämän keskusteluaiheen kysymyskin on ihan aiheellinen. Etenkin perisyntioppiin vahvasti sitoutuva kristillisyys vastaa, että totta kai. Se, että emme ole tiedostaneet virhettämme tai olemme tehneet väärin, koska emme ole tienneet sen olevan väärin, ei ole mikään tekosyy.
Raamatun pohjaltakin tällaista hyvin laajaa syntikäsitystä on helppo perustella. Etenkin Vanhassa testamentissa väärintekemiset ja sovitusta vaativat teot ovat usein vahinkoja ja ymmärryksen tai tiedon puutteesta tapahtuneita. Sellaisia, joissa maallinen oikeuslaitos saattaisi hyvinkin antaa vapauttavan tuomion tai ainakin toteaisi, että asiaan liittyy monia lieventäviä asianhaaroja. Tällainen ajatuskulku saa tukea myös Uudessa testamentissa, jossa esimerkiksi Jeesus peräänkuuluttaa täydellisyyttä. Täydellisyyden ohella kaikki muu on maalin ohi ampumista eli kirjaimellisesti käännettynä syntiä.
Toisaalta sitten samaan aikaa sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa katsotaan uskomattoman paljon asioita läpi sormien ja armahdetaan. Tämä on se omasta mielestäni suurin kysymys ja ristiriitakin kristillisessä uskossa. Äärimmäisen ehdoton vaatimus ja samaan aikaan täydellinen armollisuus.
Voi olla että joku käsityksistäni on syntiä, mutta siltä osin kuin väärin ymmärtäminen on inhimillistä rajallisuutta, se ei välttämättä ole syntiä.
Ja toisaalta.
Ihminen on täydellinen vain inhimillisen rajallisuutensa puitteissa, mutta kaikki rajallisuus ei ole syntiä. Tosin Silvanus tämän ketjun aloittavassa viestissään muistelee Augustinuksen ottaneen sen kannan että väärin ymmärtäminen on syntiä, mutta ei kuitenkaan tarkemmin lainaa tätä, osoittaakseen että Augustinus nimenomaan kirjoittaa Enchiridionissa varmuudesta niin että se tarkoittaa myös väärinymmärtämistä. Itse en ole varma mihin kohtaan Silvanus tuossa viittaa.
Minulla itselläni on sellainen synti-sanan käyttötapa, että en viittaa sillä sanalla kaikkeen inhimilliseen rajallisuuteen, koska me olemme maan tomua ja Jumala tietää että me olemme sitä. Synti on Jumalasta eroa, eikä inhimillinen rajallisuus sellaisenaan erota Jumalasta, täytyy toimia tietoisesti Jumalan ilmoittamaa tahtoa vastaan tehdäkseen synnin.