Monet varhaiskristilliset kirjoittajat olisivat tästä tietääkseni eri mieltä. Esimerkiksi Augustinus muistaakseni aloittaa Enchiridionin käsittelemällä varmuutta. En tunne asiaa hirveän hyvin. Olisiko tästä mielipiteitä?
Hmm, kiinnostavaa. Onko tarkempia viitteitä?
Alustus. Väärinymmärrya tarkoittaa sitä, ettei ole ymmärtänyt kuten P. Tuomas Akvinolainen kirjoittaa. Kirkkoisä Augustinus kirjoittaa (ehkä Henki ja kirjain), että synti on tavallaan tietämättömyyttä, sillä, jos synninteon vakavuus ymmärrettäisiin, ei syntiä tehtäisi; tai ainakin osa synneistä jäisi tekemättä, jotka tietämättömyyden vuoksi tehdään. Tämä ei tee kaikesta väärinymmärryksestä syntiä, sillä ihmisen intellekti ei ole ajan ulkopuolella, jolloin ei voida olettaa, että ihminen milloinkaan, paitsi jumalallisesta väliintulosta ymmärtäisi kaiken, jolloin siis ihminen lähtökohtaisesti ymmärtää monia asioita väärin eli ei ymmärrä niitä, näin ollen väärinymmärrys ei voi olla synti itsessään, mutta ehkä se voi olla sitä joissakin tilanteissa, joista varmaan onkin hyvä keskustella.
Tietäminen ei ole koskaan pelkästään mielen sisäinen asia, vaan oikea tieto on aina kytköksissä oikein tekemiseen. Tämän takia hyveet ovat tietämistä, ja paheet ovat tietämättömyyttä ja syntiä. Väärin ymmärtäminen ei rajoitu vain mielen sisäiseen väärään käsitykseen, vaan väärä ymmärrys tuottaa väärin tekemisen, siis syntiset teot. Siksi väärin ymmärtäminen on syntiä ja oikein tekeminen on vastaavasti vanhurskautta. Teoria ja käytäntö liittyvät aina elimellisesti yhteen.
Ruokavalion ollessa terveydelle vaarallinen kasvaa riski sairastua vakavasti. Tämä riippumatta siitä onko kyseessä tietentahtoen epäterveellisesti syöminen vai ei.
Samalla tavalla synnin kanssa. On se synti tullut lapsuudenkodin huonosta kasvatuksesta, tai siitä että olet itse oppinut huonot tavat, niin seuraukset siitä ovat ihan yhtä huonot. Toki itseoppien olet syyllinen ja vanhempiesi opettamana todellisuudessa uhri.
Mikä on ihmisen luomisessa saadun osuus asiaan? Onko ihminen syyllinen myös kaikesta siitä, mihin ei itse ole voinut mitenkään vaikuttaa? Tätähän edustaa myös vaikkapa vanhemmat, sairaudet, ominaisuudet, kyky ymmärtää jne
On selvää, että olet syyllinen vain syntiin jonka teet tietoisesti. Lisäksi kylläkin syntiä on myös se, että et pyri kehittymään, eli pääsemään irti niistä synneistä, joita päälläsi on vaikkapa huonon kasvatuksen seurauksena.
Ajatteletko että kaikki ovat saaneet yhtä vahvan ja hyvin kehittyneen kyvyn kehittymiseen ja synneistä irti pääsemiseen? Vain silloinhan henkilö voisi olla syyllinen, koska ei täytä pyrkimyksen velvoitetta. Oma mielikuvani ihmisistä on sellainen, että olemme syntymästämme varustettuja hyvin erilaisin valmiuksin sen lisäksi että synnymme hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Tästä johtuen oma ongelmani on pystyä näkemään kaikki ihmiset yhtä pystyviksi ja siten ne jotka eivät pysty vain omasta syystä syyllisiksi vaikkapa haluttomuuden, laiskuuden tai jonkun muun syyn vuoksi siihen, että eivät pääse irti synneistään.
Eivät ole. Se ei tee heidän elämästään huonompaa, vaan erilaista.
Niillä joille on tuossa asiassa annettu enemmän myös vaaditaan enemmän suhteessa itseen ja muihin.
Minusta kyllä raamatullinen syntikäsitys on sellainen, että syntiinlankeemus vaikuttaa koko luomakunnassa niin, että meidän synnynnäiset taipumuksemme voivat olla syntisiä. Eikä meistä kukaan pysty pääsemään syntisyydestä eroon. Jossain yksittäisessä pinnallisessa asiassa ehkä pystymme toimimaan vähemmän syntiä tehden, mutta minusta Jeesuksen vuorisaarnassa tulee hyvin selväksi se, että synti on meissä paljon syvemmässä kuin teot. Ja vain Jeesuksen ristinkuolema voi meidät vapauttaa synnistä, ei mikään oma teko tai yritys.
1 tykkäys