Minun sana on kyllä hyvä!
D
1 tykkäys
En akateemisena näen tämän asian niin, että ellei Jeesus Kristuksena ole kokonaan Jumala (täysi Jumala) ja Pyhä Henki lähde sekä Isästä, että Pojasta, ollaan eksyksissä Pääasiasta eli Sovituksesta.
En ymmärrä hyvin ortodokseja, mutta tulee kieltämättä vaikutelma, että heillä on jo vajaus kolminaisuudessa ja Isä on Jumala ja Poika ja Pyhä Henki ovat pikku jumalia, eli ? (Tosin Raamattua lukemalla voi tulla tähän johtopäätökseenkin, mutta ongelmallista on.
JWt vievät asian vielä pidemmälle ihmisjärjelle sopivaksi ja Raamattuunkin sopivaksi, että on Isä Jumala, Poika (pikku Jumala) ja Pyhä Henki ei ole persoona, vaan henki; Isän ja Pojan henki.
Huonosti pystyy osoittamaan, että ovat molemmat väärässä, mutta ovat kyllä väärässä ja Evankeliumi muuttuu.
(Nyt on selvästi minulle eksytys helluntailaisuudessa näkyvissä, kun ovat siepanneet nuorison yllättävän kiinnostuksen uskonnollisuuteen. He evankelioivat nyt innolla, kun on kesällä suuri tapahtuma yhteiskristillisesti. Kyseessä on kuitenkin ihan eri uskonto, kuin me vanhoilliset luterilaiset, myös uuspietistit olemme asian ymmärtäneet, on kyllä ihmistekoista kaikkinensa, eikä Sovitus ole keskiössä.)
Anteeksi ‘off topic’, mutta tärkeää ja seuraa mm. ko.skismasta.
No eihän tämän mikään off topic ole näiltä osin. Kyllähän tuo minustakin näyttää kummalliselta ominaisuuksien yhteisyyden periaatteen hajottamiselta Jumalassa. En kyllä ymmärrä miksi tällaiseen ajauduttiin?
1 tykkäys
Persoonat eivät ole ominaisuuksia. Persoonat ovat Jumala.
Tästä seuraavasta shibboletista voit käsittää mitä ominaisuuksilla tarkoitan.
Koska jumalallinen ja inhimillinen luonto Kristuksessa muodostavat yhden ainoan persoonan, kuuluvat ne ominaisudet, jotka olemuksellisesti kuuluvat vain toiseen luonnoista, aina koko persoonalle, jumalalliset ominaisuudet kuitenkin jumalallisen luonnon, inhimilliset inhimillisen luonnon mukaisesti.
Käsittääkseni tuo korostamani kohta juuri on keskiössä tässä keskustelussa.
2 tykkäystä
Tässä keskustelussa lienee jo ollut niin monta aasinsiltaa, että aasi on jo hukkunut, mutta minä puhuin ekonomisesta triniteetistä. Mikä lieneekään suomeksi. Ajatuksena on että Jumala on ilmoitettu ihmisille Kolminaisuutena ja Raamatusssa ja liturgiassa kohdataan Pyhä Kolminaisuus, joten on luotevaa puhua Jumalasta ensisijaisesti Kolminaisuutena. Kolminaisuuden sisäisestä elämästä puhuminen olisi ainakin itselleni hieman ns. paksua, koska huonoa kristittynä minulla on olemattoman vähän kokemusta Jumalasta.
Lännessä ajattelemme että ekonominen ja immanenttinen triniteetti ovat yhtä. Jumala on sitä mitä Jumala tekee.
D
Kyllä Jeesuksen syntyminen Isästä on eri asia kuin se, että Isä lähettää Poikansa maailmaan. Juuri tuo, että viittaamassasi kohdassa käytetään samaa sanaa sekä Pyhän Hengen että Pojan lähettämisestä puoltaa sitä, että tuossa puhutaan lähettämisestä ihmisten luokse. Esimerkiksi Jeesuksen vertauksessa viinitarhassa (Mark. 12) isä lähettää lopulta poikansa palvelijoidensa jälkeen, poikansa, joka luonnollisesti on syntynyt ennen tuota lähettämistä. Kol. 1:15 “hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa”.
Kysymys: käsitän varmaan väärin, mutta ajatteletko, että sana Jumala viittaisi Kirjoituksissa olemukseen eikä persoonaan?
1 tykkäys
Jeesuksella on tapana viitata Isään myös puhuessaan siitä, mikä kuuluu hänelle itselleen kuten totisena Jumalana oleminen, Joh.17:3: “Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala[…]”. Tämä puhetapa johtuu siitä, että Isällä ei ole muualta saatuna, vaan itsestään se, mitä hänellä on; Pojalla kaikki on syntymisen kautta ja Pyhällä Hengellä lähtemisen. Puhe jumaluuden ensimmäisestä, toisesta ja kolmannesta persoonasta liittyy tähän. Näin on myös Pyhän Hengen lähtemisessä: Isällä on Pyhän Hengen “aktiivinen spiraatio” omasta takaa, Pojalla vasta syntymisensä kautta Isästä. Jeesuksen ei tarvinnut mainita itsestään mitään, riittää, että hän omistaa (ja tekee) kaiken sen mitä Isäkin paitsi että ei ole Isä.
1 tykkäys
Jumala viittaa kolmeen persoonaan. Puhuimme uskontunnustuksesta. Se alkaa puheella yhdestä Jumalasta. Jumalan ykseys on olemuksen, ei persoonien ykseyttä.
Poika syntyy Isästä ikuisesti. Lähteminen on myös ikuista ja syntymistä ja lähtemistä ei voi erottaa. Poikahan syntyy maailmaan ja samalla Hänet on lähetetty maailmaan.
Puhuin siitä että molemmissa tapauksissa käytetään samaa verbiä joka tarkoittaa lähettämistä. Missään ei taideta sanoa Hengen lähtevän Isästä. Useimmiten Isän luota. Kuten Poikakin, mitä lähettämiseen tulee.
D
Ort-kat. skisma sai hyvän ja tyydyttävän ratkaisun Firenzen kirkolliskokouksessa, mutta sitten idässä poliittisista syistä se vesitettiin. Sääli.
Filioque-lisäys on tietysti tehty alkutekstiin ilman yhteistä hyväksyntää ja näin ollen muodollisesti ongelmallinen. Sisällöllisesti se tarkentaa Pyhää Henkeä koskevaa lyhyttä artiklaa ja on yhtäpitävä konsiilien ajatuksen kanssa. Jos sen poistaminen tarkoittaisi sen vääräksi tuomitsemista, niin ei voida tehdä, jos taas halutaan pidättäytyä sen lausumisesta ääneen pieteettisyistä, niin voidaan tehdä. Alkujaankin se lisättiin harhaopin torjumiseksi.
Pitää muuten huomata, että Pyhää Henkeä koskeva lausuma on varsin lyhyt ja Thurenin kirjan mukaan siihen vaikutti halu etsiä kompromissia erilaisten näkökulmien kanssa. Tällaisenaan se ei täysin tyhjentävästi kuvaa sitä opetusta, joka kirkoilla on asiasta.
3 tykkäystä
Tutkailin vähän historiaa, nyt oli vuorossa vuosien 600-799 väliin jäävä aika:
Tuolta tulee vastaan ortodoksien ja katolisten välistä skismaa. Kirkot eivät olleet vielä jakautuneet kahdeksi, mutta maantieteellinen (ja kielellinen) ero oli suuri. Skismojen juuri oli valtapoliittisten intressien eripuraisuus, mikä on toisaalta hyväkin asia, sillä niille voi näin jälkikäteen kohauttaa harteitaan. Paavi oli välillä harhaoppinen, välillä keisari, mutta kirkko ohjautui kuitenkin aina oikeaan, näin voinemme todeta ja päätellä. Ajalta voi löytää myös kirkkoja yhdistävää uutta teologiaa, kuten “korkeaa” mariologiaa, mitä protestantit eivät niele.
Näinä vuosina ei filioque-lisäys idän ja lännen välejä pahemmin kiusannut, kuten Diakoni tuossa kirjoittikin. Aihe tosin nousi esiin joskus Maksimos Tunnustajan aikoihin tämän yrittäessä sovitella idän ja lännen (paavin) erimielisyyttä asiassa.
Erottavana tekijänä noilta ajoilta on nykypäivään jäänyt kuvakysymys ja kuvariitojen perintö. Vai onko? Onhan roomalaiskatolinenkin kirkko - ja 700-luvulla Rooman paavi - hyväksynyt 7. ekumeenisen konsiilin päätöksineen. Noudatetaanko kuvien kunnioitusta kuitenkaan? Ainakin päätös (sekä kiistat) näkyy jääneen ikään kuin kuolleeksi kirjaimeksi lännessä (em. vuosina). Ovathan idän ja lännen kuvakäsitykset kovin erilaiseia, etenkin renessanssin jälkeen. En itse oikein tiedä vastausta kysymyksiin, sillä kuvatutkimukseni ei käsitellut katolista kirkkoa. Protestantin näkökulmasta 7. konsiili on valitettava ongelma ja ekumeeninen este velvoittaessaan kunnioittamaan maalauksia kirkossa pysymisen edellytyksenä. Toisaalta mekin voimme siihen tietyin rajauksin yhtyä.
Kuvakysymys liittyy mahdollisiin muihin varhaiskeskiajan opillisiin erimielisyyksiin. Tuolla tuon esimerkiksi esiin Maksimos Tunnustajan poikkeavan antropologian verrattuna Augustinukseen. Kenties kosmologia on myös erottava tekijä kirkkokuntien välillä, nuo teologian taustaoletukset, sillä lännen teologialla on vähän erilainen suhde antiikin filosofiaan.
Tästä olen samaa mieltä. 
Paaveissa ei ole ollut harhaoppisia.
Paavi Honorius 1 kielsi Kristuksen kaksi tahtoa. Hänet taidettiin jälkikäteen tuomita herettiseksi.
D
3 tykkäystä
Paavi Vigilius taisi olla toinen.
2 tykkäystä
Mikä siis sitten oli se harhaoppi, johon Vigilius syyllistyi?
Muistelin jonkin sortin monofysiitiksi. Mutta lukemistosta on kyllä aikaa.
Edit: Nopealla googletuksella kappas, olikin juuri toisin päin eli kaveerasi liikaa nestoriolaisten kanssa.
1 tykkäys
Kauhee hereetikko!
D
1 tykkäys
Kirjoitin pienen historiallisen referaatin keskiajan vuosisadoilta, jolloin ortodoksinen ja roomalaiskatolinen kirkko erkaantuivat - mikäli näin asian voi ilmaista:
Filioque jää katsannossa kovin pieneksi tekijäksi. Esimerkiksi Sisilian omistus oli paljon suurempi syy skismalle.
Joitain keskustelukysymyksiä esittäisin tekstini pohjalta yhdessä pohdittavaksi:
Meneekö Simeon Uusteologin “kokemuskristillisyys” ja kasteoppi pahemman kerran metsään jonkinlaisena “luostarihelluntailaisuutena” vai onko tuo lopulta ihan ortodoksista perushyvää?
Miksi kummassa pyhästä Olavista tuli niin suosittu pyhimys, kun kristittyjä tappajaviikinkejä oli muitakin?
Minkälaiseen sovitusoppiin idässä ja lännessä yleisesti uskottiin ennen Anselmia ja Abelardia?
Voiko rakkauskortin pelannutta Abelardia pitää liberaaliteologian isänä?
Kuinka Hildegard voi olla pyhimys jos(!?) hänen apokalyptiset visionsa osoittautuivat virheellisiksi maailman yhä jatkuessa (vrt. Raamattu)?
Oliko sattumaa, että samaan aikaan, kun roomalaiskatolinen kirkko tuomitsi sodomian (ja kataarit) konsiilissaan, nämä ryökäleet syyttivät VT:n Jumalaa murhaajaksi Sodoman tuhon tähden?
Entä miksi niin monen kuuluisan skolastikon nimi alkaa a-kirjaimella?