Kummasti se distinktio on uskontunnustuksessa ja koko uskontunnustus on rakenteistettu sen pohjalta.
Ja mitenkäs monta kirkkokuntaa meillä olikaan sen jälkeen, kun tällainen tarkastelu aloitettiin. Ennen sitä oli vissiin neljä ja nekin neljä kirkkokuntaa on suhteessa hyvin samankaltaisia.
Ei uskontunnustus ota kantaa hypostaasin - olemuksen primaariyteen, vaikka uskontunnustus alkaa Yhden Jumalan ääneen lausumisella. “Me uskomme yhteen Jumalaan,
Kaikkivaltiaaseen Isään, jne” Yhden Jumalan tunnustamisen heti alussa voisi katsoa viittaavan ei suinkaan hypostaasien primaariyteen, sillä ne luetellaan vasta myöhemmin.
Jos pysytään tässä nimenomaisessa kat ort filioque teemassa, niin käsittääkseni kaksi. Muutenhan tuo ei ole mikään argumentti oikeassa olemisen puolesta.
D
Samaan tulokseen kuin Lauri tulee myös Phillip Cary kirjassaan Nikean Uskontunnustus. Hän muistaakseni
hyväksyy molemmat muodot.
Minulle tuolla ei ole suurta merkitystä. Lausun Messussa lähtee Pojasta, mutta en riitaantuisi hänen kanssaan joka jättäisi sen lausumatta, koska nähdäkseni se ei ole pelastuskysymys kummin sen lausuu?
Sehän alkaa hypostaasilla. Uskomme yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään.
Eikös klassisessa kristillisessä formulaatiossa hypostasis ole persoona ja ousia olemus. Näin ainakin Khalkedonissa: εἰς ἓν πρόσωπον καὶ μίαν ὑπὸστασιν συντρεχούσης.
D
Nyt meni ohi. En jummarra miten liittyy.
Yksi Jumala ei vissiin ole hypostaasi, erillinen persoona kolmen muun lisäksi. Yksi Jumala on kolme persoonaa l. hypostaasia.
D
Niinhän minä sanoin? 
Nähdäkseni siis uskontunnustuksessa ei ole johdanto-osiota mallia uskomme yhteen Jumalaan, jonka jälkeen tulee selostus. Se yksi Jumala on Iankaikkinen Isä, josta Poika syntyy ja Henki lähtee.
(Löysin hymiöt näppiksestä! 
)
Ei vaan uskontunnustus alkaa ykseydestä, olemuksesta ja sitten selitetään hypostaasit. Jumala ei ole hypostaasi, Isä on. Uskomme yhteen joka on kolme. Isä ei ole yksi Jumala, kuten ei Poika eikä PH vaan nämä kolme ovat yksi Jumala.
D
Minulle tällainen käsitteellistys kuulostaa kahdelta eri jumalalta. Käsitteellistän asian itse mieluummin Pyhän Kolminaisuuden kautta. Uskomme Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
En nyt tiedä ymmärränkö aivan debatointinne aihetta, mutta minun on sanottava, että minusta tuntuu nimenomaan kolminaisuusopin kautta luontevammalta hahmottaa asia samoin kuin Diakoni: uskomme yhteen Jumalaan, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Emme yhteen Jumalaan, Isään, jolle Poika ja PH olisi jotenkin alisteisia - tästä syntyisi mielikuva että Poika ja PH olisi jotenkin vähemmän Jumala, kuin Isä. Vaikka siis tottakai Poika syntyy Isästä iankaikkisuudessa jne, mutta Isä ja Poika ovat yhtä kaikki samaa olemusta ja Pyhä Henki on heidän yhteinen Henkensä, Jumalan Henki.
Uskomme Jumalaan joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Esittämäsi luonnehdinta kuulostaa minusta triteismiltä, sillä jos sanon uskovani kolmeen hypostaasiin ilman olemuksen l. ykseyden eksplisiittistä mukana olemista, niin ollaan jo lähellä triteismiä. Mutta ehkä minusta vain tuntuu sille.
D
Onhan se olemuskin siellä uskontunnustuksessa mukana eksplisiittisesti.
Ei tämä minun nähdäkseni ole debatointia. Eri perinteissä on erilainen diskurssi ja niitä on ihan hauska vertailla.
Itse vierastan konseptin tasolla olemuksen korostamista, koska nähdäkseni puhe Kolminaisuudesta heijastaa paremmin raamatullista ja liturgista diskurssia. Evankeliumissa ilmoitetaan ihmiseksi tullut Jumalan Sana ja helluntaina vuodatettiin Pyhä Henki ja näin pois päin. Teofanian jumalanpalveluksessa taas lauletaan esimerkiksi näin:
Aivan, se lähtee liikkeelle siitä: Me uskomme yhteen Jumalaan. Se se sama asia joka tekee ykseyden, eli olemus, “samaa olemusta kuin Isä”.
Tämä vain teknisenä huomautuksena: Liikkeelle lähdetään Jumalan ykseydestä.
Itse pidän sekä Idän että Lännen tulokulmaa puutteellisena. Oma käsitykseni on paljon parempi.
D
Tämä on myös minun ohjenuorani. Toinen hyvä on ettei muiden juttuja kannata kuunnella, koska omat jutut on paljon kiinnostavampia. Yksi syy miksi en missään nimessä halua papiksi. Silloinhan pitäisi kuunnella muiden juttuja. 
Tästä olen eri mieltä. Toisten jutut ovat kiinnostavia koska ne kertovat siitä, miten syvästi harhaoppinen toinen oikeasti, pohjimmiltaan, tiedostamattomaattaankin (onpas muuten pitkä sana, onneksi ei tarvitse kääntää vieraille kielille) on.
Ortodokseilla on jokin Marvel-käsitys pappeudesta. Tärkeintä papin työssä on puhua ja sanoa ihmisille miten oikeasti pitäisi ajatella.
D
Ei ortodoksien tarvitse ajatella. Tarvitsee vain seurata pyhiä isiä. 
Tästä päästään kyllä ekumeeniseen yhteisymmärrykseen. Itse luen aina foorumin viestejä periaatteella mitä vikaa niistä voisi löytää. Koskaan ei pidä jättää käyttämättä tilaisuutta olla eri mieltä.
Olen eri mieltä tästäkin, mutta muuten olen sanonut sanottavani ja vetäydyn keljaani miettimään miten väärässä maailma onkaan tässäkin asiassa!
D
Kyllä! Ominaisuuksien yhteisyyshän merkitsee tätä. Franz Pieper selvittää tätä filioque asiaa hyvin vakuuttavasti ja mainitsee selityksensä ohella englainninkielisessä koko laitoksessa Quenstedtin, joka vetoaa Pojasta lähtemiseen nimenomaan ominaisuuksien yhteisyyden perusteella. Mutta tässä tuo Pieperin esitys suomenkielisestä versiosta.
Filioque.
Tämä termi ilmaisee sen, ettei Pyhä Henki lähde ainoastaan Isästä, vaan myös Pojasta. Nykyään yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan on Toledon kirkolliskokous (589) lisännyt filioque-sanan nikaialais-konstantinopolilaiseen tunnustukseen. Tässäkin tapauksessa on kuitenkin formulointi kristittyjen uskoa myöhäisempi. Asiallisesti kristityt ovat näet aina uskoneet sen, mitä filioque sanoo, lukiessaan tai kuullessaan, miten Raamattu sanoo Pyhää Henkeä sekä Isän Hengeksi (Matt. 10:20) että Pojan Hengeksi (Gal. 4:6) ja mainitsee sekä Isän (Joh. 14:16) että myös Pojan (Joh. 15:26; 16:7) lähettävän Hengen, lisäten vielä lähemmäksi selitykseksi, ettei Pyhä Henki puhu sitä, mitä hän puhuu, itsestään, vaan ottaa sen Pojalta (Joh. 16:13 - 14). Pyhän Hengen lähtemiseen Pojasta viittaavat myös sellaiset kohdat kuin Jes. 11:4; 2. Tess. 2:8 ja Joh. 20:22. Filioque-kiistasta tuli myöhemmin, kuten tunnettua, seikka, joka erotti idän ja lännen kirkon toisistaan (vrt. Conf. Orthod. 1643, s. 142; Plitt, Grundr. der Symbol.3 , s. 40; Seeberg, Dogmengesch.2 I, 195). Kuitenkin filioque sisältyy jo Atanasioksen tunnustukseen: »Pyhä Henki on Isästä ja Pojasta, ei syntyänsä saanut, ei luotu eikä synnytetty, vaan lähtevä».
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, 148-149.
Tiedostamattaankin, sinä toope. 
Even not being conscious of…? 