Ortodoksinen kirkko ja usko

Luterilainen pappi, tai se joka ei kuulu ortodoksi kirkkoon on kirkon ulkopuolella, koska hän ei osallistu, eikä ole osallinen sakramentaalisesta yhteydestä. Tämä on perusasioita, monelle voi tulla yllätyksenä. Itselleni tuo näkemys on ihan ok.

Tuo on ihan eri asia kuin mistä @Epsilon puhui. On kristillistä olettaa muista hyvää, mutta pitää itseään syntisistä ensimmäisenä ja kelvottomana.

Ymmärsin myös Epsilon näkemyksen juuri omaan henkilökohtaiseen kilvoituksen liittyvänä asiana. Meidän on toisten puolesta kovin vaikea tietää mikä on toiselle hyväksi tai huonoa. Ortodokseilla on rippi-isä jonka kanssa voi keskustella ja pyytää ohjausta, tämä ohjaava perinne meiltä puuttuu.

Kyllä minä tämän tiedän. Ei kyse ole ollut siitä. En minäkään pidä kat ja ort pappeja itselleni oikeina pappeina. Kyse oli tuttavallisesta “siunauksen” sanomisesta ihan vaan ihmisten kesken.

D

Voisko olla nyt niin, että itse kullekin on “jälleen” selvinnyt kuka mitäkin on oman kirkon opetuksen valossa jne. ja jatketaan tällä tulokulmalla taas joku toinen kerta taasen!?

Sanooko joku muukin kuin isä Jarmo?

Kyllä tuo ajatus tulee monessa ortodoksi kirjoissa ja kirjoituksissa esille. Oikeastaan koko ortodoksi teologiaa läpäisee tämä tendenssi, ajatus.

Mainitsepa muutama. Merkit täyteen.

Raamattu tuo nyt tuli ensimmäiseksi mieleen, senhän kirjoitti ortodoksit.

Olihan tämä vitsi? Merkit täyteen.

2 tykkäystä

Ja disclaimer, kaikki, mitä täällä kirjoitan, on tietysti Kirkkoni arvioitavana. Kirkkoni on oikeassa ja minä väärässä. En halua tyyliin huomata viidensadan vuoden päästä viimeisellä tuomiolla, että hups, miulle tuli anateema täällä foorumilla ollessani tai muussakin elämässä. Alistun Kirkkoni tahtoon.

Missä sanotaan, että ortodoksit kirjoitti? Kun Raamattua koottiin ei käsitykseni mukaan ollut vielä näitä nykyisiä kristillisiä kirkkokuntia. Saanen parempaa tietoa, jos olen väärässä.

1 tykkäys

Tässä on kirkko-opillinen ero. Meillä ajatellaan, että Ortodoksinen kirkko on yhtä kuin Kristuksen ruumis. Ja Kristuksen ruumis oli toki jo silloin olemassa, kun Raamattua koottiin.

1 tykkäys

Kyllä meillä luterilaisillakin opetetaan, että kirkko on yhtä kuin Kristuksen ruumis.

1 tykkäys

Mutta teillä ei varmaankaan ajatella, että luterilainen kirkko on yhtä kuin Kristuksen ruumis. Meillä ollaan melkolailla änkyrämpiä.

Ahaa niin. Onhan meillä virsi, jossa toistetaan

Liekkejä on monta,
valo on yksi,
hän on Jeesus Kristus.

Oksia on paljon,
runko on yksi,
hän on Jeesus Kristus.

jne säkeistöjä

Ehkä siinä on joitain eroa…

1 tykkäys

Tai asian voi nähdä niinkin, että Ortodoksinen on alkuperäinen eikä syntynyt 1500 luvulla. Voidaan myös kysyä missä Kristuksen ruumis, kirkko oli vaikka 600 luvulla.

1 tykkäys

En nyt viitsi omaa ketjua avata, joten laitanpa tänne. Kiinnostavan oloinen artikkeli P. Sofroni Essexiläiseltä kolminaisuusopin ja kirkko-opin yhteydestä. Nopealla lukemisella alkuosa keskittyy kolminaisuusopilliseen erittelyyn ja loppuosa joidenkin Ekumeenisen patriarkaatin kehityskulkujen hienoiseen kritiikkiin.

https://orthochristian.com/125946.html

Tuo teksti on teologisesti ongelmallinen, kirkko on yksi, mutta tässä kirkko on monta, vai kuvaako oksat juuri eri kirkkoja? Jeesus sanoi te olette oksat, hän ei ilmeisesti tarkoittanut, että hyvä homma kirkkoja täytyy olla monta. Jos taas se kuvaa kristikunnan pirstoutumista, loppu yhdistä meidät tuo kuvan yhdestä kirkosta. Olikohan tämä nyt mahdollisimman epäselvästi ilmaistu. Kristikunta rukoilee aina yhtä kirkkoa, että olisi vain yksi kirkko.

Voisko näistä ei-ortodoksisten näkemysten mahdollisista ongelmakohdista puhua jossain muualla kuin tässä ketjussa…