Ortodoksisen eksegetiikan ja samalla dogmaattisen teologian avaimet

ortodoksisuus

#1

Luin TM Markus Paavolan hyvin kiinnostavan artikkelin isä Jonh Romanidesin opetuksesta ortodoksisen patristisen teologian mukaisista eksegetiikan avaimista. En väitä ymmärtäneeni kaikkea, mutta sen verran ymmärrän, että tässä puhutaan hyvin merkittävistä asioista ortodoksisen uskon kannalta ja myös sen ja läntisen uskonnollisuuden eroavuuksien ymmärtämisen kannalta.
http://www.kosmas.fi/?s=ortodoksisen+eksegetiikan+avaimet


#2

Luin artikkelin pikaisesti. En pitänyt sen poleemisesta sävystä enkä varsinkaan lännen haukkumisesta. Ortodoksinen usko eli lännessä 1000 vuotta ja länsi tuotti lukemattomia pyhiä isiä (ml. P. Augustinus) eikä teologian lähtökohta voi olla pyhien isien haukkuminen. Ei vaikka olisi tehnyt mitä akateemisia loppututkintoja. Kirkko on katolinen ja apostolinen, ei itäinen ja kreikkalainen.

Toki puheessa lakkaamattomasta rukouksesta ja jumaloitumisesta jne. Paavola/Romanides lienee aivan oikeassa. Näinhän kirkko opettaa.

Vähän suopeampaan Augustinus-tulkintaan voi tutustua vaikkapa seuraavista teoksista:


#3

Luin kursorisesti ja hyvältä vaikutti - etenkin, kun ottaa huomioon, että artikkeli on ilmestynyt ainejärjestölehdessä. Kaikki ainejärjestölehdet eivät siis ole ihan hömppää. :wink:

Romanidestä kannattaa lukea, jos vain on mahdollisuus siihen. Hän oli ilman muuta yksi 1900-luvun huomattavampia ortodoksisia akateemisia teologeja, jonka kirjoitukset ovat erittäin hyvin linjassa ortodoksisten isien patristiselle linjalle uskollisen teologian kanssa. Itse olen toistaiseksi tutustunut Romanidesin tuotantoon vain toisen käden lähteiden kautta mutta kaikki mitä olen häneltä nähnyt, on ollut hyvää.

Artikkeli on mielestäni täysin oikeassa tähdentäessään idän ja lännen teologioiden eroja - ja sitä, että länsi ajautui monessa asiassa väärille urille seuratessaan Augustinosta.


#4

Augustinus päätyi ikoneihin ja ekumeenisen synodin ja muiden pyhien isien ylistämäksi teologiksi. Ihan hyvä ura siis se on.

Lisää siitä urasta voi lukea vaikka Synaksarionista. Liekö suomeksi käännetty, mutta englanniksi näyttää löytyvän:


#5

Pyhän Augustinuksen, Hippon piispan, elämäkerran loppua suomalaisessa Synaksarionissa (15.6.; lihavointi minun):

[- -] Pyhä Augustinus jätti jälkeensä valtavan laajan kirjallisen tuotannon, joka pitää sisällään syvällisiä pohdintoja ja raikasta evankeliumin opetusta – mutta myös paljon näkemyksiä ja painotuksia, jotka ovat vieraita ortodoksiselle kirkolle. Idän ja lännen kristillisyyden painopiste-eroista monet juontuvat Augustinukseen, jonka vaikutus lännessä oli suunnaton. Monessa kohdin hän kuitenkin käänsi kirkollisen ajattelun kurssia pois ensimmäisen neljän vuosisadan isien perinnöstä.

Älyllisen mielenlaatunsa ja oman henkilöhistoriansa vaiheiden takia Augustinus tarkasteli ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta enemmän tai vähemmän psykologisesta näkökulmasta toisin kuin aikaisempi patristinen traditio, joka käsitteli samoja asioita enemmän ihmisyyden ja jumaluuden tasolla kuin yksilön ongelmina. Tämä vaikutti Augustinuksen pessimistisiin näkemyksiin Pyhästä Kolminaisuudesta, perisynnistä, luonnon ja armon suhteesta ja muista kysymyksistä.

Ortodoksisen käsityksen mukaan luonnon ja armon suhteesta puhutaan yhteistyönä (synergia). Siinä oleellisen tärkeä on ihmisen vapaa tahto, jonka Luoja tietää ikuisesti mutta ei määrää sitä ennalta. Augustinus yritti ymmärtää jumalallisen ennaltatietämyksen mysteerin, mikä johti hänet yksipuoliseen ja liioiteltuun käsitykseen predestinaatiosta, jonka mukaan Jumala määrää ennalta toiset pelastukseen ja toiset kadotukseen. Tästä Augustinuksen opista tuli monien länsimaisten ennaltamääräämistä koskevien harhaoppien kuten kalvinismin lähde.

Niin kauan kuin Augustinuksen teesejä pidettiin hänen henkilökohtaisina teologisina mielipiteinään (theologoumena), ne eivät estäneet hänen kunnioittamistaan ortodoksisten pyhien joukossa. Vasta sitten kun Rooman kirkko hyväksyi Augustinuksen näkemykset – tähän liittyy epäsuorasti myös filioque – viralliseksi opikseen, niistä tuli ortodoksisen ja katolisen kirkon erimielisyyksien keskeinen aihe. Pyhää Augustinusta kunnioitetaan ortodoksisena pyhänä, mutta ei niinkään teologina vaan esipaimenena ja hänen kiistämättömän henkilökohtaisen pyhyytensä takia. Ortodoksinen kirkko kunnioittaa hänen elämäänsä mutta ei hyväksy kaikkia hänen oppejaan ja varsinkaan niiden epäsuotuisaa kehitystä.

Vaikka pyhän Augustinuksen opetus tarjosikin lännessä tilaisuuden poikkeamiin oikeasta opista, häntä ei voida syyttää harhaoppisuudesta. Hän alisti pohdintansa aina nöyrästi kirkon ratkaistavaksi ja päätti teoksensa Pyhästä Kolminaisuudesta sanoihin: ”Oi Herra Jumala, ainoa Jumala, kolmiyhteinen Jumala, hyväksykööt ne, jotka ovat Sinun, mitä olen näissä kirjoissa kirjoittanut sellaista, mikä on Sinun; jos niissä on jotakin minun omaani, pyydän sitä anteeksi sekä Sinulta että niiltä, jotka ovat Sinun.”


#6

Pyhästä Augustinuksesta lisäisin että hänen kirjoituksiaan ei ole pakko tulkita siten kuin lännen reformaattorit ovat tehneet. Niitä voidaan lukea ihan ortodoksisen opin viitekehyksessä ja ne avaavat siinä viitekehyksessä monia asioita, varsinkin jumaloitumisen ja pyhittyminen kokemusta ja ihmisen ja luomakunnan elämää Jumalan yhteydessä, koska kaikki on luotu Kristuksessa.

Tämä pyhittymisen unohtaminen on johtanut jotkut tulkitsemaan Augustinusta virheellisesti.


#7

Tätä mieltä itsekin olen. Vapaata tahtoa ei ymmärtääkseni kiistänyt Augustinuskaan. Jos osaamme ohittaa virheet Gregorius Nyssalaisen tai Johannes Krysostomoksen kohdalla, osaamme varmaan myös Augustinuksen kohdalla. Kukaan isä ei liene täydellinen.