Näinhän se on, mutta kestokykymme lihassa on erilainen ja luonnoton on sellainen, joka ei tunne kärsimystä ja surua. Uskovakin voi sortua suruunsa ja jumalaton kestää kovuudessaan, sisu.
@Plautilla et huomannut, että nimen omaan Jumala on läsnä, kokemuksesta riippumatta kärsimyksissä yms. ennemmin kuin menestyksessä ja ilon päivinä, toki niissäkin ja niitäkin on uskovalla. Kaikkia ei koetella myöskään yhtä ankarasti, emmekä voi siitä mitään johtopäätöksiä rakentaa (Jobin ystävät).
@Plautilla olet ihan oikeassa kirjoituksessasi, mutta et kokemuksessasi Roseniuksen hengenheimolainen. Harvapa tänään on. Minä ja O. Peltola olemme ja vanha luterilaisuus erit. Körtit. Elämän Leipää ainakin löytyy luettavaksi netistä ja kirjoja saa vielä ainakin divareista, uusiakin painoksia silloin tällöin.
Näinhän se menee. Ajat ja ihmisten yleinen kokemus ja eetos muuttuvat. Sukupolvien välinen kuilu on toisinaan ihan todellinen. Onneksi tunnistamisen hetkiä ja yhtymäkohtiakin on.
Uskon, että Jeesuskin tunsi aidosti synnittömässäkin lihassaan aitoa, kovaa tuskaa ja kärsimystä ja olisi mielellään välttänyt sen, mutta taipui Jumalan Tahtoon. (Ei helppoa Hänellekään ja on se Jumalan hullutus, joka ei koskaan lihalle kelpaa, jos on ‘terve’. Omin voimin kukaan ei siksi pysty ukomaan, ‘muu apu täytyy olla’.
'Jeesus huusi ristillä: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Matt. 27:46; Mark. 15:34), mikä on suora lainaus Psalmi 22:2:sta. ’
Hänet tehtiin synniksi (2.Kor.5: 21), kärsi ristillä meidän rangaistuksemmme, jotta meidän ei tarvitse sitä enää kärsiä. Hänethän tehtiin synniksi, siis ei vain adjektiivisesti, vaan substantiivisesti. Häntä ei siis rangaistu vain joistakin tekosynneistä, vaan synnistä, siksi, että me olemme syntiset, emme vain tee joitain syntejä. Ja meidän on tultava liitetyiksi uskon kautta Häneen päästäksemme Hänessä vapauteen synnistä, siten hänen kuolemansa osallisuuteen.
Niin kauan kuin synti, kuolema ja kirous ovat meissä syntimme ansaitsee kadotustuomion, kuolema tappaa ja kirous kiroaa meidät. Mutta kun nuo kolme siirretään Kristukseen, silloin meidän omastamme tulee hänen omaansa ja hänen omansa kuuluu meille.
Martti Luther
Tässä siis kaikki ratkaisukristillisyys ja yleensäkin tekojen oppi kokee kuolemankolauksen, koska me emme ole syylliset vain synnillisiin tekoihin vaan syntiin, koska olemme syntiset, eikä syntisen ihmisen ratkaisu paina tässä yhtä mitään, vaan painaa vain alaspäin, kohti pohjaa. Vain Jumalan Sanasta Jumalan itsensä synnyttämä usko vahnhurskauttaa meidät, kuten sinäkin tuolla toisaalla kirjoitit.
Paitsi sellainen tekojen oppi jonka mukaan tekoja tehdään uudestisyntyneestä ihmisluonnosta käsin, Jumalan armosta, kasvamiseksi Jumalan lahjoissa.
Minun nähdäkseni, ja kokemukseni mukaan, suurin osa uudestisynnytetyistä uskovista tekee tekoja jotka ovat hedelmää yhteydestä Jumalan kanssa ja sitä seuranneesta Pyhän Hengen lahjasta. Jos joku ei jostain syystä tee, hänkin riippuu Jumalan armossa, niin kuin nekin jotka synnyttävät tekoja Hengen hedelmänä.
Tästä mielestäni Jaakob puhuu kirjeessään kun hän puhuu teoista.
Kyllä, aivan näin, mutta nämä teot ovat pelastuksen seurausta, pelastuksen, jonka Jeesus saattoi lopuuun. Niitä ei saa pitää ansiollisina pelastukseen, sillä pelastus on yksin uskosta.
Room. 4:13-16: “Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. Jos näet perillisiä ovat ne, jotka vetoavat lain noudattamiseen, silloin usko menettää merkityksensä ja lupaus raukeaa. Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan. Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Näin lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin jälkeläisiä, ei vain niitä joilla on laki, vaan myös niitä joilla on Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä,”
Aika harva niitä lopulta aivan oikeasti ansiollisina pitää, mutta saahan sitä tietysti varoittaa niitä sellaisina pitämästä.
Useimmat joilla on vääriä oletuksia omista teoistaan, kokevat tulevansa itsensä kanssa paremmin toimeen tekojensa vuoksi, siis heidän on helpompi pitää itsestään ja hyväksyä itsensä tekojensa vuoksi. Jumalan hyväksyntää harva itselleen laskee tekojensa takia tai odottaa jotain palkintoa Jumalalta itselleen.
On inhimillistä että jos kokee tehneensä jossain asiassa oikein tai “sääntöjen mukaan” on helpompi hyväksyä itse itsensä. Sen tunteen suon mielelläni myös kristityille, jotka luottavat kuitenkin Jumalan armoon eikä itseensä.
Aika moni kristitty varmaan on tyytyväinen itseensä esimerkiksi siksi, että kokee valinneensa kannattaa oikeaa oppia. Osa saattaa pitää oikeaa oppia jopa jonkinasteisena pelastumiskysymyksenä, mutta miten ihmisen valinta opin suhteen voisi olla hänen pelastukseensa vaikuttava tekijä?
Saa, koska uskon hedelmiin keskittyvä ja niitä painottava kristillisyys turmelee uskon asettaessaan teot uskon sijaan.
Väärä oppi ydin asiassa kadottaa ilman muuta, ei oikea oppikaan sinänsä pelasta. Jeesus Kristus yksin on Pelastaja. Eikä tämän toitottamista saa halveksia, kyllästyä tai vähätellä.
Jeesuksen tunteminen ja Kolminaisuuden pelastussuunnitelmaan luottaminen on kuitenkin paljon yksinkertaisempi asia kuin mitä siitä halutaan tehdä. Varsinaisia opillisia näkemyksiä näistä asioista ei pelastumiseen tarvita. Omasta mielestäni opilliset kysymykset ovat suurimmaksi osaksi sellaista koristelua mitä ei käytännöllisyyden lisäksi tarvitse. Viihdyttävää niistä on argumentoida mutta itse asiaan ne eivät vaikuta. Ihmisen omaan tasapainoisuuteen ne saattavat vaikuttaa paljonkin, mutta Jumala ei toimi ihmisoppien mukaan.
Jos puhutaan esimerkiksi Jeesuksen persoonan ja pelastussuunnitelman vääristelystä, niin kuin vaikkapa teosofien tapauksessa, kyseessä ei enää ole oppi, koska kyseessä ei ole kristillisyys ollenkaan. Varsinaiset kristilliset opit ovat kristittyjen ajallisia näkemyksiä siitä mihin he uskovat, Jumalan totuus ja todellisuus on niiden ulkopuolella.
Kuten huomaat, minusta on tulossa kunnon “raamattuänkyrä”. 
Opillinen traditio syrjään ja Raamattua tilalle. Eli kaikenlainen opillinen selittäminen rakentaa kristittyä vain ajassa, Raamattu rakentaa kristittyä ikuisuuteen.
Ainoa oikea evankeliumi kristinuskossa.
Päivän Sana
07.06.26
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Hepr. 4.12
Jumalan sanan miekan kirpeä terä on laki. Se ei jätä ihmisen omaa uskonnollisuutta henkiin ollenkaan. Se osoittaa perinpohjaisen turmeltuneisuuden niin kirkkaasti, etteivät edes sisimmät aikeemme, joita itsekään emme aina tunnista, jää piiloon. Lain tappamalle, kurjalle kulkijalle Jeesus taas evankeliumissa lupaa, että hän saa olla Jeesuksen sovitustyön tähden Jumalan rakas lapsi. Tästä ihmeestä kristitty elää. Kun me pysymme Jeesuksen sovintoveren suojassa, ei meitä voi voittaa. Kukaan tai mikään ei voi ryöstää meitä Jumalan käsistä, eivät syntimme tai lankeemuksemme, ei huono vaelluksemme tai epäonnistunut uskovaisuutemme, ei luottamuksen puute tai elämän ahdistus. Kaikkien näiden kanssa me kumarrumme ristin edessä ja jätämme itsemme kaikkinemme Jeesuksen käsiin. Ristin luona katse kohoaa omasta sisimmästä ja sen pettymyksistä Jumalan Karitsaan. Häntä katsellessa omatunto löytää levon.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta