Näinhän se on, mutta kestokykymme lihassa on erilainen ja luonnoton on sellainen, joka ei tunne kärsimystä ja surua. Uskovakin voi sortua suruunsa ja jumalaton kestää kovuudessaan, sisu.
@Plautilla et huomannut, että nimen omaan Jumala on läsnä, kokemuksesta riippumatta kärsimyksissä yms. ennemmin kuin menestyksessä ja ilon päivinä, toki niissäkin ja niitäkin on uskovalla. Kaikkia ei koetella myöskään yhtä ankarasti, emmekä voi siitä mitään johtopäätöksiä rakentaa (Jobin ystävät).
@Plautilla olet ihan oikeassa kirjoituksessasi, mutta et kokemuksessasi Roseniuksen hengenheimolainen. Harvapa tänään on. Minä ja O. Peltola olemme ja vanha luterilaisuus erit. Körtit. Elämän Leipää ainakin löytyy luettavaksi netistä ja kirjoja saa vielä ainakin divareista, uusiakin painoksia silloin tällöin.
Näinhän se menee. Ajat ja ihmisten yleinen kokemus ja eetos muuttuvat. Sukupolvien välinen kuilu on toisinaan ihan todellinen. Onneksi tunnistamisen hetkiä ja yhtymäkohtiakin on.
Uskon, että Jeesuskin tunsi aidosti synnittömässäkin lihassaan aitoa, kovaa tuskaa ja kärsimystä ja olisi mielellään välttänyt sen, mutta taipui Jumalan Tahtoon. (Ei helppoa Hänellekään ja on se Jumalan hullutus, joka ei koskaan lihalle kelpaa, jos on ‘terve’. Omin voimin kukaan ei siksi pysty ukomaan, ‘muu apu täytyy olla’.
'Jeesus huusi ristillä: “Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Matt. 27:46; Mark. 15:34), mikä on suora lainaus Psalmi 22:2:sta. ’
Hänet tehtiin synniksi (2.Kor.5: 21), kärsi ristillä meidän rangaistuksemmme, jotta meidän ei tarvitse sitä enää kärsiä. Hänethän tehtiin synniksi, siis ei vain adjektiivisesti, vaan substantiivisesti. Häntä ei siis rangaistu vain joistakin tekosynneistä, vaan synnistä, siksi, että me olemme syntiset, emme vain tee joitain syntejä. Ja meidän on tultava liitetyiksi uskon kautta Häneen päästäksemme Hänessä vapauteen synnistä, siten hänen kuolemansa osallisuuteen.
Niin kauan kuin synti, kuolema ja kirous ovat meissä syntimme ansaitsee kadotustuomion, kuolema tappaa ja kirous kiroaa meidät. Mutta kun nuo kolme siirretään Kristukseen, silloin meidän omastamme tulee hänen omaansa ja hänen omansa kuuluu meille.
Martti Luther
Tässä siis kaikki ratkaisukristillisyys ja yleensäkin tekojen oppi kokee kuolemankolauksen, koska me emme ole syylliset vain synnillisiin tekoihin vaan syntiin, koska olemme syntiset, eikä syntisen ihmisen ratkaisu paina tässä yhtä mitään, vaan painaa vain alaspäin, kohti pohjaa. Vain Jumalan Sanasta Jumalan itsensä synnyttämä usko vahnhurskauttaa meidät, kuten sinäkin tuolla toisaalla kirjoitit.
Paitsi sellainen tekojen oppi jonka mukaan tekoja tehdään uudestisyntyneestä ihmisluonnosta käsin, Jumalan armosta, kasvamiseksi Jumalan lahjoissa.
Minun nähdäkseni, ja kokemukseni mukaan, suurin osa uudestisynnytetyistä uskovista tekee tekoja jotka ovat hedelmää yhteydestä Jumalan kanssa ja sitä seuranneesta Pyhän Hengen lahjasta. Jos joku ei jostain syystä tee, hänkin riippuu Jumalan armossa, niin kuin nekin jotka synnyttävät tekoja Hengen hedelmänä.
Tästä mielestäni Jaakob puhuu kirjeessään kun hän puhuu teoista.
Kyllä, aivan näin, mutta nämä teot ovat pelastuksen seurausta, pelastuksen, jonka Jeesus saattoi lopuuun. Niitä ei saa pitää ansiollisina pelastukseen, sillä pelastus on yksin uskosta.
Room. 4:13-16: “Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. Jos näet perillisiä ovat ne, jotka vetoavat lain noudattamiseen, silloin usko menettää merkityksensä ja lupaus raukeaa. Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan. Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Näin lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin jälkeläisiä, ei vain niitä joilla on laki, vaan myös niitä joilla on Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä,”
Aika harva niitä lopulta aivan oikeasti ansiollisina pitää, mutta saahan sitä tietysti varoittaa niitä sellaisina pitämästä.
Useimmat joilla on vääriä oletuksia omista teoistaan, kokevat tulevansa itsensä kanssa paremmin toimeen tekojensa vuoksi, siis heidän on helpompi pitää itsestään ja hyväksyä itsensä tekojensa vuoksi. Jumalan hyväksyntää harva itselleen laskee tekojensa takia tai odottaa jotain palkintoa Jumalalta itselleen.
On inhimillistä että jos kokee tehneensä jossain asiassa oikein tai “sääntöjen mukaan” on helpompi hyväksyä itse itsensä. Sen tunteen suon mielelläni myös kristityille, jotka luottavat kuitenkin Jumalan armoon eikä itseensä.
Aika moni kristitty varmaan on tyytyväinen itseensä esimerkiksi siksi, että kokee valinneensa kannattaa oikeaa oppia. Osa saattaa pitää oikeaa oppia jopa jonkinasteisena pelastumiskysymyksenä, mutta miten ihmisen valinta opin suhteen voisi olla hänen pelastukseensa vaikuttava tekijä?
Saa, koska uskon hedelmiin keskittyvä ja niitä painottava kristillisyys turmelee uskon asettaessaan teot uskon sijaan.
Väärä oppi ydin asiassa kadottaa ilman muuta, ei oikea oppikaan sinänsä pelasta. Jeesus Kristus yksin on Pelastaja. Eikä tämän toitottamista saa halveksia, kyllästyä tai vähätellä.
Jeesuksen tunteminen ja Kolminaisuuden pelastussuunnitelmaan luottaminen on kuitenkin paljon yksinkertaisempi asia kuin mitä siitä halutaan tehdä. Varsinaisia opillisia näkemyksiä näistä asioista ei pelastumiseen tarvita. Omasta mielestäni opilliset kysymykset ovat suurimmaksi osaksi sellaista koristelua mitä ei käytännöllisyyden lisäksi tarvitse. Viihdyttävää niistä on argumentoida mutta itse asiaan ne eivät vaikuta. Ihmisen omaan tasapainoisuuteen ne saattavat vaikuttaa paljonkin, mutta Jumala ei toimi ihmisoppien mukaan.
Jos puhutaan esimerkiksi Jeesuksen persoonan ja pelastussuunnitelman vääristelystä, niin kuin vaikkapa teosofien tapauksessa, kyseessä ei enää ole oppi, koska kyseessä ei ole kristillisyys ollenkaan. Varsinaiset kristilliset opit ovat kristittyjen ajallisia näkemyksiä siitä mihin he uskovat, Jumalan totuus ja todellisuus on niiden ulkopuolella.
Kuten huomaat, minusta on tulossa kunnon “raamattuänkyrä”. 
Opillinen traditio syrjään ja Raamattua tilalle. Eli kaikenlainen opillinen selittäminen rakentaa kristittyä vain ajassa, Raamattu rakentaa kristittyä ikuisuuteen.
Ainoa oikea evankeliumi kristinuskossa.
Päivän Sana
07.06.26
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Hepr. 4.12
Jumalan sanan miekan kirpeä terä on laki. Se ei jätä ihmisen omaa uskonnollisuutta henkiin ollenkaan. Se osoittaa perinpohjaisen turmeltuneisuuden niin kirkkaasti, etteivät edes sisimmät aikeemme, joita itsekään emme aina tunnista, jää piiloon. Lain tappamalle, kurjalle kulkijalle Jeesus taas evankeliumissa lupaa, että hän saa olla Jeesuksen sovitustyön tähden Jumalan rakas lapsi. Tästä ihmeestä kristitty elää. Kun me pysymme Jeesuksen sovintoveren suojassa, ei meitä voi voittaa. Kukaan tai mikään ei voi ryöstää meitä Jumalan käsistä, eivät syntimme tai lankeemuksemme, ei huono vaelluksemme tai epäonnistunut uskovaisuutemme, ei luottamuksen puute tai elämän ahdistus. Kaikkien näiden kanssa me kumarrumme ristin edessä ja jätämme itsemme kaikkinemme Jeesuksen käsiin. Ristin luona katse kohoaa omasta sisimmästä ja sen pettymyksistä Jumalan Karitsaan. Häntä katsellessa omatunto löytää levon.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta
Päivän Sana
11.06.26
Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Luuk.3.8
Kun meitä kehotetaan muuttamaan mielemme, se koskee meidän jokaista tekoamme, jokaista sanaamme ja jokaista ajatustamme. Suunnan tulee kaikessa muuttua. Kääntymisen vaatimukseen voimme vastata kolmella tavalla. Voimme paaduttaa sydämemme, koska tajuamme, ettemme voi lakia koskaan täyttää. Voimme myös alkaa omin voimin parannella elämäämme, jospa yltäisimme kuitenkin riittävän hyviksi. Tai sitten me voimme jäädä sanan alle sen tuomittavaksi, tulee mitä tulee. Viimeinen on kristityn oikea tie. Joka luulee täyttävänsä Jumalan parannusvaatimuksen hyvällä tai peräti pyhällä elämällään, ei tunne syntejään eikä lankeemuksen syvyyttä. Sanan tuomitsemalle jää vain yksi todellinen vaihtoehto: evankeliumin lupaus ja ehdoton armo. Sen hedelmällisestä maasta nousee uskon hyvä hedelmä.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta
(Ai että on parasta ja kelpaa kyllä! Linkiksi ketjuun *Käännyttäminen’)
Tämä oli vähän hämärää, sillä sen tajuaminen ettei voi lakia koskaan täyttää, koituukin usein juuri evankeliumin menestykseksi, ei paatumukseksi.
En huomannut hämäräksi. Ihminen ei vain millään tähän suostuisi, en minäkään mielelläni, mutta…
Kaikki eivät kuitenkaan koe sitä näin. On ihmisiä, jotka ovat todella niin valmiita ottamaan Kristuksen työn tulokset ilmaisena lahjana vastaan, että kaatuvat evankeliumin syliin kuin keitaalle autiomaavaelluksen jälkeen.
Eikä tämä ole paremmuus/huonommuus -asia vaan meitä ja meidän elämänkokemuksiamme on todella erilaisia. Evankeliumi on siitä ihmeellinen että se hoitaa kaikista lähtökohdista tulevia ihmisiä juuri niin kuin jokainen tarvitsee.
Hän antoi sataa heille ruokaa taivaasta,
taivaallisten olentojen ravintoa.
Hän lähetti heille ruokaa ylen määrin.
Psalmi 78 (UT2020/VT24-28)
Kyllä Jeesus riittää onneksi meidän pyhitykseksemmekin ja voisiko totuudessa olla toisin!
14.6.20028
- Korinttolaiskirje 1:
25Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi. 26 Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. 27Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. 28Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. 29Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. 30Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. 31Näin toteutuu kirjoitus: »Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta.»
Oikea jumalanpalvelus ei kiillä, sillä ei ole ulkoista muotoa eikä loistoa!
Altis on sinun kansasi sinun sotaan lähtösi päivänä: pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee eteesi. Ps. 110:3.
Tässä profeetta ilmaisee, mikä on uuden liiton oikeaa jumalanpalvelusta, sanoessaan: “Altis on sinun kansasi”. Koska tässä näet on oleva uusi valtakunta ja uusi kansa, niin on myös niillä, joissa Kristus on alkanut heidän luontoaan muuttaa, oleva uusi jumalanpalvelus, niin että he palvelevat häntä alttiina ja kuuliaisina. Siitä syystä nämä sanat vastustavat vanhan liiton jumalanpalvelusta ja kaikkea muuta jumalanpalvelusta maailmassa, joka ei tapahdu Kristuksessa. Maailma kyllä kerskuu moninaisesta ja oivallisesta jumalanpalveluksestaan ja sen mielestä on jumalanpalvelusta kaikki, mitä kukin sattuu keksimään. Se ei kuitenkaan kelpaa Jumalalle, sillä kaikki sellainen jumalanpalvelus perustuu vain ulkonaisiin tekoihin: he luulevat, että kun tekevät paljon tekoja, niin niiden täytyy kelvata Jumalalle, vaikka sydämessä ei olekaan oikeata Jumalan tuntemusta, ei mitään pelkoa, ei uskoa, avuksi huutamista, rakkautta eikä kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan, jopa sydän todella on ilman Jumalaa.
Mutta kun Kristus evankeliumin kautta tunnetaan ja uskotaan, että me hänen kauttansa saamme synnit anteeksi ja hänen tähtensä kelpaamme Jumalalle, niin sitten seuraa oikea sisäinen sydämen jumalanpalvelus. Tällaisen uskon ohessa Pyhä Henki vaikuttaa sydämessä sen, että sydän saa halun ja rakkauden olla Jumalalle kuuliainen, ihminen alkaa sydämestä peljätä Jumalaa ja koko elämässään luottaa häneen, kaikessa hädässä huutaa häntä avukseen, tunnustaa hänen sanaansa, ylistää Jumalaa elämällänsä koko maailman edessä ja hänen tähtensä kärsii mielellään kaiken, mitä Jumala hänelle sallii. Tämä on oikeata jumalanpalvelusta, ja se on Jumalalle hyvin otollista, koska se tapahtuu uskossa Kristukseen ja lähtee sisällisesti sydämestä, josta nyt on tullut uusi luomus Kristuksessa, niin kuin pyhä Paavali sitä nimittää (Gal. 6:15).
Tällaista nöyrää uhria ja uutta jumalanpalvelusta ylistäessään profeetta lisää sanat: “pyhässä asussa”. Näillä sanoilla hän tekee kaikista uskovaisista kristityistä pappeja puhuen uudesta pappeudesta, toisesta kuin leeviläinen, jolla yksin oli juutalaisten keskuudessa papillinen kunnia ja virka. Profeetta kuvaa heitä sen tähden papillisin vaattein uhria ja jumalanpalvelusta varten ihanasti kaunistetuiksi. Nämä sanat: “pyhä asu” eivät näet Raamatun kielessä merkitse muuta kuin ihanaa pappisvaatetusta, josta Jumala sanoo Moosekselle: “Teetä veljellesi Aaronille pyhät vaatteet, kunniaksi ja kaunistukseksi” (2. Moos. 28:2). Mikä siis on tämä pyhä asu, jolla kristikunta on kaunistettu pyhäksi papistoksi? Sitä ovat juuri ne monenlaiset ihanat ja jumalalliset Pyhän Hengen lahjat, jotka annetaan kristikunnalle sitä varten, että Jumala niitten kautta tulisi tunnetuksi ja ylistetyksi. Sitä varten me olemme pappeja, että kaikki tekemisemme, oppimme ja elämämme loistaisi Jumalan tuntemiseksi, kunniaksi ja ylistykseksi, niin kuin pyhä Pietari sanoo: “Te olette kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa” (1. Piet. 2:9). Näin voivat ainoastaan kristityt tehdä Jumalan edessä oikeina pyhinä pappeina. Tässä on näet se, joka heidät papeiksi vihkii, nimittäin tuo ainokainen ylimmäinen pappi, Kristus, ja voitelu, Pyhä Henki, joka pyhästi kaunistaa heidät voimallansa ja lahjoillansa.
Martti Luther, Hengellinen virvoittaja, SLEY 1952, s.324-326.
Oikein hyvä ja oikein. Pätemisen tarpeiset ihmiset jatkuvasti unohtavat paikkansa ja sen, että Jumalan palveluksissakin, se on Jeesus Kristus, joka palvelee meitä ja lähimmäisiä palvellessammekin Hän on esimerkki ja se, jolle kunnia tulee antaa totuudessa.
Jeesus sanoi: minä olen teidän keskellänne niin kuin se, joka palvelee. (Luuk. 22:27) Hän osoitti tämän selvästi toimimalla itse esikuvana. Hän myös sanoo itsestään: Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. (Matt. 20:28)
Evankeliumia keskustelujen lomaan!
22.06.26
Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet. surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Ilm. 3.17
Kun kohtaamme elämän rajallisuuden, se parhaassa tapauksessa ajaa meidät Kristuksen anteeksiantamuksen turviin. Siellä on kyllä armoa tarjolla riittävästi sairaille ja heikoille ja kaikille, jotka vain tahtovat ottaa sen vastaan. Jeesus sanoi tulleensa erityisesti sairaita ja syntisiä varten, vaikka armoa riittää toki kaikille muillekin. Vahvuuteen sairastuneet ja syntinsä itse selättävät tosin eivät koe tarvitsevansa apua, kun eivät näe, että juuri he ovat niitä köyhiä ja kurjia, jotka tarvitsisivat armahdusta. Kun sairas ja heikko tulee arkana Kristuksen luokse, hän ensin pelkää ja vapisee, mitä tuleman pitää. Pian hän kuitenkin rauhoittuu, kun saa nähdä Vapahtajan lempeän katseen. Valtakunnassa kaikki annetaan lahjaksi eikä armosta tarvitse maksaa hintaa. Omaan voimaan turvaavat ovat köyhiä, sokeita ja alastomia, Kristuksen luokse hakeutuvat tulevat köyhyydestään, sokeudestaan ja alastomuudestaan huolimatta rikkaiksi.
Teksti on Juha Vähäsarjan hartauskirjasta Joka päivä huolta vailla.