Päivi Räsäselle syyte kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Yksi syytteistä koskee Räsäsen kirjoitusta: “Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen.”

Räsänen on esittänyt tiedotteen mukaan kirjoituksessaan homoseksuaaleja halventavia mielipiteitä ja tietoja, ja väittänyt, että homoseksuaalisuus on tieteellisesti todistettu psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Pohjolan osalta syyte koskee sitä, että hän on julkaissut kirjoituksen Suomen Luther-säätiön ja Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan internet-sivustolla.

Räsänen on julkaissut tiedotteen mukaan Twitter- ja Instagram-tilillään sekä Facebook-sivullaan homoseksuaaleja halventavan mielipiteen, jonka mukaan homoseksuaalisuus on häpeä ja synti.

Räsänen on tiedotteen mukaan “Mitä Jeesus ajatteli homoista?” esittänyt homoseksuaaleja halventavia lausumia Yle Puhe -radiokanavan ohjelmassa. Jakso oli otsikoitu ”Mitä Jeesus ajatteli homoista?”.

Ohjelmassa Räsänen oli tiedotteen mukaan sanonut, että jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin ”geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä”. Tiedotteessa kerrottaan myös, että ”Räsäsen näkemyksen mukaan homoseksuaalit eivät myöskään ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit”.

Syytteen mukaan lausumat loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa, joten ne ylittävät sanan- ja uskonnanvapauden rajat ja ne ovat syytteen mukaan homoseksuaaleja halventavia ja syrjiviä.

Valtakunnansyyttäjä katsoo, että Räsäsen lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.

1 tykkäys

29 viestiä siirrettiin ketjuun: Päivi Räsäsestä jo viides tutkintapyyntö

Viesti siirrettiin ketjuun: Offtopic-aarrearkku

Jatketaan toisessa ketjussa.
https://uskojarukous.fi/t/paivi-rasasesta-jo-viides-tutkintapyynto/4650/57?u=eutykus