Niin siis millainen menettely? Se, että yhden pienen hiippakunnan 24 pappia eivät olisi työsuhteessa hiippakuntaan ei vaikuta laajemmin yhteiskunnassa yhtään mihinkään. Ei ole vaikuttanut tähänkään asti. Tämä on jo jonkinlainen kaltevan pinnan argumentoinnin mestaruustason suoritus.
Kyse on papeista. Uskonnollisilla yhteisöillä lienee oikeus valita sellaisia pappeja kuin haluavat. Aika oleellinen osa uskonnonvapautta. Katolinen kirkko valitsee pappinsa sellaisten pääsääntöisesti naimattomien miesten joukosta, jotka kokevat tehtävään jumalallisen kutsun, jota sitten tarkasti tutkitaan ja koetellaan. Esimerkiksi tutkitaan sitä, onko kutsu aito ja mihin se suuntautuu; hiippakuntapapiksi, sääntökuntalaiseksi (mihin niistä) vai luostariin. Papit ovat opiskelleet pitkään seminaarissa, sitoutuvat selibaattiin, piispan kaitsentaan ja rukoilemaan tietyt rukoukset päivässä. Pappi ei saa jättää kuulematta rippiä jos sitä pyydetään ja niin edelleen. Ei siinä ole kyse mistään perinteisestä työsuhteesta. Kyllä kaikki tietävät mihin ryhtyvät.
Uskonnonvapaus asettaa muitakin etuoikeuksia. Nämä näkyvät myös ev.lut. puolella. Esimerkiksi ev.lut. kirkko voi vaatia, että talousjohtajan pestiä täytettäessä palkattavan on oltava kirkon jäsen, vaikka julkisella puolella tällaista rajausta ei saa tehdä. Myöskään luterilaiseksi papiksi ei kuka tahansa pääse. Ovatko nämä uskonnonvapauden nojalla hyväksyttäviä erityisoikeuksia ja -vapauksia yhteiskunnan normaaleihin käytäntöihin vai eivät? Jos nämä ovat hyväksyttäviä, miksei katolisen kirkon käytännöt ole? Vai kaikki muuko menee; selibaatti ja muut rajut vaatimukset, mutta papista huolehtiminen ei riitä, vaan hänen tahtonsa vastaisesti on luotava teennäinen työsuhde? Mikä tarkoittaa sitä, että kaikki jatkuu kuten ennenkin, paitsi että pappien työtaakka lisääntyy entisestään, jotta taloudellisiin haasteisiin saadaan vastattua.
Vai luuletko, että pappien työtaakkaa helpottaa se, että hiippakunnan taloudelliset toimintaedellytykset entisestään kurjistuvat? Sekö ei riitä, että pappi ajaa Pietarsaareen ja Vaasaan viikoittain Tampereelta, vai pitäisikö sekin tehdä Helsingistä käsin? Sillä jos papeista aiheutuu liikaa kuluja, on selvää, että pappeja lähetetään pois Suomesta. Suomi on kuitenkin valtavan laaja maa ja katolilaisia tavataan ympäri Suomen, vaikka suurin osa toki pääkaupunkiseudulla asustaakin. Onhan se täysin uskonnonvapauslain hengen mukaista kurjistaa entisestään diasporassa asuvien katolilaisten mahdollisuuksia harjoittaa uskontoaan. Ymmärrät varmasti, että eukaristia ja rippi ovat melkoisen suuressa roolissa uskossamme. Messun viettäminen ja ripin kuuleminen taas vaatii papin. On siis todella raju isku, jos säännölliset papin vierailut entisestään harvenevat.
Voidaan siis käyttää vapaaehtoisia, mutta vapaaehtoisesti ei saa olla katolinen pappi? Entä jos papit, jotka ovat Suomen kansalaisia, ilmoittautuisivat työttömiksi. Voisivatko he sitten tarjoutua hiippakunnalle vapaaehtoisiksi?
Papeista pyritään huolehtimaan mahdollisimman hyvin. Eivät he mitään orjia ole. Tämä päätös vain vaikeuttaa hiippakunnan kykyä huolehtia papistosta ja jäsenistöstään. Siten tällä ”työsuojelulla” vain lisätään työtaakkaa. Tilanne on sama kuin liian kova veroaste. Jossain vaiheessa Lafferin käyrä puree ja verotulot todellisuudessa kääntyvät laskuun. Päätös näivettää kirkon toimintaa ja on siten uskonnonvapauden kannalta kyseenalaista. Tässä suhteessa toki vain jatketaan historiamme vähemmän kunniakkaita perinteitä.