Millaisia ajatuksia nämä tuoreet ulostulot synnyttävät?
Meille molemmille olennaisinta on koko kristinuskon sanaton kokemus Jumalasta. Halusimme kertoa siitä ja pohtia sitä ymmärrettävästi."
– Papit Anni Pesonen ja Ari Kokkonen
Tuomas on löytänyt mielenkiintoisen ja varmasti tarpeellisenkin tulokulman Jumalan armoon. Satavarmasti radikaalia kamaa niille, joiden mielestä hyvät ihmiset pääsevät taivaaseen ja pahat joutuvat helvettiin.
Tuomaksella on tosiaan erittäin hyvä lähtökohta elämälleen uskovana. Pidän hänen ulostuloistaan.
Muistan itse uskoontuloni kynnyksellä saaneeni ahaa-elämyksen siitä että ihmisten rakkaus on ehdollista eivätkä ihmiset ole halukkaita antamaan lähimmäiselleen uutta alkua kun taas Jumala rakastaa ehdoitta ja haluaa että minulla on mahdollisuus aloittaa alusta vaikka olisi tapahtunut mitä.
Mitä taas kokemiseen ja kokemukseen tulee, suomenkielen sana usko ei tee oikeutta sille mitä sanat pistis ja fides ovat koettaneet ilmaista niiden tultua otetuksi muusta käytöstä kristilliseen ilmaisuun.
Usko sanan merkitys minulle, ollessani teini ja nuori aikuinen, oli siinä että vaan uskoo vaikka ei tiedä todeksi. Saattaa olla että minulla oli väärä käsitys äidinkieleni ilmaisuvoimasta, mutta näin silloin ymmärsin usko sanan. Sen takia uskominen kristillisessä kontekstissa ei tuntunut minusta vetovoimaiselta.
Uskon (!) että Jumala näki minun tarvitsevan uskoontulomatkaa Espanjaan, sillä kun tajusin missä kaikissa merkityksissä fe sanaa siellä käytetään, kristillinen uskominen alkoi avautua ihan uudella tavalla.
Kun espanjalainen todistaa asiakirjan oikeaksi, hän allekirjoittaa lauseen “doy fe” alle.
“Annan uskoa” tämän asiakirjan oikeellisuudesta.
Tämä muutti kaiken minulle. Kristillinen usko ei ollut uskomista vaikka ei ollut varma vaan kristillinen usko oli tieto ja kokemus asian oikeellisuudesta. Sen jälkeen myös Paavalin kuuluisa lause avautui uudella tavalla.
Eli minulle terve kokemuksellisuus on luonnollinen osa kristillisyyttä.
Jumalan sanan ulkopuolelta ei ihminen löydä Jumalaa. Kokemukset tulevat ja menevät. Voi olla tunteita, näkyjä, ilmestyksiä - ja niiden puutetta. Entä sitten? Kun synti painaa ja omatunto syyttää, niin mistä löydän avun? Kaikki palaa aina Raamattuun ja lihaksi tulleeseen Sanaan. Meidän toivomme on evankeliumissa. Kristuksessa on koko maailman syntien sovitus, vaikkei minusta siltä tuntuisikaan. Sana on kuitenkin varma. Kaste on varma. Ehtoollinen on varma. Jumalan Sanan lupaukset murskaavat epäuskon ja kantavat yli pettävien tunteiden.
Enbuskesta iloitsen ja vaikka voisi sanoittaa teologisesti tarkemmin, niin silti on täysin oikeassa. Jeesus pelasti ristin ryövärin. Jeesus pelasit hänet kieltäneen Pietarin. Jeesus etsii eksyneen. Kaikki kurjat Jeesus ottaa luokseen ja se on monelle loukkaukseksi. Mutta onneksi ottaa, koska se tarkoittaa, että meillä kaikilla on varma toivo.
Enbuske taisi kertoa että piispa Jolkkonen on hänen pitkäaikainen keskustelukumppaninsa. Huomaa kyllä että luterilainen Yksin armosta -oppi on mennyt perille, ehkä jo ennenkin - mutta uumoilisin tuosta Jolkkosellekin tulevan pointseja…
En tiedä mistä tuo kiroilun halu tulee tälle kaverille. Onko sille sellainen inhimillinen selitys, että oma uusi identiteetti vähän pelottaa. “En minä nyt niiiin pehmo ole vaikka uskonkin Jumalaan”. Samaa kertoo ehkä aiempi argumentti että “Kristinusko on hyvä koska kristityt puolustavat homojen oikeuksia” tjsp.
Mutta. Iloitsen minäkin. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, eihän tuota liian moni julkkis noin selvästi räväytä. Hyvä!
Jos ymmärtää, että Jumala vanhurskauttaa Kristuksen ristintyön tähden jumalattoman, niin ymmärtää tärkeimmän. Tätä kun ei aina tahdo vanhemmatkaan kristityt osata.
Vaikka Enbuske vielä hapuileekin ja uskovaisen identiteetti vähän hakusessa, niin kyllä se siitä ajan kanssa suttaantuu Pyhän Hengen hyvässä koulussa. Ei tässä kukaan valmiiksi ole tullut.
Kiroilu on paha tapa ja on muuten syvällä itse kunkin lihassa. Mulla v-sana napsahtaa turhan helposti. Varsinkin suuttuessa ja liikenteessä. Rasittavaa.
Kun kirjoittaa julkisen kirjoituksen, haluaa viestiä jotakin. Enbuske on harkinnut varmasti jokaisen lauseensa, ammattilaisena. Siksi mietin syytä moiseen. Eivät ne sanat tähtineen ole lipsautuksia vaan tarkoitettuja. Tyylikeino, josta en pidä.