Pappien siirrot


#1

Hiippakunnan sivuston mukaan Turun P.Birgitan ja Autuaan Hemmingin seurakunnan papisto on siirtymässä pois Turusta.
Mikähän lienee syynä siihen, että sekä kirkkoherra että kappalainen siirretään toisiin seurakuntiin - samaan aikaan?!?


#2

Ei Turusta, vaan Tampereelta. Kun sääntökunta jättää seurakunnan toisten pappien hoitoon, sen jäsenet yleensä lähtevät kerralla.

Hiippakunta kertoo sivuillaan myös, että siirtoja tulee lähiaikoina enemmänkin. Tämä on katolisessa maailmassa ihan normaalia.


#3

Sorry - wanhalla Stadin kundilla meni maaseutukaupungit sekaisin…:crazy_face:
Entäs tullut ajatelleeksi, että muitakin kuin vanhan valtasääntökunnan pappeja löytyy nykyisin yhä enemmän. Vackert så!


#4

Näiden siirtojen jälkeen SCJ-pappeja on enää Turussa ja Mariassa. Aikaisemmin heitä oli myös Henrikissä, Kouvolassa ja Jyväskylässä. Olen ymmärtänyt, että Puolasta ei tule enää riittävästi kutsumuksia lähetystyön pitämiseen nykylaajuudessa.

Entinen tilanne, jossa 80% hiippakunnan papeista oli yhdestä sääntökunnasta, ei ollut missään mielessä normaali, joten hyvä että siitä on päästy.


#5

Niinpä. Vielä joskus 80-luvun alkupuolella hiippakunnan koko papisto oli samaa sääntökuntaa - paria dominikaania ja paria
bysanttilaisen riituksen pappia lukuunottamatta…