Kaikissa noissa tervehdyksissä on hyvää sanomaa, mutta tällä kertaa itseäni kosketti eniten ehkä KP Elian tervehdyksen muistutus siitä, että joulu tapahtuu meille preesensissä:
Meille kaikille lienee tuttu kirkkomme joulutervehdys: Kristus syntyy, kiittäkää! Meille kristityille juhlan pääsanoma onkin Herramme ja Vapahtajamme syntymässä ja kaikessa siinä mitä Jumalan Lihaksi tuleminen ihmiskunnalle merkitsee.
Mutta emme vietä juhlaa vain historiallisena tapahtumana vaan julistamme Kristuksen syntymän pysyvää merkitystä koko maailmalle ja sen asukkaille kaikkina aikoina. Siksi tervehdyksen aikamuoto on nykyhetkessä ja se korostaa myös tulevaisuutta. Toden totta, Kristus syntyy maailmaan ja maailmasta tulee paikka, jossa Jumala asuu ja toimii ihmisten keskellä. Tähän perustuu kiitollisuus ja iloitseminen, johon tervehdys kaikkia meitä kehottaa tänäkin jouluna.
Pääsiäisenähän muistellaan imperfektissä: “Kristus nousi kuolleista! - Totisesti nousi!” Jouluna kuitenkin sanotaan: “Kristus syntyy - kiittäkää!” Näin Jumalan luomakuntaan vuodattama armo virtaa jatkuvasti nykyhetkessä. Se mikä tapahtui ensimmäisessä joulussa, on meille jatkuvaa, läsnäolevaa todellisuutta eikä pelkästään menneen tapahtuman muistelua. Pääsiäisessä Jeesus nousi kuolleista esikoisena. Se oli yksi tapahtuma, joka avasi väylän meillekin ja mahdollistaa meidänkin ylösnousemuksemme. Se mitä tapahtuu meille on preesensiä.
Unohdamme helposti sen, että me elämme itsekin uskon elävässä, joka hetki läsnä olevassa todellisuudessa emmekä ole vain muistelemassa kauan sitten tapahtuneita ihmeitä, jotka olisivat meille saavuttamattomia asioita. Me voimme tulla osallisuuden ja pyhittymisen kautta jumalihmisiksi ja nousta kuolleista aivan kuten Jeesus. Se on sitä elävää, preesensistä joulun todellisuutta, joka on seurausta siitä, että Jumala syntyi ihmiseksi.