Persoonallisuuden ja uravalinnan suhde kristityn identiteettiin

[tortoise]

Kesän kunniaksi ketju. Jatkakaa tai antakaa olla!

Otsikko vaatinee pienen selityksen:
Kirjoittaessani puuhasteluketjuun “elävän uskon” kyselijöistä johtui mieleeni aihe, joka ei ole uusi mutta askarruttava edelleen.
Muistaakseni on tutkittu sitä, millaiset ihmiset keskimäärin “valitsevat” minkäkin kirkkokunnan tai hengellisyyden suunnan - mitä merkitystä siis on taustalla/persoonalla?

Tästä on ehkä joku ollut sitä mieltä, että merkitystä ei ole. Uskosta tehdään ehkä liikaa psykologiaa jne. Voidaan sanoa, että Jumala johdattaa, ja se on siinä. Tai että totuus on jossain, toisaalla ei. Näemme myös että hyvin erilaiset ihmiset täyttävät hyvin erilaisia seurakuntasaleja tai edustavat omaa ryhmäänsä vaikkapa tällaisella nettifoorumilla.

Tapani mukaan mietin, että totuus on jossain tuossa välissä. Ihmiset hakeutuvat eri syistä erilaisiin ryhmiin. Heitä kiinnostaa paitsi Jumala myös se miten hänestä puhutaan ja millaista Jumalan omana olemista ryhmän jäsenet esimerkillään ja joskus vaatimuksillaan odottavat.

Heitän lopuksi oman spekulaationi:
Olen pohjimmiltani kai humanisti, ihmisen tunne-elämän ja vuorovaikutuksen sävyjen aistija. Alakseni on sitä kautta valikoitunut taide (musiikki, esittäminen, luova työ, opettaminen). Se työ ja elämä on vahvistanut tätä tapaa olla ihminen. Se edelleen vaikuttaa tapaani olla kristitty. Vaikka opilliset asiat ovat tärkeitä minulle, ja olen opetettu niitä arvioimaan, huomaan aina etsiväni kaikissa asioissa eri puolia ja vaihtoehtoja. Ehkä se on puolestaan aiheuttanut kokemuksen, että en kuulu mihinkään joukkoon - täydesti. Tämä vierauden tunne on aika yhteistä olemiselleni kristillisissä piireissä tai työelämässä. Ei vain osaa olla, samanmielisyyden ajatus ahdistaa. Tympiikin. Toisaalta on suuri tarve pohtia totuuskysymyksiä. Minua kiehtoo myös hiljaisuuden kaipuu, Jumalan liian rationaalisesti käsittäminen kauhistaa, vaikka samalla olen sen perinteen lapsi itsekin. Olen ainakin nykyisin viehättyneempi vaikka sitä mitä Jobin kirja tai psalmit kertovat elämästä ja Jumalasta kuin mitä teologit kautta aikaan ovat rakennelleet. Tämä on tietenkin pinnallista, mutta jotain se tästä asiasta minulle kertoo.

Karkeasti veistetty vastakohtani kristillisenä elämänasenteena olisi insinöörimäinen, selkeitä ratkaisuja ja puhdasta logiikkaa viljelevä “näin se nyt vaan on” -elämä. Ulkopuolelta myös näyttää että monen ihmisen suoraviivainen elämä on helpompaa kuin tällainen pyöriskely ja vaihtoehtojen verkossa killuminen.

En osaa sanoa, miten tällaiset tyypittelyt sopivat yhteen kirkkojen tai seurakuntien valikoinnin kanssa. Tuskin tämä on kovin yleispätevää. Itse kuitenkin vierastan niitä suuntia ja ryhmiä, joissa ollaan ihmisen kysymyksiä kohtaan liian huolettomia ja jossa Jumala ja Raamattukin nähdään haltuun otettavina asioina.

Joku vanha veisu sanoi: “Kysyä saan paljon, Herra, mutta harvoin vastataan”.
Asia on kaksipiippuinen. Kysely ei ole sinänsä ihanaa, vastauksia pitäisi saada. Mutta jokin siinä on, että varmuus ja liian valmiit vastaukset eivät herätä minussa rakkautta ja ihastumista.

Elämä on minusta ennenkaikkea kummallista ja vaikeaa, jos toki hienoakin usein.

[Fratres]

Yritän lyhyesti saunaa lämmittäessäni kommentoida jotain.

@tortoise

Muistaakseni on tutkittu sitä, millaiset ihmiset keskimäärin “valitsevat” minkäkin kirkkokunnan tai hengellisyyden suunnan - mitä merkitystä siis on taustalla/persoonalla?

Jos haetaan persoonallisuuksia, niin olen insinöörimäisesti laatu- , tehokkuus- ja tavoiteorientoitunut persoona, joka tavoittelee rauhaa, innoitusta, riemua ja iloa, niitäkin joskus saaden uskosta ja hengellisyydestä.

@tortoise

Heitä kiinnostaa paitsi Jumala myös se miten hänestä puhutaan ja millaista Jumalan omana olemista ryhmän jäsenet esimerkillään ja joskus vaatimuksillaan odottavat.

Kyllä. Itseasiassa kovin teologiset korostukset eivät minua kiinnosta. Etenen uskossa ammattini vastapainoksi melko puhtaalla intuitiolla, kuten musiikissakin. Uskon harjoittaminen on minulla parhaimmillaan hengellisessä musiikissa, ylistyksessä ja rukouksessa. Niistä saan lähes kaiken tarvitsemani.

@tortoise

Heitän lopuksi oman spekulaationi:
Olen pohjimmiltani kai humanisti, ihmisen tunne-elämän ja vuorovaikutuksen sävyjen aistija. Alakseni on sitä kautta valikoitunut taide (musiikki, esittäminen, luova työ, opettaminen). Se työ ja elämä on vahvistanut tätä tapaa olla ihminen. Se edelleen vaikuttaa tapaani olla kristitty. Vaikka opilliset asiat ovat tärkeitä minulle, ja olen opetettu niitä arvioimaan, huomaan aina etsiväni kaikissa asioissa eri puolia ja vaihtoehtoja.

En ole humanisti vaikka niitäkin piirteitä minussa voi löytyä. En ole mitenkään ihmissuuntautunut muutenkaan, enemmän asia- ja tehtäväsuuntautunut. Sikäli kaksijakoinen persoona, että intuitio, mielikuvat ja taide merkitsevät paljon, musiikki ennenkaikkea. Esim impressionismi. Ja silti tehokkuus ja muut työhöni liittyvät asiat.

@tortoise

Toisaalta on suuri tarve pohtia totuuskysymyksiä. Minua kiehtoo myös hiljaisuuden kaipuu, Jumalan liian rationaalisesti käsittäminen kauhistaa, vaikka samalla olen sen perinteen lapsi itsekin. Olen ainakin nykyisin viehättyneempi vaikka sitä mitä Jobin kirja tai psalmit kertovat elämästä ja Jumalasta kuin mitä teologit kautta aikaan ovat rakennelleet. Tämä on tietenkin pinnallista, mutta jotain se tästä asiasta minulle kertoo.

Hiljaa on joskus ja useinkin hyvä olla, täysin yksin. Uskon rationalistaminen ei ole minun juttuni. Jumala löytyy ennenkaikkea hengellisten kokemusten ja rukouksen kautta, kun ensin perehtynyt hyvin sanaan. Kokemus on sekin, että hengellinen laulu puhuttelee, tai rukous. En nyt tarkoita muunlaisia kokemuksia.

@tortoise

Karkeasti veistetty vastakohtani kristillisenä elämänasenteena olisi insinöörimäinen, selkeitä ratkaisuja ja puhdasta logiikkaa viljelevä “näin se nyt vaan on” -elämä. Ulkopuolelta myös näyttää että monen ihmisen suoraviivainen elämä on helpompaa kuin tällainen pyöriskely ja vaihtoehtojen verkossa killuminen.

Uskonasioissa en ole tippaakaan insinöörimäinen. Sen heitän aina pois silloin. Siis kaksijakoinen persoona.

[Anskutin]

Mulle tulee tästä aiheesta mieleen se, miten eri herätysliikkeissä korostuu erilaiset ammatit. Esim. lestadiolaisissa on tunnetusti paljon yrittäjyyttä, etenkin rakennusalalla. Evankelisessa liikkeessä taas pyörii havaintojeni mukaan tosi paljon julkisen sektorin työntekijöitä, ja yleinen koulutusaste on korkea. En tiedä, onko tätä aihetta tutkittu mitenkään, tai keksitty selittäviä tekijöitä, mutta varmaan näistä saisi gradun useampaankin oppiaineeseen…

Muistan myös miehelle joskus selittäneeni sitä, että luterilaisuudessa ei ole pelastuksen prosessikaaviota, koska asiat eivät välttämättä tapahdu samassa järjestyksessä eikä kaikkea pysty täysin selittämään puhki. Vapaasuuntainen pelastuskäsityshän on hyvinkin yksioikoinen ja “insinöörimäinen” putki, jossa asioilla on tietty kiveenhakattu järjestys. Luterilaisuus on taas joissain asioissa jäsennellympää ja vapaakristillisyys höttöisempää opillisesti, mutta luterilaisuudessa jää myös asioita selittämättömiksi ja paradokseiksi. Luterilaisen pitää siis jossain määrin pystyä sietämään tiettyä epämääräisyyttä.

Vapaissa suunnissa on toisaalta myös enemmän amistaustaista väkeä, ehkä tietynlaisen selkeyden ja toisaalta kokemuksellisuuden takia. Oppikeskeiset luterilaiset suuntaukset eivät välttämättä anna niin paljoa sellaiselle, jolle esim. lukeminen ei ole niin luontevaa, eikä ajattelutapa analyyttinen. Olen joskus miettinyt tätä dilemmaa, että miten voitaisiin tavoittaa amiksia paremmin. Vai pitääkö hyväksyä ja ottaa positiivisena asiana se, että on toisenlaisiakin kirkkokuntia? Kai se on pääasia, että jokaiselle löytyy jokin paikka.

[cymbus]

Eroa on ollut myös siinä, miten koulutukseen suhtaudutaan. Joissakin piireissä on koulujen käymistä pidetty turhana tai jopa haitallisena maailmallisuutena tai ajateltu lopunaikojen olevan jo niin pitkällä, että siihen ei ole tarvetta. Toisissa taas on pidetty tärkeänä kouluttautua ja etenkin teologista koulutusta on arvostettu.

Liikkeitten taustallakin on merkitystä. Lestadiolaisuus on luonteeltaan ollut maaseudun liike ja vahvasti maallikkovetoinen tai helluntailaisuus kaupunkilainen ja ehkä tyoväenluokkaisempi profiililtaan, evankelisuudessa taas on ollut suurempi arvostus pappeja kohtaan ja mukana paljon opettajia ja sellaisia. Herännäisyys identifioitui osin yhteen suomalaisuusliikeen kanssa, jolloin kansallinen sivistysprojekti nousi ainakin jossain määrin esiin, vaikka varmasti oli myös vastustusta herrasteluun = kouluttautumiseen. Tietysti näissäkin on paikallista vaihtelua ja kaikkea mahtuu kaikkiin.