Totta kai herää myös kysymys, miten kirkko sitten palvelee jäseniään, jos avioliittoja ei edes siunata. Tähän on elegantti ratkaisu: otetaan täysimittaiseen käyttöön kodin siunauksen kaava!
Vihkimiskäskyä en ole vielä Raamatusta löytänyt, mutta löydän sieltä Jeesuksen kehotuksen oppilailleen mennä ja toivottaa rauhaa taloihin (ks. Matt. 10:12; Luuk. 10:5).
Raamatullisuuden lisäksi kodin siunaamisen toimituksen bonuksena on, että sen kohdalla ei tarvitse kiistellä ja määritellä, keitä kodissa asuu ja mikä on heidän suhteensa laatu. Siunaus kuuluu kaikille, jotka kodissa asuvat ja tulevat siellä asumaan.
Tässä Komulainen mielestäni aika selvästi etsii ratkaisua siihen, että kirkon siunausta haluavat (kaikenlaisissa liitoissa elävät) tulevat palveluorganisaatiossamme saamaan edes jotain vastinetta. Kyse ei siis ole sinänsä siitä, että kodin siunaaminen olisi huono tai hyvä asia. Tässä on vahva viesti kompromissista tai ns. imagon kirkastamisesta, kun sateenkaariperheitä ei saada sisällytettyä avioliittokäsitteeseen.
Kysymys on siis kontekstista, joten keskustelun ei nyt luulisi keskittyvän siihen, voiko jotain tilaa siunata tai onko ortodokseille ja luterilaisilla jokin ratkaisevasti erilainen oppi siunaamisesta.
No, siis juuri se muuttuisi, että pappi ei syyllistyisi pätevän avioliiton vihkimisestä tai siunaamisesta kieltäytymiseen. Kiistaa voisi olla kodinsiunaajien asemasta ja tavoista. Mutta kirkolle olisi yks hailee, missä liittomuodossa ihmiset ovat. Komulainen siis hakee tuomioistuimista pelastavaa ratkaisua kirkolle ja papeille, muttei tuo mall kai mitään teologista ratkaisua tuo.
Mutta miksi vain luterilaisella kirkolla on tällainen ongelma? Eihän maamme muita kirkkoja hetkauta ollenkaan avioliittolain muuttaminen. Suomen ortodoksinen kirkkokin on ns kansankirkko ja saa valtionapua, mutta meidän piispoja ollenkan hirvitä ilmoittaa, että samansukupuolisia kihlakumppaneita ei vihitä ortodoksisessa kirkossa avioliittoon. En oikein ymmärrä, mikä estää luterilaista kirkkoa näin tekemästä?
Tämä on mielenkiintoista. @Anskutin puhui minusta ihan oikein, että pelkona on se käsitys, että kirkolle “kaikki käy”!
Sinä taas korostat parannukseen ohjaamisen tärkeyttä tuossakin tilanteessa.
Annan arvoa teidän kummankin näkemykselle tässä.
Miten hyvin se sitten tuossa tilanteessa käy, on oma mielenkiintoinen juttunsa.
Voi olla, ettei sitä suvaita.
Jos pappi vaikkapa avoliitossa eläville kastekeskustelussa toteaa hienovaraisesti, että oikea kristillinen tapa on julkinen ja sitova avioliitto, tulee varmasti soitto virastoon ja haukut. Lopuksi haukkuu vielä esimies siitä, että “taas verotuloja alkaa vähenemään”.
Mainiota!
Meiltä kai puuttuu tuo auktoriteetti. Se on Valistuksen seurausta.
Ortodoksinen kirkko on Venäjän kirkon jatke, eikä Venäjällä koskaan ole ollut Valistusta, eikä demokratiaa. Se, joka ei sopeudu, se joutaa ulos.
Olihan Venäjällä esim saksalainen “valistuskeisarinna” Katariina toinen, joka sorti kirkkoa, lakkautti luostareita ja muutti Venäjän maalaisväestön maaorjuuden lähes henkilökohtaiseksi orjuudeksi. Samaan aikaan hän kävi kirjeenvaihtoa ranskalaisten valistusfilosofien kanssa. Niin että se siitä valistuksesta ja valistushallitsijoista.
Kirkon tulee olla peloton. Ei ihmisiä tule pelätä. He voivat vain tappaa ruumiin, mutta eivät kuolematonta sieluamme. . Venäjän kirkko on vainoissa karaistunut, mitä ei aina voi sanoa omasta paikalliskirkostamme, joka on vähän tuollainen pullamössö. Ortodoksinen kirkko on kuitenkin opillisesti ja käytännöltään varsin yhtenäinen. Ei Suomen ortodoksinen kirkko voi sooloilla.
Jos tarkoitat tällä lapsen vanhempia - hehän yleensä kastekeskustelussa ovat paikalla - niin lienee aika yleistä, että pappi vihjailee mahdollisuudesta hoitaa vihkiminen samassa tilaisuudessa, kun on sukulaiset kutsuttuna ja pappikin valmiiksi paikalla. Mikäli tällaisen vihjaamisen hoitaa hienovaraisesti ja sopivan kevyeen tyyliin, ei siitä tule valituksia. Jos tulisi, niin eiköhän siitäkin olisi jo skandaaliuutinen saatu aikaiseksi.
@Mauriina
Eiköhän Valistusta pitäisi arvioida vähän muuten kuin Katariina II virheiden
kautta?
Ihan vaikka ajattelemalla sanaa yksilön vapaus, oikeuslaitoksen riippumattomuus jne. - kivoja asioita olisivat kai Venäjälläkin.
Emmehän me seksiäkään kiellä, vaikka Katariina vähän hurjasteli siellä
erotiikkahuoneessaan Talvipalatsissa.
Valistusta oli ihan tarpeeksi Venäjällä, enkä ymmärrä, mitä se tähän kuuluu.Valistushan vain haittasi kirkon toimintaa niin Venäjällä kuin muuallakin.
Luterilaisen kirkon ongelma on siinä, että se porvarillistanut kristinuskon täysin ja samalla mukautunut yhteiskuntaan aivan liiaksi. Sellainen kirkko menettää auktoriteettinsa.
Ei se varmaankaan kuulu, eikä mikään muukaan, jos niin haluat sanoa.
Olisiko mahdollista miettiä, miltä pienten maiden elämä ja tulevaisuus näyttäisi,
jos isolla ortodoksisellla kansalla olisi sellainen asia kuin omatunto, halu tutkia itseään ja tekojaan sen Valistusajan hengessä?
Sitä minä en ymmärrä, mitä on uskon porvarillistaminen?
En ehkä haluaisi ymmärtää. Se johtunee siitä, että ihailen luterilaista kansanhurskautta, joka on pitänyt tämän kansan raiteillaan ja koossa.
Jos luterilainen kirkko luopuu vihkioikeudesta sen pelon edessä, että kohta pappeja viedään tuomioistuimiin syrjinnän vuoksi, on melko todennäköistä, että myös Katolinen kirkko, helluntaiseurakunnat, Vapaakirkko ja monet muut ei-julkisoikeudelliset kristilliset yhteisöt luopuvat myös vihkioikeudestaan. Nekään eivät voi saada lakiin kirjatuksi omaa käsitystään avioliitosta miehen ja naisen liittona, mikä satavarmasti vapauttaisi ne yleislain säännöksistä.
Ortodoksisella kirkolla ei ole tätä ongelmaa, se voi saada lakiin kirjatuksi oman näkemyksensä. Toisaalta jo aiemmin ortodoksisen kirkon johto on pitänyt esillä luopumista vihkioikeudesta.
On sinällään mielenkiintoista pohtia, mitä tällainen vihkioikeudesta luopumisen vyöry tarkoittaisi yhteiskunnalle. Käytännössä paine maistraatteja kohtaan kasvaisi, kun kaikki kävisivät vihityttämässä itsensä siellä.
En tiedä, miten tässä mahtaa käydä. Ihan vastikään kuulin kuitenkin terveisiä, että kirkolliskokouksen eri äärilaidat olisivat nyt löytämässä toisensa tässä vihkimisestä luopumisessa. Saattaa olla, että tässä nyt käy niin että vihkimisistä luovutaan.
Kirkoilla on valta päättää nykyisen lainkin aikana keitä ne vihkivät avioliittoon. Esim katolinen kirkko ei vihi eronneita eikä ortodoksinenkaan kirkko, jos henkilöillä ei ole kirkollista avioeroa. Kirkot eivät vihi jäseniään ei-kristityn kanssa. Onhan se tuokin kamalaa syrjintää! Ortodoksinen kirkko ei vihi ensimmäisiä serkuksia avioliittoon, eikä ortodoksi voi solmia kirkollista avioliitoa oman kummilapsensa tai tämän leskeksi jääneen vanhemman kanssa.
Miksi ihmeessä pitäisi vihkiä samansukupuolisia pareja, eihän kirkolliselta kannalta katsottuna samansukupuolisten liitto ole avioliitto ollenkaan? Minusta kirkkojen pitäisi pitää vihkimisoikeutensa, eri asia on, jos valtiovalta haluaa riistää sen niiltä pois.
Tätähän on väläytelty, mutta sitten törmätään siihen “hippipappi” Lepän skenaarioon siunauksista.
Eihän Raamattu anna tukea synnin siunaamiselle, eihän ?
Täysin perusteltua olisi kirkon pitää kiinni traditiostaan, eikä lähteä sooloilemaan, sekä kikkailemaan “porsaanreijillä”…
Tämä on monelle kynnyskysymys kirkossa pysymiselle.
Niinpä. Evlut kirkko vihkii edelleen kaikista avioliitoista lähes puolet. Jos kirkko luopuu, siviilivihkimisten vuosittainen määrä tuplaantuu. Tämä on melkoinen lisäkulu maistraateille, Kirkon osuus on laskeva, koska niiden parien määrä, joissa vähintään toinen on rippikoulun käynyt evlut ja toinenkin jonkin kristilllisen kirkon jäsen, vähenee nopeasti. Tähän saakka on kuitenkin arveltu, että kirkon osuus pienenee sen verran hitaasti, että siviiliviihkimispuolta ehditään rauhassa kasvattaa.
Jos evlut kirkko luopuu, maistrattivihkimiseen tipahtaa lähes koko vihittävien joukko. Ortodoksikirkon ja muiden vihkivien yhdyskuntien vihkimisoikeus loppuu samalla jokseenkin varmasti, koska näiden vihkimisten määrä on niin pieni, että koko homma on ehdottomasti selkeintä ja taloudellisesti edullisinta hoitaa siinä tapauksessa kokonaan henkikirjoituspuolella. (Tämä ei tietenkään estä niitä kirkkoja, joissa avioliitto on sakramentti, vaatimasta omilta jäseniltään kirkollista vihkimistä. Sitä vain ei sitten hyväksytä maallisen lain tarkoittamaksi avioliitoksi, vaan täyttä avioliittoa sekä maallisessa että hengellisessä mielessä haluavien täytyy mennä vihille sekä siviilissä että kirkossa.)
Tästä seuraa pomminvarmasti jokin siunauskäytäntö luterilaisessa kirkossa, koska luterilaisessa kirkossa ei ole mahdollista päättää, että yhteiskunnan lakien mukaan solmittu avioliitto ei olisi kirkossa sellaisenaan pätevä. Siunauksen kieltäminen osalta vihittyjä avioliittoja esim. sukupuoliperusteella ei onnistu. Vaikka kirkolliskokouksen enemmistö kannatttaisi tällaista kieltoa (mikä ei ole todennäköistä), määräenemmistöä ei varmasti pääse syntymään.
Konservatiivilaidan olisi hyvä laskea tarkkaan, mitä oikeudesta luopuminen maksaa. Ei vain maallisessa rahassa, vaan ennen muuta niinä avioliittoina, joissa kysymyksiin ei enää vastata kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnäollessa. Avioliitolle on eduksi, että se ymmärretään vakavaksi, jopa pyhäksi tehtäväksi.
Minä olen irvuillut ihmisiä, jotka haluavat kirkkohäät vaikkei uskonnolliselta kannalta sillä ole heille mitään merkitystä elämässä ja osa tällaisista ihmisistä suhtautuu uskontoon aika nahkeasti. Mutta toisaalta, kirkkohäät ovat myös tilaisuus joissa nämä ihmiset edes kerran loppuelämänsä varrella tulevat Jumalan kasvojen eteen ja päästävät Hänet elämäänsä edes tämän verran.
Se johtunee siitä, että ihailen luterilaista kansanhurskautta, joka on pitänyt tämän kansan raiteillaan ja koossa.