Arkkipiispa Mäkinen on tänään käyttänyt synodaalikokouksessa melko suoran puheenvuoron homoliittojen kirkollisesta vihkimisestä.
Nostan tähän muutamia lainauksia. Boldaukset ovat omani.
[K]aksi kirkon opetuksen pitkää perintöä asettuu ristikkäin. Toinen on opetus jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta ja yhtäläisestä paikasta kirkossa. Se koskee myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Toinen on opetus avioliitosta (…) jossa avioliitto on miehen ja naisen välinen. Nämä kaksi opetusta ovat yhtaikaa kirkossamme totta. Niitä on vaikea sovittaa toisiinsa.
Arkkipiispa kyllä puhuu, kuinka haluaa luoda tilaa myös arkojen mielipiteille, mutta tässä melko suoranaisesti toteaa, että avioliitto ainoastaan miehen ja naisen välisenä sotii ihmisarvoa vastaan. Keskustele siinä sitten arkana jos satut edustamaan klassista avioliittokäsitystä.
Ajattelen itseni kirkon alttarille. Edessäni on pariskunta, puolisot samaa sukupuolta. He ovat elämänsä suuressa taitekohdassa. He ovat sitoutuneet toisiinsa, se on yksi elämän perustavista ratkaisuista: tuon toisen ihmisen kanssa haluan jakaa elämäni. Tiedän tapahtuman merkityksen omasta kokemuksestani, monet teistä tietävät. Katson noita kahta ja ajattelen: en voi tietää, mitä teitä he ovat siihen hetken tulleet, millaista historiaa kantavat mukanaan, mutta sen tiedän, että he ovat Jumalan lahja toisilleen niin kuin Jumala antoi ensimmäiselle ihmiselle toisen ihmisen.
Olemme kirkossa. Se on minusta luonteva paikka. Kirkon koko historia hengittää siinä. Paikalla on näille kahdelle tärkeitä ihmisiä. He muodostavat seurakunnan. Niin kuin kristittyjen kesken vanhastaan on ollut tapana, kun on elämän ydintapahtumasta kysymys, kokoonnutaan yhteen Jumalan eteen. Noiden kahden ihmisen elämän takia yhdessä kiitetään, iloitaan, rukoillaan, pyydetään siunausta ja asetetaan heidän elämänsä sitä Jumalan todellisuutta vasten, joka Kristuksessa tulee näkyviin.
Tässä pidemmässä lainauksessa itse asia on selvä. En ole ihan varma onko Mäkinen aiemmin ottanut näin vahvaa kantaa tähän homojen kirkolliseen vihkimiseen(?), mutta ainakin nyt hän asettuu sitä tukemaan. Eduskunnan päätöksestä hän toki iloitsi, mutta silloin totesi, kuinka kirkko sitten tekee omat ratkaisunsa. Toki hänen sympatiansa ovat olleet selvillä.
Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen toivoi aiheesta teologista keskustelua. Nyt arkkipiispa kuitenkin jatkaa vain samaa puhetta suvaitsevaisuudesta jne. kuin aiemminkin. En näe tuossa synodaalikokouksen puheessa erityisen laadukasta teologista pohdintaa, vaikka puhe hiippakunnan papeille luulisi olevan melko luonteva paikka sellaiselle. Ennemmin tuo oli samaa tunteisiin vetoavaa retoriikkaa kuin julkinenkin keskustelu aiheen tiimoilta.
Esimerkiksi nuo boldaamani kohdat tuosta pitemmästä lainauksesta ovat melko höttöisiä. Siis avioliitto ei vaadi kuin kahden ihmisen sitoumuksen. Perusteluksi riittää Kari Mäkisen “tieto” kuinka homoliitot ovat täysin sama asia kuin kahden ensimmäisen ihmisen liitto. Seurakunta taas on ainoastaan avioparille tärkeät ihmiset.
Eräs katolinen pappi totesi, että naispappeuden hyväksyessään luterilainen kirkko asetti maallisen käsityksen tasa-arvosta Raamatun yläpuolelle. Tämä on yksi tapa tulkita myös homoliittojen käsittely. Ei se teologia enää mitään paina, vaan luterilaisen kirkon kehitys on pitkällä tähtäimellä selvä. Luterilainen teologi saa toki viestinsä kuulostamaan teologisesti perustellulta aina sisällyttämällä siihen löysän viittauksen Lutheriin ja reformaatioon. Onhan sitä nytkin puhuttu “reformaation loppuun saattamisesta”.
Suoraan tämä nyt ei tietenkään minuun vaikuta, mutta toki toivon, että luterilainen kirkko kuitenkin pitäytyisi perinteisessä avioliitto-opetuksessa.