Piispan asuun kirjailtu Pietarin risti aiheutti somekohun

Ihan näin en sanoisi. Mutta ongelma on se, että ei uskalleta kyseenalaistaa “taiteellista vapautta”, koska ei pelätään ahdasmielisyyden leimaa - siis maailman pelossa. Jos suunnittelija ei ole ymmärtänyt tuossa olevaa väärintulkinnan vaaraa, ei hän ole pätevä kirkkotekstiilien suunnittelija, sillä tietysti pitää ymmärtää symbolien eri tulkinnat. Pietarin ristin käyttäminen vaatii varmasti omat vahvat perustelunsa, koska se on altis väärintulkinnoille.

Minusta Pietarin ristin käyttämiseen piispan hiipassa ei ole mitään syytä. Taiteilija pitäisi panna korjaamaan se latinalaiseksi ristiksi. Samoin piispan puvun väri ihmetyttää. Se on musta tai syvä tummansininen. (Valokuvista ei aina näe värejä tarkasti.) Liturgisena väreinä nämä ovat harvinaisuuksia. Mustaahan käytetään vain pitkäperjantaina eikä syvän tummansinistä luterilaisessa kirkossa kai koskaan. Muut liturgiset värit valkoinen, vihreä, punainen ja violetti ovat paljon yleisempiä.

Jotenkin tuon Ylen jutun perusteella jäi tunne, että suunnittelija oli alunperinkin pyrkinyt hakemaan julkisuutta ja huomiota itselleen. Ja sitä sitten saikin.

2 tykkäystä

Näköjään noita muita värejä oli jo entuudestaan. Tämä uusin asu on kuudes. Aiemmista violetti on eniten omaan makuuni:
http://www.oulunhiippakunta.evl.fi/piispa/piispankaavut-sauva_ja-risti/

Pidin etenkin kahdesta ensimmäisestä.

1 tykkäys

Minulla tuosta keltaisesta piispan asusta tulee mieleen kukkamekko. Varmaan se on kauhean hieno, mutta jotenkin koomisen näköinen. Joo, en ole mikään vaateasiantuntija.

Se on hyvin perinteistä tyyliä. Kullanvärisiä vaatteita voidaan käyttää korvaamaan valkoista etenkin suurimpina juhlina.

1 tykkäys

Anteeksi, nyt vasta luin. Meillä sunnuntaina vit kello 18 asti. Tässä kirkon sivu: https://www.svenskakyrkan.se/kyrkoaret/bibeltexter?datum=2018-12-02

1 tykkäys

Totaalista offtopicia tässä ketjussa, mutta kuitenkin:
Tuossa yllä oleva teksti esittää asiat aika oudosti. Ennen Nikonin reformia Venäjällä nimenomaan ortodoksit tekivät ristinmerkin kahdella sormella, lauloivat kolminkertaisen hallelujan ja kiersivät kirkkoa ristisaatossa myötäpäivään. Kirkko teki näihin muutoksen Nikonin reformissa, mitä hyvin monet Venäjällä vastustivat, koska ne olivat vastoin heidän oppimiaan “ikiaikaisia” käytäntöjä. Kun vanhat tavat kiellettiin ja niihin pitäytyviä alettiin vainota, syntyi tuo mainittu jako ortodokseihin (joiden käytännöt olivat reformoituja) ja vanhauskoisiin (jotka säilyttivät vanhat tavat). Vielä 1900-luvun alussa vanhauskoisia on Venäjällä laskettu olevan noin kaksi miljoonaa.

Ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.