Pitäisikö luterilaisesta kirkosta erota?

Ortodoksinen kirkko kyllä lukee Raamattua päivittäin ja todennäköisesti jopa enemmän kuin luterilainen kirkko. En tiedä, mutta uskoisin Timo K:n tarkoittaneen, että kirkolla on ylin tulkintavalta, jos Raamatun sanasta tulee jotain erimielisyyksiä.

3 tykkäystä

Ei historiaa voi muuttaa.
Jos eronnut solmii uuden avioliiton, ei kai häntä neuvota purkamaan liittoaan, jossa voi olla lapsiakin?
Minusta tuntuu, että tämä sama on aina taustalla, haluttomuus sopeutua epätäydellisten pariin samassa ehtoollispöydässä. Pitää vetäytyä erilleen.
Tämä menee lopulta ihan hirveän tarkaksi.
Vaikka ehtoollisen pätevyys ei mitenkään riipu konservoivan papin pyhyydestä, jotkut äärimmäisen opilliset kristityt eivät voi mennä ehtoolliselle, jos konservoiva kirkkoherra on edellisenä talvena toiminut yhteistyössä seurakuntansa naispapin kanssa - ei vaikka kaikki jakajat ovat miehiä ja muutenkin tunnettujakin ns. konsuja.

Evankelisilla 1500-luvulla oli toinen tilanne.
Alussa tulivat esiin selvät väärinkäytökset, joihin dialogin sijasta vastattiin kuolemantuomiolla.
Olen vähän yllättynyt, että kaikki meistä eivät anna mitään huomiota niille olosuhteille, jossa kirkon oppia arvostelevat ja evankeliset keskiajan lopulla elivät.

Ei kirkossa kuitenkaan Uppalan aikana ollut näitä nykyisiä vaikeuksia. SLEY toimi paljolti omissa rukoushuoneissaan, kuten varmaan Vesivehmaallakin.
Loppujen lopuksi ei kuitenkaan ollut kysymys pelastuksen asiasta. Sitten jakaannuttiin vielä toisen kerran. Eikö se ole merkki ihmisyydestä?

Sovitaan, että se on surrealistista.
Te ette jostain syystä koskaan kirjoita siitä, mitä on uskon realismi.

Varsin inhorealistista on kai se, että Rooman curia itse omilla toimillaan synnytti evankelisen kirkkokunnan estämällä kirkolliskokouksen ja evankelisen vapauden…

Tässä maailmantilanteessa toivoisi jotain uutta tuon
ainaisen “meidän kirkko onkin vahvempi kuin teidän kirkko”.
Kun ette luterilaisia kumminkaan ihan suoraan tuomitse skismaatikkoina helvettiin, olisi kiva kuulla jostain yhteisestä kristillisestä nimittäjästä, vaikkapa yhteydestä Kristukseen tai siitä ilosta, että saa olla Jumalan lapsi.

@Yxinkertanen odotan vieläkin niitä raamattuperusteluja. Roomalaiskatolilaisten on ihan turha ilkkua Raamatun selkeydestä, kun toinen osapuoli ei ole esittänyt vielä yhtään raamattuperustetta, vaan spekuloinut lähinnä toisen puolen motiiveilla. Vähemmän emotiota, enemmän Raamattua. Kiitos.

Sanoin jo sinulle Gal 5:20.

Edellä pyysin sinua perustelemaan Raamatulla, mitä eriseuraisuus tarkoittaa raamatullisessa kielenkäytössä. Minä hahmotan sen 1 Korinttolaiskirjeen kautta. Olisiko sinulla esittää Raamatusta nousevia perusteita sille, että opillisista syistä tapahtuva erottautuminen on myös skismaattisuutta?

1 tykkäys

Konservoivan?

Konsekraatiosta yrittänee puhua @Yxinkertanen, tämä rakas veljemme Kristuksessa.

Kun en ole vakuuttunut opillisista syistä, jotka puolustavat tuota yhteisön rikkomista.
Minusta on vaikea puolustaa Korinttolaiskirjeellä hengellistä ylpeyttä ja rakkaudettomuutta , joka johtaa oman yhteisön hajoamiseen.

Kiitos, Filonilla, korjauksestasi.
Taas tuo kirjoitushäiriö ilmaantui.
Konsekroivan.
Olen kai sentään jo nikkisi osannut oikein?

Olisi hyödyllisempää ottaa toiset veljinä ja sisarina
Kristuksessa, sen sijaan, että menee jatkuvasti
suuressa ylpeydessä korostamaan oman yhteisön eksklusiivisuutta.

Ei Jumalan sana ole sertifioituna yhdellekään kirkolle yksin,
eikä Pyhän Hengen työ Suomen ihmisissä.
Olisi hyvä antaa kunnioitusta sille, miten Jumala näkee hyväksi toimia ja iloita siitä, ettei Pyhä Henki tule pilkatuksi.

Olemme jo senkin lukeneet, ettei luterilainen kirkko ole
Kristuksen kirkko ollenkaan.
Sehän on kauhea asia, koska kirkon ulkopuolella ei voi olla pelastusta.

Koska oletan, että tuo oli vähintään osaksi suunnattu minulle, totean, että ainakaan minä en ole missään tuollaista kirjoittanut.

Sinä et tuossa ollut mielessäni.

Kun en ole vakuuttunut opillisista syistä, jotka puolustavat tuota yhteisön rikkomista.
Minusta on vaikea puolustaa Korinttolaiskirjeellä hengellistä ylpeyttä ja rakkaudettomuutta , joka johtaa oman yhteisön hajoamiseen.

Olemmeko periaatteen tasolla samaa mieltä siitä, että opillisista syistä eroaminen on oikeutettua? Jos näin on, silloin voin alkaa kaivaa Uppalan kirjoista tänne perusteita, miksi he erosivat. Sitten on enemmän perusteita mietitä, johtuiko ero vain hengellisestä ylpeydestä ja rakkaudettomuudesta, vai siitä, että nämä ihmiset olivat Jumalan sanan perusteella vakuuttuneita siitä, että heidän tuli erota, koska kirkko ei enää pitäynyt apostolien opetukseen.

En luota Uppalan perusteluihin.

Okei. Ymmärsinkö nyt oikein: tiedät mielestäsi paremmin kuin Uppala kirjoissaan, mitkä olivat kirkosta lähteneiden motiivit etkä halua kuulla, mitä sanottavaa hänellä on? No. Eiköhän tämä ollut sitten tässä :grinning:

Olen SLEY:n historiasta lukenut nämä sisäisten riitojen vaiheet Uppalan tultua Amerikasta.
Kun ajattelen sakramentteja ja oikeaa julistusta, olisi mielestäni siihen löytynyt mahdollisuus kirkon yhteydessä ilman erilleen lähtöä ja riitaa.
Nyt se on kuitenkin tapahtunut tosiasia ja hyväksyttävä.
Oliko evl kirkko 1920-luvulle saakka mielestäsi opillisesti tahraton niin, että siihen saattoi sitoutua?

Pakko kai on sitten päästää se Uppalakin taivaaseen. :slight_smile:

20 viestiä siirrettiin uuteen ketjuun: Musiikki liturgiassa ja hengellisessä elämässä

Varmasti kirkossa olisi tuohon aikaan voinut julistaa oikein ja jakaa sakramentit asetuksen mukaan. Ei kukaan ole sitä kieltänyt. Yleisenä ihanteena oli kuitenkin tuolloin sekaoppisuus. Yliopistossa papistolle opetettiin historialliskriittistä Raamatun tulkintaa, piispat olivat beckiläisiä, jne. Room. 16:17 velvoitti jättämään kirkon, joka ei ottanut nuhteista vaarin.

Kirkko ei suinkaan ollut ennen 1920-lukua opillisesti tahraton. Vasta yhteydet Missouri-synodiin kirkastivat sen, ettei kansankirkossa ole pakko olla. Ennen 20-lukua ei ollut oikeaa ymmärrystä asiasta. Sitten se kirkastui.

Voe tokkiinsa.
Mites se Missuurin synoodi nytten, sano?

Kysymykseni kirkon tilasta pohjautui siihen näkemykseen, ettei
luterilainen kirkko, kuten ei katolinenkaan, ole koskaan ollut apostolisen puhdas.
Mistä katsot sekaoppisuuden alkaneen?
Siinä mielessä haettiin asiaa, jota ei ehkä ole olemassakaan.
Sitten kumminkin jouduttiin uuteen jakaantumiseen. Mistä se johtui?