Ei historiaa voi muuttaa.
Jos eronnut solmii uuden avioliiton, ei kai häntä neuvota purkamaan liittoaan, jossa voi olla lapsiakin?
Minusta tuntuu, että tämä sama on aina taustalla, haluttomuus sopeutua epätäydellisten pariin samassa ehtoollispöydässä. Pitää vetäytyä erilleen.
Tämä menee lopulta ihan hirveän tarkaksi.
Vaikka ehtoollisen pätevyys ei mitenkään riipu konservoivan papin pyhyydestä, jotkut äärimmäisen opilliset kristityt eivät voi mennä ehtoolliselle, jos konservoiva kirkkoherra on edellisenä talvena toiminut yhteistyössä seurakuntansa naispapin kanssa - ei vaikka kaikki jakajat ovat miehiä ja muutenkin tunnettujakin ns. konsuja.
Evankelisilla 1500-luvulla oli toinen tilanne.
Alussa tulivat esiin selvät väärinkäytökset, joihin dialogin sijasta vastattiin kuolemantuomiolla.
Olen vähän yllättynyt, että kaikki meistä eivät anna mitään huomiota niille olosuhteille, jossa kirkon oppia arvostelevat ja evankeliset keskiajan lopulla elivät.
Ei kirkossa kuitenkaan Uppalan aikana ollut näitä nykyisiä vaikeuksia. SLEY toimi paljolti omissa rukoushuoneissaan, kuten varmaan Vesivehmaallakin.
Loppujen lopuksi ei kuitenkaan ollut kysymys pelastuksen asiasta. Sitten jakaannuttiin vielä toisen kerran. Eikö se ole merkki ihmisyydestä?