Vastuu on varmaankin lähinnä papeilla, jotka ehtoollista jakavat. Kontrolli on kyllä kai aika olematonta käytännössä. Varsin harvinaista on, että messun yhteydessä mainitaan mitään jäsenyydestä, joten silloin kai kirkosta eronnut toimii omantuntonsa ja myös tietämyksensä mukaan. Luulen, että läheskään kaikki kirkosta eronneet eivät edes tiedä, että periaatteessa ehtoollinen on avoin vain jäsenille.
Mutta miten itse suhtaudun, sitähän kysyttiin. Riippuu siitä, miten hyvin ihmisen tuntee. Jos hän olisi riittävän tuttu, ottaisin varmaan puheeksi sen ilmeisen ongelman, että ilman seurakunnan jäsenyyttä on vähintään ristiriitaista osallistua sen ehkä tärkeimpään “toimintaan”. Mutta en lähde kuuluttamaan asiaa tai “käräyttämään” ketään.
Ehkä tätä suurempi ongelma on, että kirkosta eronnut ja esim. toiseen kirkkoon tai seurakuntaan liittynyt voi olla opettajan, vastuunkantajan tai jopa papin tehtävissä kun seurakuntalaiset koostuvat kuitenkin ev.lut.kirkon jäsenistä, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Samasta erikoisesta poikkeustilasta sekavana aikana kumpikin kertoo. Silti voi mielestäni erottaa selvästi, milloin kyse on harkitusta ja vastuunkantoon liittyvästä ristiriidasta ja milloin tietämättömyydestä ja riviseurakuntalaisen “kannanotosta”.
Näkisin tämän vähän hoopona. Voihan jäsenrekisteristeristä erota, mutta ehtoollisella käyvä on kommuuniossa niiden syiden tai henkilöiden kanssa, joiden vuoksi erosi. Kertoo vähän eukaristian vääränlaisesta ymmärryksestä. Se ei ole vain armoväline, vaan myös yhteysateria. Kirkko on Kristuksen ruumis ja leipä muuttuu Kristuksen ruumiiksi. Kielenkäyttö on analogista ihan syystä.
Minusta otsikon muutos on hyvä. Joutuu ajattelemaan hiukan eri suunnasta. Itselläni oli vuosien ajan satunnaisesti rukouslistalla eräs juttu, missä en itse evlutin jäsenenä voinut kuitenkaan aidosti rukoilla tai toivoa, että eräs kastamaton liittyisi kristikuntaan nykyevlutin kautta. Se tuotti tiettyä sisäistä painia. Jos toppuuttelee mielessään ajatusta oman kirkon sosiologiseen todellisuuteen liittymisestä, mikä on oma suhde siihen?
Onko nyt siis niin, että jokaisen on käytävä läpi kaikki tähän ketjuun kirjoittamansa viestit ja muokattava ne sopimaan tähän toiseen näkökulmaan? Aika hankalaksi menee tällaisiin keskusteluihin osallistuminen.
Ilman muuta kannattaa liittyä luterilaiseen kirkkoon.
Suomen evlut kirkossa on pelastustie tarjonna sitä etsivälle, vielä
selvemmin pienissä luterilaisissa yhteisöissä kuten Lähetyshiippakunta tai
STLK.
Kasteteologia ainakin on selvä, mitä se ei näytä tänään vanhemmissa kirkkokunnissa olevan.
Minulle oli yllätys tuo anabaptistinen painotus ja uudestisyntymisen kieltäminen.
Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät. Tämän Hengen hän vuodatti runsaana meidän päällemme Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me hänen armonsa ansiosta tulisimme vanhurskaiksi ja saisimme osaksemme ikuisen elämän, niin kuin toivomme." (Tiit 3:3-7)
Pietari opettaa:
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat."
Totesimme eilen moderaattorikolleegion kanssa, että myös kirkkokuntien väittäminen epäkristillisiksi on kiellettyä. Ekumenian hyviin tapoihin liittyy puolestaan se, että kehotukset kirkosta eroamiseen eivät ole asiallista keskustelua… No muutan tuon otsikon takaisin.
Viimeisimmät uutiset ovat nostaneen pinnalle hirveän hankalia pohdintoja tästä aiheesta. Tampereen seurakunnissa on siis vahva kannatus homoavioliittojen kirkolliselle vihkimiselle. Oon jo vuosia sitten päättänyt, että en eroa kirkosta minkään homokysymykseen liittyvän asian takia, koska aihe on melko vähämerkityksinen kristillisen opin kokonaisuudessa. Ja jos puhutaan siitä, että onko homoseksi kaikissa tilanteissa syntiä, niin se on melko pieni kysymys. Avioliiton olemus taas on aika paljon isompi kysymys. Nyt ei olla hyväksymässä tai siunaamassa, vaan vihkimässä avioliittoon. Ja se tuntuu paljon isommalta asialta - en tiedä, olenko ihan epälooginen tässä, mutta tämä on mun kokemus tässä tilanteessa.
Toinen puoli asiaa on se, että mulle on kaksi asiaa varsin selviä: aion olla jatkossakin nimenomaan luterilainen ja haluan kuulua johonkin seurakuntaan. Perus-evl.fi:n lisäksi vaihtoehtoja on silloin lähinnä pienet tunnustukselliset kirkot ja Luther-säätiön seurakunnat. Niissä on ongelmansa, mutta voisin jopa ajatella, että niiden ongelmat ovat pienempiä kuin evl.fi:n. Mutta tässä sitten on taas sellainen ongelma, että tämä ei mun ymmärtääkseni riitä näille seurakunnille. Jos kyselisin esim. STLK:n seurakuntaan liittymisestä, ja sanoisin että en jaa heidän näkemystään luomisopista mutta pidän sitä pienempänä ongelmana kuin homoavioliittoja, niin eipä taitaisi liittyminen onnistua. Kaipaisin siis sellaista seurakuntaa, joka on käytännössä ja aidosti sitoutunut luterilaiseen perinteiseen oppiin, mutta sallisi enemmän liikkumatilaa “vähemmän keskeisissä” opillisissa kysymyksissä kuin nykyiset vaihtoehdot. (Yksi optio voisi toki olla kuulua vain Sleyn paikallisosastoon eikä mihinkään kirkkokuntaan, hätäratkaisuna. Se toimisi tasan niin kauan kuin perheessä ei ole lapsia. Kastettavan lapsen vähintään toisen vanhemman tulee kuulua evl.fi kirkkoon, eikä Sleyllä ole mitään omaa kasterekisteriä.)
Onkohan olemassa jotain vaihtoehtoja, mitä en olisi vielä hoksannut? Todennäköisesti jään evl.fi jäsenyyteen odottamaan, millaisia peliliikkeitä herätysliikeyhteisöt tulevaisuudessa tekevät.
Olen tasan pohtinut samanlaisia.
Kävin paikkakuntani krh,n kanssa keskustelemassa asiasta jokunen vuosi sitten, ensin tarkoituksena erota (tämä oli käyntini syy), hän kuitenkin sai minut vakuuteltua, että vihkimisiä ei tule.
Nyt asiaa taitaa olla kohtapuoleen uudelleen.
En tyydy painamaan eroa nappulaa, vaan haluan kertoa mahdollisesta erosta henkilökohtaisesti.
Jos puhdas raamatullinen opetus ja pelkät hyvät ja oikein uskovat sisaret ja veljet ympärillä ovat tavoitteena, en usko, että ainuttakaan sopivaa kirkkoa löytyy.
Toiset kirkot tietysti helpottavat ainakin minun valintaani kertomalla, ettei heidän opetuksensa pyrikään olemaan raamatullista.
Jättää kirkko jonkun asian tekemättä jättämisen tai tekemisen takia, onko se aina kristillistä? Vielä ei ole tullut tilannetta, joka estäisi nauttimasta oikeaa sakramenttia ja kuulemasta puhdasta julistusta.
Pitäisikö puoliso jättää, kun hänessä on alkanut näkyä yhtä sun toista häiritsevää? Rakkauden kanssakin on vähän niin ja näin…
Minä ja minun oikeuteni. Se on sitä nykyajan ihmisen elämää, jossa ristin kantamisesta, pilkan ja vainonkin kärsimisestä ei haluta tietää mitään. Se ei kuulu kristityn elämään.
Paljon tässä joutuu varmasti nielemään.
Voi maailmaa viettelysten tähden, mutta viettelykset kumminkin tulevat, voi kuitenkin sitä ihmistä, jonka kautta se viettelys tulee!
Jeesus opetti tulevista ajoista, jolloin valitutkin eksytetään, jos mahdollista olisi. He kuitenkin säilyvät uskossa Jeesuksen esirukousten turvin.
Paatumus kuitenkin leviää, ja sen kautta valhe-evankeliumi.
Ovelasti se on kiedottu rakkauden, suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon käärepaperiin. Moni eksyy ja menettää kruununsa
