Pohdintaa kirkkorakennusten merkityksestä

Tarkoititko, että pieni kansainvälisesti vertailtuna?

1 tykkäys

Se rakennus on aikansa lapsi. Kirkko ei ole kivijalassa, vaan toisessa kerroksessa. Alhaalla on autotalli ja seurakuntasali, kirkon kanssa samassa kerroksessa opetustiloja (englantilainen koulu) ja ylhäällä pappila ja pari asuntoa, joista yhdessä oli pitkään Kalliin veren sisarten talo. Hirveän ruma eikä vähääkään kirkon näköinen rakennus, mutta kuulemma 1970-luvulla kaupunki ei siihen antanut muunlaista tehdä. Eikä missään nimessä kelloja.

2 tykkäystä

Seurakuntamme kirkkotila on vanhan asuinkerrostalon alakerrassa sijaitseva entinen liikehuoneisto. Tilassa on ilmeisesti rakennuksen rakenteellisen lujuuden takaamiseksi kolme pyöreää ja massiivista kannatinpilaria. Vaikka yksi niistä on sijainniltaan hiukan haastavassa paikassa, ne tuovat kuitenkin omalla tavallaan jyhkeyttä ja arvokkuutta kirkkomme sisustukseen. Ne ovat aikoinaan tulevaa käyttöä varten ikään kuin tilauksesta sinne suunnitellut ja tehdyt :slightly_smiling_face:

1 tykkäys

Samanlainen on Kansanlähetyksellä Helsingissä, tosin toimistorakennuksen toisessa kerroksessa. Isoja pilareita on ainakin pari keskellä siten, että alttarille ei aina meinaa nähdä. Mutta tärkeintä tietenkin on että se on oma, testamenttilahjoituksella osin saatu.

3 tykkäystä

Millaisia puhuttelevia kokemuksia sinulla on kirkon kaunedesta ja liturgiasta/jumalanpalveluksesta/messusta?

Kertokoon ensin piispa Kallistos Ware:

"Astuttuani Pyhän Filipin kirkkoon (näin sen nimi kuului) luulin sitä aluksi aivan tyhjäksi. Kadun kirkkaan auringonpaisteen jälkeen sisätila oli viileä, pimeä ja hieman luolamainen. Kun silmäni olivat tottuneet hämärään, ensimmäisenä huomiotani kiinnitti poissaolo. Salissa ei ollut kirkonpenkkejä, ei tuolejakaan siisteissä riveissä; vain avoin ja leveä kiillotettu lattia levisi edessäni.

Sitten huomasin, ettei kirkko ollutkaan kokonaan tyhjä. Siellä täällä kirkkosalissa ja sivulaivoissa oli muutamia rukoilijoita, useimmat vanhempaa väkeä. Seinillä oli ikoneja, niiden edessä tuikki lampukoita, ja itäpäädyssä paloi tuohuksia ikonostaasin edessä. Kuoro lauloi jossakin näkymättömissä. Pian diakoni tuli alttarista ja suitsutti ikonit ja kansan. Huomasin että hänen brokadipukunsa oli vanha ja hiukan revennyt.

Alkuperäisen tyhjyyden vaikutelman korvasi nyt äkillisenä vyörynä väkevä, kaiken täyttävä läsnäolon tunne. Tunsin että kirkko oli kaikkea muuta kuin tyhjä. Se oli täynnä lukemattomia näkymättömiä jumalanpalvelijoita, jotka ympäröivät minut kaikkialta. Vaistomaisesti ymmärsin, että me, näkyvä seurakunta, olimme osa jotakin paljon suurempaa ja että rukoillessamme meidät temmattiin mukaan johonkin suunnattomasti meitä itseämme mahtavampaan tapahtumaan, jakamattomaan, kaikkea koskettavaan toimitukseen, joka yhdisti ajan ja ikuisuuden, maalliset ja taivaalliset.

Vuosia myöhemmin törmäsin venäläisessä kronikassa tarinaan Pyhän Vladimirin kääntymisestä ja hätkähdin, kun tunnistin siinä oman kokemukseni. Kiovaan palattuaan venäläiset lähettiläät kertoivat prinssille osallistumisestaan jumalalliseen liturgiaan Konstantinopolissa: ”Emme tienneet olimmeko taivaasa vaiko maan päällä”, he sanoivat. ”Sillä maan päällä ei ole sellaista loistoa ja kauneutta, emmekä me osaa kuvailla sitä. Me tiedämme vain, että Jumala asuu siellä ihmisten keskellä … Emme pysty unohtamaan tuota kauneutta.”
(Kallistos Ware: Sisäinen valtakunta, Valomon luostarin julkaisuja 104, Jyväskylä 2006, s.11-12).

Niinpä - Pyhän Ristin kirkko. Kävin siellä eka kerran joskus 80-luvun alkupuolella. Nykyisen seurakuntani tsyrkka. Tervemenoa tutustumaan, katolisen kirkon ovet ovat aina päivisin auki!

Kaunis kirkkorakennus sisältä ja ulkoakin on on hieno ja jollakin tavalla lohdun tunnetta tuova näky. Uskonnolliset symbolit kuuluvat kirkkoon: krusifiksit, erilaiset veistokset, kynttilät, liturgiset vaatteet ja muut.
Ikonit ovat puhuttelevia ja muistuttavat siitä tärkeimmästä.
Suitsutuksen tuoksu synnyttää rukousmieltä. Luterilaisessa kirkossa se ei liene ollenkaan käytössä. Arvostan liturgiaa ja myös papin eleillä on tärkeä merkitys. Esimerkiksi Herran siunausta lausuttaessa minusta on erityisen puhuttelevaa, kun pappi levittää kätensä siunatessaan.
Polvistuminen alttarille on kuvaava nöyrtymisen merkki.
Rukoukset ja synnintunnustus sekä synninpäästö ovat mielestäni liturgian ydinasioita. Uskontunnustus on hyvä lausua ääneen.
“Herra olkoon teidän kanssanne” ja seurakunnan vastaus: “Niin myös sinun henkesi kanssa.” - nuo lauseet eivät ole vieläkään loppuunkuluneet käytössä (ainakaan minun korvissani). Resitoiminen hyvin suoritettuna on miellyttävää kuultavaa.
Puoliympyrän muotoisen alttarin voidaan ajatella jatkuvan muodostaen yhtenäisen koko ympyrän kuvaten näin pyhien yhteyttä. Voi ajatellla, että enkelit ovat läsnä jumalanpalveluksessa ehkä edesmenneitten pyhien kanssa. Taisteleva seurakunta ja riemuitseva seurakunta kohtaaavat toisensa jumalanpalveluksessa.
Luterilaisena arvostan, että saarnaaminen tapahtuu ylhäällä saarnastuolissa eikä lattian tasalla puhujapöntössä.
Luterilaisuudessa on aina korostettu saarnaa ja toivottavasti vieläkin.
Nämä olivat tällaisia luterilaisen rivikristityn haja-ajatuksia tästä aihepiiristä …

… Mitä mietteitä muilla? …

1 tykkäys

Näin sen pitää olla, onhan sana kaiken ydin, vaikka kirkko ulkonaisesti olisikin vain joku kalliioon hakattu koruton luola. Minäkin olen ollut tilaisuudessa, jossa meillä oli jopa ehtoollismalja lintassa ja öylätit kaupasta haettua leipää ja ulkonainen rakennus jossa kokoonnuimme kaikkea muuta kuin kirkkorakennus. Mutta jotenkin tuokin oli kaikessa karuudessaan hyvinkin puhuttelevaa!

Liturgian ydin on tietysti ehtoollisliturgia, se on messun keskeisin osa. Se ei suinkaan tarkoita, että muu olisi turhaa. Minustakin vuorotervehdys on hyvin puhutteleva. Ja koko liturgia kauniisti ja arvokkaasti toteutettuna. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että ad orientem on parempi tapa liturgiassa kuin versus populum. On harmi, että vanhoja kirkkoja on muutettu ja usein alttarilaitteet ovat menneet pilalle.

Saarna on hyvä pitää saarnatuolista senkin takia, että saarna eroaa tavallisesta uskonnollisesta puheesta. Siinä pappi toimii in persona Christi, kuten koko jumalanpalveluksen toimittamisessa.

1 tykkäys