Se pohjautuu verbiin nasci, syntyä.
Latinaan pohjautuvissa kielissä, kuten espanjassa, sana natura, kaikissa sen erikielisissä variaatioissa on käytössä.
Englantiin nature-sanan käyttö on juurtunut eri tutkijoiden mukaan noin 1200-1300 luvuilla.
Natura sanan juurta, syntyä-verbiä, on tulkittu niin että, substantiivia muodostettaessa ei haluta niinkään kuvata ympärillämme esiintyvää luontoa sen kappaleineen ja ilmiöineen vaan niitä prosesseja jotka ovat tämän luonnon synnyttäneet.
Suomen kielen luonto on tosiaan johdannainen luomisesta, joka voidaan varmasti ajatella eräänlaiseksi syntymiseksi. Kristillisessä mielessä on muistettava että syntymisen ja luomisen erottaminen on varsin tärkeä teologinen yksityiskohta. Nikean-Konstantinopolin uskontunnustus toteaa että Jumalan 2. persoona, Jeesus Kristus, on syntynyt Jumalasta, häntä ei ole luotu.
Niin Apostolisessa uskontunnustuksessa kuin Nikea-Konstantinopolissa inkarnaatiota kuvattaessa, suomeksi sanotaan että hän on myös syntynyt Mariasta, mutta tämä liittyy inkarnaatioon ihmisruumiissa, ei Jumalan 2. persoonan olemassaoloon sinänsä.
Latinankielinen Nikea-Konstantinopoli myös hienosti erottaa Pyhän Hengen ja Neitsyt Marian osuudet inkarnaatiossa, mitä taas suomen kieliopilliset mahdollisuudet eivät taivu tekemään.
Suomeksi: “tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi”.
Latinaksi: “incarnatus est, de Spiritu Sancto, ex Maria Virgine, et homo factus est”.
Suomeksi on jostain syystä käännetty myös tässä kohtaa “syntyi ihmiseksi” vaikka latinakielinen varsio puhuu ihmiseksi tekemisestä, alleviivaten sitä että Jeesus Kristus on Jumalan 2. persoonana syntynyt ainoastaan Jumalasta. Latinankielinen Apostolinen uskontunnustus on taas katsonut hyväksyttäväksi puhua inkarnaation yhteydessä Jeesuksen syntymisestä Mariasta.
Olisi mukava tietää millaisillä kieliopillisilla ratkaisuilla kreikan kieli kuvaa tätä.
En tiedä, mutta jos vähän spekuloi, niin ehkä latinalaisilla isillä oli mielessä Pyhä Henki taivaasta tulevana. Prepositiolla de on ylhäältä alas tulemisen merkitys. Lähtökohtaisesti sanottaisiin esim. de coelo.
Kysyin tuota de/ex-juttua suunnilleen ensimmäisellä oppitunnilla latinan lehtorilta. Muistaakseni hän piti sitä kieliopillisena juttuna, joskin siten, että de implikoi sitä, että jokin tulee ylhäältä.
Mites tähän sopii ns. enhypostasis oppi jonka mukaan katsotaan, että Jumala omaksui ihmisyyden, ei tullut siksi? Minulla henk. koht. ei ole tähän mitään kantaa, enkä osaa sitä ottaakaan ja siksi kysyn.
Jos tuossa kohtaa käytetään samaa sanaa “syntyä” kuin aiemmin kohdassa “syntynyt (Isästä, Jumalasta), ei luotu” niin tuntuu ikäänkuin ihmisruumiissa naisesta syntyminen ja Isästä syntyminen rinnastettaisiin yksi yhteen. En itse haluaisi tehdä tällaista rinnastusta.
Heh. Meinasin kirjoittaa että toki tämä rinnastus kuuluu Diakonin ajatteluun. Ja pidän kyllä tavastasi selittää Pojan syntymää. Kuitenkin kun käyn läpi erikielisiä käännöksiä, on havaittavissa tavoite erottaa erilleen ikuisuudessa syntyminen ja ajassa ihmiseksi syntyminen. Eri asia sitten onko tämä ainoa tapa nähdä asia. Itse olen sitä mieltä että ei ole.
Silti pidän siitä että Jumalan 2. persoona syntyy Jumalasta, mutta tulee tehdyksi ihmiseksi Marian “läpi”. Vaikka siinä onkin tuo nyanssi että tietyllä tavalla Isästä ja Mariasta syntyminen täytyy nivoa yhteen.
Lisäys:
Credon latinankielisessä tekstissä on valittu puhua Pojasta joka on unigenitum ja natum Isästä, mutta incarnatus ex Maria Virgine, jonka jälkeen Poika on homo factus est. Credo eriyttää kaksi eri näkökulmaa Pojan olemassaoloon ja käyttää kahden eri näkökulman selittämiseen eri sanoja. Nämä sanat on johdonmukaisesti käännetty monilla kielillä olemaan eri sanat niin kuin latinaksikin. Mielestäni kääntää natum ja factus est samalla sanalla on ainakin tyylivirhe.
Tämän minä tiesinkin. Latinankieliset isät päätyivät kuitenkin tekemään pienen eron Pyhän Hengen ja Marian osuuksiin. Onkohan tästä tehty jotain väitöskirjoja ym.
En- ja anhypostasis kulkevat käsi kädessä. Enhypostasis viittaa siihen, että Kristuksen ihmisluonto on olemassa Kristuksen persoonassa. Anhypostasis tarkoittaa sitä, että Jeesuksen ihmisluontoa ei ole olemassa ilman Sanaa, Logosta.
Enhypostasis opissa ei oikeastaan ole kysymys omaksumisen ja tulemisen tavoista vaan ihmisluonnon ja jumalallisen luonnon suhteesta Kristuksessa.
Minä vain muistelin yhtä vuosisadan taitteessa kirjoitettua tekstiä ja olin sen suhteen jo tuolloin vähän huuli pyöreänä ja ajattelin, että asia täytyy yksinkertaistaa muuten päänuppi sekoaa. Mutta tässä Helsingin yliopoiston systemaattisen teologian laitoksen julkaisema Sammelin teksi. Onko tämä mielestäsi vedenpitävä?
Lutherin kristologia perustuu enhypostasis-oppiin. Jumalan Poika on persoonaa konstituoiva tekijä Kristuksessa. Jumalan Poika ei omaksunut ihmispersoonaa, vaan inhimillisen luonnon. Inkarnaatiossa hän ei “jättänyt itseään” ts. muuttunut joksikin muuksi kuin mitä hän persoonaltaan on. Hän omaksui ihmisyyden, ei muuttunut siksi.
Lutherin keskittyminen konkreettiseen evankeliumien Kristukseen aiheuttaa kuitenkin, että hänen kristologiansa painopiste on usein toinen kuin enhypostasis-opissa. Enhypostasis oppi käsittelee inkarnaation tapahtumaa ja inkarnoituvaa persoonaa ikään kuin Jumalan näkökulmasta. Tältä kannalta katsottuna Kristuksen persoona on Lutherillekin Isästä iankaikkisuudessa syntynyt persoona, Poika. Ihmisyys on Pojan omaksuma luonto. Yleensä Lutherin näkökulma on kuitenkin matalammalla. Hän tarkastelee ainakin saarnoissaan useimmiten konkreettista Kristus-henkilöä, josta on kerrottu evankeliumeissa. Tällöin käsite “Kristuksen persoona” ei tarkoita jumalallista Poikaa, vaan sitä, että Kristus on konkreettinen ja yksi henkilö, elävä persoona (vivapersona), jonka teoista ja elämänhistoriasta voi lukea evankeliumeista. Tältä kannalta tarkasteltuna inhimillinen luonto osallistuu Kristuksen persoonalliseen olemassaoloon jumalallisen luonnon kanssa. Luther käyttääkin Kristuksesta sanoja "jumalasta ja ihmisestä koostuva persoona’ (personaconstitutaexdeo et homine). Ihmisyys on siis muodostamassa Kristusta siinä/missä jumaluuskin. Luther ei kuitenkaan hylkää enhypostasisoppia. Hän tahtoo painottaa, että Poika on omaksunut ihmisyyden hyvin syvästi. Hän on ihminen olemuksellisesti, eikä vain Pojan kannattelemana ulkonaisena “pukuna”. Inkarnaation jälkeen Sana ei vain omista lihaa. Hän on lihaa.
Sammeli Juntunen, Johdatus Lutherin teologiaan, s. 128-129.
Ei huomauttamista. Ajattelen itse nykyisin pikemmin niin päin, että inkarnaation takia ihminen on mitä on ja voi olla osallinen ihmisyydestä, koska Kristus on ihminen. Luther-tulkintaan en ota kantaa.
Kummallisia teologit mietitte. Ei tuo johda mihinkään ymmärrykseen eikä selvitä mitään. Näköjään on totta, että hullutkaan ei eksy oikealta tieltä, vaikka älyköt näköjään eksyvät ajatuskummallisuuksiin.
Yksinkertaisesti Jumala tuli ihmiseksi ja siten tulla on synonyymi syntymiselle. Jumalan Poikahan on olemassa aikojen alusta niin kuin Isäkin eikä enää synny olemaan. Enempää emme voi tietää ja ymmärtää Kolminaisuudesta. Kaksiluonto-oppi siis on riittävä vastaus.
(Älylliset pohdinnat ovat turhuutta eikä niitä Raamattukaan arvosta ja turha tutkiminen voi sekoittaa pään ja on sekoittanutkin. Oikea oppikaan ei sinänsä voi olla pelastuksen ehto. Vähän nyt kyllä ihmettelen omaa kehtaamistani. )
Jep! Minulla onkin käsitys, ettei Luther olisi tunnistanut itseään tuosta tekstistä. Ei sen tähden, ettei se olisi validi, vaan siksi etten ole löytänyt tuonkaltaista häneltä.
Käännös on ihan sanakirjakäännös, otin sen Strengin sanakirjasta. (Syntyminen ei nyt ole tässä käsittääkseni synnyttämällä syntymistä) ‘Tuli ihmiseksi’ on minusta tarkin käännös latinalaisesta tekstistä.
Tässä kohdassa minulla lyö jotenkin tyhjää. Tarkoittaako tämä sitä, että Jumala oli ihmisessä Jumalan peroonana ja vastaavasti ihmispersoonassa Jumalana, eli Jeesus oli ihminen joka oli Pyhän Hengen kautta ja voimasta täydellisesti ihmisenä yhteydessä Isänsä kanssa ja siten Jumala ihmisruumiissa? Jos näin niin eikö silloin voisi sanoa, että Jeesus ihmisenä oli myös persoona, Jumalan persoona, ei ainoastaan, että hänellä oli ihmisluonto? Melkoista “shakkipeliä” joskus tämä teologia.
)