Minut yllätti tieto, että suurin osa Suomen kaupungeissa asuvista kristityistä polttohaudataan. Olen ymmärtänyt, että perinteisesti kristinusko olisi suhtautunut polttohautaukseen kriittisesti, sillä se olisi ainakin näennäisesti ruumiin ylösnousemuksen ajatusta vastaan. Toisaalta puhutaan ylösnousemusruumiista, joka tuskin on sama asia kuin maatunut ruumis.
Toisaalta pidän tuhkausta selkeänä ratkaisuna - toisaalta koen ajatuksen subjektiivisen hengellisesti ongelmalliseksi nimenomaan tuon ruumiin ylösnousemuksen tähden. Että jos Jumala on ihmisen luonut, miksi ihminen antaisi tuon ruumiin tulla poltetuksi? Mikä minä olen päättämään, onko oikein kaasuuntua savuna ilmaan? Ja toisaalta tuli ja polttaminen vie ajatukset jopa helvetin suuntaan.
Tällaista sekamelskaa minun päässäni, mutta miten eri kirkkokunnat suhtautuvat asiaan? Miten te suhtaudutte asiaan? (En tiedä, onko Oppi vai Moraali tälle ketjulle parempi paikka.)
Taustalla on perinne ja ajatus siitä, että polttohautauksessa pyrittäisiin hävittämään ihmisen ruumis. Käytännön elämässä on jo jouduttu luopumaan hautauksesta kolmen päivän sisään kuolemasta. Pääasia lienee, ettei ihmisiä pakoteta krematoimiseen tai sitten seuraavaan: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803062200792843_ul.shtml
Sitäkin voi miettiä, että mikä on hengellinen ero hitaan palamisen ja liekillisen palamisen välillä. Jos ruumista ei säilötä, ruumis joka tapauksessa palaa.
Hyvin kirjoittaa. Perinteinen hautaustapa mahdollistaa ortodoksisesta näkökulmasta myös mahdollisesti pyhän ihmisen reliikkien säilymisen toisin kuin ruumiin tuhoaminen krematorioissa tai belgialaisessa happokylvyssä.
Moni sanoo leikillään, erityisesti kirkon asemasta ja tehtävistä keskusteltaessa, että hänen ruumiinsa voi vaikka viskata katuojaan. Tuskinpa sanoja niin tarkoittaa, mutta antaa samalla sanallisen todistuksen ihmiskuvastaan. Kristityt todistavat teoillaankin toisin, kuten Pohjola kirjoittaa.
Pohjola näyttää ensisijassa paheksuvan tuhkan hajottamista metsään tai vesistöön, ja siihen ilmeisesti usein liittyvää halua “palata yhdeksi Luonnon kanssa”, mitä voikin pitää selkeästi kristinuskon vastaisena.
Pakanallisten tapojen vastustaminen, siis ensisijaisesti omassa elämässä, on yksi lähtökohta josta Pohjola kirjoittaa. Luovumme kasteessa perkeleestä ja suuntaamme kohti Kristusta. Vaikka hautaustapa ei ole pakotettu, on pitäytyminen kristillisessä perinteessä yksi todistus siitä mihin me toivomme panemme.
Hieno teksti ja hyviä perusteluja tullut esille muutenkin! Itse olen nyt vakuuttunut, että “tuhkauksen selkeydestä” huolimatta arkkuhautaus on kristittyä varten ja meinaan tämän tahtotilani tehdä jollain tapaa selväksi. Kristusta olisi seurattava myös tässä asiassa. Ja meidän ruumiimmekin on Herran omaisuutta - eikä vain jokin toisarvoinen maallinen jäänne sielu-ruumis -dualismissa.
Vaikka kaikki kuolemat koottaisiin yhteen ja ne hyökkäisivät sellaisen ihmisen [uskovan] kimppuun tulisesti, ne eivät olisi kykeneviä kuluttamaan tai nielemään häntä; sillä Kristus herättää hänet ylös viimeisenä päivänä. Jopa jos hän makaisi haudattuna tuhannen kyynärän syvyyteen turpeen alle tai sudet olisivat repineet hänet kappaleiksi, kalat olisivat syöneet hänet, tai hän olisi palanut tuhkaksi tulessa, hän eläisi jälleen.
Minua vähän riipaisi antaa hautaustoimistolle toimeksianto tuhkata hiljattain edesmennyt isäni. En voi mitään sille, että ajatus tämän tavan epäkristillisyydestä painaa mieltäni, vaikka kaikki valtalinjan kirkot sen nykyään hyväksyvätkin. Mutta isäni toivetta on kunnioitettava. Hän ei kyllä jättänyt mitään kirjallista testamenttia hautaustavastaan, mutta tiedän hänen halunneen tuhkausta; sitä paitsi äitinikin tuhkattiin, ja tulen piakkoin laskemaan isäni uurnan äidin viereen.
Jo hyvin tuntemamme pastori Juha Molari, vielä nuorehko ja tiettävästi terve mies, avautui omista tulevista hautajaisistaan blogissaan. Tuhkausta tahtoo hänkin kohdallensa; papit ja jopa sukulaiset pysykööt kaukana:
Tärkeintä on, että mikään pappi ei puhu hautajaisissa. Koko hautajaisia en halua vietettäväksi. Ruumis tuhkataan toki viran puolesta ilman omaisiakin. Omaiset voivat viikon kuluttua kätkeä tuhkan nimettömään maahan. Mitään leegiota en tahdo paikalle. Parempi, jos edes omaiset eivät tulisi. Sukua ei ainakaan saa kutsua.
Pappispuku saisi olla ylleni puettu, kun minut viedään tuhkattavaksi. En aivan ole sellainen idealisti, joka uskottelisi Jeesuksen julistaneen vain Jumalan valtakuntaa, joka lipsahti kirkoksi. Silti menneiden aikojen kirkon, uskontunnustuksen ja nykyisen hallintojärjestelmän välillä on suuri jännite.
Hautajaiset ilman omaisia, ilman virsiä ja puheita. Se on ihanteeni - saada kuolla rauhassa. [bold. minun.]
Merkillisen autistista tekstiä pastorismieheltä. (Vaikka minä taidan olla ns. paraskin puhuja, sillä autismin kirjolla tai ainakin sen lähituntumassa lienen itsekin.)
Minusta polttohautaus on ikävä tapa, mutta ymmärrän tietysti sen, että halutaan kunnioittaa vainajan toiveita. Onhan se omalla tavallaan kunnioituksen osoittamista.
Mielestäni hautajaisten toivominen ilman omaisia on hyvin itsekästä. Hautajaiset ovat tärkeitä ennen kaikkea niille, jotka ovat täällä. Samoin hauta. En voi ymmärtää, miksi sellaiset asiat haluttaisiin riistää pois jälkeen jääneiltä. Juuri isoisovanhempien hautoja siivotessani mietin, kuinka tärkeätä se onkaan, että noista ihmisistä, joita tietysti en ole koskaan tavannutkaan, on jäljellä jokin paikka. Tietysti se on lapsesta asti aloitetun kasvatuksen tulosta, kun isoäidin kanssa joutui viettämään hautuumaalla iäsyydeltä tuntuvia aikoja, kun kunnostettiin hautoja ja etsittiin kaikenlaisia kaukaisia sukulaisia.
Isäni on toivonut polttohautausta ja sen lisäksi, että tuhkat käytäisiin sirottelemassa tuuleen Lapin tunturilla. Meistä lapsista kukaan ei ole mikään eränkävijä, ja tunturikin on ilmeisesti jokin tietty tunturi, joka pitäisi kartan kanssa löytää…
Tuollaisen toiveen toteuttaminen vaatii myös luvan maan omistajalta. Lapissa tuntureilla pätee varmaankin tämä Metsähallituksen sanoma:
Lähtökohtaisesti pyyntöihin saada sijoittaa tuhka Metsähallituksen hallinnassa oleville alueille suhtaudutaan myönteisesti. Suostumuksia annetaan pääsääntöisesti vain tuhkan sirotteluun, ei hautaamiseen. Suostumukset annetaan kirjallisina. Metsähallitus antaa tietoja tuhkan sijoituspaikoista vain asianosaisille.
Isäsi tapauksessa ei kuulosta oikein reilulta jos jälkipolvelta vaaditaan suuria ponnisteluja tuhkan saattamiseksi paikkaan johon he eivät muuten tapaa mennä.
Minusta hautajaiset ovat tärkeitä ennen kaikkia vainajalle. Toki läheisillekin, mutta hautajaisten funktio on vainaja. Samasta syystä kuin isät opettavat rukoilemaan, antamaan almuja ja tekemään muita hyviä tekoja vainajien puolesta. Että vainaja saisi hyvän vastauksen Kristuksen peljättävän tuomioistuimen edessä.
Vainajalla ei ole oikeasti merkitystä hautajaisilla.Hautaansiunaamisen ja kuolleiden kiitoksen merkitys toki on tärkeä. Mutta kyllä hautajaiset ovat ennen kaikkea merkityksellisiä omaisille. Siksi pitåisi olla arkku avoinna ja kaikkien mahdollista tulla hautajaisiin. Ja vanhan kunnon menoin hautaan saattaminen, veisuulla ja hauta umpeen luomalla ja sen jälkeen muistotilaisuus. Vainajan vastaus Kristuksen peljättävän tuomioistuimen edessä ei kuitenkaan riipu siitä, miten oaiset menettelevät.