Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2024

Huomenna jos Jumala suo on armorikkaan vapahtajamme syntymäpäiväjuhla.
Suomen Turku on jälleen julistanut joulurauhan.
Viettäkäämme rauhallista ja sopuisaa joulun aikaa myös tällä foorumilla.

Siunatkon Herra joulunviettoamme, antakoon meille aikaa kohdata läheisemme rakkaudella ja lohduttakoon niitä joille joulu vietoon liittyy yksinäisyyttä ja kaipausta heitä kohtaan, joille ei enää voi tässä ajassa kertoa, kuinka paljon heitä rakastamme.

Luoja siunatkoon tulevaa vuottamme niin tällä foorumilla, kuin myös omassa perhepiirissämme, työelämässä ja yhteiskunnassa.

Herra armahtakoon heitä jotka elävät sotien, rauhattomuuksien ja luonnon katastrofien keskellä. Antakoon Herra lohdutusta ja helpotusta myös heille jotka elävät kestämättömän niukuuden keskellä. Herra auttakoon heitä, joilta on riistetty mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään, olivatpa syyt siihen mitkä tahansa.

Herra antakoon meille kaikille voimia kaiken tyytymättömyytemme keskellä olla kiitollinen siitä kaikesta hyvästä jota hän on meille suonut aina ja iankaikkisesti. Aamen.

19 tykkäystä

Kristus syntyy, kiittäkää!

8 tykkäystä
4 tykkäystä

Viime yön messussa pisti saarnan pitänyt kirkkoherra itsensä likoon ja esitti laulun kuoron ja urkujen säestyksellä Con te parti, Tää yö, liturgin kanssa, ja yhtä upeasti kuin alla olevalla videolla. Oli yllätys koko kirkkoväelle, joka ratkesi spontaaneihin aplodeihin. Oli kyllä muutenkin hyvä messu ja saarna.

Alla Raimo Sirkiän tulkinta samasta laulusta.

2 tykkäystä

Hyvää Joulua!

4 tykkäystä

Hyvää jouua kaikille foorumilaisille.

8 tykkäystä

Rauhallista Joulua ja Hyvää A.D. 2024 kaikille foorumilaisille! Love and Peace! Pax et Bonum!

4 tykkäystä

Joulun tarkoitus Tenavien kertomana:

3 tykkäystä

Hyvää uutta vuotta 2024. .

6 tykkäystä

Tämä ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.