Rene Girardin esittely:
Onko joku perehtynyt Girardilaiseen tulkintaan kristinuskosta? Facebookissa olen nähnyt tykkäämisissä sellaisen kuin “Girardian christian”. Minusta hän on mennyt harhaan, koska kristinuskon sisältöä ei voi mennä jälkeenpäin muuttamaan toiseksi. Girard on sitä mieltä, että Jumala ei tarvinnut sovituskuolemaa ristillä eli tulkitsee ristin merkityksen eri tavalla. Toivon keskustelua aiheesta.
Mikäli tiedät itse enemmän kuin tuon “Jumala ei tarvinnut sovituskuolemaa”, niin olisi kiva kuulla ennen kannan muodostamista.
Asiasta on erittäin paljon valmista tekstiä täällä:
Itse olen lukenut vähän alusta ja vähän keskeltä, mutta voisin ehkä lukea täydentävästi joskus pian.
Girardin ajattelua en sen tarkemmin tunne, mutta sovitusoppihan ei ole sellainen teologian osa-alue, josta jakamattoman kirkon ekumeenisten kirkolliskokouksien aikaan oltaisiin lyöty lukkoon kovinkaan eksplisiittisiä dogmeja. (Ehkä lähinnä kalvinistit ovat sittemmin saattaneet niin omassa opissaan tehdä.) Girardin (psykologis-filosofisesti motivoitu?) sijaisuhrimalli on ilmeisesti jonkinlainen versio viimeistään Pierre Abélardin muotoilemasta moraalisesta sovitusopista (moral influence theory of atonement).
Erilaiset sovitusopilliset teoriat voitaisiin ehkä yrittää suopeasti nähdä ennemmin toisiaan täydentävinä kuin toisensa poissulkevina malleina. Meidän ei ehkä tarvitse tietää, oliko Kristuksen ristinkuolema Jumalalle välttämätön ja ainoa mahdollinen tapa sovittaa ihmiskunnan synnit, tämä vain oli se tapa, jolla se tapahtui. Pelkästään tämän sovitusoppiyksityiskohdan perusteella emme ehkä voi sanoa, oliko Girard harhaoppinen (katolisen kirkon sisällä tai yleisemmin klassisen kristinuskon kriteereillä).
Ja joka tapauksessa Girard oli kulttuurintutkija, joka ei kai itse esiintynyt minään uskonpuhdistajana tai teologisena auktoriteettina. Luulisin että kristityt voivat halutessaan tutkia hänen ajatuksiaan uskonnosta ja väkivallasta tms. siinä kuin vaikka Max Weberin teorioita.
Girardilaisuutta käsittelee seuraava kirjoitus, jossa Girardin käsitys sovituksesta hylätään vääränä. Girard ei siis usko, että Jeesuksen kuolema oli sovitusuhri.
Girardin syntipukkiteoria on esitelty täällä selkokielellä ja tiivistettynä lyhyesti:
Tai sitten on eri asia sanoa, että se oli ‘sovitusuhri’, kuin sanoa, että se oli ‘sovitusuhri’. Mutta tätä on mahdotonta ymmärtää jonkun, jolle ‘sovitusuhri’ tarkoittaa yksiselitteisesti tiettyä asiaa. Joten on mahdollista kiistää, että se oli ‘sovitusuhri’ ilman, että kuitenkaan kiistää sen olleen ‘sovitusuhri’.
Jos ei tätä ymmärrä, niin ei välttämättä hyödytä sanoa asiasta mitään. Kukaan ei tietenkään voi kieltää eikä estää. Mutta se aiheuttaa vain huokauksia niiden taholla, jotka tämän käsittävät.
Lisäys 1:
Luin Finnilän version asiasta. Odotin koko ajan, että jossain kohdassa hän heittää esityksensä plörinäksi. Yllättäen hän kuitenkin veti sen ihan kunnialla loppuun. Ehkä johtuu siitä, että olen jostain toisesta asiasta aikaisemmin ollut hänen kanssaan täysin eri mieltä.
Ojalan teksti sen sijaan ei sano mitään viisasta. Sen ensimmäinen virhe on tuo, mitä edellä sanon, ynnä mikä on käsittääkseni myös Optatuksen kritiikki, että se yrittää esittää sovituksen olevan joku kirjaimellisen yksiselitteinen tapahtuma. Ja sellaisena tapahtumana nimenomaan kirjaimellinen transaktio, missä tietty määrä kärsimystä kuittaa tietyn määrän pahoja tekoja. Eri asia jos vielä joku sanoo, että pahojen tekojen määrä on ääretön sekä laadultaan että määrältään, ja siksi laadultaan ääretön kärsimys riittää kuittaamaan ne.
Oon tullut tutuksi ruusukon kanssa. Siinä on viisitoista mysteeriä, joita on tarkoitus mietiskellä niitä vastaavien dekadien aikana. Ruusukko toimii niin, että jossain vaiheessa huomaa, että suu on varattu annetun litanian lausumiseen, mutta mieli tarkastelee annettua aihetta enemmän tai vähemmän vapaasti. Jokainen mysteeri on siis pyöreästi ottaen tapahtuma evankeliumeista. Jokaista mysteeriä vastaa hyve, minkä syvenemiseen sen mietiskelyllä tähdätään.
Yksi keskeinen jakoviiva on forenssisen ja efektiivisen vanhurskauden välillä. Jälkimmäisessä on ajatuksena se, että tietenkin sovituksen tarkoitus on muuttaa niitä, ketkä siihen uskovat. Eri käsityksissä on oikeastaan useampikin forenssinen ja useampikin efektiivinen. Forenssisista tunnetuin on tuo, että Isä Jumala halusi maksun ihmisten vääristä teoista, ja Poika Jumala tarjosi sen kärsimisellään, kerralla ja täysin. Toinen on, että maksu ei olisi kärsimys, vaan se olisi ollut tottelevaisuus. Kolmas on, että sovituksen valuutta on kunnia ja häpeä (eli Kristus palauttaa Jumalan kunnian ottamalla osakseen ihmiskunnan ansaitun häpeän).
Neljäs on, että sovitus on eräällä tavalla demonstratiivinen: Ihminen näkee ristissä oman ansaitun rangaistuksensa ja häpeänsä, ja sen hyväksymisen seurauksena tunnustaa syntinsä ja saa ne anteeksi. Viides on, että Kristuksen elämä ja kuolema olivat esimerkki, jonka vilpitön seuraaminen johtaa sekä pyhitykseen että pelastukseen. Vilpillinen seuraaminen tai seuraamatta jättäminen taas eivät johda. Sitten kuudes on, että sovitus oli demonstratiivinen Girardin esittämällä tavalla, eli ristin sanoman hyväksyjät lopettavat synnin ulkoistamisen ja tulevat siten syyllisiksi Jumalan edessä.
Neljännen ja kuudennen tavan erityinen piirre on siinä, että ihmisen pitää vain passiivisesti tunnustaa sovituksen sisältämä viesti. Se sitten jotenkin ajaa ihmisen pois vääristä tavoista toimia tai muistuttaa olemaan toimimatta niiden mukaisesti. Kun viidennessä oleteaan, että seuraamisen pitää olla tietoista ja aktiivista. Sitten on toki muitakin. Lähinnä ajatukseni on vain se, että tuo luterilaisessa rippikoulussakin opetettava kertaluontoinen vapaaksi ostaminen ei hirveästi avaa mitään ymmärrystä mihinkään suuntaan. Se päinvastoin sopii sellaiseen tapaan uskoa, missä usko pidetään mahdollisimman hyvin erossa arkielämästä. Tai riippuvaisena yksilökohtaisesta inspiraatiosta antaa sen vaikuttaa tai olla vaikuttamatta. Siinä ihminen on tietyllä tavalla “suppilo” kahden ontologisen todellisuuden välillä.
Vaikka Girardin ajatus olisi sinänsä psykologisesti tosi, niin siitä ei tietenkään voi “laajentaa” koko kristinuskoa tai tehdä siitä koko kristinuskon ydintä. Että en ymmärrä yhtään, mitä joku ajattelee saavuttavansa laittamalla se ja pelkkä “vapaaksi ostaminen” vastakkain. Ellei sitä, että koska “vapaaksi ostaminen” on mahdotonta perustella, niin se voittaa jokaisen huonosti perustellun vaihtoehdon, joka laitetaan tarkoittamaan jotain, mitä sen ei ole missään vaiheessa pitänytkään tarkoittaa. Sillä tavalla oikeasti argumentoidaan sen puolesta, että sovitus on nimenomaan mielivaltainen fiat, jonka selittäminen tai järjen valossa katsominen on sinänsä virhe.