Tai sitten on eri asia sanoa, että se oli ‘sovitusuhri’, kuin sanoa, että se oli ‘sovitusuhri’. Mutta tätä on mahdotonta ymmärtää jonkun, jolle ‘sovitusuhri’ tarkoittaa yksiselitteisesti tiettyä asiaa. Joten on mahdollista kiistää, että se oli ‘sovitusuhri’ ilman, että kuitenkaan kiistää sen olleen ‘sovitusuhri’.
Jos ei tätä ymmärrä, niin ei välttämättä hyödytä sanoa asiasta mitään. Kukaan ei tietenkään voi kieltää eikä estää. Mutta se aiheuttaa vain huokauksia niiden taholla, jotka tämän käsittävät.
Lisäys 1:
Luin Finnilän version asiasta. Odotin koko ajan, että jossain kohdassa hän heittää esityksensä plörinäksi. Yllättäen hän kuitenkin veti sen ihan kunnialla loppuun. Ehkä johtuu siitä, että olen jostain toisesta asiasta aikaisemmin ollut hänen kanssaan täysin eri mieltä.
Ojalan teksti sen sijaan ei sano mitään viisasta. Sen ensimmäinen virhe on tuo, mitä edellä sanon, ynnä mikä on käsittääkseni myös Optatuksen kritiikki, että se yrittää esittää sovituksen olevan joku kirjaimellisen yksiselitteinen tapahtuma. Ja sellaisena tapahtumana nimenomaan kirjaimellinen transaktio, missä tietty määrä kärsimystä kuittaa tietyn määrän pahoja tekoja. Eri asia jos vielä joku sanoo, että pahojen tekojen määrä on ääretön sekä laadultaan että määrältään, ja siksi laadultaan ääretön kärsimys riittää kuittaamaan ne.
Oon tullut tutuksi ruusukon kanssa. Siinä on viisitoista mysteeriä, joita on tarkoitus mietiskellä niitä vastaavien dekadien aikana. Ruusukko toimii niin, että jossain vaiheessa huomaa, että suu on varattu annetun litanian lausumiseen, mutta mieli tarkastelee annettua aihetta enemmän tai vähemmän vapaasti. Jokainen mysteeri on siis pyöreästi ottaen tapahtuma evankeliumeista. Jokaista mysteeriä vastaa hyve, minkä syvenemiseen sen mietiskelyllä tähdätään.
Yksi keskeinen jakoviiva on forenssisen ja efektiivisen vanhurskauden välillä. Jälkimmäisessä on ajatuksena se, että tietenkin sovituksen tarkoitus on muuttaa niitä, ketkä siihen uskovat. Eri käsityksissä on oikeastaan useampikin forenssinen ja useampikin efektiivinen. Forenssisista tunnetuin on tuo, että Isä Jumala halusi maksun ihmisten vääristä teoista, ja Poika Jumala tarjosi sen kärsimisellään, kerralla ja täysin. Toinen on, että maksu ei olisi kärsimys, vaan se olisi ollut tottelevaisuus. Kolmas on, että sovituksen valuutta on kunnia ja häpeä (eli Kristus palauttaa Jumalan kunnian ottamalla osakseen ihmiskunnan ansaitun häpeän).
Neljäs on, että sovitus on eräällä tavalla demonstratiivinen: Ihminen näkee ristissä oman ansaitun rangaistuksensa ja häpeänsä, ja sen hyväksymisen seurauksena tunnustaa syntinsä ja saa ne anteeksi. Viides on, että Kristuksen elämä ja kuolema olivat esimerkki, jonka vilpitön seuraaminen johtaa sekä pyhitykseen että pelastukseen. Vilpillinen seuraaminen tai seuraamatta jättäminen taas eivät johda. Sitten kuudes on, että sovitus oli demonstratiivinen Girardin esittämällä tavalla, eli ristin sanoman hyväksyjät lopettavat synnin ulkoistamisen ja tulevat siten syyllisiksi Jumalan edessä.
Neljännen ja kuudennen tavan erityinen piirre on siinä, että ihmisen pitää vain passiivisesti tunnustaa sovituksen sisältämä viesti. Se sitten jotenkin ajaa ihmisen pois vääristä tavoista toimia tai muistuttaa olemaan toimimatta niiden mukaisesti. Kun viidennessä oleteaan, että seuraamisen pitää olla tietoista ja aktiivista. Sitten on toki muitakin. Lähinnä ajatukseni on vain se, että tuo luterilaisessa rippikoulussakin opetettava kertaluontoinen vapaaksi ostaminen ei hirveästi avaa mitään ymmärrystä mihinkään suuntaan. Se päinvastoin sopii sellaiseen tapaan uskoa, missä usko pidetään mahdollisimman hyvin erossa arkielämästä. Tai riippuvaisena yksilökohtaisesta inspiraatiosta antaa sen vaikuttaa tai olla vaikuttamatta. Siinä ihminen on tietyllä tavalla “suppilo” kahden ontologisen todellisuuden välillä.
Vaikka Girardin ajatus olisi sinänsä psykologisesti tosi, niin siitä ei tietenkään voi “laajentaa” koko kristinuskoa tai tehdä siitä koko kristinuskon ydintä. Että en ymmärrä yhtään, mitä joku ajattelee saavuttavansa laittamalla se ja pelkkä “vapaaksi ostaminen” vastakkain. Ellei sitä, että koska “vapaaksi ostaminen” on mahdotonta perustella, niin se voittaa jokaisen huonosti perustellun vaihtoehdon, joka laitetaan tarkoittamaan jotain, mitä sen ei ole missään vaiheessa pitänytkään tarkoittaa. Sillä tavalla oikeasti argumentoidaan sen puolesta, että sovitus on nimenomaan mielivaltainen fiat, jonka selittäminen tai järjen valossa katsominen on sinänsä virhe.