HS:n positiivinen juttu ristisaatoista. Monia kiinnostaa ulkomaiset ristisaatot ja pyhiinvaellukset, mutta kotimaassa niihin osallistuminen on laimeaa. Liekö niin, että ulkomailla kaikki on eksoottisempaa? Venäjällä ja Ukrainassa tunnetuimmat ristisaatot keräävät saman verran osallistujia kuin isoimmat rock-festarit Suomessa.
5 tykkäystä
Kyllä ainakin ristisaatoissa Valamon luostarista Lintulan luostariin ja takaisin (18 + 18 km kävellen metsiä pitkin tai sitten laivalla ja vähän kävellenkin) Jumalansynnyttäjän Konevitsalaisen ikonin juhlan tienoilla heinäkuussa on aina paljon väkeä. Ei tietenkään rockfestarien verran, mutta suomalaisissa oloissa kuitenkin paljon. Lisäksi jotkut menevät suoraan Lintulaan ja osallistuvat siellä toimitettavaan palvelukseen ja muuhun ohjelmaan.
2 tykkäystä
Joo tuo Valamosta Lintulaan menevä ristisaatto lienee tällä hetkellä Suomen suosituin kesällä tehtävä ristisaatto. Lähes kaikki muut lienevät pienempiä, joissa osallistujia on lähinnä omasta seurakunnasta muutamien kymmenien henkilöiden verran.
Suomessa olen ollut mukana vain lyhyemmillä ristisaatoilla kirkkojen praasniekkojen aikaan. Semmoisilla, että kuljetaan ristisaatossa vedenpyhityspaikalle ja takaisin kirkkoon. Osallistuin taannoin ekumeeniseen ristisaattoon Vormsin saarella Virossa. Käveltiin päivän aikana noin 30 km, paitsi minä en, sillä selkä meni jumiin ja hyppäsin puolimatkassa huoltoauton kyytiin, pöh. Tämä oli nuorten ristisaatto, mutta mukana monen ikäistä väkeä. Alkumatkasta laulettiin kävellessä Taize-lauluja. Levähdyspisteillä oli pieniä rukoushetkiä eri traditioiden mukaisesti.
1 tykkäys
Tuo 18 + 18 km on melkoisen pitkä matka.
Muutamana vuonna olin järjestämässä pyhiinvaellusta Helsingistä autuaan Hemmingin relikvaarion ääreen Turkuun. Kahdeksan päivän aikana kävelimme reilut 230 km vanhaa Kuninkaantietä rukoillen ja laulaen. Sitten tuli enemmän perhettä, enkä enää voinut olla mukana, joten vaelluskin on jäänyt.
Köyliöön pyhän Henrikin kuolinpaikalle järjestetään vuosittain vaellus Yläneeltä kesäkuussa. Siinä kävellään lauantain ja sunnuntaiaamun aikana 40 km.
1 tykkäys
Olen kauan sitten Israelissa osallistunut joka vuotisen Jerusalem-päivän nk. Tsaada-marssiin, Juudean vuoristossa. (“Nouskaamme ylös Jerusalemiin”.) 48 km. Marssijoita oli arvioni mukaan useampi kymmenen tuhatta.
Tuolloin vielä sosialistinen Israelin valtio tarjosi kahvi- ja ruokatauot n.5 km:n välein. Oli myös vesitankkiautot. Ja riukulat. Oli lääkärit ja ambulanssit varoilta. Muuan nuori naissotilas lähtikin ambulanssilla n. 15 km:n kohdalla.
Olin ostanut uudet, paikallista kovaa nahkaa olleet, eräänlaiset lenkkarit ja jalkani hajosivat n. 3 km:n kohdalla.
Olin varannut vettä ja vessapaperia ja taukopaikoilla huuhtelin haavat ja tein pehmikkeet rievuista ja vessapaperista. Sotilaat katselivat ihmetellen ja naureskellen sivusta.
Suoriuduin, vajaan 9 tunnin jälkeen, lopulta lähes kontaten paalupaikalle, sain Israelin armeijan kunniamerkin ja todistuksen urotyöstä.
Millekään armeijan juhlamarssille läpi Jerusalemin ja tansseille ei minusta enää ollut.
Kun kämpillä irrotin tossuja jaloistani, huusin kivusta ääneen.
Olin tuohon aikaan nuori ja vahvasti aatteellinen. No, olen minä edelleenkin aatteellinen, vaikka aatteet ovatkin saattaneet osin vaihtuakin.
1 tykkäys
Etsin netistä tietoa ja joko tällaista vuorten yli-marssia ei enää järjestetä, tai sitten netissä Jerusalem-marssia kuvanneet ovat kuvanneet vain Tsa’ada-marssin jälkeistä armeijan juhlamarssia läpi kaupungin.
Aikoinaan oli siis kaksi eri marssia perätysten: tuo, n. 50 km:n vuoristomarssi ja sen jälkeen vielä armeijan juhlamarssi läpi kaupungin ja sen päätteeksi jonkinlainen karnevaali.
Google kieltäytyy nyt ymmärtämästä mikä oli Jerusalem päivän Tsa’ada vuoristomarssi. Se tarjoaa jotain muuta, esim. muka “saaristomarssia”.
En ollenkaan usko, etteikö jossain päin nettiä ole kerrottu näistä isoista tapahtumista, marsseista, mutta tänä oikein- ja väärinajattelijoiden nettiaikana tiettyjä totuuksia ei internet halua näyttää.
Olenpa niin häijy, että yritän vielä heprealaisilla kirjaimilla…
Kunhan pääsen kotiin, kaivan esiin vaikka omat valokuvat,
Mikäli internettiin on uskomista, vaikuttaa siltä, että meitä ei koskaan ollutkaan.
1 tykkäys
Ja Lintulan kirkossakin seistään vielä palveluksissa. Olen kerran kävellyt sen edestakaisin ja olin aivan uuvuksissa, mutta kivaa oli. Voi myös kävellä menomatkan ja palata jollakin muulla kyydillä. En tiedä, kulkeeko sinne laiva enää sopivana aikana, joitakin vuosia sitten saattoi mennä ja palata laivalla ja kävellä ristisaatossa vain lyhyen matkan rannasta Lintulaan ja takaisin.
2 tykkäystä
Olin kesällä eräällä seurakuntaretkellä, jota mainostettiin pyhiinvaellusmatkana. Kävimme Pihkovan Petserin luostarissa ja Pyhtitsan luostarissa. Kyseessä oli kuitenkin aivan tavallinen turistimatka. Ohjelmassa ei ollut jumalanpalveluksiin osallistumista tms. Olen käynyt Petserissä ennenkin, mutta Viron puolella sijaitsevassa Pyhtitsassa vierailin nyt ensimmäisen kerran. Yövyimme Viron puolella Vörun kaupungissa. Meidän piti ehtiä sunnuntaina Petseriin liturgiaan, mutta rajalla meni niin paljon aikaa, että myöhästyimme siitä.
Nyt koronan ahtaaksi rajaamassa elämässä, kun ei kirkkoihinkaan pääse, olen alkanut kaivata ristisaattoa, eikö niitä voisi järjestää enemmän?
Olen toki kuullut että Ort.kirkko on jonkun järjestänytkin, mutta niitä pitäisi saada tänne evlut-puolellekin tai vaikka kirkkokunttien yhteisiä ekumeenisia tilaisuuksia. Voisihan niissä porukka pitää kunnon turvaetäisyydet ne.
Nuo pitkät pyhiinvaellusten ristisaatot ovat upeita, mutta meille vanhoille ja raihnaisille joku muutamankin kilometrin ristisaatto rukouksineen ja lauluineen olisi ihana kokea, kun yhteiset palvelukset ja ehtoolliset ovat poissa.
Olen ollut useita kertoja. Ei ole ihan sama asia. Minusta on ihan tervettä että kristilliset traditiot ovat erilaisia eri maissa.
Voi olla että olen uskontotieteelliseltä kannalta tutkinut ja kokeillut jo liikaakin ja ollut mukana liian monenlaisissa perinnejuhlissa. Ei jaksa enää innostua edes uskoon nojautuen. Esimerkiksi ortodoksien Teofanian vedenpyhitys on ollut pitkään ihan lempijuhliani. Sekin tuntuu näytellyltä nykyään. vaikka onkin äärimmäisen sympaattinen ele.
Jäljelle jää lopulta Raamattu ja ehtoollinen mitkä puhuttelevat kyynistä kristinuskon seikkailijaa. Toisaalla kirjoitin että on hienoa että joka vuosi pääsiäsen jälkeen saa tuntea itsensä kuin vastasyntyneeksi. Se on balsamia perinteisiin kyynistyneelle.
Uskomme mukaan vedenpyhitys ei ole ele tai perinne vaan siinä vesi pyhittyy Pyhän Hengen armovoimalla.
Tämä lienee perinteeksi kutsuttava. Meillä papisto tosin heitti paperikukkia joita vapaaehtoiset olivat askarrelleet valtavat määrät.
Suurena lauantaina:
Ollaankin uskon ytimessä!
1 tykkäys
Kyllä minäkin niin uskon, mutta en usko että kulkue ja krumeluurit ovat välttämättömiä sille että luomakunta pyhittyy. Pyhittyminen on siinä se tärkeä juttu, loppu on eleitä, joita vastaan sinänsä minulla ei siis ole mitään. Olen suuri kulkueiden fani, mutta eivät ne minun uskoani liikuta suuntaan tai toiseen. Maailma suorastaan tarvitsee lisää kauniita kulkueita, mutta eivät kulkueet maailmaa pyhitä vaan Jumala, todellisessa olemassaolossa ja Jumalan luomissa luomakunnan prosesseissa; kun ihminen valitsee Jumalan tahdon siinä mitä tahansa hän tekee, kun ihminen antaa toiselle anteeksi, kun ihminen kunnioittaa muuta luomakuntaa Jumalan luomuksena ja kun ihminen tekee väärin mutta silti luottaa Jumalaan. Kun ihminen oppii suremaan väärin tekemisensä seurauksia ja laittamaan toivonsa ainoastaan Jumalaan.
2 tykkäystä
Ristisaattoperinne on hyvin vanha. Jo vainojen aikana ja erityisesti sen jälkeen kirkko halusi viedä evankeliumia kirkon seinien ulkopuolelle. Kuuluuhan siihen rukouksia ja hengellisiä lauluja. Olen osallistunut myös metrolla matkaavaan.
On sanottu, että se on hurskas mielenosoitus.
Tätä se varmasti on mutta en pidä sitä Jumalan pyhityksen välineenä.
Itse en lähtisi rajoittamaan Jumalan tapoja toimia.
No siitä ei ole kysymys. Jumala voi toimia missä tahtoo, mutta että ihmiset alkavat opettaa omien perinteidensä olevan pyhityksen välikappaleita. Olisin aika varovainen nimeämään omia hurskauden osoituksiani pyhityksen välikappaleiksi. Jos ihminen vilpittömässä uskossa ajattelee jonkun pyhittävän, niin ei se varmaan pahennakaan vaikka oikeaa pyhitystä ei tapahtuisikaan.