Rosenius opetusta

Usko
1

C.O. Rosenius
Uskovien halusta tuomita toisiaan

”Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan” Room. 14:13. Tässä kirjeensä kohdassa apostoli Paavali kirjoittaa hellässä mutta myös totuudellisessa sävyssä ja vielä niin, hän liittää itsensäkin siihen joukkoon, jota hänen sanansa koskevat: ”Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme”, hän sanoo. Tämä apostolin neuvo herättää meidät ja näyttää meille, että meissä on piilossa suurempi ja pahempi halu tuomita ja haavoittaa veljiä kuin mitä me tavallisesti uskommekaan. Meidän halumme haavoittaa ja tuomita on suuri. Me huomamme sen, kun vähän tarkkailemme itseämme. Silloin näemme, kuinka nopeasti me tuomitsemme veljiämme kaikenlaisista syistä.

Tämä tuomitsemisen halu on ikään kuin kiinni meissä kaikissa. Mutta erityinen tuomitsemisen halu on sellaisissa ihmisissä, jotka ovat itsevarmoja, joiden sisäistä ihmistä Jumalan tuomio ei vielä ole murskannut. Siksi heidän oma kurjuutensa ei ole heitä vielä kurittanut eikä Jumalan armo ole vielä läpäissyt kokonaan. Mutta tärkeintä on, että meissä kaikissa on tämä halu tuomita. Ehkä joku toinen ihminen ilmaisee itsensä eri tavalla kuin me tai mihin me olemme tottuneet. Silloin me jo pian kyselemme hiljaa mielessämme, onko tuo toinen edes uskossa Jumalaan. Vaikka tämä toinen veli ei ole sanonut mitään, mikä osoittaisi hänen olevan epäuskoinen, me jo epäilemme hänen uskoaan.

Voi myös olla, että jollakin toisella ihmisellä on erilainen käsitys kuin meillä tietyssä asiassa, jolla ei ole mitään tekemistä pelastuksen kanssa. Hän vain on erilainen, hän pukeutuu eri tavalla, hän syö tai juo jotakin muuta kuin me. Tai jos ei mikään tällainen aiheuta meissä epäilyä
toisen uskosta, niin käy vain niin, että me alamme aavistaa tai tuntea, että toinen ei ole rehellinen tai hän ei ota uskoa vakavasti.
Jos sitten havaitsemme toisessa oikean synnin tai heikkouden, niin silloin meillä mielestämme on jo oikeus tuomita hänet. Tämän me olemme valmiit tekemään ennen kuin olemme edes keskustelleet hänen kanssaan asiasta ja ennen kuin olemme selvittäneet, onko kyseessä sellainen synti,
jota hän puolustaa vai synti, jota hän katuu ja jota vastaan hän taistelee.

”Olemme hulluja pyhiä”, sanoi Luther. ”Vaikka itse kannamme syntiä joka päivä itsessämme ja vaikka me tarvitsemme anteeksiantamusta koko elämämme ajan, niin me haluamme, että jokainen veli on aina täysin virheetön.” Tällainen suhtautumistapa toisiin ihmisiin nousee meidän sydämestämme. Kun tuomitsemme toisia, me näytämme muille, mitä meidän omassa pahassa, itsekkäässä ja itserakkaassa sydämessämme on.
Ihmisten sydämessä oleva pahuus saa aikaan sen, että Jumalan lapsetkin usein sokaistuvat ja he voivat luulla olevansa jonkun pyhän kuuliaisuuden vallassa kun he tuomitsevat veljensä ja torjuvat hänet. He luulevat olevansa pyhän kuuliaisuuden vallassa, vaikka he tuomitessaan toimivat juuri päinvastoin kuin Paavali kirjeessään kehottaa ja juuri päinvastoin kuin Jeesuksen rakkauden käsky opetta.

1 tykkäys
2

Tämä meidän suuri ja pakottava tarpeemme tuomita toisia on kyllä ollut se perustava syy, miksi Paavali tästä aiheesta niin paljon kirjoitti.
Mutta Paavalilla on voinut olla toinenkin syy kirjoittaa tästä, nimittäin se, että tuomitseminen on paljon pahempi asia kuin mitä me tavallisesti ajattelemme. Omasta mielestämme teemme aivan oikein kun me tuomitsemme toisen. Meistä on ihan hyvää ja vanhurskasta, että tuomisemme veljen. Mutta itse asiassa tuomitseminen on erityisen paha synti, joka aiheuttaa paljon vahinkoa. Se, joka tuomitsee, väheksyy Jumalan
yksinoikeutta hallita palvelijoittensa sydäntä. Tuomitsija tekee jotakin sellaista, johon vain Jumalalla on oikeus. Samaan aikaan tuomitsija aiheuttaa paljon pahaa lähimmäisilleen. Nöyrästi ja kahden kesken luottamuksellisesti esitetty kehotus toiselle sen sijaan laskee hyvän perustan sille, että asia, joka on väärin, voidaan korjata.

Tuomitsemisen sijasta Paavali neuvoo meitä: ”Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan.” (Vuoden 1938 suomennos kuului: ”Päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.”) Apostoli haluaa sanoa tämän: Sen sijaan että käytätte ajatuksianne toisten rakkaudettomaan tuomitsemiseen, niin käytäkää niitä rakkauden tekoihin. Tuomitkaa pikemminkin itsenne ja päättäkää, ettette koskaan pane veljille loukkauskiveä. Sanoilla ”panna loukkauskivi” ja ”panna langetus” on kreikan kielessä sama merkitys.

Sanat tarkoittavat ”työntää pois luotaan”, ”toteuttaa oikeus”, ”haavoittaa heikkoa omaatuntoa” ja ”hämmentää ja saattaa toisia levottomaksi”.
Tällaisia asioita voi helposti tapahtua kun voimakkaammat veljet käyttävät vapauttaan väärällä tavalla. Heikommat sielut voivat silloin käydä levottomiksi. Ne voivat tulla epävarmoiksi evankeliumin suhteen. Tai sitten ne alkavat elää tavalla, joka vahvojen mielestä on oikea elämäntapa, mutta johon heillä, aroilla sieluilla, ei vielä ole sisäistä valmiutta. Siitä he ahdistuvat ja saavat elämäänsä lisää ongelmia. Ahdistustahan kristityn ei tulisi toiselle aiheuttaa vaan pikemminkin kunkin meistä tulisi tuomita itsensä ja katsoa, ettei aiheuta toisille lisää vaikeuksia elämään.

C.O. Rosenius (Ote tuomitsemista käsittelevästä kirjoituksesta. Suom. POM)

Carl Olof Rosenius oli ruotsalainen maallikkosaarnaaja, joka työskenteli Tukholmassa vuodesta 1840 vuoteen 1868, jolloin hän kuoli 52 vuotiaana . Hän oli sielunhoitaja, jonka luona kävi jatkuvasti ihmisiä keskustelemassa hengellisistä asioistaan. Hänellä oli myös laaja sielunhoidollinen kirjeenvaihto. Lisäksi hän piti raamattuluentoja Tukholmassa joka viikko ja toimitti Pietisten-nimistä lehteä. Kerrotaan, että Roseniuksen sielunhoitoon tuli niin paljon ihmisiä, ettei hänellä ollut aina aikaa edes syödä. Hän oli kirjoittanut asuntonsa eteisen oveen vastaanottoaikansa, mutta monet avun tarvitsijat eivät aikoja noudattaneet. Ja Roseniuksen oli vaikea torjua ketään. ”Mitä Herra siitä sanoisi?” hän pohti ja lisäsi: ”Mitä jos Herra torjuisi minut, kun minä tarvitsen apua?” Roseniuksen luentojen ja sielunhoidon sisältö välittyy meille yhä hänen lehtensä artikkelien kautta. Roseniuksen kirja Elämän leipää on internetissä luettavissa Olavi Peltolan kotisivuilta os.
www.kolumbus.fi/rov.o.peltola kohdasta ”Päivän sana tänään”.

3

Nyt moni ihmettelee ja hämmästelee, mitä pitää tehdä kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista;
saako tuomita vai eikö saa, kun Raamattu kuitenkin sanoo:

1.Tessalonikalaiskirje:
5:21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;

1.Johanneksen kirje:
4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget,
ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

Tuomitseminen ja koetteleminen on kaksi eri asiaa, moni
ei uskalla edes arvioida tai kyseenalaistaa, koettelemisesta puhumattakaan, ’
kun pelkää tuomitsevansa toisia.

Raamatun Sana kehoittaa selvästi meitä koettelemaan kaikki
ihmistä itseään emme tuomitse, hänen puheensa ja kirjoituksensa meillä on lupa koetella,
ja tuomita ne vääräksi, jos ne poikkeavat Raamatun ilmoituksesta.

Väärät opettajat puhujat ja saarnaajat tuomitsee Jumala.

Saamme tuomita ja arvioida ja koetella kaikki opit ja opetukset Raamatun Sanalla Raamatun Sanan mukaisesti.

Kaiken koetteleminen on jokaisen uskovan velvollisuus, ettemme eksy, ettei kanssamatkaajamme eksy!