Saako konservatiivikristittyjen foorumilla kirjoittaa konservatiivikristitystä näkökulmasta?

[Thinkcat]

En enää hirveästi, jos siis ollenkaan, usko Girardin tai Daniel Nylundin Teoblogin juttuihin, että niissä on mitään totta tai oivaltavaa mistään asiasta. Tai että ne siis olisivat joku kannattamisen arvoinen filosofia tai joku tosi tai oivaltava näkökulma kristinuskoon.

Mutta ne kuvaavat silti poliittisen lynkkausmentaliteetin olemuksen ja mekanismit. Ne myös ennakoivat, että pelkkä ongelman monisanainen kuvaaminen herättää lukijassa närkästyksen, että lukija itse ei ainakaan saattaisi olla yhtä ajattelematon ja pahuuden vietävissä. Joka taas on sellainen kerrannainen mekanismi, josta Nylund varoittaa yhdessä tekstissään.

Ajatus on, että evankeliumien farisealaiset sanoivat, että he eivät ainakaan ole noin pahoja kuin isänsä, jotka lynkkasivat profeetat. Nylundin varoitus on, että tässä nämä farisealaiset, sen sijaan että tunnistaisivat pahuuden itsessään, symbolisesti lynkkaavat isänsä ja siten osoittavat, että ovat valmiita lynkkaamaan muitakin pitääkseen kiinni vallastaan ja asemastaan.

Yksi puoli tätä ilmiötä on, että sen sijaan, että joku perehtyisi tapahtumien oikeisiin ja todellisiin syihin, kaikki redusoidaan sille tasolle, että kuka lynkkaa kenetkin. Toteamus, että “se, joka on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven” tarkoitti, että farisealaiset olivat juuri antaneet väärän todistuksen naisesta. Se ei tarkoittanut sitä, että pitäisi olla absoluuttisen syytön voidakseen heittää kiven. Mooseksen laki edellytti tiettyjä ehtoja asioiden todistamisessa ja asioista rankaisemisessa, ja näitä ei oltu noudatettu. Siksi todistus oli väärä naisen syyllisyydestä riippumatta.

Tämä pätee samalla tavalla näihin patsasjuttuihin. Jollain tasolla pitää paikkansa, että etnisille ja seksuaalisille vähemmistöille tarjoillaan jonkinlaista passiivisuuden ja täydellisen viattomuuden ideaalia, jossa heitä vain on kohdeltu, viety ja johdettu sinne tänne, eivätkä he ole voineet vaikuttaa mitään omaan kohtaloonsa. Siitä voidaan debatoida. Samaan aikaan ratkaisuksi esitetään, että heidän ei pidä joutua jatkossakaan vaikuttamaan kohtaloonsa, vaan se kohtalo on jonkun muun edelleen tarjoiltava heille. Tällä kertaa vaan parempana.

Tämä kuitenkin vie huomion pois siitä olennaisemmasta, että halu lynkata kulkee käsi kädessä perättömän syytöksen tai yleensä useamman kanssa. Kuten se, että sympataan orjuuttajia tai tuetaan Jim Crow -lakeja tai vastustetaan kansalaisoikeusliikettä tai glorifioidaan henkilöitä ja aatteita.

Jos on yksi ainoa asia, minkä Nylundilta tai Girardilta voi oppia, niin se on, että suurin osa siitä, kun puhutaan, siis kun jotakuta syytetään rasismista tai homofobiasta tai transfobiasta, on tällaista lynkkauspuhetta. Siinä haetaan tyydytystä, jolla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä minkään rationaalisen päämäärän tai oikeudenmukaisuuden kanssa. Paitsi että se tyydytyksen saaminen siitä, kun vastustajan pää kierii jossain, toki tuntuu oikeudenmukaiselta.

[punahilkka]

No siis minun mielestäni Teoblogin jutut on tehty kirjoittajan omiin tarpeisiin. Kirjoittaja on passitettu ensin nuorena ulos helluntaipiireistä ja myöhemmällä iällä jättänyt omasta halustaan/vaiettu kuoliaaksi viidennestä herätysliikkeestä.

Minun mielestäni yksi perusvirhe noissa teoblogin jutuissa on ajatus, että yhteisö hyötyy siitä että syntipukki tapetaan taikka ajetaan veks. Minä en usko että se näin menisi oikeasti, käytännössä. Mikä tahansa yhteisö ampuu itseään jalkaan jos ongelmat pannaan jonkun oman jäsenen syyksi ja rangaistaan syntipukkia.

[Hieronymos]

Ei ole perätöntä väittää, että 1900-luvun alussa ja 1950- ja 1960-luvuilla pystytetyillä konfederaattipatsailla tuettiin Jim Crow-lakeja ja vastustettiin kansalaisoikeusliikettä.

[Thinkcat]

On kaksi eri asiaa toisaalta se, että jostain poliittisesta ja yhteiskunnallisesta ilmiöstä on kaksi eri näkemystä tai siinä on kaksi eri puolta jossain kohdassa. Ja toisaalta se väite, että sinun näkemyksesi ja kaikki siihen liittyvä on olemassa ainoastaan siksi, että voit vastustaa minun näkemystäni.

Tuo näkemys historiasta on vähän kuin sanoisin, että olen tämän foorumin sankari. Paikan todellinen nimi kuuluisi olla Thinkcatin seikkailut, lyhemmin TS-foorumi. Uskon ja Rukouksen piti olla pelkkä alaotsikko, mutta ehdin tähän inkarnaatioon sen verran viiveellä mukaan, että siitä ehti tulla varsinainen nimi. Olin tästä Silviota kohtaan mielestäni ihan syystäkin katkera. Yhdessä Thinkcatin seikkailujen episodissa vilahtaa pikkupahis nimeltä Hieronymos, jonka kärkkäät argumentit kuitenkin kaatuvat helposti.

Yleinen keskustelu noista asioista siis kulkee edelleen ja on aina kulkenut sillä tasolla, että ei tarvitse kuin lausua jotain avainsanoja, jotka liittyvät johonkin osapuoleen, niin kaikki tietävät heti, että puhutaanko hyvien vai pahojen puolesta ja kuuluuko sen puolen voittaa vai hävitä. Muuta ei sitten kukaan tiedäkään.

Teologisella tasolla se menee niin, että sielunvihollisen olemassaolon ainoa tarkoitus on lopulta vastustaa Jumalaa. Kyseessä on kuitenkin rajallinen olento, joten se ei voi edustaa eikä aiheuttaa rajatonta tuhoa, eikä sen oma tuhokaan voi olla rajaton. Samoin kuin ihmiset kadotuksessa säilyttävät olemassaolonsa ja tietoisuuden tietyistä asioista kärsimyksenkin keskellä.

Näissä sekulaareissa progressiivisissa historioissa edistys tai yksilön vapaudet tai tieteen rajaton kehittyminen ovat jumala tai jumalia. Se tarkoittaa, että kaikki, minkä nuo ovat kokeneet esteiksi, ovat eräänlaisia kansanvihollisia tai historianvihollisia tai ajan hengen vihollisia tai kosmisen välttämättömyyden vihollisia. Joten samoin kuin sielunvihollisen yksiselitteinen tarkoitus, ihmisen näkökulmasta, on tuhota ihminen, niin noiden mainittujen asioiden yksiselitteinen ja ainoa tarkoitus oli vastustaa historian välttämättömyyttä.

Kysymys orjuudesta oli sisällissodassa suhteellisen merkityksetön. Sillä oli välinearvo ja propaganda-arvo, jonka sisällä se esitettiin tietenkin absoluuttisena asiana. Vähän kuin kuvittelisi, että 1930-luvun Saksassa joku todella uskoi, että saksalaisten ainoa vihollinen on juutalainen, ja että juutalaiskysymyksen ratkaiseminen samalla ratkaisee aivan kaiken muun ja avaa maanpäällisen paratiisin. Joku voi argumentoida, että moni saksalainen todella oli niin tyhmä. Mutta nekin saksalaiset on havahdutettu tästä illuusiosta sodan päätyttyä.

Historia tietenkin kannattaa jälkikäteen kirjoittaa uusiksi sillä tavalla, että sille saadaan suurin mahdollinen käyttöarvo nykyhetkessä. Joten koko sisällissota on sitä ajatellen redusoitu pelkäksi yksilönvapauden kysymykseksi, jossa oli hyvikset puolesta ja pahikset vastaan. Tai sitten on toinen tätä puoltava syy, että nykyihmiselle on aina vain vaikeampaa ja turhempaa opettaa ne kaikki vaikuttavat tekijät. Joten yhtä hyvin voi antaa asian vain luhistua pelkäksi yksilönvapauden kysymykseksi.

On kuitenkin mahdollista käsittää ainakin sen verran, että yksilönvapaudet eivät voi olla jumala tai ainakaan täyttää Jumalan paikkaa asioiden järjestyksessä. Tämä johtuu siitä, että niillä ei ole mitään konkreettista sisältöä, vaan ne ovat ensin viittaus eivät mihinkään. Sitten ne ovat viittaus ihmisen biologiseen olemiseen, joka väistämättä johtaa ilmeisen epätodellisiin reduktioihin. Esimerkkinä voi ottaa vaikka ajatuksen, että olemassaolon perimmäinen tarkoitus on elää mahdollisimman pitkään, hinnalla millä hyvänsä. Tai että olemassaolon tarkoitus on syödä mahdollisimman paljon. Tai kokea kaikenlaista nautintoa mahdollisimman paljon. Tai sama, mutta seksuaalista nautintoa. Tai saada mahdollisimman paljon jälkeläisiä. Tai saada mahdollisimman paljon rahaa. Tai valtaa, koska sen voi muuntaa rahaksi, seksiksi, ruoaksi, jälkeläisiksi ja pitkäksi iäksi.

Jokainen materiaalinen tai biologinen asia on kuitenkin riippuvainen muista materiaalisista tai biologisista asioista. Jälkeläisten tapauksessa yksilö luopuu omasta merkityksestään ja alistaa sen historialliselle jatkumolle tai seuraaville sukupolville. On tietenkin yksilön kannalta mahdoton taakka elää sellainen elämä, että edellisten sukupolvien tarkoitus täyttyy. Paitsi jos se on taas lisääntyminen. Mutta tämä ajatus väistämättä osoittaa, kun lisääntyminen jossain vaiheessa lakkaa, ettei sitä muutakaan merkitystä ollut olemassa.

Yksilönvapaudet eivät silti ole puhtaasti materiaalisia. Joku voi ainakin väittää näin. Juuri ideologiset tarkoitukset, suuret yhteiskunnalliset ja poliittiset saavutukset, taide ja kulttuuri. Kaikki sisältävät jotain, mikä ei ole puhtaasti materiaalista. Mutta kaikki tarvitsevat ilmetäkseen ja toteutuakseen jotain ajallista ja materiaalista. Politiikan ja ideologioiden tarkoitus on nimenomaan järjestellä materiaalisia olosuhteita. Taide ja kulttuuri tuottavat merkityksen kokemuksia. Mutta ne ovat joko itseensä viittaavia tai materiaalisiin olosuhteisiin viittaavia, ihmisen aisteihin ja niiden nautintoihin viittaavia.

Tästä voi todeta, että yksilön vapaudet eivät voi olla historian tai olemassaolon tarkoitus. Ne eivät voi olla myöskään kristinuskon tarkoitus. Materiaaliset olosuhteet eivät voi olla historian tai olemassaolon tarkoitus. Ne ovat aina kompromissi, aina muuttuvia ja aina välineellisiä. Mutta ne on välttämätöntä järjestellä jonkun toimesta ja jollain tavalla. Josta syystä mainittujen lakien ymmärtäminen auttaa ymmärtämään sen ajan materiaalisia olosuhteita, mutta kansalaisoikeuksien ymmärtäminen ei auta ymmärtämään mitään.