Seksistä ja seksistä


#1

[Tarkoituksei on pikkuhiljaa rajoittaa somen käyttöä täällä ja muualla, koska on käynyt ilmi, että olen ilmeisen surkea keskustelija. Viime talven alkuinnostus on totaalisesti lopahtanut. En yksinkertaisesti jaksa osallistua kymmenien tai jopa satojen viestien ajatustevaihtoihin. Näinhän en ole kyllä missään vaiheessa toiminutkaan.

Olen ikäni lukenut paljon luonnontieteitä, filosofiaa ja teologiaa sekä pakon edestä myös psykologiaa, mutta jostain syystä olen kyvytön artikuloimaan .lukemaani siten, että lukijani saisivat siitä mitään irti. Olen surkea popularisoija ja kateellisena luen tämänkin foorumin kirjoittaija, jotka palstametreittäin suoltavat kaunista ymmärrettävää proosaa.

Aioin toki välillä jotain kirjoittaa - jos ei tule banaania - mutta keskustelun sijaan tulen tyytymään enempi yksipuoliseen “juistukseen”, koska kaksipuolisestikaan en siihen pysty. Moderaattorit toimikoot, kuten parhaaksi näkevät.Toki julistukseni tulee olemaan varsin kilttiä, esim. jonkun kirjan tai elokuvan esittelyä jokusen viikon välein - usein vieläpä neutraalissa äänilajissa.]

Uli, uli!

Mutta asiaan: miksi seksiasiat yleensä ja homoseksi erityisesti dominoivat foorumin monia keskusteluketjuja? Ymmärrän sen osin biologian kautta, mutta tyhjeneekö tämä aihe pelkästään biologiaan?

Hämmästyneenä luen, kuinka foorumilla keskustelijat toinen toistaan näköjään asiantuntevammin analysoivat ihmisten seksuaalisia - erityisesti homoseksuaalisia - taipumuksia. Onko kyse synnynnäisestä ominaisuudesta? Vai kasvatuksesta? Vai aivotoiminnasta? Jne, jne. Netistä kaivellaan artikkeleita, jotka esittävät keskenään päinvastaisia tuloksia. Jokainen tuntuu olevan aiheen asiantuntija.

Ja tämä vain homoseksistä - muistakin akteista jauhetaan jauhamasta päästyä kuin ne olisivat uskon ytimessä.

Mikä on tämä pakkomielle jaakata asiasta loputtomasti - oli näkökulma sitten kielteinen tai myönteinen?

Ehkä vika on minussa. Seksillä ei ole elämässäni mitään sijaa, olen kurkkuani myöten sitä,Ymmärrän sen kyllä lisääntymisen näkulmasta, mutta siltikin se herättää minussa lähinnä kielteisiä tunteita.

Tiedän olevani vähemmistössä - luokitteluintoiset puhuvat aseksuaalisuudesta ikään kuin innosta hihkuen haluisin rakentaa vielä yhden identiteetin moisen ominaisuuden ympärille. Ikään kuin skitsofreniassa ei olisi jo ihan riittävästi identiteettiä.

Elämä on lyhyt: ei sitä kannata tuhlata kaikenmaailman identiteettien varaan. Ja lyhyt se on senkin puolesta, ettei kannata tuhlata aikaa loputtomaan seksistä keskusteluun. Jeesuskin sanoi, ettei ylösnousemuksessa naida eikä mennä miehelle.


#2

Toisaalta ei kysymys keskustelusta seksistä sinänsä, vaan kiihkeästä/kiihkoilevasta keskustelusta politiikasta.


#3

En ole ehtinyt etsiä käsiini mitään seikkaperäisempää kulttuurikriittistä analyysia aiheesta. Mutta eikö tässä olla kristinuskon jälkeisen länsimaisen kulttuurin perusajatusten äärellä? Etäisyyden ottaminen niihin ei luultavasti ole useimmille nykyisille kristityillekään helppoa.

Ajatus “seksuaalisuuden” olemassaolosta jonkinlaisena omalakisena kokonaisuutena, joka vastustamattomalla voimalla vaikuttaa myös näennäisesti ei-seksuaalisten ilmiöiden takana, ja jonka omat lainalaisuudet seksuaaliteoria tai seksologia paljastaa.

Ajatus yksilön “autenttisuudesta” korkeana eettisenä velvoituksena.

Ajatus “seksuaalisesta identiteetistä”, jossa kukin ihminen on pohjimmiltaan sellainen tai tällainen “-seksuaali”. Ollakseen autenttinen ihmisen on toteutettava jotain tietyntyyppistä “seksuaalisuutta”.

Teologisesti ottaen nämä ovat luullakseni harhaoppeja, yhteiskunnallisesti ottaen ideologisia käsitteitä. “Ideologiaa” ei tule tällöin ymmärtää vain (vääränä) tietoisuutena, vaan aktiivisena, (sosiaalista) todellisuutta luovana tietoisuutena. Seksologinen ammattikunta ja sen antamiin normeihin mukautuneet kasvatus-, terapia-, media-, politiikka- yms. ammattikunnat eivät vain (tai niinkään) valehtele meille siitä että on olemassa “seksuaalisuutta” ja että ihmisen pitää nähdä olemisensa seksuaalisuuden kautta, vaan ne myös luovat seksuaalisuutta ja siihen perustuvaa hahmottamistapaa.

Kristittyjen yksilöinä ja kristillisten instituutioiden (esimerkiksi kirkkojen kasvatus-, nuoriso- parisuhde- yms. työmuotojen; Suomessa ennen muuta evl. lut -kirkon osalta) voisi olla hyvä kieltäytyä käyttämästä näitä käsitteitä.
Yksilötasolla joutuessaan mahdollisesti puhumaan omasta “seksuaalisesta identiteetistä” ei pitäisi sanoa olevansa “hetero” (tms.), vaan mies tai nainen (@Verity taisi mainita tämän joskus jossain).

Saattaisi olla hyvä opettaa, että “seksuaalisuudella” on tai tulisi olla vain hyvin vähän tekemistä yksilön henkilökohtaisen, “autenttisen” olemisen tai identiteetin tai persoonallisuuden kehityksen tai itsetoteutuksen kanssa.


#4

:+1:


#5

Minusta seksuaalisuus rinnastuu läheisyyden tarpeeseen. Pienelle ja vähän isommallekin lapselle on tärkeää päästä vanhempiensa syllin tai vanhempiensa viereen nukkumaan. Sama koskee aikuista. Hän kaipaa puolisonsa silittelyä, syliä, halausta ja hoivaa.

Koska en näe läheisyyden tarpeessa mitään, mikä pitäisi jostain syystä arvottaa tai jota pitäisi kahlita tai ohjailla, niin en näe sitä seksuaalisuudessakaan.

Uskontojen seksuaalikeskeisyyden perustana pidän sitä, että sukupolvi toisensa perään kasvaa ajatukseen, että seksuaalisuus on väline ja merkityksiä sen sijaan että se nähtäisiin samanlaisena luonnollisena tarpeena kuin läheisyys.


#6

Seksuaalisuuden toteuttamisella kun tuppaa olemaan vähän kouriintuntuvampia seurauksia kuin pelkällä halimisella: raskaus ja sukupuolitaudit esimerkiksi. Se on luonnollinen tarve mutta mm. näiden seurausten vuoksi sitä on syytä säädellä. Häveliäisyys ei ole tarpeeton juttu.


#7

Foorumilla on erinomainen sääntö, että jos jokin keskustelu ei kiinnosta sinua tai et ymmärrä sitä, niin anna muiden kuitenkin keskustella.


#8

En muuten enää löytänyt tätä säännöistä. Edellisellä foorumilla se oli eksplisiittisesti sanottu säännöissä. Liekö nyt poistettu?


#9

Minusta seksuaalisuus rinnastuu läheisyyden tarpeeseen.

Näihän sen epäilemättä tulisi olla. Kyllä minäkin nuoruudessani haaveilin perheenperustamisesta, Koitin jopa junailla asioita siihen suuntaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Se ei ei vain luonnistunut minulta, koska intiimi läheisyys ei minulta luonnistu. Kärsin voimakkaasta kosketusarkuudesta, joka on minulle ortodoksina melkoinen haaste. Kaikki se pussailu, halailu jne. on minulle vaikea rasti. Niinpä välttelen niitä niin pitkälle kuin vain suinkin kykenen. Helppoa se ei ole eikä ole tietenkään kivaa loukata ihmisiä ilmiöllä, josta englanniksi käytetään nimitystä ‘blunted affect’.

Tiedän, että kyse on erään sortin vammasta - ehkä jopa patologiasta. Siksi minua ahdistaa tämä massiivinen seksistä jauhaminen tällä foorumilla. Mutta en toki ole kieltämästä aiheesta keskustelua, vaikka en voi olla ihmettelemästä, kuinka klassiselle kristinuskolle omistetussa foorumissa nämä seksijutut ovat niin hallitsevia.

Toisaalta ajattelen, että kristinusko on elämän uskonto, jonka tarkoitus on uuden elämän luominen tässä maailmassa ja valmistautuminen tulevaa maailmaa varten. Siksi vastustan mm. aborttia, ehkäisyä, pornoa, homoilua, esiaviollista seksiä, yletöntä masturbointia jne.

Mutta kyllähän minun on helppoa tämmöisiä on vastustaa, koska luontaisesti tunnen vastenmielisyyttä näitä kohtaan. Jos se ketä lohduttaa, niin en minä erityistä ylpeyttä näistä jyrkistä mielipiteistäni kanna. Olisi ylemämpää edustaa näitä näkemyksiä punnittujen mietteiden pohjalta sen sijaan, että näkemykseni perustuvat ikään kuin pakonsanelemin asenteisiin.


#10

Hyvä neuvo. Taidanpa siitä ottaa jatkossa vaarin. (Poislukien yllä olevan viestini no. 9)


#11

Varmaan suurin ja ilmeinen syy on se, että länsimaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnissa juuri nämä asiat ovat meidän aikanamme suuressa muutoksessa, ja muutoksen suunta sattuu olemaan jyrkästi klassisen kristinuskon vastainen, ja ainakin evlutissa tämä muutos on menossa kirkon sisälläkin. Mutta kyllä se riippuu paljon keskustelijoistakin, mistä jaksetaan kiinnostua ja keskustella. Itseäni seksi kyllä kiinnostaa kovasti mutta nämä keskustelut eivät juurikaan. Nyt kun katselen kirjahyllyäni, niin silmään ei pistä yhtään seksuaalisuutta pääaiheenaan käsittelevää kirjaa vaikka teologisia teoksia siellä on kolmenumeroinen määrä. Mutta en siis yhtään ihmettele, että seksikeskustelu kiinnostaa monia.

Toki on niin, että luulisi kristinuskon keskeisempien aiheiden olevan vielä aktiivisemmin keskustelun alla, mutta inhimillisesti näyttää olevan niin, että keskustelun herättämiseksi ja ylläpitämiseksi tarvitaan joku hyvä provokaattori. Ja nimenomaan hyvä. Ikivanhojen harhaoppien toistaminen ei välttämättä jaksa provosoida.


#12

Voi ei, voin vain kuvitella. Itsellä ei ole kummempaa kosketusarkuutta, mutta tulee mieleen kun ekoja kertoja arkana meni kirkkoon, ja sitten tuli kanttori halaamaan ja poskisuukottamaan. Oli siinä vähän vaikeena :no_mouth: Ja ihan varmasti epämiellyttävää, kun vähemmänkin tutut saattaa muissa ympyröissä kysymättä halata!