Tarkoitin koko homoseksuaalisuutta ilmiönä. Myös siis siihen liittyvää alakulttuuria kaikkine lieveilmiöineen. Jotka eivät suinkaan katoa mihinkään minkään homoliiton ilmestymisen myötä.
Jos tämän lukee niin, että itsetyydytys palvelee yhteiskuntaa, niin voin olla periaatteessa samaa mieltä. Koska pakotie ahdistuksesta ei edellytä muuta. Paitsi että kaikki pakotiet ahdistuksesta voivat muodostua addiktioiksi sen sijaan, että niiden tuoma mahdollisuus hallita ahdistusta muuttuisi hyödyiksi yksilön normaalissa elämässä.
Käytännössä tästä homoseksuaaleille ryhmänä koituva hyöty lähenee merkityksetöntä. Eikä tilanne ole paljoa parempi minkään yksittäisen homoparin kohdalla. Kaiken tähänastisen tiedon perusteella enemmistö homoliitoista on avoimia suhteita, ja monogaamisuutta pidetään yleensä lähinnä kokeiluna.
Sen sijaan miesten ja naisten väliselle liitoille tästä aiheutuva vahinko on huomattava, koska ne rinnastetaan sen jälkeen arvoltaan, sisällöltään ja toteutukseltaan siihen, mitä homoliitot ovat käytännössä. Ne arvot, tai ymmärrys niistä arvoista, mitkä tekivät miehen ja naisen välisestä liitosta erityisen, katoavat kulttuurin tietoisuudesta.
Tämä ajattelu edellyttää sitä, että homoseksuaalisuudella ei katsota olevan mitään miesten ja naisten välisestä seksuaalisuudesta erottavia erityispiirteitä. Tai että jos sellaisia onkin, niin instituutio tai yhteiskunta voi määritellä ne täysin tai merkittäviltä osiltaan. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että miehen ja naisen seksuaalisuuksissa ei olisi mitään olennaisia erottavia piirteitä, mitä ei voitaisi kasvatuksen, trendien tai kulttuurin mukaan määritellä uudestaan.
Käytäntö osoittaa, että tällaisia eroja kuitenkin on. Tämän hetken poliittiset ideologiat edellyttävät, että niistä pitää olla tietämättömiä. Tai puhua niistä niin kuin ne olisivat yhtä arvokkaita ja vapaavalintaisia. Ja niin kuin niillä itsellään ei olisi mitään tekemistä niiden tällä hetkellä ilmeisten oheisilmiöiden tai todennäköisten seurauksien kanssa.