Seurakunta mukana festareilla - onko ihan pakko?

Oulussa Qstock -festareilla oli mukana seurakunnan edustajia. Heillä oli vesibaari, josta he jakoivat yleisölle vesidrinkkejä. Siitä oli Rauhan Tervehdys -lehdessä juttua, kuinka hienoa oli, että seurakunnan edustus oli paikalla.

Anteeksi vain, mutta minä kyllä olen sitä mieltä, että voi kissan viikset tuota typeryyttä. Jos porukka haluaa käydä kuuntelemassa rockia festareilla, niin pitääkö sinne väkisin tunkea mukamas seurakunnan edustajia. Jos seurakunnan työntekijät haluavat osallistua Qstockiin, niin siitä vaan, menkööt ihan omana itsenään.

2 tykkäystä

Koko juttu on muka-hauska kaikkine tempauksineen. Holywater Bar tekohauskoine drinkkeineen, Pelasta pimppi-tuotteet ja muuta kirkon toimintaan sopivaa.

1 tykkäys

Muistelenko oikein, että tähän liittyi joskus ur-foorumin aikoina joku kirkkovenejuttu?

1 tykkäys

Kyllä. Oulun seurakuntien lehti näyttää olevan, jos mahdollista, vieläkin parempi kuin Helsingin Kirkko ja kaupunki.

2 tykkäystä

Ei varmasti ole ihan pakko. Minusta on hyvä, että seurakunta näkyy myös omien seiniensä ulkopuolella. Toinen asia on sitten se, millä tavalla seurakunta näkyy. Hyvä on ottaa kohdeyleisö huomioon - mutta omaa sanomaa ja asiallisuutta sen suhteen ei pidä myöskään unohtaa. Epätoivottavia ylilyöntejä on seurakunnissa tehty.

3 tykkäystä

Tämä olisi voinut olla potentiaalisesti ihan hyväkin juttu. Mutta ai hyvän tähden, “Holy Water Bar”, “Sintonic”, “Kielletty hedelmä”. Miksi? MIKSI?

6 tykkäystä

Tässä artikkelissa on nyt haettu raflaavia nimityksiä ihan tarkoituksellisesti

1 tykkäys

“Aina saa suuttua ja hävetä”

  • konservatiiviluterilaisen motto
2 tykkäystä

Festareilla on varmaan monien muidenkin yhteisöjen edustajia. Miksi seurakunta olisi festareille jotenkin sopimaton yhteisö?

Ei läsnäolossa toki ole vikaa. Jutun kuvaama läsnäolon tapa on kuitenkin suhteellisen nolo. Itseironia on tietysti ihan hyvä asia, mutta itseironia kavereitten kanssa baarissa ja itseironia seurakunnan viestintänä on vähän eri asia - varsinkin kun tässä tapauksessa ironisoitiin kristinuskon piirteitä, jotka eivät edes kuulu luterilaisuuteen.

8 tykkäystä

Ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.