Luterilaisuuden liittäminen suomalaisuuteen on tietysti vahva siitä syystä, että suomalaiset ovat olleet luterilaisia suurelta osin reformaatiosta alkaen. Se on siis vahvasti suomalaista identiteettiä, sillä yhteinen uskonto on yksi kansakuntien identiteettiä rakentavista asioista.
Voidaan myös todeta, että protestanttisuus on syntynytkin tietyllä tavalla kansallisesta hengestä. Suomi ei tietysti ole ainoalaatuinen siinä, että yksi uskontokunta on koettu erityisesti kansallisuuteen kuuluvaksi. Meillä tilanne on historiallisesti katsoen ollut poikkeuksellisen homogeeninen tässä suhteessa. Amerikan kansakunta taas on syntynyt hyvin eri tavalla ja siellä on alusta alkaen uskonnollinen pluralismi ollut leimaa-antavaa.
2 tykkäystä
No ehkä tosiaan oikein olisi sanoa että Suomi ei ollut valtio eikä suomalaiset sellainen yhtenäinen kansakunta ennen tuota nationalismin aikaa. Osaat paremmin kuin minä kertoa milloin täällä asui ensisijaisesti hämäläisiä, karjalaisia ja savolaisia - ja varsinaissuomalaisia. Heimot kuitenkin on paljon vanhempi asia kuin kansa.
Miksi se on harhaista? Missä määrin jokin abstrakti käsitys kansakunnasta on edes mahdollista ennen tiedotusvälineitä ja lukutaitoa? Miksi jollakin 1200-luvun lappalaisella olisi kauheasti yhteistä 1800-luvun karjalaisen kanssa?
Ei toki erityisesti suomalaisuutta dumatakseni. Ajatus on vain vähän abstrakti. Uskonto on vähän käsinkosketeltavampi muuttuja, mikä vanhoina aikoina varmaan palveli samaa funktiota kuin nykyaikana kansallisuus.
Tämä kysymys on aika monisyinen. Minusta voidaan ajatella niinkin, että heimoidentiteetitkin ovat samanlaisen 1800-luvun rakennustyön tulosta paljolti kuin koko kansakunta. Toki muinaisheimot olivat olemassa joskus aikoinaan. Ja heimojen/maakuntien erot tietysti huomattavia.
Se, miten omaa paikallisyhteisöä laajemmat yhteisöt olivat identifioitumisen kohde on mielenkiintoinen kysymys.
2 tykkäystä
En tiedä, oliko joku laajempi uskonyhteisökään sitten oikein identifikaation kohde. Toki karjalassa kulki raja ortodoksisten ja luterilaisten välillä, vaikka itäkarjalaisten ja suomalaisten välinen kieliraja oli sellainen, että keskinäinen ymmärrys oli mahdollista. Se oli luullakseni kuitenkin enemmän käytännöllinen - nuo uskovat väärin, me uskomme oikein - ja siten yhteisöä rakentava. Toisaalta myös suomen- ja ruotsinkielisten välillä oli raja, vaikka olikin yhteinen uskonto.
Andersonilainen ajattelu ei ole ihan oikeaa ja sitä kohtaan on kyllä esitetty hyvää kritiikkiä. Ei kansan ajatus niin abstrakti ole pohjimmiltaan, vaan melko yksinkertainen. Toki 1800-luvun nationalismi sitten rakensi sen ympärille melkoisen abstraktin häkkyrän kansanhenkineen.
1 tykkäys
Juu en nyt ajatellutkaan dogmatiikkaa, vaan sellaista wanhan ajan tapakristillisyyttä. Nuo naapurit ovat vähän omituisia, kun niillä ei ole vapaapäivää Kunniallisen ja eläväksitekevän ristin juhlana ja näin pois päin. En tiedä, oliko ko. juhla koskaan vapaapäivä, mutta esimerkinomaisesti. Kyllähän eri kirkoissa on erilaisia tapoja.
Varmasti voidaan, mutta onhan se heimo kovasti lähempänä yksilöä kuin kansakunta. Että sikäli konkreettisempi.
Onko näin? Ruotsi oli varsin keskusjohtoinen maa eikä heimoilla ollut mitään varsinaista asemaa. Sanoisin, että samaa konkretia tasoa on ollut. Vaikkapa savonlinnalainen ja iisalmelainen ovat jotenkin melko abstraktisti samaa savonheimoa. Vaikka murteessa on ollut samankaltaisuutta.
Muinaisheimojen aika on vähän eri asia.
Puhumme varmaan eri asiasta. Minulla oli tässä lähinnä ajatus, että kansallisuusaate on niin abstrakti ajatus, että se ei tarkoita mitään. Ei toki arvottavassa mielessä, vaan tarkastelukulmana erittäin heterogeeniseen väestöön.
En ymmärrä, miten se on erityisen “abstrakti” tarkoittamallasi tavalla. Siis aate toki on, kuten ismit aina ovat, mutta ei itse asia.
Heimo on toki konkreettinen, jos ajatellaan jotain alkuasukasheimoa, joka metsästää ja elää yhdessä. Sellainen on paikallisyhteisö. Suomessa ei tällaista heimokulttuuria ole historiallisella ajalla ollut, ehkä joskus kivikaudella.
Voi olla, että minulta loppuu kulttuurihistorian tuntemus kesken. Mutta ajattelen, että Suomen tyyppisessä kontekstissa kansallisuusaate tarkoittaa mielipidettä jostakin. Kun taas puhe heimoista tai uskonnoista ei tarkoita ensisijaisesti mielipiteitä, vaan toimivaa ja harjoittavaa yhteisöä
Meillä Japanissa lähettien lapset paljolti kokoontuivat samaan kouluun lähetysjärjestöstä riippumatta. SuVULin väkeä lukuun ottamatta muut olivat toki luterilaisia, mutta SLEY:n ja Kansanlähetyksen & Kylväjän välillä kyllä taisi riittää takavuosikymmeninä näkemyseroja. Siksi lähetyslapseus taisi saada monia muitakin kuin minut sellaiseksi, että ei pitkään aikaan tullut niin kovin tarkoin mietittyä juuri luterilaisuutta, kun mietti identiteettiään kristittynä. Ja siksi luterilaisuus ja suomalaisuus eivät ainakaan minun kokemusmaailmassani ole liittyneet toisiinsa niin vahvasti, että muuhun kirkkokuntaan kuuluminen olisi tuntunut joteskin epäluontevalta suomalaisuuden kannalta. (Ok, katolilaisia en nuorempana tavannut, joten heitä en edes tainnut miettiä.)
Oma suomalaisuus oli kyllä jossain nuoruusvaiheessa asia, joka askarrutti jonkin verran. Japanissa sitä tunsi kuuluvansa joukkoon vaikka näytti erilaiselta, täällä taas näytti samalta mutta tunsi olonsa vieraaksi… Ei sillä, että siitä olisi erityistä kriisiä syntynyt. Lienen sellaiseen liian flegmaattinen.
3 tykkäystä
Katolista uskoa ei nykyään pidetä kovin suomalaisena,vaikka läntinen Suomi on ollut katolinen melkein yhtä kauan kuin luterilainenkin. Suomalaiset eivät helposti luopuneet isiensä uskosta,vaan luterilaista reformaatiota vastustettiin ankarasti. Katolisena aikana syntyperältään suomalaiset piispat johtivat maata, kun taas luterilaisuus toi ruotsalaiset piispat ja maallisen hallinnon.maahamme. Suomen kirjakielen isä Mikael Agricolakin polveutui Uudenmaan rannikkoruotsalaisista ja oli alun perin ruotsinkielinen.
Suomalaista ortodoksisuutta on oikeastaan ollut vasta sotien ja Karjalan menetyksen jälkeen. Sitä ennen oli karjalaista ja venäläistä ortodoksisuutta. Suomen karjalaiset ovat saaneet usein vaihtaa kirkkokuntaa. 1200-luvulla heidät oli kastettu ortodokseiksi. Kun Ruotsi valtasi Länsi-Karjalan niin sen asukkaista tuli ensin katolilaisia ja myöhemmin luterilaisia.Pähkinäsaaren rauhan rajan itäpuolella asuneet jäivät alkuperäiseen kirkkooonsa. Polveudun itse luterilaistetuista eteläkarjalaisista, mutta olen liittynyt ortodoksiseen kirkkoon.jo yli 50 vuotta sitten.Identiteettini on tältä osin mielenkiintoinen. Karjalaisuudellani ei ole mitään tekemistä ortodoksisuuteni kanssa.
2 tykkäystä
Tietyissä kansallisromanttisissa piireissä katolinen kirkko koettiin 1900-luvun alussa jotenkin suomalaisena juuri katolisen keskiajan melko vahvan ja itsellisen aseman vuoksi, mikä Suomella oli. Tämä ei tietysti realisoitunut kovinkaan, koska silloinen katolinen kirkko taas oli leimallisesti ulkomaalainen, lähinnä puolalaisten sotilaiden ja katolilaisesta Euroopasta muuttaneiden kirkko.
Agricolan kielisyys on varmaan vieläkin täysin varmasti selvittämättä, mutta erittäin hyvin hän suomea osasi.
1 tykkäys