Emil Antonin yltiöpositiivinen ekumeniaintoilu on jo hyvän aikaa vähän vaivaannuttanut minua. Seuraavassa isä Oskari Juurikkalan arvio Antonin aihetta käsittelevästä kirjasta. Arvio on voittopuolisesti myönteinen, ja ihan hyvällä syyllä toki. Perusluonteeltani äreänä pessimistinä nostan tähän kuitenkin vähän kritiikkiäkin:
”Kohti ykseyttä” -jaksossa kirjoittaja [–] lankeaa turhan optimistiseen ’hypetykseen’. Esimerkiksi hän siteeraa Kuopion piispa Jari Jolkkosen väitettä, jonka mukaan luterilainen kirkko voisi ”edetä täyteen kommuunioon Rooman kirkon kanssa omasta identiteetistään käsin ja ilman luopumista omista lähtökohdistaan, ja saada idän kreikkalais-katolisia kirkkoja vastaavan autonomisen statuksen” (s. 127).
Mutta mistä kirkosta oikeastaan nyt puhutaan? Sitaatti on Timo Junkkaalan toimittamasta kokoomateoksesta Euangelium Benedictum – Siunattu evankeliumi: Katolisuus ja luterilaisuus Jeesuksen sanoman jäljillä (Perussanoma, 2013; sitaatti s. 171). Alkuperäisessä kontekstissaan teksti referoi luterilaisia teologeja, jotka ovat esittäneet Augburgin tunnustusta ykseyden perustaksi sen katolisen intention vuoksi. Näkyvään ykseyteen eteneminen olisi tämän näkemyksen mukaan mahdollista Augsburgin tunnustuksen uskoa tunnustavalla kirkolle.
Että kun Rooma siis hyväksyisi Augsburgin tunnustuksen, niin homma olisi sillä selvä?! Irja-piispatarkin voitaisiin sitten luoda vaikka kardinaaliksi?
(Jutun kuvituksena näyttää muuten olevan @Nienna:n maalaama autuaan Hemmingin ikoni.)