Helvettiopista: Eikös tuo haastateltu professori ole itse lestadiolainen myös? Väittäisin, että hän on tässä väärässä:
– Käsitys siitä, että kuoleman jälkeen ihmiset jaetaan kahteen ryhmään, on edelleen luterilaisen kirkon virallinen oppi. Se ehkä kuulostaa oudolta siksi, että kirkko ei enää pidä tätä opinkäsitystään vahvasti esillä. Lestadiolaiset vain korostavat oppia voimakkaammin, kuten herätysliikkeissä usein on tapana.
Lestadiolaisuuden erityispiirre ei ole vain se, että kuoleman jälkeistä kahta ryhmää korostetaan enemmän, vaan se, miten niiden rajat piirretään. Pelastettujen raja kulkee hyvin jyrkästi vanhoillislestadiolaisen seurakunnan kohdalla ja sen toiselle puolelle putoaa kovin pienestä. Tällainen ei ole luterilaisen kirkon virallinen oppi, kirkko ei ajattele näin lestadiolaisista vs muista (tietenkään) eikä myöskään itsestään kirkkokuntien joukossa, vaan myös oman porukan ulkopuolella voi pelastua.
Väittäisin, että juuri lestadiolaisen pelastuskäsityksen eksklusiivisuus aiheuttaa ahdistusta. Jos ei sovi muottiin ja ole täsmälleen virallisten ja epävirallisten oppien mukainen, ei voi olla uskova. Muissa herätysliikkeissäkään tällaista rajaa ei piirretä, ja vaikkapa samaan aikaan järjestetyillä Evankeliumijuhlilla voi aivan rauhassa nauttia uskovien yhteydestä, vaikka ei olisikaan jokaisesta uskonasioiden yksityiskohdasta aivan samaa mieltä kuin Sleyn johtoporras. Tosin tällainen toisinajattelu ei myöskään tule niin helposti esille, kun meillä ei ole mitään korvakorukieltoja tai muita ulkonäköpykäliä.
Ihan samaa mietin. Haastateltava käytti lestadiolaisille tyypillistä retoriikkaa ongelmakohtien häivyttämiseksi.
Tämä toimii kuitenkin myös toisinpäin. On rankkaa edes harkita mitään irtiottoa, joten tuo pelko toimii siis jonkinlaisena liimana. Ja vaikka omassa sisimmässään heräisi epäilyksiä kaikesta opetetusta niin jo sosiaalisen verkoston menettämisen pelko ajaa pysymään liikkeessä ja nielemään erottavat ajatukset.
Tunnen jonkin verran heitä. Uskon, että lukeneimmassa päässä on sellaisia jotka esimerkiksi harjoittavat ehkäisyä, vaikka eivät siitä puhu koska sehän on yksi erottava asia. Tällaiset äidit tekevät uraa ja siinä sivussa muutaman lapsen mutta eivät ole jatkuvassa synnyttämisen kierteessä. En tietysti ulkopuolisena voi tästä saada mitään varmuutta, mutta tämä vain yleisenä havaintona. Tällaisten asioiden omassa päässä pohtiminen vuodesta toiseen voi kuitenkin olla tekijä, joka tekee otsikon mukaan yksinäiseksi suuressakin joukossa. On ahdistavaa jos pitää olla tietyn muotin mukainen vaikka sen vastapainoksi saisikin yhteisön hyväksymisen ja kenties uskon, että se on edellytys myös taivaspaikkaan ainoassa valitussa joukossa.
Haluan lisätä, että arvostan heikäläisiä monessa mielessä. Ahkeria ja uskollisia muun muossa. Mutta voiko ihmisen sisäistä ajatuksenvapautta sitoa ehtona laumassa pysymiselle.
Näin arkkipiispa näpäyttää vain me pelastumme -oppia Suviseurojen avauspuheessa:
Olisi voinut kyllä näpäyttää vähän tehokkaammin. Vanhoillislestadiolaisten tilanne ja evl.fin myötäsukaisuus on äärettömän kummallinen teologisesti.
Luulisi että lestadiolaisten evlut pappien sanomisista, jotka eivät noudata evlutin yleistä teologista linjaa, on joskus tehty kanteluita tuomiokapituleihin? Mitenköhän nuo jutut on hoidettu?
Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.