Olin eilen iltakirkossa, jonka jälkeen oli synnintunnustus. Menin sinne toivorikkaana, vaikka olin MP:n (siis Moskovan patriarkaatin) kirkossa. En kuitenkaan voinut tunnustaa siellä syntejäni, koska pappi pani heti, kun olin tullut paikalle, epitrakiiin pääni päälle ja alkoi lukea päästörukousta. Sen jälkeen hän kehotti suutelemaan evankeliumia ja ristiä. Toimitus oli päättynyt. Kielitaidon puutteesta ei ollut kysymys, koska pappi osasi ihan hyvin suomea (ja minäkin osaan tarvittaessa vähän venäjää). Moskovan patriarkaatti ylpeilee sillä, että sen seurakunnissa on ennen jokaista liturgiaa mahdollisuus osallistua katumuksen sakramentiin, mutta jos käytäntö on tällainen, niin mitä hyötyä siitä on? Meillä taas synnintunnustus on tilauspalvelus. Pitää soittaa rippi-isälle ja tilata aika. En oikein jaksa käydä ehtoopalveluksissa ja vigilioissa, joiden jälkeen usein on synnintunnustus, joten tuo ajan tilaaminen lienee ainoa vaihtoehto. Minkälaisia kokemuksia teillä on katumuksen sakramentista?
Minä sovin aina ajan synnintunnustukselle ja pyydän sellaista aikaa, että se ei ole minkään palveluksen aikana tai yhteydessä. Meillä menee keskusteluun helposti puoli tuntia tai enemmänkin, vaikka tiedän, että pappi on kiireinen, mutta hän ei koskaan kiirehdi minua. En menisi kenenkään muun papin kuin rippi-isäni luokse synnintunnustukselle, puhumattakaan toisen patriarkaatin papin eteen.
Onnea vain, kun olet löytänyt rippi-isän itsellesi. Minullakin oli aikaisemmin, mutta hän muutti pois seurakunnastamme. Peraatteessa pappi kuin pappi kelpaa rippi-isäksi, mutta kyllä minusta tehtävä tulee ottaa vakavasti. Minusta synnintunnustuksia voisi paastojen aikoina järjestää päiväsaikaan tai alkuillasta eikä vasta vigilian jälkeen, kun sekä pappi että seurakuntalaiset ovat väsyneitä. Väsymyksen piikkiin panen tuon, että pappi ei jaksanut yhtään kuunnella, vaan luki heti praavilat. En ole aikaisemmin törmännyt tuollaiseen käytäntöön, ja olen sentään käynyt sekä meikäläisissä että MP:n kirkoissa.
Eikö teillä pääse synnintunnustukselle päivällä, kun sopii ajan? Meilläkin jotkut käyvät synnintunnustuksella palvelusten aikana tai niiden yhteydessä, mutta minusta olisi hyvin epämukavaa, jos takanani seisoisi joukko ihmisiä.
Mitä kokemuksia muilla on?
Minä sovin myös yleensä ajan, koska palvelusten aikana tulee olo, että tunnustaa syntejä kellon kanssa. Viikon varoajalla on tuntunut onnistuvan ja varmasti akuutimminkin onnistuisi, jos olisi akuutimpi asia. Kävisin “pikkuasioita” hoitamassa palvelusten yhteydessä, jos olisi pappi vakiona saatavilla, mutta eihän niitä ole kuin suuren paaston yhteydessä yleensä. Olen vähän kateellinen Moskovan patriarkaatin ja katolilaisten rippikäytännöistä.
Helsingin Nikolski on kyllä melko lähellä, mutta en ole rippijonoon mennyt. Osaako pappi siellä ihan sujuvaa Suomea?
Miksi kadehdit MP:n ja katolilaisten käytäntöä? Kun heillä rippiä tarjotaan enemmän, vai?
Juuri tästä syystä. On helpompaa, jos kalenteriin on merkattu vakioaika ja -paikka.
Toisaalta kalenteriin merkitty rippiaika ei tarkoita, että pappia tulisi silloin paikalle tai ainakaan kalenteriin merkittynä aikana.
Käyn niin epäsäännöllisesti ja harvoin ripittäytymässä, että minulla ei ole mitään vakiintunutta käytäntöä. Aika pitää toki papin kanssa sopia etukäteen. Meillä ei ole kovin yleistä, että palveluksen aikana ripittäydyttäisiin. Ulkomaalaistaustaiset joskus näyttävät niin tekevän, etenkin aiemmin, kun oli yksi ulkomaalaistaustainen pappi. Minusta se olisi hyvä asia - olisi suotavaa, että ihmiset tunnustaisivat syntinsä usein, lyhyesti ja mutkattomasti. Silloin katumuksen ja parannuksen teon prosessi säilyy aktiivisena.
Jos “panttaa” tunnustamista pitkään, niin silloin kynnys ripittäytymiseen - ja muuhunkin kirkolliseen osallistumiseen - kasvaa kohtuuttomasti. Ei ole tarkoitus, että ripittäydytään monen vuoden välein ja sitten jaaritellaan tunnin verran.
Parempi olisi ripittäytyä säännöllisesti, lyhyesti ja ytimekkäästi. Ei pidä miettiä liikaa sitä, että tuliko kaikki varmasti tunnustettua vai jäikö jotain sanomatta. Kun esinettä hiotaan kiiltäväksi, niin siitä hiotaan aina yksi kulma kerrallaan, ja toistojen myötä kaikki paikat tulevat kyllä kirkastetuiksi ajan myötä.
Harvoin ripittäytymisessä on se huono puoli, että ihminen nyt vaan on sellainen, että yleensä edistyminen ei koskaan tapahdu suurin kertarysäyksin, vaan kärsivällisesti askel askeleelta. Jos ajattelee, että ripittäytyminen kerran vuodessa tmv. riittää, niin siinä ehkä yliarvioi omat kykynsä. Ehkä sellainen riittää jollekin askeettiselle erämaaisälle, mutta hektistä arkea elävä ei jaksa miettiä elämäänsä niin kokonaisvaltaisesti, joten parempi olisi keskittyä ottamaan pieniä askelia säännöllisesti.
Tavallisesti pitäisi käydä synnintunnustuksella ainakin neljä kertaa vuodessa, kunkin pitkän paaston aikana, tarvittaessa muulloinkin.
Niinhän sitä pitäisi, mutta harvoin ja harvatpa tässä elämässä ihanteeseen yltävät.
Siitä vain sopimaan aikaa papin kanssa!
Kysely ortodoksisen kirkon jäsenten katumuksen sakramentin kokemuksista:
LISÄYS: Ohjeissa uhattiin, että vastaaminen saattaa kestää jopa tunnin, mutta ei minulla kyllä mennyt montakaan minuuttia.