Erika Vikmanin kappale kappale syntisten pöytä on amerikalaista mallia edustavaa saatananpalvontaa. Ja kyllä se nimenomaan on saatananpalvontaa, että otetaan kristillinen symboliikka ja käännetään se ylösalas. Samoin kuin voi palvoa Jumalaa voi halutessaan palvoa saatanaa. Saatananpalvonnan ollessa hyvin tiukasti Raamattuun pohjautuva ilmiö. Eikä tyylilajilleen uskollisesti tietenkään sitä ollenkaan myöskään peittele, tai kiellä. Eikä siinä mitään ne kuuntelee, joille sellainen uppoaa.
Papit tekivät oman versionsa muuttamalla koko kappaleesta vain yhden osan. Sen sijaan, kuten alkuperäisessä musiikkivideossa syödään innolla kielletty hedelmä siitä kieltäydytäänkin. Joka on periaatteessa mahdollinen tulkinta, koska kappaleessa sen tyylilajin mukaisesti ei näennäisesti sanoissa oteta moraalista kantaa, koska muutoin sen suosio laskisi. Videossa toki otetaan, ja esittäjän muussa tarkkaan harkitussa esiintymisessä julkisuudessa.
Mitä ajatuksia herättää? Itse näen ilmiön mielenkiintoisena, ja moniulotteisena. Pappien toiminnan suora tuomitseminen on yksi mahdollinen lähestymiskulma. Mutta sitten mennään siihen, että Vikman saatananpalvonnallaan on valtavirtakulttuuria, jota sivussa oleva kulttuurimme osa siis videossa käyttää levittääkseen omaa sanomaansa. Suurin osa kaikesta yhteiskunnassamme on lähinnä äärimmäisen tylsää, ja rakenteiden jne. syväongelmat siivotaan ulos, ja esitetään täydellisyyttä, jolloin primääritunnereaktioiden alle ei jää mitään.
En tuota alkuperäistä viitsinyt katsoa, mutta minusta pappien versio oli hyvä, koskettava, raamatullinen, eikä lainkaan saatananpalvontaa. Mutta ehkä pitää olla kunnon syntinen, että se avautuu?
En toivo, että katoliset papit tuon kaltaiseen ryhtyvät, mutta suomalaiseen luterilaisuuteen se istuu ihan hyvin.
No katsoppa se Vikmanin video verrataksesi. Nimenomaan on Raamatullinen, koska se vitsi on iänikuisesti ollut se, että massoissa syntyy porinaa, jos agendaa ajetaan täysin suoraan. Näin Jeesuksen pilkka pitää tehdä juuri tietyillä kaavoilla.
Lyriikan kannalta kyse on juuri siitä syödäänkö se kielletty hedelmä. Vikmanin tulkinnassa syödään ja mennään riemulla synnintekijöiden joukkoon “nauttimaan” elämästä, kun taas pappien kääntämässä versiossa ei syödä ja löydetään elämä Jeesuksesta.
Ilmiönä mielestäni mielenkiintoinen, koska läpi historian sama on mennyt toisinpäin, eli eriasteiset saatananpalvojat ovat ottaneet valtavirtakulttuurista kristillisiä kulttuurintuotoksia kääntäen ne päälaelleen. Nyt meni toisinpäin.
En minä sitä Vikmanin versiota viitsi katsoa, kun eihän sillä ole mitään merkitystä. Tai siis ei ole minulle. En tiedä osaako videota katsova maallikko rinnastaa noita kahta kovin syvällisesti.
Joo totta turhaan sitä tässä mainostan, kun en vielä sen sanomaa jaa, vaan ajattelen sen 180 astetta eri tavoin.
Pappien versiota en tosiaan vastusta, koska lyriikka voidaan tuossa kappaleessa kääntää toisinpäin. Pidän pappien versiota nokkelana, mutta siitä mennään helposti siihen missä vuorovaikutuksessa pitäisi olla kulttuuriin, joka on syvästi epäkristillinen? Onko pappien versio juuri oikeanlaista tulokulmaa, vaikka se osin mainostaakin Vikmania samalla? Vai mennäänkö kriittisellä tavalla metsään?
Sanojen puolesta tosiaan laulu voisi olla myös kristillinen. Sovitus ja sitten tietysti alleviivaten musiikkivideo sitten kertovat toisen tarinan. Syvimmillään saatananpalvontahan on kaiken Jeesuksessa olevan vastakkaisuutta. Jolloin ei olla enää esimerkiksi argumentointivirhe alueella, vaan ihminen näkee avoimesti itsensä kapinoimassa ja on siitä ylpeä.
Pappien puolesta sanoisin sen, että sovitus ja esittäminen ovat ei ammattimuusikoille tietenkin hyvin haasteellisia asioita. Jolloin ymmärrän täysin pappien videon tekotavan. Moniulotteinen juttu.
Tätä “Syntisten pöytä” -kampanjaa leimaa lapsellisuus tai keskenkasvuisuus, joka saattaa johtua siihen osallistuneiden evankelis-luterilaisten pappien ja työntekijöiden nuoresta iästä.
Eniveis, tässä lienee kyse Tampereen “Get over it” -naispappien tavasta työstää ihmissuhteisiinsa ja seksuaalisen kanssakäymisiinsä liittyviä häpeän, tuskan ja pettymyksen tunteita sosiaalisen median kautta. Somen Erika Vikman, ei evankelis-luterilaisen kirkon Jeesus-Kristus tai ekumeenisen kirkon kristillinen traditio saa heidät voimaantumaan.
Erika saa heidät liikkeelle, puhumaan ja esiintymään syntisten ystävinä ja armon sanansaattajina. Some hyvittää, antaa heille armon tulla valoon ja nähdyiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappeina.
Näin kai hyvä, mutta onko todella niin, että nämä Tampereen papit eivät löydä, ole löytäneet Kirkon perinteestä mitään parempaa. Hyvää ja ajankohtaista hengellistä tarjottavaa somessa. Siis parempaa kuin Suomen Cicciolinan, Erika Vikmanin lipittelyä?
Muistelin laittaneeni tänne Rauhan Tervehdys -lehdestä kommentteja Syntisten pöytä -julkaisusta. Koska en löytänyt mistään ketjusta, niin laitan tähän peräkkäin kolme juttua samasta aiheesta. Suorastaan pöyristyin tänään, kun huomasin, kuinka typerästi pappi kehtasi kritisoida Matti Pikkaraisen kolumnia.
Piti nyt sitten lopultakin katsoa tuota pappien videota. Alkuperäinen on toki vastenmielinen kuvitukseltaan, joten se siitä. Teksti on siis ihan sama molemmissa? Se on kyllä hämmentävää, ja myös se että Vikmanin mielestä papit ovat ymmärtäneet sanoman oikein… Vaikea sanoa, mitä varsinkin alkuperäisellä tekstillä on oikein haluttu ilmaista.
Pappien versio ei mielestäni ole varsinaisesti pilkkaava, eikä epäonnistunutkaan, ja voin ymmärtää että seurakunnissa siihen on suhtauduttu myönteisesti. Ei ole silti minun juttuni, enkä tämäntyyppistä toimintaa halua olla tukemassa. Epäilenpä sitäkin että kenelle tämä avaa mitään uutta, tavoittaako tämä kirkosta vieraantuneita, jota ehkä on haluttu? Tämä voi innostaa lähinnä seurakunnan työntekijöitä ja aktiiveja, osaa heistä.
Pikkaraisen kolumni ei ole mielestäni kovin hyvä sekään. Ilmentää kyllä sitä että kirkossa on todella kaukana toisistaan olevia visioita. Minusta on vähän huono ratkaisu heittää toisistaan riippumattomat kaksi asiaa samaan tekstiin kun yhteys jää jotenkin ilmaan roikkumaan.
Pikkaraista kritisoiva Vapaavuori jättää hiukan auki asioita myös. Hän olisi voinut antaa esimerkkejä minkälaista vähemmistöjen loukkaamista tarkoittaa. Mutta ei hän mielestäni mitenkään typerästi kirjoita. Pikkaraisen maahanmuuttajakommentti olikin erikoinen, ja kieltämättä musavideonkin voi tulkita vähemmän jyrkästi. Noin optimistinen en videon merkityksen suhteen ole kuitenkaan kuin Vapaavuori.
Pikkarainen osuu yhdessä asiassa oikeaan: On paljon itsetarkoituksellista julkisuuden ja huomion halua kirkon piirissä.