Minusta seurakuntien ei kannattaisi suostua siihen, että iltapäiväkerhot ovat tunnustuksettomia. Niissä voisi tulla esiin jotain kristinuskosta ja jos on niin änkyröitä vanhempia, etteivät suo semmoista lapsilleen, niin järjestäkööt sitten itse lapselleen tekemistä koulun jälkeen. Saattaisi ruveta kelpaamaankin kerho, jossa vaikka luettaisiin Herran siunaus tai jotain muuta. Jos vaikka ohjaaja lukee rukouksen, niin tukkikoot korvansa jotka eivät kestä kuulla. Luultavasti ongelma ei ole oppilaalla vaan hänen vanhemmallaan. Loppujen lopuksi änkyräateistit ovat pahimpia valittamaan kristinuskosta ja heitä ei kannattaisi myötäillä yhtään.
Mun mielestä riippuu siitä, onko seurakunnan iltapäiväkerho yksi vaihtoehdoista vai ainoa paikka, jossa kyseisen koulun lapsille järjestetään iltistoimintaa. Jos muitakin vaihtoehtoja on, niin miksei vapaaehtoisille saisi järjestää myös hengellistä toimintaa. Ainoassa vaihtoehdossa neutraalius on ymmärrettävää, mutta silloin pitää miettiä, miksi seurakunnan kannattaisi ylipäätään sellaista ottaa hommakseen. Saadaanko sillä seurakunnan perustarkoitusta edistettyä?
Olen eri mieltä.
Iltapäiväkerho ei korvaa hengellistä varhaisnuorisotyötä, jota tehdään myös. Käydään kouluilla ja järjestetään toimintaa kirkolla.
Kaikille avoin iltapäivä kirkolla tarkoittaa sitä, että uskonnottomat tai muita uskontoja edustavat perheet voivat lastensa kautta saada kosketuksen kirkkoon ja seurakunnan työntekijöihin. Samat ohjaajat niissä ovat kuin muissakin toiminnoissa. Minulla on esimerkiksi kokemus joidenkin vuosien takaa kurdioppilaista jotka kävivät ip-kerhossa ja sieltä he saivat kipinän tulla lapsikuoroon. Vanhemmat eivät kuulemma vastustaneet.
Varmaan se ongelma ei koskekaan kurdeja vaan ihan näitä kantasuomalaisia ateisteja.
Todellakaan seurakunnan ei pitäisi ottaa edes hommakseen. Jos joku rukous tai virsi kerran niin närästää, niin käytetään sitten resurssit johonkin ihan muuhun.
1 tykkäys
Mikä se ongelma siis on?
Lapsille ja nuorille on seurakunnassa toimintaa ja kerhoja. Niissä on Jumalan sana esillä, lauletaan ja rukoillaan. Kaikki saavat tulla.
Avoin iltapäivä on kaikille, ja se on eri juttu kuin nuo edellä olevat. Esimerkiksi meidän kouluissamme on todella paljon muslimeja, ja muitakin ei-kristittyjä. Koskaan ei tiedä, ketä heistä alkaa kiinnostaa kirkko niin paljon, että he tulevat rippikouluun ja kasteelle. Ei pidä väheksyä sitäkään että seurakunnan työntekijät ovat lapsille tuttuja kasvoja. Elämä jatkuu alakoulun jälkeen.
1 tykkäys
Ei positiivisen tuominen esiin ole kaiken hyväksymistä. Ja on hienoa, että teillä, kuten monilla muillakin paikkakunnilla toimii hyvin yhteistyö koulujen ja seurakunnan välillä. Se ei enää ole itsestään selvää ja siitähän nämä viimeaikaiset jutut ovat kertoneet. Mutta näkisin, että on hyvä myös reagoida siihen, jos asiat menevät hullusti tai hulluiksi. Kyllähän sillä pitää olla väliä, mitä me kansalaiset julkisesta koululaitoksesta ajattelemme.
Kritiikkiä voi esittää myös ei repivästi. Keskustelujen sävy ei myöskään automaattisesti parane, jos perinteinen linja vaikenee, sillä asiatonta on “vastapuolenkin” puheenvuoroissa.
4 tykkäystä
On hämmästyttävää, että vainottu kristinusko veti kuitenkin ihmisiä puoleensa. Jotkut tosin kielsivät uskonsa, mutta toisaalta yhä useampi kääntyi kristityksi. Kristinuskon voimakkaaseen leviämiseen oli useita syitä. Sanoma syntien sovittamisesta ja kuoleman voittamisesta oli vertaansa vailla. Myös kristittyjen elintavat ja seurakunnan tapa huolehtia avun tarvitsijoista puhutteli ihmisiä.
Timo Junkkaala: Kristinuskon tarina, s.18. 2024.
Junkkaala jatkaa kuvaamalla sitä, mitkä kaikki moraaliset asiat hämmästyttivät aikalaisia kirkon alkutaipaleella. Kristityt olivat lainkuuliaisia yhteiskunnan jäseniä mutta lisäksi he huolehtivat heikoista, lapsista, perheistä…
Aiheeseemme tämä liittyy siinä, että pohdin kristityn asemaa ei-kristityn tai ainakin postkristillisen, sekulaarin ja moniarvoisen yhteiskunnan keskellä.
Mitä me teemme sillä uskonnonvapaudella, joka vielä on korkealla tasolla maailman hyviin moniin maihin verrattuna? Olemmeko taistelijoita vai lähettejä?
Aika hieno on tuo Junkkaalan tiivistelmä kristinuskosta. Sanoma sovituksesta ja rakkauden levittäminen, uskonsa mukaan eläminen - siinä se. Näin tehtiin kovista vainoista huolimatta.
No eivät niin lainkuuliaisia. Hehän nimenomaisesti rikkoivat lakia uppiniskaisesti kieltäytyessään antamasta keisarille hänelle kuuluvaa palvontaa. Sehän oli kunnon kansalaisille kuulunut tapa eikä vaatinut niin kovin kummoista uskonnollista vakaumusta vaan oli lähinnä kansalaisuskollisuuden osoitus. Hurmahenkisinä he sitten olivat valmiita astumaan marttyyreiksi ja kuormittamaan virkamieskoneistoa, kun aiheuttivat käytöksellään tarpeen järjestää vainoja ja teloituksia. Lisäksi kyllä tiedettiin oikein hyvin, millaisia kauheuksia heidän salaisissa palvontamenoissaan harrastettiin, kannibalismia ja kuulemma seksihurjastelujakin… Itsehän kristilliset kirjoittajat tietysti kielsivät nämä huhut ja pyrkivät esittämään lahkonsa hyviksinä. Kuitenkin julkisuudessa tiedettiin toista ja heihin suhtauduttiin torjuen tai pilkallisesti. Tällainen toinen puoli myös tarinassa.
Jos on totta ja hyväksyttiin kristittyjen parissa eikä vain panettelua ja väärin ymmärrystä, niin kristinusko olisi vain uskonto uskontojen joukossa.
Kirkkokuria varmaan jouduttiin käyttämään alusta alkaen. Raamattukin siitä kertoo.
No kuvaukset palvontamenoista ovat panettelua ja ehtoollisopin väärinymmärrystä. Sen sijaan kansalaistottelemattomuus on tietysti totta. Siksihän niitä vainoja oli.
Kristityihin kohdistuneista panetteluista on lähteinä varhaiset krisilliset apologeettiset kirjoitukset, joissa näitä ilkeämielisiä huhuja koetetaan kumota. Ja esimerkiksi kuuluisa aasigraffiti, jossa on ristiinnaulittu aasi ja tekstinä N:n [roomalainen nimi] Jumala. Osaan kuvitella, kun joku varhainen krisitty on yrittänyt selittää pakanakaverilleen, miksi he nyt viettävät sitä pääsiäistä: Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin ja ristiinnaulittiin ja sitten nousi kuolleista. Tästä koiranleuka sitten sai innoituksen käydä töhertelemässä johonkin seinään pilkkakuvan.
1 tykkäys
Juu ja vaikeata on edelleen eikä näitä miettiessä usko lisäänny. Kansalaistottelemattomuus oli hyve ja vaatimus silloin, nyt se on syntiä useimmiten.
Lutherin neuvo onkin se, että tulee katsoa yksin Kristukseen ja tekoonsa puolestamme eikä miettiä noita Jumalan tahto asioita etc, Pitäkää se mikä hyvää ja oikein on. Mooseksen Laki ei välttämättä ole kaikkinensa hyvää ja mahdollista noudattaa. 10-käskyä on hyvää, mutta kuka nekään täyttää, paitsi…
1 tykkäys
Totta, ja Junkkaala kyllä selittää teoksensa alussa tämän asian joka vainoihin saatiin syyksi. Myös nuo perättömät huhut palvontamenoista kerrotaan.
Pointti lainauksessani oli kuitenkin se, että oli
hämmästyttävää, että vainottu kristinusko veti kuitenkin ihmisiä puoleensa.
Kristittyjä vihattiin, vaikka he tekivät hyvää. Lainkuuliaisuus -termiä parempi muotoilu onkin, että kristittyjen moraali oli paljon korkeampi kuin se, jonka merkkinä oli vain ulkonainen velvollisuuden täyttäminen silloisessa yhteiskunnassa. Junkkaala mainitsee lähteitä joissa lähimmäisenrakkaus on yksi syy sovituksen sanoman lisäksi sille, että kristinusko levisi voimakkaasti, vaikka ankarat vainot olisivat järjen mukaan johtaneet päinvastoin uuden uskon tukahtumiseen.
Varhaisten kristittyjen tapa huolehtia köyhistä, vangituista, orvoista, leskistä ja jopa ei-toivottuina syntyvistä lapsista oli vallan muuta kuin pakanallinen ympäristö oli ja teki. Myös naisten asema seurakunnissa oli oikeasti hyvä ja paljon tasa-arvoisempi kuin siihen aikaan muuten oli. Kristinusko veti puoleensa heti aluksi naisia epätavallisen paljon.
Nämä siis referaattina Junkkaalan kirjasta ja sen alkulehdiltä… Kirja esittelee 180 henkilöä kristinuskon historiasta. Olen vasta alussa lukemisessa.
Omaa pohdintaani on se mitä voimme tästä soveltaa nykyaikaan. Kristittyjen olot ovat hyvin erilaisia maasta ja maailmankolkasta riippuen. Vihaa ja vainoa on aina ollut, ja myös nyt. Meillä on se tällä hetkellä varsin vähäistä. Meillä on täysi vapaus kokoontua ja uskoa. Yhteiskunnan päätöksistä ja virtauksista osa tuntuu heikentävän vapauttamme. Onko tästä tilanteesta seurauksena taistelu oman vapautemme, “saavutettujen etujen” puolesta? Vai pitäisikö resurssit käyttää alkukirkon mallin mukaisesti sanoman saarnaamiseen ja lähimmäisenrakkauden käytäntöön soveltamiseen? Eivät nämä sulje toisiaan pois. Kristinuskon historiassa on kuitenkin paljon sellaista, missä on nähty “oikeutetuksi” monenlainen vallan ja jopa väkivallan käyttö. Minua puhuttelee tämä edellä kuvattu lähtötilanne.
Aiheesta, eli varhaisten kristittyjen elämästä, on tehty kai aika tuorettakin tutkimusta. Hyllyssämme taitaa olla mm. Erkki Koskenniemen teos. Englanninkielisenä se odottaa hetkeä jolloin voin keskittyneesti lukea sen toiseen kertaan.
Ilman muuta tuo kuvaus alkuseurakunnasta pitää paikkansa. Kristinusko tarjosi orjille ja naisille uudenlaista arvoa, ruumiilliset laupeudentyöt kiinnittivät huomiota. Vaikka tietysti kristinuskon hengellinen sanoma oli vaikuttava, teot saarnasivat myös väkevästi ja niin ne tekevät tänäänkin, lähetystyössä, mutta myös kotimaassa. Monet ei-uskovatkin arvostavat kristittyjen tekemää hyväntekeväisyyttä. Siksi joskus kirkon piiristä kuullut äänet, joiden mukaan esimerkiksi köyhien ja sairaiden auttaminen tai kuolleiden hautaaminen ei olisi kirkolle kuuluvaa, vaan valtiolle ja kirkon pitäisi keskittyä vain uskonnollisiin kysymyksiin, on hämmentävää.
Kataakombiromantiikkaan ei kuitenkaan pitäisi sortua. Ei kirkon elämä ollut tuolloinkaan vailla ongelmia ja vainot olivat oikeasti kamala asia. Kristinuskon merkittävin kasvukin sijoittui aikaan sen jälkeen, kun siitä oli tehty sallittu uskonto ja toimintavapaus kasvoi. Uusia ja uudenlaisia ongelmia seurasi, mutta se on sitten eri juttu.
Pitää muistaa sellainen asia, että nykyään elämme myös valtiossa, jossa vallitsee demokratia ja meillä on mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. Asioita ei päätetä vain tuolla jossain, vaan meillä on oikeus ja velvollisuuskin kansalaisina osallistua niistä päättämiseen ja vaikuttamiseen. En pidä hyvänä yhteiskunnasta vetäytymistä Jehovan todistajien tyyliin, vaan kristityn on hyvä olla aktiivinen kansalainen. Rooman valtakunnassa tällaista mahdollisuutta ei ollut.
Hyvän sanoman saarnaaminen, sakramenttien toimittaminen ja kristinuskon opettaminen on kirkon ydinasia. Isoovien ruokkiminen, janoavien juottaminen, matkamiesten holhoominen, sairaitten oppiminen, vankien oppiminen ja kuolleitten hautaaminen on siinä rinnalla tärkeää. Kun yhteiskunta hoitaa paljolti köyhäinhoitoa, sairaanhoitoa ja opetusta nykyään maassamme, kristityn on hyvä huolehtia siitä, että siellä säilyvät hyvät arvot.
Eli kaiken kaikkiaan, kristitty voi toimia monella tavalla, ne eivät ole vastakkaisia. Ymmärrän kyllä huolesi siitä, että negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta. Tasavallan presidentti tuntui myös siitä kantavan huolta puheessaan. Mutta marginaaliin työntämisestä ei kyllä seuraa hyvää. Ja en usko, että kukaan erityisesti vakuuttuisi siitä esimerkiksi, että kuinka sävyisästi kristityt hyväksyvät joulun poistamisen kouluista.
1 tykkäys
Niin on, ja julkisestihan kristityt ovat toimineetkin, kun se vain on ollut sallittua. Meidän pohjoismainen hyvinvointivaltion mallimme perustuu kristillisille arvoille, vaikka sitä ovat tukeneet ja rakentaneet myös humanismin tms pohjalta ponnistaneet ihmiset.
Kristillisiä perinteitä, kuten joulujuhlia ja suvivirttä pitää puolustaa. Samalla ymmärtäen että entistä suuremmalle osalle suomalaisista kyseessä on kulttuurimme arvostaminen ja juuriemme tunnistaminen. Henkilökohtainen vakaumus ei ole edellytys sille, että voisi suvaita suvivirren tai joululaulut.
Jos palaan taas avaukseeni, pidän tärkeänä lukea ja jakaa niitä kertomuksia, joissa kerrotaan positiivisesta uskonnonvapaudesta. Esimerkiksi monet koulut pitävät joulujuhlansa kirkossa. Moniin kouluihin ovat myös seurakunnat tervetulleita. Ei kannata antaa kaikkea mediatilaa kielteisille uutisille, eikä kristittyjen päällimmäinen viesti tälle maailmalle ole että sen pitäisi pysyä ennallaan tai palata johonkin menneeseen aikaan voidaksemme elää kristillistä elämää. Kristittynä eletään tässä ja nyt. … Mutta varmasti on tilausta esitaistelijoillekin.
Ehdottomasti näin. Ja on erittäin hyvä asia, että ymmärretään se, että asioita voidaan ja ihan lain ja asetusten mukaisesti hoitaa niin, että koululla näkyvät kristilliset perinteet ja seurakunnan kanssa voidaan tehdä monenlaista yhteistyötä. Valitettavasti tuntuu sitlä, että monet ovat pelästyneet uutisia ja varmuuden vuoksi jättäneet tällaiset syrjään. Epäselvät ohjeistukset ja omituiset viranomaisratkaisut ovat tätä edesauttaneet. Voin hyvin ymmärtää, että monet rehtorit ja opettajat ovat jonkinlaisen itsesensuurin kourissa ja haluavat välttää joutumasta tikunnokkaan. Siksi positiiviset uutiset ovat tärkeitä. Mutta myös asian esillä pitäminen, mitä oikein lainlaatijat ovat halunneet. Ja tietysti on itsestään selvää se, että koska nykyään on yhä enemmän eri uskontojen tunnustajia ja uskonnottomia koululaisissa ja heidän perheissään, on sekin otettava huomioon ja kohdeltava tasavertaisesti oppilaita vakaumuksesta riippumatta - näin ei ehkä aina menneinä vuosikymmeninä ole tapahtunut. Uskonnonvapauden pitää sisältää sekä positiivinen että negatiivinen uskonnonvapaus.
3 tykkäystä