Talentit käyttöön vai alhaisiin oloihin?

Kristinuskosta ja ammatillisesta tms maallisesta kunnianhimosta joitain ajatuksia ja ihmettelyjä.

Olen havaitsevinani tässä asiassa kaksi linjaa. Toinen on se, ettei haudata talentteja maahan eikä kätketä lamppua vakan alle. Useinhan näitä tulkitaan niin, että Jumalan antamat maalliset tai luonnolliset lahjat ja kyvyt pitäisi laittaa käyttöön ja kanssaihmisten palvelukseen. Tästä voisi tehdä sellaisen tulkinnan, että pitäisi pyrkiä sellaiseen tehtävään, jossa voi hyödyntää kykyjään täysillä ja tuottaa hyötyä ihmiskunnalle maksimaalisesti, jos siihen on lahjoja. Ja olisi ehkä jopa väärin olla tyytyväinen yksinkertaisempiin tehtäviin.

Toinen puoli on sitten se, että tyydytään alhaisiin oloihin, siihen osaan jossa oli kutsun saadessaan (lapsena kastetut tosin eivät oikein pysty tämän kohdan kirjaimelliseen noudattamiseen!), nöyryyden ja vaatimattomuuden tavoittelu. Jos tulkitsee tämän laidan mukaisesti, niin ei pitäisi pyrkiä vaativampiin ja sitä kautta paremmin palkattuihin ja statusta tuoviin töihin, vaan suosia pienipalkkaisia perusammatteja.

Mitenköhän päin tämä nyt sitten pitäisi ajatella? Onko väärin ja Jumalan antamien lahjojen väärinkäyttöä, vaiko nimenomaan oikein ja tavoiteltava asia, jos tekee tyytyväisenä “tasoaan alempia” töitä?

Asialla saattaa olla jotain yhtymäkohtia omankin elämän pohdintoihin, mutta ajattelen ketjun pyöriväksi yleisellä tasolla.

1 tykkäys

Emerituspaavi puhui siitä miten on tärkeää käyttää talentteja ahkerasti, mutta ei mihin tarkoituksiin tahansa. Tarkoitus ei pyhitä keinoja.
Jokainen tietysti harkitsee itse millä tavalla omat talentit ovat Jumalan valtakunnan käytössä.

https://w2.vatican.va/content/benedict-xvi/en/speeches/2011/september/documents/hf_ben-xvi_spe_20110924_vigil-freiburg.html

1 tykkäys

Usein kuulee opetettavan, että tee työsi kuin tekisit sen Jumalalle. Ahkerasti, hyvin ja rehellisesti, ja mitä hyviä asioita nyt tuohon sitten kuuluukaan. Niin tulisi talentit käytettyä maksimaalisesti, mutta ilman vääristävää maallista kunnianhimoa.

Rahaa ja valtaa ja kunniaakin sitten seuraa minkä seuraa, tai ei seuraa, mutta voisi varmaankin luottaa siihen, että Jumalan tahdon mukaisesti on talentit käytetty.

Muutama ajatus ehkä kuitenkin kannattaisi uhrata siihen mihin talentit käytetään, vaikka tällaisen arviointi ihmisvoimin onkin ehkä lähes mahdotonta.
En usko että kaikki työ ja touhu maailmassa on sellaista että talentit tulee käytettyä Jumalan työhön.

Samaa mieltä. Hyvä ja helppo ohje, talenttien jakamiseen työssä ja muutoinkin arjen elämään. Kun vain aina muistasi koettaa nähdä Jeesuksen jokaisessa lhmisessä. Eiköhän sitä auttelisi itsensä kustannuksellakin.

Olen itsekin pohtinut tätä välillä. Pitäisikö jäädä nykyiseen hommaan vai pyrkiä uusiin tehtäviin. Olen päätynyt siihen - kukatis virheellisesti - ettei tässä niinkään tarkoiteta maallisia tehtäviä vaan sitä, että jos on kutsuttu ympärileikattuna pysyköön siinä ja pakanat pakanoina. Tai jos opettamisen armolahja, ei pitäsisi lähteä esim. seurakunnan varankeräystehtäviin.

Kyllä. Ylipäätään ajatus talenteista näyttäytyy mulle myös hengellisenä kysymyksenä. Helposti jopa niin, että ensin ymmärtäisin koko jutun puhtaasti niin, että miten on osannut ja halunnut työtä evankeliumin eteen.
Ansiotyö on mulle pelkkää ansiotyötä, raakaa duunia teollisuudessa. Aika neutraalia kamaa.
Tarkoititko Jumalan työllä laajemmin töitä, joilla on positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan ylipäätään, kuten suurin osa töistä onkin? Vastakkaisina näkisin sitten vaikkapa jonkun keppanakuppilan pidon, joka ruokkii käytännössä surkeaa elämäntapaa, sekä viihteen roskaisimman ilmenemismuodon, joka ruokkii henkistä surkeutta. :slight_smile:

1 tykkäys

Onko parempi olla kovapalkkaisessa työssä ja lahjoittaa paljon rahaa hyväntekeväisyyteen, vai olla itse hyvin pienellä palkalla hyväntekeväisyysjärjestön töissä?

Mulla on taipumus ajatella että kristityn olisi hyvä ajatella myös työn ja omien tehtävien yleishyödyllisyyttä, hengellistä hyötyä ja etiikkaa.

Vaikeita kysymyksiä tietysti, niistähän tälläkin foorumilla väitellään että mikä on hengellisessä mielessä oikein ja mikä ei.

Joten ajattelin laajemmin, mielestäni Jumalan töitä voi tehdä kaikkialla, ei vain suoranaisessa evankeliumin levityksessä tai kirkon töissä, mutta silti pitäisi miettiä valintojaan.

Nämä on juuri näitä, missä menee pää ja erottelukyky sekaisin. Hyviä kysymyksiä.

Kumpaa tahansa kukin kykyjensä mukaan.

2 tykkäystä

Tässä ei ehkä kukaan tähän mennessä vastannut ole pureutunut juuri siihen ongelmaan, jota alun perin ensisijaisesti tarkoitin. Täsmennetäänpä vähän.

On olemassa jonkin verran sellaisia ihmisiä, joilla on korkea koulutus ja sen mukainen lahjakkuustaso, mutta omasta tahdostaan tekevät jotain yksinkertaisempaa. Ei siis siksi, että koulutusta vastaavaa työtä ei löytyisi tai ei pystyisi sitä tekemään, vaan vain siksi että ei halua tehdä sitä. Osa näistä ihmisistä on aiemmin ollut tehtävissä, joissa olisi voinut tehdä jotain todella merkittävää ihmiskunnan kannalta, kuten tasokkaissa luonnontieteellisissä tutkimusryhmissä. He ovat onnellisempia suorittavissa töissä, mutta sitä vartenko Jumala loi heidät niin älykkäiksi? Olisiko ilmastonmuutos, nälänhädät ja syöpä jo voitettu, jos nämä ihmiset olisivat käyttäneet Jumalan antamaa potentiaaliaan täysillä? Onko syntiä olla onnellinen alisuoriutuja? Vai onko se nimenomaan tavoiteltava tilanne, ettei kaipaa suuria?

Toisaalta aika harva työ tai ammatti mahdollistaa kaikkien lahjojensa hyödyntämistä kuitenkaan. Ei minullakaan ole koskaan ollut sellaista päivätyötä, jossa musikaalisuudella olisi tehnyt yhtään mitään.

1 tykkäys

Uskon, että Jumala antoi meille älynlahjat juuri sitä varten, että me kä’yttäisimme niitä oikeissa tehtävissä. Uskon että Jumala johdattaa niihin tehtäviin, joissa tämä on mahdollista. Minusta on omatekoista nöyryyden harjoitusta, jos ei tee työssään sitä mitä osaa. Uskon että kaikki työ on Jumalan palvelemista. Ja lentokapteenin tehtävä voi olla lähimmäiselle parempi palvelutehtävä kuin kanttorin - jos nimittäin tahtoo päästä Belgiaan kanttoreiden konferenssiin.

1 tykkäys

Jos saa koulutuksen vaikkapa yliopistossa ja jättää menemättä koulutusta vastaavaan työhön (siksi, että kuvittelee olevansa hurskaampi alemmin palkatussa työssä), vaikka pääsisi, niin se on mielestäni väärin. Oikeastaan se on nöyryyteen puettua ylpeyttä: “Minä olen niin hurskas, että kieltäydyn hyvinpalkatusta työstä.”

Kun me saamme erilaisia lahjoja, niin kaikille edullisinta olisi se, että itse kukin tekisi sitä, missä on hyvä. Muistan hyvin sähköinsinöörin, joka joutui viemään autonsa korjattavaksi “rasvamikolle”.

Musikaalisuutta voi käyttää myös vapaaehtoistehtävissä. Oletan, että näin olet tehnytkin.

Ei, sillä ihmisviisaus ei tässä asiassa auta oli sitä kuinka paljon tahansa. Toisaalta ihmisviisaus tahtoo muodostua paulaksi ihmiselle, kuten Raamattu asian ilmaisee. Joskaan tämä ei tietenkään ole syy karttaa sitä muutoin kuin siten, että sydäntä ei siihen saisi kiinnittää.

Ei kai tässä ole mitään miettimistä. Eikö ole sekä hengelliseltä että maalliselta kannalta selvää, että jos ei saa koulutustaan ja kokemustaan vastaavaa työtä, pitää tehdä sitä työtä mitä saa niin hyvin kuin osaa?

Minusta on hyvä, jos ihminen hyödyntää lahjojaan tekemällä yhteyskunnan eteen jotain oikeasti hyödyllistä. On myös kunnioitettavaa luopua hienosta urasta ja tehdä arvokasta työtä toisten ihmisten tai evankeliumin levittämisen hyväksi, vaikka siitä ei mitään maallista hyötyä olisikaan. Toisaalta, omalla kohdallani en tee kumpaakaan. Maallisessa mielessä toisten urat ja muut tarpeet ovat perheessämme menneet aina minun urani edelle, enkä minä toisaalta tee mitään hyödyllistä ’alhaistakaan’ työtä.

1 tykkäys

Tämähän on hyvä kysymys. Kaikkea kunniallista työtähän voi tehdä Jumalan kunniaksi ja niin hyvin kuin osaa - mutta toisaalta ei voi tuomita jos ihminen seuraa omaatuntoaan ja jättää työn, jossa vaikka koetetaan markkinoida muille turhanpäiväisiä ja huonosti valmistettuja tuotteita. Tai jättää hoitoalan tehtävät aliresurssoidussa työpaikassa, jossa ei ole mahdollista toteuttaa hoitoalan kutsumusta hoidettavia kunnioittavasti. Tai jättää akateemisen uran, jos aika menee tieteenteon sijasta hallinnointihommiin, joihin ei ole saanut koulutusta ja joita ei oikein hallitse.

Mä korkean akateemisen koulutuksen saaneena olen sittemmin ollut töissä esimerkiksi kaupassa enkä osaa ajatella, että se olisi ollut mitään talentin jemmaamista. Siinähän oppi koko ajan kaikkea asiakaspalvelusta ja myytävistä tuotteista ja vaikka mistä, ja saatoin hyödyntää saamiani lahjoja siinä!

Tietenkin, jos olisi aito mahdollisuus valita vaikka yliopistoviran ja yksinkertaisen asiakaspalvelun välillä, ja ymmärtäisi että ei ole oikein lahjoja asiakaspalvelutyöhön mutta tutkijanvirkaan olisi, niin sitten on vähän kummallista nöyryyttä valita se “alempi” työ pelkkää nöyryyttään.

3 tykkäystä

Jos menet pienellä palkalla hyväntekeväisyystöihin niin joku muu menee isolla palkalla todennäköisesti lahjoittamatta mitään. Mutta jos menet hyvällä palkalla ja lahjoitat hyvän osan niin tuo ison palkan raha menee parempaan tarkoitukseen kuin edellisessä vaihtoehdossa ja lisäksi tuo pienipalkkatyö jää jollekin tarvitsevalle ja kenties rahoitat sitä palkallasi. Mielestäni on siis suurempi etu jos voi suuren palkan työtä tehdä sellaiset jotka siihen ovat päteviä ja jotka siitä vielä jakavat hyvään.

Lisäksi on niin, että minä itse en tiedä etukäteen, miten Jumala haluaa minun hyödyntävän lahjojani ja oppimiani asioita. Jos olen älykäs ja tunnen kiinnostusta johonkin tiettyyn älyä vaativaan alaan, niin saattaa olla, että a) siinä on kutsumukseni ja urani; b) opin jotain siitä alasta hyödyntääkseni sitä jossain ihan muussa jutussa, josta minulla ei vielä ole aavistusta; c) kyseessä on kiusaus pätemiseen tms. ja sitä pitäisi vastustaa ja tehdä jotakin parempaa; d) kyseessä ei ole sinänsä väärä juttu, mutta Jumala silti tahtoo minun ikään kuin uhraavan sen polun jostain syystä. Tai jotain aivan muuta. Siksi tällaisissa voi, mielestäni, kehitellä vain hyvin geneerisiä ohjeita. Ja sitten elää omaa elämäänsä parhaansa mukaan ja pyytää johdatusta.

3 tykkäystä