Tapio Luoma ja antigender

Anti-gender-varoitus on aiheellinen, katsoo arkkipiispa – Äärikonservatiivit lähtivät Päivi Räsäsen tueksi, ja se on Tapio Luoman mielestä huolestuttavaa | Uusi Suomi

Otsikko kertoo olennaisen. En valitettavasti omaa Uuden Suomen tunnuksia, joten enempää en pystyisikään lainaamaan.

On tietenkin erittäin kuvottavaa leimata valta-asemasta ihmisryhmiä, kuten Luoma tekee. Eli siis suomeksi pyrkii estämään ihmisryhmien välisen keskustelun mahdollisuudenkin leimaamalla yksipuolisella ja asiattomalla leimalla vastapuolensa.

Taistelun ei pitäisi olla lihaa ja verta vastaan, jota se Luomallekin valitettavasti näyttää olevan.

1 tykkäys

Terveisiä Kuopiosta! Kuva ja ko. tilaisuus ei liity arkkipiispaan, mutta otsikon “antigenderiin” liittyy samoin kuin henkilöön menevään viestintään. Väite on toki kysymys, mutta sellaisenaankin surkea.

2 tykkäystä

Asian pihvi on se, että jos Tapio Luoma laskeutuisi alas norsunluutornistaan ei hän aidosti pystyisi keskustelemaan asiasta. Eli suomeksi hän väärinkäyttää asemaansa ajaakseen poliittisia päämääriään. Siihen rakkaudellisuuteen taasen kuuluisi se, että siinä ei syrjäytetä ihmisiä vaan kuunnellaan. Ja lopputuloksena toki kuuntelusta voi olla, että loogisilla argumenteilla x, y ja z olen eri mieltä itse asiasta. Mutta asia ei muuta asian esittäjän ihmisarvoa, jonka se väistämättä tekee, kun tilanne on se että valtaapitävät kieltävät keskustelun, ja käyttävät arvovaltansa ihmisarvon kunnioittamattomuuteen.

Asian naurettavuuden voi nähdä esimerkiksi lukemalla gender ideologian ajajia, jotka ovat yhteiskunnallisessa valta-asemassa:

Anti-gender-liike pyrkii heikentämään naisten sekä vähemmistöjen oikeuksia ja häiriköi sateenkaarijärjestöjä – Seta: “Valtaa ja rahaa vaikuttaa” (yle.fi)

“Anti-gender-liikkeeseen kuuluu muun muassa äärioikeistoa ja uskonnollisia tahoja. Niiden yhteinen keksitty vihollinen on “gender ideologia”, jonka väitetään romuttavan perinteiset perhearvot.”

Vai että gender ideologia siis ei romauta perinteisiä perhearvoja? Totta kai se noin tekee, ja ainoa väiteltävä asia on, että missä määrin. Missä määrin vaikkapa ideologia, että on ihan ok pettää ainakin avoimesti romauttaa vaikkapa avioliittoja. Tai arvot, jossa kumppani pitää vaihtaa, kun löytyykin ainakin hetkellisesti houkuttelevamman oloinen ihminen.

Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuksen yliopistonlehtori Tuija Saresma
“– Ei ole olemassa mitään gender-ideologiaa. On todella ihmeellistä, että voidaan perustaa tällainen liikehdintä keksityn asian vastustamiseksi. Se on ollut kuitenkin yllättävän tehokasta ja levinnyt maasta toiseen, Saresma sanoo.”

Luonnollisesti on tuollainen ideologia. Eli filosofisten ajatusrakennelmien nippu, joiden pohjalta luodaan esimerkiksi koulujen oppimateriaalia. Ei yksikään tutkija oikeasti ole niin tyhmä, ettei näkisi koko humanistisen yliopistokentän aina olevan ideologioiden värittämää. Ei yksikään suurempi filosofi ole ollut mitään muuta kuin jonkun ideologian äänitorvi. Osa niistä ideologioista voi olla hyviä eri mittarein, ja osa huonoja.

Sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Trasekin hallituksen puheenjohtaja Kasper Kivistö
“Sellaista on esimerkiksi valheet sukupuolenkorjaukseen liittyvien hoitojen haittapuolista”

Trasek ei taida olla tunnettu sukupuolenkorjauksen liittyvien hoitojen haittapuolien esittämisistään. Oli kyse sitten faktoista tai fiktiosta. Kun osa henkilöistä katuu myöhemmin päätöstään sen jälkeen, kun heidät on leikelty, tehty muuttumattomia muutoksia rajuin terveysvaikutuksin hormoneilla jne.

"Tutkija Tuija Saresma kertoo, että hän on itse joutunut masinoitujen hyökkäysten kohteeksi Twitterissä. Hyökkääjät eivät Saresman mukaan tosin ole olleet anti-gender-toimijoita. Vakavimman hyökkäyksen takana oli perussuomalaisten puolueen tunnettu jäsen.

– Anti-gender-liikehdintä yhdistää konservatiivisia uskonnollisia liikkeitä ja oikeistopopulistisia puolueita eri puolilla Eurooppaa, joten tämä ei ole yllättävää.

Hyökkääjät kyseenalaistavat, onko Saresma oikea tutkija, koska hän on sukupuolentutkija. Heidän mielestään sukupuolentutkimus ei ole tiedettä.

Hyökkäysten kohteeksi ovat joutuneet Saresman mukaan myös useat Suomen Akatemian rahoituspäätöksiä saaneet tutkijat, joiden tutkimuksissa sukupuoli oli keskeinen tutkittava asia.

– Jotkut tutkijat eivät enää tutki aiheita, joita haluaisivat ja joita pitävät tärkeinä, koska pelkäävät saavansa somessa tai muualla aggressiivista palautetta."

Tuija Saresma on mielestäni hyvin selkeästi väärässä ammatissa. Sikäli mikäli minkä tahansa alan tutkija ei ole valmis seisomaan tutkimuksensa takana, ja pitävänsä aiheuttamaansa hänelle negatiivistakin keskustelua hänen tutkimuksestaan tervetulleena on henkilö soveltumaton tutkijaksi. Ihan puhtaasti siksi, että oman ylikasvaneen egon ei pitäisi määrittää tutkijan tekemistä, vaan hänen pitäisi pystyä olemaan asiantuntija aihealueessaan.

Sikäli mikäli yksikään tutkija jättää valitsematta aihealueen siksi, että siitä voi saada negatiivista palautetta on henkilö myös väärässä ammatissa. Tällöinhän ns. asiantuntija on kaikkien ajan virtojen vietävässä, kun ei uskalla kertoa valistunutta näkemystä, joka poikkeaa yhtään siitä miten sopii ajatella. Eli suomeksi tuollainen tutkija on parhaimmillaankin täysi turhake.

Hyökkäyksestä puhuminen, kun tällä tarkoitetaan vahvasti moderoitua alustaa, ja hyökkäämisellä tarkoitetaan sitä ettei hyökkääjä ole kaikesta samaa mieltä on luontaisesti naurettavaa. Tällöin kaupan kassan tervehdyskin on jo hyökkäys tuollaiselle ihmiselle. Tuo taas juontanee juurensa yliopistoissa valtavirrassa olevasta postmodernista opetuksesta. Jonka ajattelumallia kuvaa parhaiten psykopaatin mielenmaisema, jossa kaupan kassan iloinen tervehdyskin on automaattisesti vain harkittu peliliike myyjältä jonkun edun saamiseksi itselle.

3 tykkäystä

Lisään tähän vielä, että perinteisesti auktoriteettiasemissa olevat ovat tehneet keskustelunavauksia tärkeiksi näkemiensä asioiden puolesta. Tuohon on pitkät perinteet, ja sellainen on parhaimmillaan onnistunut aikaansaamaan muutoksia, jotka ainakin jossain määrin ovat muuttaneet asioiden tiloja parempaan.

Luoman edustama taasen on keskustelun sulkemista, eli lähtökulma on alkaa siitä, että toisin ajattelevat on pahoja ja heidät pitää hiljentää käyttäen hyväksi olemassaolevaa auktoriteettiasemaa. Tuollaisen lähestymiskulman ongelma on, että tällöin heitetään sekä juutalainen, että kreikkalainen traditio romukoppaan. Mikäs siinä heittäessä, muutoin kun että kun tuon tekee kirkon johtaja on parodiahorisontti jo aika korkealla.

Oi aikoja, oi tapoja! Kun perheessämme yli vuosikymmen sitten luettiin Pottereita, sain kuulla hyvää tarkoittavilta uskovilta tuttavilta paheksuntaa ja huolta. Nyt paheksuntaa ja huolta tulee sitten tuolta vähän toiselta suunnalta. Kiihkoilun määrä vaikuttaa olevan vakio. Kaikenlaista sitä.

Päivi Räsänen kirjoittaa aiheesta Facebookissa.

Yhteenveto

Aanmelden bij Facebook | Facebook

5 tykkäystä

Itselleni tämä asia on alkanut kytkeytyä mielessä muihinkin asioihin. Yksi niistä on jengiytyminen. Suomeen on alkanut syntyä jengejä, joissa käytetään raakaa väkivaltaa ja tuloja hankitaan huumekaupalla. Erona aiempaan on, että nuo jengit ovat nuorisojengejä, ja niissä on paljon vähemmän esimerkiksi jotain kunniasääntöjä siitä mitä ei saa tehdä. Mallia naisia tai lapsia ei hakata.

Suomessa vallanpitäjät ovat hiljenneet asian edessä. Tämä koska he eivät saa henkilökohtaista hyötyä yrittämällä ratkoa ikävää asiaa. On heille paljon hauskempaa esittää hymynaamaa kuvissa ja lahota loppuaika virkatuolissaan kovalla palkallaan katsoen alaspäin niitä, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti yhtä korkealla.

En tiedä, miten sen kauniisti sanoisi, mutta en oikein pidä arkkipiispasta enkä arvosta hänen sanomisiaan pätkääkään.

3 tykkäystä

En usko että arkkipiispa oikeasti on kovinkaan räsäsvastainen. Hän ilmeisesti kokee, että elämä kirkossa on helpompaa jos vastuuta kirkon omasta mitäänsanomattomuudesta voi vierittää jonkun niskaan. Se ei tietenkään ole oikein ja minun on hankala pitää arkkipiispaa auktoriteettina enää missään.

D

2 tykkäystä

Tapio Luomaa haastateltiin ohjelmassa
Flinkkilä & Kellomäki:
Arkkipiispa ja ajan kiperät kysymykset
la 5.11.2022.

Yritin katsoa, en kyennyt. Miten tämä koko asia tuntuukaan raskaalta ja vastenmieliseltä! Ilmeisesti Beatlesin Revolver-albumista on tullut uusintajulkaisu, menenpä katsomaan olisiko siitä jotain esim. Youtubessa.

Muokkaus. Kropsu tosin on hyvää. En vaan ole varma, tarkoitammeko silläkään arkkipiispan kanssa samaa asiaa.

1 tykkäys

Kuulun kirkkoon, joka ei homoja avioon vihi. Voin hyvin elää sen kanssa. Mutta voisin myös elää sen kanssa, että kirkkoni homoliitot hyväksyisi…

2 tykkäystä

Tuo homojuttu on pienimmästä päästä. Kuka edes on kiinnostunut siitä keitä evlut kirkko (ja muut Suomessa vähäväkisemmät kirkot) vihkivät avioliittoon. Enemmistö avioliitoista vihitään jo nyt siviilimenoin.

Nyt pitäisi estää hallituksen esitys uudeksi translaiksi ja kumota myös vanha translaki. Jokainen tyytyköön syntymäsukupuoleensa. Minusta yhteiskunnan ei pidä sallia transitoitumista eikä maksaa sen kustannuksia (leikkauksia yms) . En halua valehdella enkä elää perverssien ehdoilla, enkä halua yhteiskunnan tekevän niin. Jos joku asia ei ole totta, ei se voi oikein. Sukupuolta ei voi vaihtaa (tai “korjata”), eikä kukaan synny väärään ruumiiseen.

1 tykkäys

Tämä ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.