Keskustelunavaus perustuu Evankeliumijuhlien Vaikeita kysymyksiä ja vastauksia -tilaisuudessa puhuttuun. Tilaisuudet on tätä kirjoittaessa katsottavissa Sleyn Youtube-kanavalta, mutta koko lauantain ohjelma on siellä yhtenä 11-tuntisena videona, enkä jaksa etsiä sieltä oikeaa kohtaa, joten kirjoitan muistinvaraisesti.
Tilaisuudessa esitettiin kysymys, miten suhtautua, kun ystävä ns. vaihtaa sukupuolta ja ilmoittaa uuden, eri sukupuolen nimen jolla haluaa itseään kutsuttavan. Vastaajana oli Soili Haverinen, joka esitti, että itse haluaisi tällaisessa tilanteessa neuvotella jonkin muun ratkaisun, ettei uutta nimeä tarvitsisi käyttää. Hän ei kuitenkaan suoraan sanonut, että olisi väärin käyttää uutta nimeä.
Itse olen tästä asiasta eri mieltä, koska mun mielestä toivotun nimen käyttäminen ei tarkoita mitään henkilökohtaista allekirjoitusta ja hyväksyntää sille, että henkilön sukupuoli-identiteetin kokemus on oikea. Sen sijaan itsepintaisella vanhan nimen käyttämisellä ei oikein olisi mahdollisuuksia johtaa mihinkään hyvään tai auttaa mitään asiaa mitenkään. Se vain loukkaisi turhaan ja luultavasti vaarantaisi koko ihmissuhteen. Mikäli tällainen tilanne tulisi työpaikalla, niin työnantaja ei tällaista toimintaa luultavasti myöskään hyväksyisi, ja samoin harrastusporukassa tms tulisi taatusti sanomista ja vaikeuksia.
Eiköhän jokaiselle pidä myöntää oikeus käyttää sitä nimeä, joka on väestörekisterissä. Siispä toistenkin pitää suostua käyttämään sitä puhuttelunimenä.
Mietin, miten asia menee joissain muissa tapauksissa. Osalla työpaikoista ihmisiä puhutellaan rekistereissä lukevan etunimen sijaan yleisesti esimerkiksi sukunimillä tai lempinimillä. Armeija on ehkä tyypillisin sukunimillä puhuttelun paikka, mutta sitä harjoitetaan joissain muissakin yhteyksissä (ainakin joidenkin yksilöiden toimesta). Lempinimillä taas puhutellaan etenkin monissa tiiviimmissä työyhteisöissä. Veikkaan, että alustuksen vastauksessakin on saatettu viitata esimerkiksi sen tyyppiseen ratkaisuun, jossa voisi olla joku neutraalimman oloinen lempinimi kutsumatapana niin, ettei tarvitsisi käyttää sellaista nimeä, johon liittyvää identiteettiä toinen ei haluaisi olla mukana aktiivisesti vahvistamassa oman toimintansa kautta.
Joissain yhteisöissä yleisesti puhutellaan ihmisiä nimiä toisista juuri koskaan käyttämättä. Nimi mainitaan monesti silloin, kun puhutaan toisesta henkilöstä jollekin kolmannelle henkilölle, kun taas kahden kesken keskusteltaessa ei toisen nimeä välttämättä edes koko keskustelun aikana kertaakaan mainita, vaan voidaan käyttää nimen sijaan esim. sanaa “sinä”. Ystävän tapauksessa ei ole ketään ulkopuolista, kuten työnantajaa määräämässä mitään, vaan kyse on ystävien kesken käsiteltävissä olevista asioista.
Osa ihmisistä on nimisokeita, joka on samantyyppinen ilmiö kuin kasvosokeuskin (prosopagnosia). Erään suhteellisen tuoreen tutkimusarvion mukaan noin 3 % ihmisistä olisi kasvosokeita. Voi tunnistaa toisen tutuksi, mutta ei monesti kykene toisen kohdattuaan esimerkiksi ainakaan nopeasti nimeämään, kuka se toinen on. Kasvosokeat ihmiset ovat usein kiertoilmaisujen käytön mestareita, ja monet heistä kykenevät peittelemään tätä ominaisuuttaan taidokkaasti ilman, että käyttävät toisten nimiä.
Kaksin ollessa voi .haverisetkiin sanoa sinä ja takanapäin hän /se/ tuo, mutta useamman henkilön työpaikassa käytetään yleensä etunimeä. Tietysti voi sanoa sukunimellä “Mäkinen ota pullaa” mutta on tylyä ja työilmapiiriä vahingoittavaa.
Oletko siis mukana transsynnissä jos sanot uuden nimen? Miten muut nimet, viittaako nekin syntiin? Mikä nimi olisi synnitön?
Nimen sitominen syntiin tuli mieleen myös kun eräs tuttu täti paheksui pakanallista suomalaista nimeään Pirkko ja otti kristityn pyhän juutalaisnimen Raakel.
Tästä ei varmaankaan ole kyse. Itse en mielelläni käytä naisesta miehen nimeä tai päinvastoin. Se on toisen henkilön harhoihin mukaan menemistä, ei syntiin osallistumista. Koska en ole vastuussa monen muunkaan todellisuuden tajunsa menettäneen maailmankuvasta eikä ole minun asiani heitä kaikessa oikaista, niin on kohteliasta käyttää henkilöstä sitä nimeä mitä hän tahtoo itsestään käytettävän.
Itselle ei ole sattunut näitä tilanteita töissä tai seurakunnassa. Luultavasti tulen välttämään viimeiseen asti käyttämästä selkeää toisen sukupuolen nimeä ihmisestä jonka sukupuolen tiedän, mutta tilanteessa jossa tuo toinen ihminen on juuri esimerkiksi työkontakti, minulla ei ole mitään syytä loukatakaan häntä ja siten voisin häntä kutsua sillä nimellä minkä hän on kertonut, vaikka se selkeästi olisi väärän sukupuolen nimi hänelle.