Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Sääntöjen vastainen ja siksi tänne siirretty
Yksi henkilökohtaisuuksiin menevä viesti poistettu. Seuraavasta wirallinen varoitus.
Minulla on kaksi tapaa hahmotella yksityisen ja poliittisen suhdetta. Ensimmäinen on todellisuuden jako neljään tasoon, eli 1) sielu tai psyyke, 2) materia, 3) sosiaalinen ja yhteisöllinen (myös poliittinen) ja 4) kaikkeus tai Jumala. Keskeistä on kolmannen tason eli poliittisen rooli koko muussa asetelmassa.
Voegelinin analyysin mukaan koko Platonin ajattelun keskeinen idea oli 1) etsiä tapoja, joilla hyvin toimiva yhteiskunta voisi ilmentää yksittäisen, terveen ja hyvin toimivan sielun elämää - tai vastata kysymykseen, että minkälainen on yhteiskunta, jossa viisaan sielun on hyvä elää. Samaan aikaan 2) etsiä tapoja, joilla yhteiskunta voisi ilmentää jotain itseään suurempaa totuutta tai viisautta.
Tämän vastineeksi on mahdollista, tai on hyvin ilmeinen vaara, ja Platon koki näin nimenomaan käyneen kun Sokrates tuomittiin kuolemaan, että yhteiskunta nostaa itsensä perimmäiseksi todellisuudeksi. Se tarkoittaa, että petos ja väkivalta eli käytännössä näennäisyys ja vaikutelmat nousevat ratkaiseviksi tekijöiksi. Silloin viisaalla tai rehellisellä yksilöllä ei luonteensa vuoksi voi olla mitään tekemistä yhteiskunnan asioiden hoidossa.
Pidän mahdollisena, että ylösnousemuksessa ihmisillä ei ole erillistä sielun todellisuutta, vaan jokainen meistä on pelkästään pinta, jossa sisäinen ja ulkoinen ovat yhtä. Olen varma, että se tuntuu hyvältä, eikä se kavenna ihmisenä olemisen kokemusta yhtään. Mutta jos ennen ylösnousemusta yksityinen ja poliittinen yritetään tehdä samaksi, niin tästä seuraa se, että ihmisen yksilöys katoaa, ja jokainen sielu, yksilö tai persoona tulee määrittymään ihmiskunnan kollektiivisen syntisyyden kautta.
Se toinen tapa, jolla jäsennän yksityisen ja poliittisen suhdetta, on mimesis. Eli langenneet ihmiset ovat toistensa kanssa kilpailevia olentoja, jotka kopioivat halunsa toisiltaan. Tästä paras mahdollinen kurssi, jota en ole itse valitettavasti jaksanut kokonaan lukea läpi, on Daniel Nylundin Teoblogi. Mutta satunnainenkin teksti sieltä täältä on ollut aikoinaan hyvin valaiseva tuttavuus.
Mimesiksen vastakohta on imitaatio. Kristuksen imitoimisessa ei ole järkeä jos Kristuksen elämä nähdään sääntöjen toteuttamisena tai täydellisen eli virheettömän elämän elämisenä. Koska silloin mitätönkin virhe romuttaa koko projektin. Tämä liittyy juuri siihen kuvaan Jumalasta, joka on syntiä kohtaan täynnä valkohehkuista, miljoonan asteen lämpöistä vihaa. Ja jossa synti ei ole jonkin puuttuminen, vaan jokin tosioleva ominaisuus ihmisessä.
Mutta jos Kristuksen elämän idea on kaiken saaminen lahjana, niin silloin tätä on nimenomaan hyvin mahdollista, tarpeellista ja hyödyllistä imitoida. Vain Kristuksessa yksityinen ja poliittinen katoavat ja muuttuvat joksikin muuksi. Eritoten silloin ihmiset lakkaavat olevansa toistensa kilpailijoita ja siten vihollisia. Mutta jos samaa yritetään ilman Kristusta, niin silloin ihmisen sekä yksityisen että yhteisöllisen olemisen määritteleväksi tekijäksi nousee synti. Eli mimesis. Eli jatkuva vallankumous. Eli kilpailu. Eli kuolinkamppailu, joka ei lopussa jätä mitään jäljelle.
Langenneelle ihmiselle politiikka ei ole täydellisyyden tavoittelun kenttä, vaan välttämätön paha. Jos politiikka ja yksityinen laskostuvat toisiinsa, tulee ihmisestä yksilönä myös arvoton. Tai, tarkemmin sanoen, kollektiivin johdannainen. Eli samalla tavalla vain välttämätön paha, joka voi näennäisesti lunastaa itsensä pois pahuudestaan sulautumalla kollektiiviin tai palvelemalla sitä täysin. Kollektiivia, jolle on siinä vaiheessa annettu puhdistavia, lunastavia ja jumalallisia ominaisuuksia. Jotka se kuitenkin pettää, koska se on olemukseltaan edelleen vain ihmisten välisen kilpailun eli mimesiksen alue.
Yhtäkään yhteisöä ei ole koskaan perustettu. Jumalan luomisteot voivat olla tähän ainoa poikkeus. Sen sijaan ihmiset ovat löytäneet itsensä jostain yhteydestä, ja sen seurauksena formalisoineet jonkin tavan toimia. Tai omaksuneet jonkun toisen tekemän formalisaation. Samalla tavalla he ovat löytäneet itsensä, vailla omaa päätöstä ja omaa mahdollisuutta valita, toistensa mimeettisinä kilpailijoina.
Varsinaiseen asiaan siis voi todeta, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Ihmiset löytävät itsensä, ilman omaa päätöstään, tietyltä alueelta tai tietystä kokonaisuudesta. Sitten he mahdollisuuksiensa mukaan formalisoivat yhteisten asioiden hoitamisen. Joskus on välttämätöntä formalisoida se niin, että orjat, maattomat, aatelittomat, lapset, naiset tai lukutaidottomat eivät voi osallistua. Esimerkiksi siksi, että politiikka nähdään resurssien hoitamisena, turvaamisena ja hyödyntämisenä. Silloin on loogista, että ne osallistuvat, joilla on resursseja tai niihin liittyviä intressejä.
Politiikka on siis ihmisen luomus luonnontilan päälle. Mutta jos asetelma käännetään ylösalaisin, niin sillon ihmisyydestä tulee politiikan eli kollektiivin luomus. Silloin jokaisella on tietenkin teoreettinen oikeus osallistua, ja kollektiivi leikisti ajaa kaikkien intressejä. Minulle on täysin auki, että mikä on tuo kristillinen ihmisarvo, mihin viittaat, ja että a) millä tavalla se velvoittaa tällaisen sopimusluontoisen ja ihmisten tahdosta syntyneen systeemin ottamaan kaikki mukaan, tai b) millä tavalla se, jos se on kristillinen, voi olla lähtöisin tällaisesta systeemistä?
1 tykkäys
Saan jotain kiinni, mitä kirjoitat. Minulla ei ole nyt aikaa tai energiaa sen laajemmin filosofoida/teologisoida, joten I’ll just leave this here:
“Ihmisen arvon perussyy on löydettävissä hänen kutsumuksestaan elää Jumalan yhteydessä. Keskusteluun Jumalan kanssa ihminen on kutsuttu jo olemassaolonsa alusta lähtien. Hän ei nimittäin voisi olla olemassa ellei Jumala olisi häntä rakkaudesta luonut ja yhä rakkaudesta pitäisi yllä. Hän ei myöskään elämässään täysin noudata totuutta, ellei hän vapaaehtoisesti tunnusta tätä rakkautta ja jättäydy Luojansa haltuun.” (Gaudium et spes 19)
Ihmispersoonan arvokkuus perustuu siihen, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi (ensimmäinen artikkeli); se toteutuu lopullisesti hänen kutsumuksessaan jumalalliseen autuuteen (toinen artikkeli). Ihmisen olemukseen kuuluu, että hän suuntautuu vapaasti tätä täyttymystä kohti (kolmas artikkeli). Tietoisilla teoillaan (neljäs artikkeli) ihmispersoona mukautuu tai ei mukaudu hyvään, jonka Jumala on luvannut ja josta ihmisen omatunto todistaa (viides artikkeli). Ihminen antaa oman panoksensa sisäiseen kasvuunsa; hän tekee koko henkisen ja hengellisen elämänsä tämän kasvun välikappaleeksi (kuudes artikkeli). Armon avulla hän kasvaa hyveessä (seitsemäs artikkeli), välttää syntiä, ja jos hän on kuitenkin langennut syntiin, hän jättäytyy tuhlaajapojan tavoin1 taivaallisen Isän armahdettavaksi (kahdeksas artikkeli). Näin hän saavuttaa täydellisen rakkauden. (KKK 1700)
2 tykkäystä
Ketju suljettiin automaattisesti 13 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.