Tuhkan siunaaminen

Eilinen Iltalehti kirjoitti sellaisesta ilmiöstä, että ihmiset haluaisivat hautaan siunaamisen suoritettavan vasta tuhkatulle vainajalle, mutta tämä ei olisi ev.lut. kirkon kannalta hyväksyttävää ja vain osa papeista suostuu siihen. En itse äkkiseltään hahmota, että jos tuhkausta sinänsä pidetään mahdollisena, niin miksi hautaan siunaamisen pitäisi olla nimenomaan ennen sitä? Tuntuu erikoiselta, miksi tällaisessa asiassa ollaan virallisesti niin tiukkana. Mikä tässä on takana, ja millaisia ovat muiden kirkkokuntien käytännöt asiassa?

1 tykkäys

Käytäntö on se, että ruumiin tärvely polttamalla ei kuulu lainkaan ortodoksiseen perinteeseen, joten ei ole myöskään mitään tuhkauurnan siunaamisen käytäntöä.

Omalla paikkakunnallani tuota on harjoitettu vuosikaudet. Asia on monelle myös taloudellinen, koska arkku voi olla tässä tapauksessa halvin mahdollinen ja hautapaikka, jos sellaisen haluaa, on halvempi, tai jos sirotellaan niin ei maksa mitään. Monet ovat kuoleman tullessa kaiken surun lisäksi myös taloudellisesti kovilla. Ja vaatiiko siunaus aina eheän ruumiin? Moni saattaa olla vuosia kadoksissa kunnes löytyy hyvin vähäisiltä osin haudattavaksi. Sodassa kaatuneita etsitään jatkuvasti ja luita tuodaan kotimaahan siunattavaksi hautaan. Onko siinä paljoa eroa sitten tuhkan suhteen? Samoin tietysti tulipaloista löytyneet ruumiit…

1 tykkäys

Ortodoksista hautauspalvelusta ei voi toimittaa, jos ruumis on jo tuhkattu tai sitä ei muusta syystä ole (ei siis ole löydetty tai on muuten kokonaan tuhottu.) Silloin toimitetaan vain panihida.

Isä Markku Salminen kertoi, että kun hän oli 1990-luvulla Ruotsissa suomalaisen ortodoksisen seurakunnan pappina, sikäläiset sosiaaliviranomaiset pyysivät häntä siunaamaan vainajan, joka oli tarkoitus lähettää Suomeen haudattavaksi. Kun hän meni paikalle, hän totesi, että viranomaiset olivat olleet "avuliaita! ja tuhkanneet vainajan valmiiksi, joten ruumiinsiunausta eli hautauspalvelusta ei voitu toimittaa. Tuhka lähetettiin Suomeen, ja panihida toimitettiin Suomessa omaisten läsnäollessa.

2 tykkäystä

Tosiaan jos vainaja on köyhä eikä muuta maksajaa löydy, niin sosiaalitoimisto kustantaa hautauksen halvimman mukaan - valitettavasti se on silloin tuhkaus ja sirottelu.

Tuhkan siunaamista meillä harrastetaan tuhkakeskiviikkona, mutta kyseinen tuhka on peräisin palmusunnuntain pyhitetyistä palmunoksista, ei vainajista :slight_smile: