Tuhkarokkoa Tampereen P. Ristin kirkon messussa 25.11

Tarkoitin, että rokotusten pakollisuus on ongelmallinen asia, koska siinä kohtaa monia erilaisia näkökulmia. Erilaiset pakkohoidot vaativat vakavat perustelut. Meillä lähdetään siitä, että ihminen itse päättää, mitä hoitoja ottaa ja mitä ei, mikäli ei ole siihen kykenemätön. Vanhemmat taas päättävät lastensa lääketieteellisistä toimenpiteistä, toki lapsen kehitystason huomioonottaen silläkin on asiaan sananvaltaa. Toisaalta on olemassa myös lastensuojelu, jossa yhteiskunta tulee väliin ja onhan tuomioita annettu, jos lapselta on välttämätöntä hoitoa evätty. Ja kai pakollisia karanteeneja ja sellaisia on kulkutaudeissa. Ja tietysti on myös se, että yhteiskunnan turvallisuus on tärkeä asia ja erilaiset taudit aiheuttavat monenlaisia ongelmia ja kärsimyksiä. Ihan perusteltu kysymys on sekin, mitkä rokotukset olisivat sitten niitä pakollisia. Ja se, mitä sanktioita tai insentiiveja rokotuskattavuuden parantemiseksi sitten käytettäisiin. Rokotuksista seuraa myös sivuvaikutuksia, pienempiä ja vakavampia. kenen asia on loppujen lopuksi niiden punnitseminen.

2 tykkäystä

Lukekaamme hieman lakia: “Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää järjestettäväksi pakollinen rokotus, jos kattava rokottaminen on välttämätöntä väestön tai sen osan hengelle ja terveydelle vakavaa vahinkoa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Pakollinen rokotus voidaan rajoittaa myös tiettyyn väestön osaan, ryhmään tai ikäluokkaan.”

Kuitenkin edeltävä hallituksen esitys puhuu jostain ihan muusta kuin tuhkarokosta: “Säännöksen antamaa mahdollisuutta ei ole käytetty koskaan, mutta se on syytä säilyttää laissa hyvin poikkeuksellisia terveydenhuollon häiriötilanteita varten. Tällainen voisi olla esimerkiksi bioterrorismin seurauksena syntynyt isorokkoepidemia.”

Niinpä. Itse muistan, kun oli polioepidemia joskus 80-luvulla ja oli pakollinen sokeripalan syönti, käytiin se hakemassa kirkonkylän koululla. Tuostakin seurasi muutamille pahoja sairauksia. https://seura.fi/ihmiset/selviytyjat/sokeripala-tuhosi-terveyden-lapsena-saatu-poliorokote-aiheutti-johannan-luustosairauden/ Toisaalta polio on kamala tauti, äidin serkku sai sen pikkulapsena joskus 50-luvun alussa ja eli elämänsä rampana ja sairaana.

Minä kyllä kannatan rokotuksia ja pidän niiden ottamista tärkeänä, vaikka influenssapiikeillä en ole käynytkään. Voisin käydäkin, mutta en vain ole vaivautunut. Mutta pitäisin esimerkiksi niiden pakollisuutta huonona asiana kuitenkin - vaikka influenssakin voi olla tappava tauti.

Ooh, minä muistan tuon Johannan tarinan. Monet säikähtivät, eikä ihme.

Jos ei ota rokotusta ja saa taudin, saisi mielestäni sen hoidon kustantaa itse.

Jos ei liiku ja syö terveellisesti ja saa elintasosairaudet, pitäisi myös hoito kustantaa itse?

Ei varmaan siinä tapauksessa tarvitse kustantaa muidenkaan hoitoja eli verot voi jättää maksamatta.

1 tykkäys

Katoliset eivät vastusta rokotuksia, vaan jotkut antikristuksen pedonlukua ja kaiken maailman “profeettojen” julistuksia uskovat niitä karttavat. Sekä vasemmistolaiset ja kommunistit, jotka sattuvat olemaan ateisteja…

Ketju suljettiin automaattisesti 90 päivän kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.