Tässä on muuten oiva teksti tuosta Waltherin Laki ja Evankeliumi kirjasta. Se selvittää hyvin mitä sakramentit ovat, missä suhteessa ne ovat sanaan ja onko niitä tulkittava korkeakirkollisesti sanan yläpuolella olevina mysteerisinä välineinä, jotka vaikuttavat kunhan ne vain toimitetaan? Edelleen onko ehtoollista pidettävä kuolemattomuuden lääkkeenä? Poimin tämän tekstin tuosta evankeliumiyhdistyksen kirjasta "Jumalan kyllä & Jumalan ei, koska se ei ole siinä yhtään sekava.
Yhteenveto
Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos opetetaan, että sakramentit vaikuttavat pelastuksen pelkästään sakramentin ulkonaisen toimittamisen vaikutuksesta (ex opere operato).
Tämä väite on suunnattu sitä paavilaisten opettamaa suurta erehdystä vastaan, että pelkästä kasteen toimittamisesta on hyötyä, vaikka ihminen ei vielä olisikaan uskossa, kunhan hän ei parhaillaan elä kuolemansynneissä. Jo kasteen toimittamisen sanotaan antavan Jumalan armon tai tekevän Jumalan armolliseksi. Samoin he opettavat messusta ja Herran ehtoollisesta: ihminen saa armon pelkästään osallistumalla näihin toimituksiin. Tämä opetus on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, erityisesti evankeliumin, joka opettaa, että ihminen tulee Jumalan edessä vanhurskaaksi ja pelastuu yksin armosta ja että vasta näin vanhurskautettuna hän voi tehdä hyvää.
Room. 3:28: Jos tulen vanhurskaaksi ja saan armon siksi, että annan kastaa itseni tai käyn ehtoollisella, vanhurskaus perustuu tekoihin, vieläpä täysin mitättömiin tekoihin. Jos näet tarkastelemme kastetta ja pyhää ehtoollista meidän suorittaminamme tekoina, ne ovat tuskin maininnan arvoisia. On hirveä, täysin raamatunvastainen oppi, että ihminen saa Jumalan armon, jos vain ulkonaisesti käyttää sakramentteja. Tosiasiassa kaste ja pyhä ehtoollinen tuottavat tuomion jokaiselle, joka käyttää niitä ilman sydämen uskoa. Ne ovat armonvälineitä vain siksi, että niissä ulkonaiseen merkkiin liittyy Jumalan lupaus. Minua ei hyödytä vähääkään, että annan valaa vettä päälleni, eikä minua hyödytä, että pyhässä ehtoollisessa todella saan Herran ruumiin ja veren. Ehtoollisella käyminen vailla uskoa on minulle pikemminkin vahingoksi. koska silloin teen syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. On ensiarvoisen tärkeää, että uskon; että en niinkään kiinnitä huomiota kasteen veteen kuin siihen lupaukseen, jonka Kristus on veteen liittänyt. Juuri tämän lupauksen vuoksi vettä tarvitaan, sillä lupaus on liitetty vain siihen.
Sama koskee pyhää ehtoollista. On jumalatonta kuvitella, että käydessämme Herran pöydässä suoritamme sellaisen hänen tahtonsa mukaisen teon, josta saamme tilillemme ansion, joka hänen täytyy palkita. Herra sanoo: “Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne.” “Juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän puolestanne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” Nämä sanat avaavat ehtoollisvieraalle taivaan täynnä Jumalan armoa, ja näihin sanoihin hänen on uskonsa suunnattava. Pelkkä leivän ja viinin sekä niiden myötä Kristuksen ruumiin ja veren nauttiminen ei vaikuta meissä mitään hyvää. Armo ei vaikuta kemiallisesti eikä mekaanisesti vaan yksin sanan välityksellä, siten että Jumala alinomaa sanoo “Sinun syntisi annetaan anteeksi.” Tähän sanaan minun on pitäydyttävä uskolla. Silloin voin viimeisenä päivänä kohdata Jumalan luottavaisin mielin, ja jos hän olisi aikeissa tuomita minut, voisin sanoa hänelle: “Et voi tuomita minua! Silloin olisit valehtelija! Sinähän olet kehottanut minua täysin luottamaan lupaukseesi! Olen tehnyt niin, enkä voi joutua tuomittavaksi. Tiedän, että et tuomitse minua.” Jos Jumala vielä viimeisenä päivänä koettelisi kristittyjensä uskoa, kaikki hänen pyhänsä huutaisivat: "Meidän on mahdotonta joutua kadotukseen! Tässä on Kristus, takaajamme ja välimiehemme. Jumala, sinun on pakko tunnustaa ne lunnaat, jotka Poikasi on maksanut meidän syntimme ja syyllisyytemme täydelliseksi sovittamiseksi.
Room. 14:23: Kuinka siis voi kukaan, joka ilman uskoa käyttää sakramentteja, näin tekemällä tulla Jumalalle kelpaavaksi tai saada Jumalan armon? Hänhän syyllistyy tällöin syntiin tehdessään sellaista, mikä ei perustu uskoon.Tässä yhteydessä on syytä pohtia myös väitettä, joka koskee Jumalan sanan vaikutusta ihmisen sisimpään, Hepr. 4:12.
Väärät opettajat myöntävät, että jos sanaa ei vastaanoteta uskolla, saarnaaminen ei kuulijoita hyödytä vaan pikemminkin lisää heidän vastuutaan. He sanovat kuitenkin, että sakramenttien laita on toisin, koska ne heidän puheidensa mukaan ovat julistettua sanaa verrattomasti hyödyllisempiä sikäli, että niiden välityksellä Jumala armossaan vaikuttaa aina kun niitä vain käytetään. Tämä on jumalatonta oppia, koska sakramentit ovat pelkkä Jumalan sana, johon on yhdistetty merkki. Augustinus kuvaa sakramentteja sattuvasti näkyväksi sanaksi. Sitä, joka ei usko, Jumalan sana ei hyödytä. Ilman uskoa ei myöskään kastetuksi tulemisesta ole mitään hyötyä. Kun kehotamme ihmisiä uskomaan kasteeseensa tarkoitamme, että heidän on uskottava taivaalliseen Isäänsä, joka kasteeseen on liittänyt niin suurenmoisen lupauksen. Joka kuvittelee miellyttävänsä jumalaa antamalla päänsä vedellä valeltavaksi, syyllistyy näkyvän sanan väärinkäyttöön. Jumalan sana ei hyödytä sitä, joka ei usko; vastaavasti sakramenteista on apua vain sille, joka pitäytyy niihin uskolla.
Evankeliumi sanoo vain: “Usko, niin pelastut.” Laki sen sijaan käskee: “Tee se, niin saat elää.” Jos siis pelkkä teko, kasteelle tuleminen ja pyhälle ehtoolliselle osallistuminen, tuo armon, on evankeliumista selvästi tehty laki, koska pelastuminen silloin perustuu ihmisen tekoihin. Lisäksi on laista tehty evankeliumi, koska pelastuminen luvataan ihmiselle palkkana hänen teoistaan.
Luulisi kyllä olevan aivan mahdotonta, että kristinuskon piiriin lukeutuva saarnaaja opettaa sakramenttien vaikuttavan pelastuksen ex opere operato - mutta yhä uudelleen näin tapahtuu. Juuri ne, jotka tahtovat osoittautua aidosti ja tiukasti luterilaisiksi, opettavat tätä erehdystä, niin usein kuin käsittelevät sakramentteja. Kun he ovat kehitelleet valmiiksi sanottavansa kasteesta, jokainen kuulija on saanut selvän vaikutelman, että taivaaseen päästäkseen ihmisen tarvitsee vain saada kaste. Kun he ovat saaneet esitetyksi oppinsa Herran ehtoollisesta, kuulijat ovat vakuuttuneita siitä, että syntien anteeksisaamiseksi ihmisen on vain käytävä ehtoollisella, koska tähän ulkonaiseen toimitukseen Jumala on liittänyt armonsa.
Jos kerran saarnattu sana ei hyödytä, jollei sitä uskota, ei kastetuksi tuleminen eikä ehtoollisella käyminenkään hyödytä ketään, joka ei usko. Kun ihmiselle sanotaan, että hän pelastuu uskosta, tarkoitetaan ainoastaan sitä, että hän pelastuu armosta. Useimmat ilmaisevat asian kuitenkin näin: “Jos tahdot pelastua, ei sinun tarvitse tehdä yhtä ja toista, mutta uskoa sinun täytyy. Sitä Jumala sinulta vaatii.” Tätä käsitystä vastaan on muistettava Room. 4:16: “Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa.” Kaikki opetus, jossa vastustetaan sitä oppia, jonka mukaan ihminen ei pelastu omien tekojensa, juoksunsa ja ponnistelujensa ansiosta, vaan yksin armosta, on koko kristillisen opin perustan kumoavaa harhaa. “Sinun täytyy uskoa” merkitsee, että sinun täytyy ottaa vastaan, mitä sinulle tarjotaan. Taivaallinen Isämme tarjoaa ihmisille syntien anteeksiannon, vanhurskauden, elämän ja autuuden. Mutta mitä hyötyä on lahjasta, ellei sitä oteta vastaan? Vastaanottaminen ei ole teko, jolla ansaitsen lahjan, vaan tarjottuun tarttumista.
Mark. 16:16: Ei sanota: “Joka kastetaan ja uskoo”, vaan päinvastoin. Usko on kaikkein välttämättömin, kaste jotakin, johon usko pitäytyy. Ja Herra jatkaa: “Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Vaikka siis joku ei voisikaan saada kastetta, hän pelastuu, jos vain uskoo.
Ap. t. 8:36-37: Filippos vaati hoviherralta vain uskoa, ikään kuin olisi sanonut: “Jos et usko, kasteen saaminen ei ole sinulle miksikään hyödyksi.” Kasteen saadessamme on toiminnassa Jumala, emme me.
Gal. 3:26-27: Kristus puetaan kasteessa ylle vain mikäli uskotaan. Vallalla on käsitys, että kuka, tahansa kastettu on pukenut ylleen Kristuksen. Mutta apostoli ei sano näin, vaan: “Kaikki te”, nimittäin te, jotka olette “Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen”. Nämä todella pukevat kasteessa Kristuksen ylleen. Joka saa kasteen mutta ei usko, se ei pue Kristusta ylleen vaan pysyy syntisen lihansa tahraisissa vaatteissa.
Asettaessaan pyhän ehtoollisen Herra sanoo: “Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni. Juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän puolestanne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” Herra ei sano vain: “Tämä on minun ruumiini”, vaan lisää: “joka annetaan teidän puolestanne.” Eikä hän sano vain: “Tämä on minun vereni”, vaan lisää: “joka teidän puolestanne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi”. Näin on selvää, että hän tarkoittaa “Tärkeintä on uskoa, että tämä ruumis on annettu teidän puolestanne ja tämä veri vuodatettu teidän syntienne anteeksiantamiseksi. Tämä teidän on uskottava, jos tahdotte saada oikean siunauksen tästä taivaallisesta ateriasta.” Huomauttamalla edelleen: “Tehkää tämä minun muistokseni” Kristus tarkoittaa: “Tehkää se uskossa.” Hän ei toki tarkoita: “Ajatelkaa minua, kun nautitte minun ruumistani ja vertani; älkää minua aivan unohtako!” Joka luulee, että Kristus kehotti opetuslapsiaan vain olemaan häntä kokonaan unohtamatta, ei tunne Vapahtajaa. Oikea Kristuksen muistaminen on sitä, että ehtoollisvieras uskossa ajattelee: “Tämä ruumis on annettu minun puolestani. Tämä veri on vuodatettu minun syntieni anteeksiantamiseksi. Siksi voin luottavaisin mielin käydä alttarille. Tahdon uskossa pitäytyä tähän totuuteen ja pitää Vapahtajani antaman pantin hyvin suuressa kunniassa.” Kun näet Jumala sanaansa lisää näkyvän pantin, kuka rohkenisi olla uskomatta, että hänen sanansa on totuus ja että hän varmasti on toteuttava lupauksensa. Niin usein kuin käytte ehtoollisella, antakaa näiden sanojen loistaa silmienne edessä: “Teidän puolestanne annettu; teidän puolestanne vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.” Ellette tee niin vaan kuvittelette, että ehtoolliselle osallistumalla taas kerran olette tehneet velvollisuutenne ja että Jumala ottaa suorituksenne huomioon, silloin ehtoolliskäyntinne on tuomittava teko. On julkeaa käydä tällaisin ajatuksin ehtoollisella, syödä Kristuksen ruumista ja juoda hänen vertaan; mutta ei ole julkeaa pitäytyä hänen sanaansa ja lupaukseensa.
Room. 4:11: Aabrahamin kerrotaan uskoneen ennen kuin hänet ympärileikattiin. Ympärileikkauksen tarkoituksena oli vain sinetöidä vanhurskaus, joka hänellä oli uskosta. Jumala tietää näet, kuinka hitaita uskoon tulleetkin ovat uskomaan, ja hän osoittaa suurta ystävällisyyttään lisäämällä sanaansa ulkonaisia merkkejä, joihin liittää lupauksensa; sillä sakramentit ovat Jumalan sanaan yhdistetyt ja sisältyvät siihen. Sakramenteissa loistava tähti on juuri sana.
Kirkkoamme syytetään usein siitä, että se opettaa kasteen ex opere operato vaikuttavan Jumalan lapseuden ja Herran ehtoollisen ex opere operato vaikuttavan syntien anteeksiannon. Olisi kuitenkin kauheaa, jos sanoisimme ensin: “Teot eivät pelasta” ja jatkaisimme: “Mutta suorittamalla nämä kaksi mitätöntä tekoa saadaan synnit anteeksi.” Monet luterilaiset kyllä seuraavat almanakasta, milloin heidän on aika käydä ehtoollisella, koska he kuvittelevat, että ehtoollisella käyminen on teko, jonka suorittamista kristityllä ei ole varaa lyödä laimin. Mutta oikea kannustin ehtoollisella käymiseen on armon lupaus, jonka Jumala sakramentin näkyviin merkkeihin on liittänyt. Kun alttarille tullaan tähän lupaukseen uskoen, silloin Herran pöydästä lähdetään siunattuna.
Luterilainen kirkko antaa sakramenteille niin suuren arvon, että kiihkoilijoita alkaa iljettää. Luterilainen kirkko pitäytyy Herran sanaan: “Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva.” Siksi se tuomitsee kaikki väärät opettajat, jotka sanovat kastetta vain juhlamenoksi, jonka välityksellä ihminen otetaan kirkkoon. Luterilaisen opetuksen mukaan kaste "vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.” Luterilainen kirkko pitää kiinni siitä, että me kasteessa synnymme uudesti ja Pyhä Henki siinä uudistaa meidät, että kasteen vesi Pietarin sanojen mukaisesti pelastaa meidät ja että “kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne”. Luterilainen kirkko, vastustaen kaikkia pyrkimyksiä johtaa itseään epäilyihin, pitää kiinni siitä, että Herra puhuu totta sanoessaan ehtoollisesta: “Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne; tämä on minun vereni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.” Luterilainen kirkko pitää pyhiä sakramentteja kaikkein pyhimpänä, armorikkaimpana ja kalleimpana aarteena maan päällä. Kun Jumala käskee toimittamaan sakramentin, tästä käskystä riippuu meidän pelastuksemme. Mutta luterilainen kirkko ei ole koskaan sanonut, että pelkkä sakramenttien ulkonainen käyttö pelastaa. Se on aina todistanut ja taistellut tällaista opetusta vastaan ja tuominnut sen.
Pelkkä kasteen toimittaminen, mikäli kastettava ei usko, tuottaa vain kadotuksen. Totuus on näet, että Jumala on ihmisille niin ystävällinen, ettei vain saarnaa armoa vaan lisäksi kehottaa käyttämään sakramenttia, jonka välityksellä hän sinetöi heille armonlupauksensa, joka heidän on ainoastaan uskottava. Vastaavasti se, joka kuvittelee saavansa syntinsä anteeksi pelkästään osallistumalla Herran ehtoollisen syömiseen ja juomiseen, on harhaluulon vallassa. Kristuksen ruumis ei saa aikaan mitään fyysisiä vaikutuksia, kuten jotkut nykyteologit väittävät sanoessaan, että se istuttaa ihmiseen kuolemattomuuden idun. Tällaisesta ei Raamattu puhu sanaakaan, se on vain spekulatiivisen teologian haaveilua.
Raamattu ei opeta pelkän sanan kuulemisenkaan pelastavan. Aivan samoin se ei opeta sakramenttien pelkkinä toimituksina pelastavan. Pelkkä silmin nähtävä merkki ei vaikuta pelastusta vaan se ilmaisee, mitä sana julistaa. Vedellä kastaminen merkitsee, että kaste vaikuttaa puhdistuksen synnistä, pyhityksen, uudestisyntymisen ja uudistuksen. Saman, minkä kuulen julistuksessa, näen kasteen ulkonaisessa aineessa. Sanan ja sakramentin vaikutus sydämessä on sama.
C. F. W. Walther, Jumalan kyllä & Jumalan ei, SLEY 1994, s.118-125.