Tunnustuksellinen luterilaisuus

9x ei nähdäkseni tuossa mainosta individualistista raamatuntulkintaa.

Kuuluminen kirkkoon on siis tärkeää, tuon mielipiteen mukaan. Myös harhaopit mainitaan, eli meillä ei ole tässä individualisti, jolle kaikki käy ja niin päin pois.

Olisin paljon enemmän huolissani toverista, joka sanoisi että hänen (pieni tai iso) kirkkokuntansa on ainoa oikea, ja muut joutuvat kadotukseen. Tai siitä, joka sanoo että kaikki kirkot ovat syvältä, only Jesus riittää. Kumpaakin lajia on vaikka kuinka paljon.

Kun ihmisellä on seurakunta, jossa voi käydä messussa, ja Raamattu ohjeena ja eväänä, hän on ihan hyvällä tiellä kristittynä - sikäli kun me kenenkään toisen uskonelämästä mitään voimme lausua.

Olen samaa mieltä, mutta olen huomannut että näin voi sanoa siten että tarkoittaa käytännössä erilaista suhtautumista kirkkonsa jäsenyyteen.

Onko sinulle tuossa sanonnassasi “Kirkko” yhtäkuin ortodoksinen kirkko?

1 tykkäys

Tuossahan juuri siteeraat yksilökeskeistä tulkinta mallia. Se nähdään yliminänä joka ohjaa ihmisen uskon elämää. Omatulkinta asetetaan kirkon tulkintaa vastaan. Näin lahkot syntyy, mekanismi on aika simppeli.

Ei tuosta viestistä, jota lainasin, mitään “yliminää” eikä omaa tulkintaa välity. Sinulla on käsitys 9x:n uskontulkinnoista ehkä muuta kautta, enkä ota kantaa siihen, miten oikea se mahdollisesti on, mutta tässä ylitulkitset selvästi keskustelijan yhtä kommenttia.

Siitä, mihin kirkkokuntaan kuuluu, ja miksi esimerkiksi on vaihtanut kirkkoa, eronnut ja liittynyt toiseen, on keskusteltu täällä paljonkin. Ilman muuta siinä on yhtenä elementtinä “Hengen ohjaus” ja myös “omantunnon ääni” - miten kukin asioita on ilmaissut. Vakuuttuminen esim. ortodoksisuuden alkuperäisyydestä kirkkoon liittymisen perusteena on hyvinkin voitu ilmaista johdatuksen kokemuksena jne.

Voisitko vastata kysymykseeni? Onko Kirkko, josta edellä puhut, sinulle ortodoksinen kirkko?

1 tykkäys

Näet asian toisin, minä taas toisin. Hengen ohjaus, omantunnon ääni. Nämä ovat sikäli vaarallisia ohjausvälineitä, että näin moni lahko syntyy. Henki ohjasi, omatunto vaati. Nämä pitää peilata laajempaan kokonaisuuteen, yksin ne eivät riitä. Tämä on juuri 9x markkinoima jota en itse ostaisi. Joku toinen on hyvillään tuotteesta.

1 tykkäys

Okei. Individualistisesta uskonnollisuudesta olemme varmaan samaa mieltä, mutta mielestäni tässä ei suoranaisesti ole sellaisesta kysymys. Omantunnon ja johdatuksen liittyminen lahkoon on aika ohuella pohjalla. Eivätköhän ne asiat ole ihan kaikilla kristityillä tärkeitä?

Entä oma käsityksesi siitä, mitä Kirkko merkitsee? Miksi siihen on noin vaikeaa vastata? Täällä on monen mielestä selvää, että ortodoksinen kirkko = Kirkko. Luterilaiset puljut ovat heille osa kirkkoa vain ehkä-lisäyksellä. Toiset taas puhuvat kirkon näkyvistä tuntomerkeistä, toiset mielellään näkymättömästä kirkosta, johon kaikki uskovat kuuluvat.

Minusta sekin jo olisi aitoa keskustelua, että kertoisit millaisilla pohdinnoilla itse lähestyt näitä asioita. Kirjoitat täällä paljon negatiivista luterilaisuudesta ja positiivista ortodoksisuudesta. Profiilisi ei kerro, mihin kirkkoon kuulut.
Tässä tunnustukselliseen luterilaisuuteen liittyvässä keskustelussa mielestäni voitaisiin olla ihan avoimia myös siitä, mikä on oma tilanne kirkkojäsenyyden suhteen.

2 tykkäystä

Etenkin, kun tämä ketju on Luterilaiset-alueella, joka on tarkoitettu luterilaisten keskinäiseen keskusteluun. Tämä vain muistutuksena tähän väliin. Alueesta Luterilaiset

3 tykkäystä

Tämä on hyvin yksinkertainen asia, jokaisen on oltava Jumalan Hengen vallassa, jos mielii olla kristitty!

Room 8:8-9: “Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.”

Jeesuksen omien sanojenkin mukaan kirkossa on aina lustetta. Ei ole täysin oikeaoppista kirkkoa maan päällä. Luepas uudelleen tuo Augustinuksen teksti.

On pakko tässä mainostaa hyvää kirjaa, joka kyllä lienee tuttu luterilaisille ja ehkä muillekin.
Onko jollakin lukukokemuksia ja tästä kirjasta tai kommentteja tästä aihepiiristä: laki ja evankeliumi?

C. F. W. Walther: Laki ja evanleliumi (SLEY 1952, STLK 2007)

Waltherin kirjassa on 25 väitettä, joita hän on käsitellyt iltaluennoissaan 1884-1885 Pohjois-Amerikassa. Lain ja evankeliumin erottaminen on avain Raamatun ymmärtämiseen. Ilman tätä lain ja evankeliumin erottamista puhtaalle armolle perustuva kristillinen elämä käy Waltherin mukaan mahdottomaksi. Varmaan tämä teos on hyvin monille tuttu. Minulle tämä kirja henkilökohtisesti on ollut erittäin hyödyllinen ja uskonelämää rakentava kirja. Kirja on opettanut luottamaan pelkästään Sanaan ja sakramentteihin uskonelämän perustuksena. Walther lainaa paljon Lutheria ja Tunnustuskirjoja. Esimerkiksi väite IX on auttanut minua suuresti tekemään eroa ratkaisukristillisyyden ja pietismin harhaoppeihin.

Väite IX on seuraava: ”Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos lain satuttamia ja kauhistamia syntisiä, sen sijaan, että heitä ohjattaisiin sanaan ja sakramentteihin, neuvotaan rukoilemalla ja kilvoittelemalla itse ponnistelemaan armontilaan, nimittäin rukoilemaan ja kilvoittelemaan, kunnes tuntevat Jumalan heitä armahtaneen.” (s.9,179).
”Meidän päiviemme kiihkohenget korostavat hekin kaikki ensimmäistä käskyä sanoen: Mekin julistamme armoa ja laupeutta Kristuksen kautta emmekä hylkää ensimmäisen käskyn uskonkohtaa; ja he väittävät, että minä Luther, syytän heitä valheellisesti. Mutta katsopa heitä tässä kohden: he tunnustavat kuolleen Kristuksen, joka on riippunut ristillä ja tehnyt meidät autuaiksi, se on kyllä totta, mutta he kieltävät sen, minkä kautta me hänet saamme, toisin sanoen: välimiehen, tien, sillan ja portaat; ne he särkevät. ” - Siinähän on pääasia! Mitä minua hyödyttää, jos joku sanoo minulle: ”On olemassa kallis aarre. Käyhän noutamassa se itsellesi! Sinun tarvitsee vain ottaa se”, mutta ei sano minulle, missä se on, mitä tietä minun on käytävä, mitä välinettä käytettävä saavuttaakseni sen? Silloin sanon hänelle: Lakkaahan jo lavertelemasta suuresta aarteestasi, jonka kristinusko sisältää. Mutta jos kysyn, kuinka minä sen saan, silloin he eivät sano minulle, mistä sen voin löytää. Syystä sanotaan kirkkovirressä:
Sun sanas, kaste, pöytäsi
On murheessa mun riemuni.
Ne aarteenani ovat,”
Se joka ei sieltä aarrettaan etsi, jää vaille kultaa, vaikka se kimaltaisikin; se on vain katinkultaa. (s. 228-229).

”Aarteen luoksenpääsy ja tarjoaminen, sen käyttö ja omistus evätään ja riistetään minulta. Näin kiihkohenget haastelevat myös paljon Jumalasta, syntien anteeksiantamuksesta ja Jumalan armosta, samoin siitä, että Kristus on kuollut; mutta kun tulee kysymys siitä, kuinka saan Kristuksen ja kuinka armo tulee minun tyköni, niin että minä saan sen omakseni ja syntyy kosketus meidän välillämme, silloin he sanovat: Hengen yksin on se tehtävä; he johtavat minut apinanhännälle sanoen, etteivät ulkonainen ja suullinen sana, kaste ja sakramentti hyödytä mitään, mutta kuitenkin he saarnaavat armosta. Se on samaa, kuin jos minulle julistettaisiin aarretta ja kerrottaisiin siitä kaikenlaista kaunista, mutta riistettäisiin minulta avain ja silta, joiden avulla voisin päästä aarteen luo. Nyt on Jumala järjestänyt asian niin, että tämä aarre annetaan ja tarjotaan meille kasteen, ehtoollisen sakramentin ja ulkonaisen sanan välityksellä. Ne näet ovat ne välineet ja neuvot, joiden kautta me pääsemme Jumalan armon luo. Mutta ne he kieltävät.” (s.229-230).

Walther lainaa Tunnustuskirjojen Schmalkalden uskonkohtaa (s.265, 10), jossa ovat Lutherin kuuluisat sanat: ”Meidän täytyy siis pitää kiinni siitä, että Jumala ei tahdo olla tekemisissä meidän ihmisten kanssa muulla tavalla kuin ulkonaisen sanansa ja sakramenttiensa välityksellä. Kaikki se, mistä ilman tätä sanaa ja sakramenttejä Hengestä kerskaillaan, on perkeleestä.” (Tunnustuskirjat SLEY 1948, s.265, Walther: Laki ja evankeliumi, s.222).

C. F. W Walther: Laki ja evankeliumi, 25 väitettä:

I väite.
Koko pyhän Raamatun, sekä Vanhan että Uuden testamentin opinsisällön muodostaa kaksi toisilleen perusteellisesti vastakkaista oppia: laki ja evankeliumi.

II väite.
Puhdas opettaja on ainoastaan se, joka ei vain esitä kaikkia uskonkohtia Raamatun mukaisesti, vaan myös erottaa oikein toisistaan lain ja evankeliumin.

III väite.
Lain ja evankeliumin oikea erottaminen on kristityn ja jumaluusoppineen vaikein ja suurin taito, jonka ainoastaan Pyhä Henki kokemuksen koulussa opettaa.

IV väite.
Oikea tieto lain ja evankeliumin erottamisesta ei ole ainoastaan ihana valo koko Raamatun oikeaan ymmärtämiseen, vaan Raamattu on ilman tätä tietoa myös suljettu kirja ja jää siksi.

V väite.
Ensimmäinen, samalla ilmeisin ja karkein tapa sekoittaa keskenään laki ja evankeliumi on tehdä paavilaisten, socinolaisten ja järkeisoppineiden tavoin Kristuksesta uusi Mooses eli lainantaja ja näin evankeliumista tekojen oppi ja sitä vastoin paavilaisten tavoin tuomita ja kirota ne, jotka opettavat evankeliumista, että se on sanoma Jumalan vapaasta armosta Kristuksessa.

VI väite.
Toiseksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos ei saarnata lakia sen kaikessa ankaruudessa eikä evankeliumia sen täydessä suloisuudessa, vaan sekoitetaan lakiin jotakin evankeliuminomaista ja evankeliumiin jotakin lainomaista.

VII väite.
Kolmanneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan ensiksi evankeliumia ja sitten lakia, ensiksi pyhitystä ja sitten vanhurskautusta, ensiksi uskoa ja sitten parannusta, ensiksi hyviä tekoja ja sitten armoa.

VIII väite.
Neljänneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos julistetaan lakia syntiensä tähden kauhistuneille tai evankeliumia suruttomille.

IX väite.
Viidenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos lain satuttamia ja kauhistamia syntisiä, sen sijaan että heitä ohjattaisiin sanaan ja sakramentteihin, neuvotaan rukoilemalla ja kilvoittelemalla itse ponnistelemaan armontilaan, nimittäin rukoilemaan ja kilvoittelemaan, kunnes tuntevat Jumalan heitä armahtaneen.

X väite.
Kuudenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos uskosta saarnataan niin, että kuollut totenapitäminen tekee vieläpä kuolemansynneistäkin huolimatta Jumalan edessä vanhurskaaksi ja autuaaksi, tai niin, että usko vanhurskauttaa ja tekee autuaaksi rakkauden ja uudistuksen tähden, jotka se vaikuttaa.

XI väite.
Seitsemänneksi Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos tahdotaan evankeliumilla lohduttaa ainoastaan niitä, jotka lain vaikutuksesta ovat katumuksen tilassa, eivät Jumalan vihan ja rangaistuksen pelosta, vaan rakkaudesta Jumalaan katuen.

XII väite.
Kahdeksanneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos opetetaan, että katumus on uskon ohella syntien anteeksiantamuksen syy.

XIII väite.
Yhdeksänneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos siten vaaditaan uskoa, kuin ihminen kykenisi sen itse ottamaan tai ainakin siihen myötävaikuttamaan, sen sijaan, että yritettäisiin saarnaamalla itse evankeliumin armolupauksia saada se sydämessä syntymään.

XIV väite.
Kymmenenneksi ei jumalan sanaa jaeta oikein, jos vaaditaan uskoa vanhurskautuksen ja autuuden ehtona ikään kuin ihminen ei tulisi vanhurskaaksi ja autuaaksi Jumalan edessä ainoastaan uskon kautta, vaan myös uskon tähden, uskon perusteella ja uskoon katsoen.

XV väite.
Yhdenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos evankeliumista tehdään parannuksen saarna.

XVI väite.
Kahdenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan, että erinäisistä paheista luopuminen sekä erinäisten tekojen ja hyveiden harjoittaminen on jo tosi kääntymys.

XVII väite.
Kolmanneksitoista ei jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvataan uskovaiset sellaisiksi, jollaisia he eivät kaikki eivätkä aina ole, mikäli on kysymys sekä uskon vahvuudesta että sen tuntemisesta ja hedelmistä.

XVIII väite.
Neljänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvataan ihmisten yleistä turmelusta niin kuin tosi uskovatkin eläisivät vallalla olevissa ja hillittömissä synneissä.

XIX väite.
Viidenneksitoista ei jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan niin, että erinäiset synnit eivät ole jo sinänsä tuomittavia, vaan ovat sinänsä anteeksiannettavia.

XX väite.
Kuudenneksitoista Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos pelastuminen tehdään riippuvaksi kuulumisesta näkyväiseen oikeauskoiseen kirkkoon ja väitetään, ettei kukaan jossakin yksityisessä uskonkohdassa erehtyvä voi pelastua.

XXI väite.
Seitsemänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos opetetaan, että sakramentit vaikuttavat pelastuksen ex opere operato.

XXII väite.
Kahdeksanneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos herätys ja kääntymys väärin erotetaan toisistaan ja sekoitetaan keskenään se, ettei voida uskoa, ja se ettei ole lupa uskoa.

XXIII väite.
Yhdeksänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos lain vaatimuksilla, uhkauksilla tai lupauksilla yritetään saada uudestisyntymättömät luopumaan synneistä ja tekemään hyviä tekoja ja yritetään näin tehdä heistä hurskaita, mutta uudestisyntyneet pakotetaan lainomaisella käskemisellä hyvään sen sijaan, että heitä evankelisesti kehotettaisiin.

XXIV väite.
Kahdenneksikymmenenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvaillaan anteeksiantamaton synti Pyhää Henkeä vastaan sellaiseksi, että se suuruutensa tähden on anteeksiantamaton.

XXV väite.
Kahdenneksikymmenenneksiensimmäiseksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos ei anneta evankeliumin yleensä olla opetuksessa etualalla.

(C. F. W. Walther: Laki ja evankeliumi, SLEY, 1952, s. 8-12).

1 tykkäys

Kirja on todella loistava ja jokaisen uskovan kristityn olisi hyvä lukea se, koska se avaa ikkunan ymmärtää tätä kaikin puolin sekavaa aikaamme, jossa niin erilaiset näennäiskristilliset tahot jylläävät ja ehkäisevät ihmisiä pääsemästä sisälle kristinuskoon sekoittamalla tekoja vanhurskautukseen. Nämä ratkaisua jms. painottavat tahot eivät käsitä Jumalan jo sovittaneen ihmiskunnan Poikansa teon kautta ja evankeliumin olevan siten vapaan kaikista ihmislähtöisistä lisäyksistä. Kirjan teesi no: 9 on erittäinkin valaiseva tässä suhteessa.

Evankeliumiyhdistys on muuten julkaissut kirjasta lyhennelmän tai ehkä oikeammin tiivistelmän vuonna 1994 nimellä “Jumalan kyllä&Jumalan ei.” Oletko muuten lukenut sen? Itse tykkään siitä kun siinä asia esitetään ilman toistuvia vertauksia esimerkkitapauksista ja siten se ei ole niin sekava.

1 tykkäys

En ole lukenut. Lyhennelmä olisi varmaan paikallaan, kun on vaikea löytää väitteiden selityksistä etsimäänsä asiaa.
Lain ja evankeliumin erottaminen lienee melkein yksinomaan luterilaisuudessa esiintyvä asia.
Ihmettelen, miten sellainen kristitty pärjää, joka tätä erottelua ei tee.
Koko kristillisyys voi tällöin vaarantua.
Luulisi siinä ahdistuksen ja epätoivon ainakin jossakin elämänvaiheessa tulevan eteen
tekojen opissa ja omavanhurskaudessa ”pyöriessä”.
Kun tätä ahdistusta ja elämän vastamäkeä on muutenkin kaikilla jo ihan riittävästi.

1 tykkäys

Martti Luther: Sidottu ratkaisuvalta (De Servo Arbitrio 1524), SLEY 1952

Esipuhe: ”Vuonna 1524 kirjoitettua Sidottua ratkaisuvaltaa pidetään katekismuksen ohella yhtenä Lutherin merkittävimmistä teoksista. Luther itse nimesi sen teokseksi, jonka katekismuksen ohella pitäisi säilyä, vaikka kaikki muut hänen teoksensa häviäisivät.”

Martti Luther Erasmus Rotterdamilaiselle 1524: ”Sinä yksin ja ainoana olet oivaltanut asian ytimen; sinä olet kuristanut minua kurkusta.”

Opettaessaan sidottua ratkaisuvaltaa luterilainen kirkko antaa kunnian Jumalalle autuudesta. Sitä opettavat Raamatun lisäksi myös Ev.-Lut kirkon tunnustuskirjat. Sidottu ratkaisuvalta liittyy lain ja evankeliumin erottamiseen ja sitä kautta vanhurskauttamisoppiin. Olen tässä valinnut joitakin puhuttelevia kohtia tästä tärkeästä Lutherin teoksesta. Otsikot ovat minun.

Ihmisen orjuutettu tahto autuuden asiassa

Näin inhimillisen tahdon asema on keskellä, juhtana; jos Jumala istuu sen selkään se tahtoo ja kulkee, kunne Jumala tahtoo, niinkuin psalmissa sanotaan “Minä olin sinun edessäsi kuin juhta” ([Ps. 73:22]); jos taas saatana istuu sen selkään, se tahtoo ja menee, minne saatana tahtoo. Sen omassa määräysvallassa ei ole rientäminen jommankumman ratsastajan luo tai niiden etsiminen; ratsastajat itse kiistelevät sen haltuunsaamisesta ja omistamisesta. (s.54)

Vapaa ratkaisu on siis yksin Jumalalle tunnusomaista, kokonaan se ei sovi kenellekään muulle kuin jumalalliselle majesteetille ainoastaan; sillä hän voi ja tekee, niinkuin psalmi (135:6) ylistää: “Kaiken, mitä hän tahtoo, hän tekee, sekä taivaassa että maassa”. Jos tämä ominaisuus omistetaan ihmisille, sitä ei voida pitää heidän omanaan muussa tapauksessa kuin siinä, että itse jumaluuskin luetaan heidän omakseen; mutta suurempaa pyhyydenloukkausta ei voi olla. (s. 56).
Ellemme siis halua kokonaan luopua tästä sanasta, mikä olisi varminta ja eniten kristillistä, niin opettakaamme toki käyttämään sitä vilpittömästi. Älköön ihmiselle myönnettäkö vapaata ratkaisuvaltaa niissä asioissa, jotka ovat hänen yläpuolellaan, vaan ainoastaan niissä, jotka ovat hänen alapuolellaan, toisin sanoen: tietäköön ihminen, että hänellä on vapaan ratkaisun nojalla oikeus käyttää, käsitellä tai jättää käyttämättä omistamaansa omaisuutta, vaikka tosin siinäkin johtaa yksinomaan Jumalan vapaa ratkaisuvalta, hänen mielisuosionsa mukaan, mutta ettei hänellä suhteessa Jumalaan eikä missään siinä, mikä koskee joko autuutta tai kadotusta, ole vapaata ratkaisuvaltaa, vaan, että hän on joko Jumalan tahdon tai saatanan tahdon vanki, vallanalainen ja orja. (s. 58).

Raamattu ei ole hämärä ja moniselitteinen kirja – hämäryys on meissä
  1. psalmissa (Ps.19:9) sanotaan: “Herran käsky on selkeä ja puhdas ja se valaisee silmät”. Minä uskon, että se, mikä valaisee silmät, ei ole hämärä eikä moniselitteinen. Samoin 119. psalmissa (Ps. 119:130): “Sinun sanojesi ovi valaisee ja antaa vähäisille ymmärrystä”. Näillä sanoilla psalminkirjoittaja tunnustaa Jumalan sanoille sen ominaisuuden, että ne ovat kuin ovi, kuin jotakin avointa, kaikkien käytettävissä olevaa, vähäisiäkin valaisevaa. Jesaja kirjansa 8. luvussa (20. jakeessa), (Jes. 8: 20) ohjaa kaikki kysymykset “lakiin ja todistukseen”; ellemme näin tee, niin hän uhkaa evätä meiltä aamunkoiton valon. Sakarjan 2. luvussa (Mal. 2:7) Jumala antaa sellaisen määräyksen, että papin suusta on etsittävä laki, koska hän on sotalaumojen Herran enkeli. Olisipa se erittäin ihana enkeli eli Herran lähettiläs, joka toisi esiin sellaista, joka sekä hänelle itselleen on moniselitteistä että kansalle hämärää, niin että hän itse ei tiedä, mitä puhuu, eivätkä nekään, jotka kuulevat! Ja mistä muusta puhuu koko Vanha testamentti;, aivan erikoisesti 119. psalmi (Ps. 119), useammin Raamatun ylistämiseksi kuin siitä, että se on mitä varmin ja selvin valkeus? Näin se ylistelee sen kirkkautta: “Sinun sanasi on minun jalkojeni lamppu ja valkeus minun teilläni” (105. jae) [Ps. 119:105]. Se ei sano: “Sinun Henkesi yksin on minun jalkojeni lamppu,” vaikkakin se tunnustaa hänenkin tehtävänsä sanoessaan: “Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista tietä” (Ps. 143:10). Näin sanotaan Raamattua tieksi ja poluksi, juuri sen äärettömän suuren varmuuden vuoksi.
    Siirtykäämme sitten Uuteen testamenttiin! Paavali sanoo Roomalaiskirjeen 1. luvussa (2. jakeessa), (Room. 1:2), että Jumala on edeltä, profeettojen kautta, pyhissä kirjoituksissa luvannut evankeliumin, ja 3. luvussa (21. jakeessa) (Room. 3:21), että uskonvanhurskaus on lain ja profeettojen todistama. Mutta millainen on todistus, jos se on hämärä? Kaikissa kirjeissään hän tekee evankeliumista sanan valkeuden ja kirkkauden evankeliumin, mutta ilmeisesti ja erittäin runsaasti hän tekee näin 2. Korinttolaiskirjeen 3. ja 4. luvussa (2. Kor. 3:7 - 4:3 ss.) joissa hän ihailtavalla tavalla pohtii sekä Mooseksen että Kristuksen kirkkautta. Myös Pietari sanoo 2. kirjeensä 1. luvussa (19. jakeessa): “Meillä on varsin varma profeetallinen sana, ja te teette hyvin ottaessanne siitä vaarin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta”. Tässä Pietari tekee Jumalan sanasta kirkkaan lampun, mutta kaikesta muusta pimeyden; me taas teemme sanasta hämäryyden ja pimeyden. (s. 81-82).

Lyhyesti puhuen: jos Raamattu on hämärä ja moniselitteinen, niin minkä vuoksi oli välttämätöntä, että Jumalan oli se meille annettava? Vai emmekö ole tarpeeksi hämäriä ja moniselitteisiä, että vielä taivaasta käsin pitäisi meille lisättämän hämäryyttä ja moniselitteisyyteä ja pimeyttä? Mutta kuinka siinä tapauksessa pitää paikkansa tuo apostolin sana: “Kaikki Jumalan henkeyttämä kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi ja ojennukseksi” (2. Tim. 3:16) (s. 83).

Raamattu jakautuu lakiin ja evankeliumiin

Kolmas kohta on Mooseksesta: “Minä olen pannut eteesi elämän tien ja kuoleman tien; valitse se, mikä hyvä on” jne. (5. Moos. 30:15 - 19). “Olisiko asia”, se sanoo “voitu selvemmin sanoa? Hän on jättänyt ihmiselle valinnan vapauden” (II a 4). Tähän minä vastaan: Mikä on selvempää kuin se, että sinä tässä kohdassa olet sokea? Ole hyvä ja vastaa, missä kohdin hän on jättänyt valinnan vapaaksi? Siinäkö, kun hän sanoo: “Valitse”? Siis heti kun Mooses sanoo: “Valitse”, toteutuu valitseminen. Ja taaskaan Henki ei ole tarpeen! Ja kun sinä toistamistaan toistaen teroitat mieliin samaa asiaa, niin sopinee minunkin tämän tästä toistaa samoja asioita. Jos on käsillä valinnan vapaus, niin minkä tähden tuo todennäköinen käsityskanta selittää, että vapaa ratkaisu ei kykene tahtomaan sitä, mikä hyvä on? Vai kykeneekö se valitsemaan ohi tahtonsa tai tahtoaan vastaan? Mutta kuulkaammepa vertaus! “Olisipa omituista, jos sanottaisiin sille, joka seisoskelee tienhaarassa: ’Tässä näet kaksi tietä, käy kumpaa tahdot‘, vaikka vain toinen on käytettävissä” (II a 14). Tämä on juuri sitä, minkä minä yllä sanoin lihanomaisen järjen perusteluista: se luulee, että käsky, jota on mahdoton noudattaa, tekee sen pilkanalaiseksi. Me taas sanomme, että järkeä sillä varoitetaan ja säikähdytetään, että se huomaisi kykenemättömyytensä. Me siis todellakin olemme tienhaarassa, mutta ainoastaan toinen tie on avoinna, tai oikeastaan ei kumpikaan. Laki kuitenkin osoittaa, että tuo toinen, nimittäin hyvään johtava, on mahdoton, ellei Jumala anna Henkeänsä, ja että se toinen on lavea ja vaivaton, jos Jumala sallii käydä sitä. Siis pilkaksi panematta, päinvastoin ehdottoman vakavasti voitaisiin tienhaarassa seisovalle sanoa: “Käy, kumpaa tahdot”, jos tämä olisi sairas, mutta tahtoisi näyttää vahvalta, tai väittäisi, ettei kumpikaan tie ole tukossa.

Lain sanoja siis ei lausuta toteamaan tahdon kykyä, vaan valaisemaan sokeaa järkeä, että se huomaisi oman valonsa ja oman tahtonsa kyvyn mitättömiksi. Paavali sanoo, että lain kautta tulee synnin tunto (Room. 3:20), mutta hän ei sano, että sen kautta tulee synnin hävittäminen tai välttäminen. Lain koko tarkoitus ja voima keskittyy siihen, että se antaa vain synnin tunnon, jopa ainoastaan ilmoittaa synnin, mutta ei osoita johonkin kykyyn tai anna sellaista. Eihän tämä tunteminen ole mikään kyky eikä se anna kykyä, vaan se opettaa ja osoittaa, ettei siinä ole mitään kykyä ja että sen heikkous on suuri. Mitähän synnintunto voi muuta olla kuin heikkoutemme ja pahuutemme tuntemusta? Eihän Paavali sano: Lain kautta tulee kyvyn tai hyvän tuntemus, vaan että kaikki se, minkä laki saa aikaan— Paavalin todistuksen mukaan — on sitä, että se tekee synnin tunnetuksi. (s.121-123).

Kaikki se siis, mikä voidaan sanoa sanojen “rakasta Jumalaa” johdosta, nimittäin että niiden perusteella ei voida tehdä päätelmiä vapaan ratkaisuvallan tukemiseksi, voidaan sanoa kaikkien muidenkin, käskemistä ja vaatimista merkitsevien teonsanojen johdosta: niiden perusteella ei voida tehdä päätelmiä vapaan ratkaisuvallan tukemiseksi. Rakastaa-sanallahan osoitetaan lainluonteisuus, se, mitä meidän on tehtävä, mutta ei tahdon kykyä eli sitä, mihin kykenemme, päinvastoin se, mihin emme kykene; sama ilmaistaan kaikilla muillakin vaatimuksenluonteisilla teonsanoilla. Onhan tunnettua, että skolastikotkin, lukuunottamatta skotisteja ja uudenaikaisia, väittävät varmaksi, että ihminen ei kykene rakastamaan Jumalaa koko sydämestään; ei hän kykene täyttämään yhden yhtä muutakaan käskyä, koska tässä yhdessä käskyssä kaikki riippuvat, niinkuin Kristus todistaa (Matt. 22:40). Lopputuloksena siis on skolastistenkin opettajien mukaan se, että lain sanat eivät ole todistuksena vapaan ratkaisuvallan kyvystä, vaan osoittavat, mihin me olemme velvolliset ja mihin me emme kykene. (s. 131).

Jumala vaikuttaa sekä pahan että hyvän. Otamme elämässä vastaan pahan ja hyvän Jumalan kädestä

Koska siis Jumala panee liikkeelle ja vaikuttaa kaiken kaikessa, hän myös välttämättä panee liikkeeseen saatanan ja jumalattoman ja vaikuttaa heissä. Mutta hän toimii heissä sen mukaisesti, millaisia nämä ovat ja millaisina hän heidät tapaa, toisin sanoen, poiskääntyneinä ja pahoina; jumalallisen kaikkivallan vaikutuksen mukaansa tempaamina he tekevät ainoastaan sitä, mikä on Jumalasta poiskääntynyttä ja pahaa. On kuin jos ratsumies ratsastaisi kolmi- tai kaksijalkaisella hevosella, hän ratsastaa sen mukaan kuin hevonen on, toisin sanoen, hevonen kulkee vaivaisesti. Mutta mikä muu ratsastajalle neuvoksi? Hän ratsastaa tuommoisella niinkuin terveilläkin hevosilla, edellisellä huonosti, jälkimmäisillä hyvin; hän ei voi menetellä toisin, ellei hevonen tule terveeksi. Tästä huomaat: kun Jumala vaikuttaa pahoissa ja pahojen kautta, tapahtuu tosin pahaa; Jumala ei kuitenkaan voi tehdä sitä, mikä pahaa on, vaikka hän toteuttaa pahaa pahojen välityksellä. Onhan hän itse hyvä eikä voi tehdä sitä, mikä pahaa on, mutta hän käyttää kuitenkin välikappaleina pahoja, jotka eivät voi välttää hänen valtansa väkevää otetta ja vaikutusta. Sen aiheena siis, että kaikkea pahaa tapahtuu, ovat välikappaleet, joiden Jumala ei salli olla toimettomina, kun Jumala itse on vaikuttajana. Niinhän puuseppäkin hakkaa huonosti kirveellä, joka on kuin saha, kuin hammastunut. Tästä johtuu, että jumalattoman täytymällä täytyy aina käydä harhaan ja tehdä syntiä, koska hän jumalallisen vallan vaikutuksen väkevän otteen alaisena ollen ei pääse rauhaan, vaan tahtoo, halajaa ja tekee sillä tavalla, millainen hän itse on. (s. 183).

Martti Luther: Sidottu ratkaisuvalta (De Servo Arbitrio 1524, SLEY 1952.

”Vapaa ratkaisu on syntiinlankeemuksen jälkeen vain pelkkä nimitys; tehdessään voitavansa se tekee kuolemansynnin.” (Martti Luther 1520).

1 tykkäys

Olen huomannut, että tuon teoksen syvään ymmärtämiseen tarvitaan paljon kokemusta Jumalan koulussa. Ei se heti avaudu uskoontulon aamunkoitossa. On esim. helppoa ymmärtää vapaan tahdon kyvyttömyyttä pelastusasiassa jos on vähänkään perillä Raamatun opetuksesta ihmisen turmeltuneisuudesta, mutta sitten kun tullaan tuohon viimeiseen mainitsemaasi kohtaan,

niin tällöin on aika kauankin “hilseet hartioilla” ennen kuin alkaa avautumaan. Tämä on inhimilliselle luonnolle kaikkein vaikein asia. Esim. kun ihminen hylkää evankeliumin seuraa siitä paadutus Jumalan toimenpiteenä. Ja että kaikki muu pahakin tapahtuu vääjäämättä Jumalan toimesta.

Lopulta sen kuitenkin ymmärtää ja kun sen ymmärtää se avaa monia “lukkoja.”

Rengossa on muistokivi, jossa on leskiäidin sanat, kun neljäs eli viimeinenkin poika kaatui jatkosodassa.
”Kaikki mitä tapahtuu on otettava vastaan Jumalan kädestä.”
image

3 tykkäystä

Tässä nyt vielä ennen nukkumaanmenoa tuli mieleeni, kun olemme auttaneet yhtä alkoholistia, että hän on totaalinen alkoholin orja, eikä hänellä ole ulospääsyä siitä. Monet ihmiset ajattelevat, että hän voi lopettaa juomisensa ja siten hänellä on omassa vallassaan juodako vai ei, mutta minä tiedän, ettei tämä asia ole lainkaan hänen vallassaan, vaan hän jatkaa juomistaan vaikka se tappaakin hänet hyvin pian. Tarvittaisiin Jumalan ihme, että asia muuttuisi.

2 tykkäystä

Kristus on täyttänyt lain puolestamme. Sen saamme uskolla omistaa.

Tunnustuksellisessa luterilaisuudessa Kristuksen suorittamaan sijaishyvitykseen kuuluu myös ns. Kristuksen toimiva kuuliaisuus.
Toimiva kuuliaisuus on sitä, että Kristus on täyttänyt ihmisille annetun Jumalan lain.
Kristus ei ole ainoastaan kärsinyt rangaistusta kaikesta, mihin ihmiset ovat lakia rikkoessaan syyllistyneet (kärsivä kuuliaisuus), vaan Kristus on pyhällä elämällään ollut kuuliainen Jumalan laille, johon me ihmiset emme ole kyenneet (toimiva kuuliaisuus). Kristuksen koko elämä: kärsimys, kuolema ja Jumalan lain täyttäminen, kuulu hänen pelastustoimeensa.
Tämä kaikki luetaan meidän hyväksemme uskoessamme Vapahtajaamme.

Pastori Markku Särelä on kirjoittanut hyvän kirjan tästä aihepiiristä: Kristuksen kuuliaisuus, STLK 1999.
Kirjan loppupuolella Särelä kirjoittaa mm. näin:

”Alussa esitimme kysymyksen, onko vanhurskauttavan uskon kohteena Kristuksen koko elämä vai vain ristin kärsimys ja kuolema. Olemme tässä tulleet Jumalan sanasta siihen tulokseen, että Kristuksen kuuliaisuus sikiämisestä kuolemaan on vanhurskauttavan uskon kohde. Tämä kuuliaisuus on sekä toimivaa että kärsivää. Kristuksen toimiva kuuliaisuus ei ole vain lunastukseen edellytys, vaan olennainen osa hänen lunastustyötään yhdessä hänen kärsimyksensä kanssa. Samoin asian tuovat julki uskonpuhdistaja Martti Luther, Luterilaiset tunnustuskirjat ja lukuisat muut luterilaiset jumaluusoppineet.” (Markku Särelä: Kristuksen kuuliaisuus, Oliko Kristus oman persoonansa puolesta velvollinen täyttämään lain?, STLK, 1999, s.85).

STLK:n kristinopissa on asiaa käsitelty seuraavasti:

179. Miksi Lunastajamme täytyi olla tosi ihminen?
Lunastajamme täytyi olla tosi ihminen, että hän saattoi meidän sijaisenamme olla lain alainen, täyttää lain, kärsiä ja kuolla. Koska ihminen oli lain rikkonut, ihmisen täytyi suorittaa sovitus.

Gal. 4:4-5: Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
Hebr. 2:14: Koska lapsilla on liha ja veri, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että . hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen.

183. Mitä Jeesus tekee ylimmäisenä pappinamme?
Ylimmäisenä pappinamme Jeesus on sijaisenamme täyttänyt Jumalan lain ja antanut itsensä sovintouhriksi edestämme sekä puolustaa meitä jatkuvasti Isän luona taivaassa.

Hebr. 9:11-12: Kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi… meni hän … oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
Gal. 4A-5: Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
1 Piet. 2:24: Kristus itse kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun.
1 Joh. 2: 1: Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.

193. Miten Kristus lunasti sinut kaikista synneistäsi?
Herrani Kristus lunasti minut kaikista synneistäni siten, että hän täytti puolestani Jumalan lain ja kärsi syntieni rangaistuksen. Näin hän vapautti minut myös synnin orjuudesta.

Gal. 4:4-5: Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
2 Kor. 5:21: Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Joh. 1:29: Katso, Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin.
Gal. 3:13: Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme, sillä kirjoitettu on: “Kirottu olkoon jokainen, joka on puuhun ripustettu.”
Joh. 8:34,36: Joka syntiä tekee, on synnin orja… Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.

http://www.luterilainen.com/fi/kristinoppi/toinen-luku/toinen-uskonkappale,-lunastuksesta/jeesus-kristus-ja-hänen-lunastustyönsä

1 tykkäys

Tässä on muuten oiva teksti tuosta Waltherin Laki ja Evankeliumi kirjasta. Se selvittää hyvin mitä sakramentit ovat, missä suhteessa ne ovat sanaan ja onko niitä tulkittava korkeakirkollisesti sanan yläpuolella olevina mysteerisinä välineinä, jotka vaikuttavat kunhan ne vain toimitetaan? Edelleen onko ehtoollista pidettävä kuolemattomuuden lääkkeenä? Poimin tämän tekstin tuosta evankeliumiyhdistyksen kirjasta "Jumalan kyllä & Jumalan ei, koska se ei ole siinä yhtään sekava.

Yhteenveto

Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos opetetaan, että sakramentit vaikuttavat pelastuksen pelkästään sakramentin ulkonaisen toimittamisen vaikutuksesta (ex opere operato).

Tämä väite on suunnattu sitä paavilaisten opettamaa suurta erehdystä vastaan, että pelkästä kasteen toimittamisesta on hyötyä, vaikka ihminen ei vielä olisikaan uskossa, kunhan hän ei parhaillaan elä kuolemansynneissä. Jo kasteen toimittamisen sanotaan antavan Jumalan armon tai tekevän Jumalan armolliseksi. Samoin he opettavat messusta ja Herran ehtoollisesta: ihminen saa armon pelkästään osallistumalla näihin toimituksiin. Tämä opetus on ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, erityisesti evankeliumin, joka opettaa, että ihminen tulee Jumalan edessä vanhurskaaksi ja pelastuu yksin armosta ja että vasta näin vanhurskautettuna hän voi tehdä hyvää.

Room. 3:28: Jos tulen vanhurskaaksi ja saan armon siksi, että annan kastaa itseni tai käyn ehtoollisella, vanhurskaus perustuu tekoihin, vieläpä täysin mitättömiin tekoihin. Jos näet tarkastelemme kastetta ja pyhää ehtoollista meidän suorittaminamme tekoina, ne ovat tuskin maininnan arvoisia. On hirveä, täysin raamatunvastainen oppi, että ihminen saa Jumalan armon, jos vain ulkonaisesti käyttää sakramentteja. Tosiasiassa kaste ja pyhä ehtoollinen tuottavat tuomion jokaiselle, joka käyttää niitä ilman sydämen uskoa. Ne ovat armonvälineitä vain siksi, että niissä ulkonaiseen merkkiin liittyy Jumalan lupaus. Minua ei hyödytä vähääkään, että annan valaa vettä päälleni, eikä minua hyödytä, että pyhässä ehtoollisessa todella saan Herran ruumiin ja veren. Ehtoollisella käyminen vailla uskoa on minulle pikemminkin vahingoksi. koska silloin teen syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. On ensiarvoisen tärkeää, että uskon; että en niinkään kiinnitä huomiota kasteen veteen kuin siihen lupaukseen, jonka Kristus on veteen liittänyt. Juuri tämän lupauksen vuoksi vettä tarvitaan, sillä lupaus on liitetty vain siihen.

Sama koskee pyhää ehtoollista. On jumalatonta kuvitella, että käydessämme Herran pöydässä suoritamme sellaisen hänen tahtonsa mukaisen teon, josta saamme tilillemme ansion, joka hänen täytyy palkita. Herra sanoo: “Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne.” “Juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän puolestanne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” Nämä sanat avaavat ehtoollisvieraalle taivaan täynnä Jumalan armoa, ja näihin sanoihin hänen on uskonsa suunnattava. Pelkkä leivän ja viinin sekä niiden myötä Kristuksen ruumiin ja veren nauttiminen ei vaikuta meissä mitään hyvää. Armo ei vaikuta kemiallisesti eikä mekaanisesti vaan yksin sanan välityksellä, siten että Jumala alinomaa sanoo “Sinun syntisi annetaan anteeksi.” Tähän sanaan minun on pitäydyttävä uskolla. Silloin voin viimeisenä päivänä kohdata Jumalan luottavaisin mielin, ja jos hän olisi aikeissa tuomita minut, voisin sanoa hänelle: “Et voi tuomita minua! Silloin olisit valehtelija! Sinähän olet kehottanut minua täysin luottamaan lupaukseesi! Olen tehnyt niin, enkä voi joutua tuomittavaksi. Tiedän, että et tuomitse minua.” Jos Jumala vielä viimeisenä päivänä koettelisi kristittyjensä uskoa, kaikki hänen pyhänsä huutaisivat: "Meidän on mahdotonta joutua kadotukseen! Tässä on Kristus, takaajamme ja välimiehemme. Jumala, sinun on pakko tunnustaa ne lunnaat, jotka Poikasi on maksanut meidän syntimme ja syyllisyytemme täydelliseksi sovittamiseksi.

Room. 14:23: Kuinka siis voi kukaan, joka ilman uskoa käyttää sakramentteja, näin tekemällä tulla Jumalalle kelpaavaksi tai saada Jumalan armon? Hänhän syyllistyy tällöin syntiin tehdessään sellaista, mikä ei perustu uskoon.Tässä yhteydessä on syytä pohtia myös väitettä, joka koskee Jumalan sanan vaikutusta ihmisen sisimpään, Hepr. 4:12.

Väärät opettajat myöntävät, että jos sanaa ei vastaanoteta uskolla, saarnaaminen ei kuulijoita hyödytä vaan pikemminkin lisää heidän vastuutaan. He sanovat kuitenkin, että sakramenttien laita on toisin, koska ne heidän puheidensa mukaan ovat julistettua sanaa verrattomasti hyödyllisempiä sikäli, että niiden välityksellä Jumala armossaan vaikuttaa aina kun niitä vain käytetään. Tämä on jumalatonta oppia, koska sakramentit ovat pelkkä Jumalan sana, johon on yhdistetty merkki. Augustinus kuvaa sakramentteja sattuvasti näkyväksi sanaksi. Sitä, joka ei usko, Jumalan sana ei hyödytä. Ilman uskoa ei myöskään kastetuksi tulemisesta ole mitään hyötyä. Kun kehotamme ihmisiä uskomaan kasteeseensa tarkoitamme, että heidän on uskottava taivaalliseen Isäänsä, joka kasteeseen on liittänyt niin suurenmoisen lupauksen. Joka kuvittelee miellyttävänsä jumalaa antamalla päänsä vedellä valeltavaksi, syyllistyy näkyvän sanan väärinkäyttöön. Jumalan sana ei hyödytä sitä, joka ei usko; vastaavasti sakramenteista on apua vain sille, joka pitäytyy niihin uskolla.

Evankeliumi sanoo vain: “Usko, niin pelastut.” Laki sen sijaan käskee: “Tee se, niin saat elää.” Jos siis pelkkä teko, kasteelle tuleminen ja pyhälle ehtoolliselle osallistuminen, tuo armon, on evankeliumista selvästi tehty laki, koska pelastuminen silloin perustuu ihmisen tekoihin. Lisäksi on laista tehty evankeliumi, koska pelastuminen luvataan ihmiselle palkkana hänen teoistaan.

Luulisi kyllä olevan aivan mahdotonta, että kristinuskon piiriin lukeutuva saarnaaja opettaa sakramenttien vaikuttavan pelastuksen ex opere operato - mutta yhä uudelleen näin tapahtuu. Juuri ne, jotka tahtovat osoittautua aidosti ja tiukasti luterilaisiksi, opettavat tätä erehdystä, niin usein kuin käsittelevät sakramentteja. Kun he ovat kehitelleet valmiiksi sanottavansa kasteesta, jokainen kuulija on saanut selvän vaikutelman, että taivaaseen päästäkseen ihmisen tarvitsee vain saada kaste. Kun he ovat saaneet esitetyksi oppinsa Herran ehtoollisesta, kuulijat ovat vakuuttuneita siitä, että syntien anteeksisaamiseksi ihmisen on vain käytävä ehtoollisella, koska tähän ulkonaiseen toimitukseen Jumala on liittänyt armonsa.

Jos kerran saarnattu sana ei hyödytä, jollei sitä uskota, ei kastetuksi tuleminen eikä ehtoollisella käyminenkään hyödytä ketään, joka ei usko. Kun ihmiselle sanotaan, että hän pelastuu uskosta, tarkoitetaan ainoastaan sitä, että hän pelastuu armosta. Useimmat ilmaisevat asian kuitenkin näin: “Jos tahdot pelastua, ei sinun tarvitse tehdä yhtä ja toista, mutta uskoa sinun täytyy. Sitä Jumala sinulta vaatii.” Tätä käsitystä vastaan on muistettava Room. 4:16: “Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa.” Kaikki opetus, jossa vastustetaan sitä oppia, jonka mukaan ihminen ei pelastu omien tekojensa, juoksunsa ja ponnistelujensa ansiosta, vaan yksin armosta, on koko kristillisen opin perustan kumoavaa harhaa. “Sinun täytyy uskoa” merkitsee, että sinun täytyy ottaa vastaan, mitä sinulle tarjotaan. Taivaallinen Isämme tarjoaa ihmisille syntien anteeksiannon, vanhurskauden, elämän ja autuuden. Mutta mitä hyötyä on lahjasta, ellei sitä oteta vastaan? Vastaanottaminen ei ole teko, jolla ansaitsen lahjan, vaan tarjottuun tarttumista.

Mark. 16:16: Ei sanota: “Joka kastetaan ja uskoo”, vaan päinvastoin. Usko on kaikkein välttämättömin, kaste jotakin, johon usko pitäytyy. Ja Herra jatkaa: “Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Vaikka siis joku ei voisikaan saada kastetta, hän pelastuu, jos vain uskoo.

Ap. t. 8:36-37: Filippos vaati hoviherralta vain uskoa, ikään kuin olisi sanonut: “Jos et usko, kasteen saaminen ei ole sinulle miksikään hyödyksi.” Kasteen saadessamme on toiminnassa Jumala, emme me.

Gal. 3:26-27: Kristus puetaan kasteessa ylle vain mikäli uskotaan. Vallalla on käsitys, että kuka, tahansa kastettu on pukenut ylleen Kristuksen. Mutta apostoli ei sano näin, vaan: “Kaikki te”, nimittäin te, jotka olette “Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen”. Nämä todella pukevat kasteessa Kristuksen ylleen. Joka saa kasteen mutta ei usko, se ei pue Kristusta ylleen vaan pysyy syntisen lihansa tahraisissa vaatteissa.

Asettaessaan pyhän ehtoollisen Herra sanoo: “Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni. Juokaa tästä, te kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän puolestanne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” Herra ei sano vain: “Tämä on minun ruumiini”, vaan lisää: “joka annetaan teidän puolestanne.” Eikä hän sano vain: “Tämä on minun vereni”, vaan lisää: “joka teidän puolestanne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi”. Näin on selvää, että hän tarkoittaa “Tärkeintä on uskoa, että tämä ruumis on annettu teidän puolestanne ja tämä veri vuodatettu teidän syntienne anteeksiantamiseksi. Tämä teidän on uskottava, jos tahdotte saada oikean siunauksen tästä taivaallisesta ateriasta.” Huomauttamalla edelleen: “Tehkää tämä minun muistokseni” Kristus tarkoittaa: “Tehkää se uskossa.” Hän ei toki tarkoita: “Ajatelkaa minua, kun nautitte minun ruumistani ja vertani; älkää minua aivan unohtako!” Joka luulee, että Kristus kehotti opetuslapsiaan vain olemaan häntä kokonaan unohtamatta, ei tunne Vapahtajaa. Oikea Kristuksen muistaminen on sitä, että ehtoollisvieras uskossa ajattelee: “Tämä ruumis on annettu minun puolestani. Tämä veri on vuodatettu minun syntieni anteeksiantamiseksi. Siksi voin luottavaisin mielin käydä alttarille. Tahdon uskossa pitäytyä tähän totuuteen ja pitää Vapahtajani antaman pantin hyvin suuressa kunniassa.” Kun näet Jumala sanaansa lisää näkyvän pantin, kuka rohkenisi olla uskomatta, että hänen sanansa on totuus ja että hän varmasti on toteuttava lupauksensa. Niin usein kuin käytte ehtoollisella, antakaa näiden sanojen loistaa silmienne edessä: “Teidän puolestanne annettu; teidän puolestanne vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.” Ellette tee niin vaan kuvittelette, että ehtoolliselle osallistumalla taas kerran olette tehneet velvollisuutenne ja että Jumala ottaa suorituksenne huomioon, silloin ehtoolliskäyntinne on tuomittava teko. On julkeaa käydä tällaisin ajatuksin ehtoollisella, syödä Kristuksen ruumista ja juoda hänen vertaan; mutta ei ole julkeaa pitäytyä hänen sanaansa ja lupaukseensa.

Room. 4:11: Aabrahamin kerrotaan uskoneen ennen kuin hänet ympärileikattiin. Ympärileikkauksen tarkoituksena oli vain sinetöidä vanhurskaus, joka hänellä oli uskosta. Jumala tietää näet, kuinka hitaita uskoon tulleetkin ovat uskomaan, ja hän osoittaa suurta ystävällisyyttään lisäämällä sanaansa ulkonaisia merkkejä, joihin liittää lupauksensa; sillä sakramentit ovat Jumalan sanaan yhdistetyt ja sisältyvät siihen. Sakramenteissa loistava tähti on juuri sana.

Kirkkoamme syytetään usein siitä, että se opettaa kasteen ex opere operato vaikuttavan Jumalan lapseuden ja Herran ehtoollisen ex opere operato vaikuttavan syntien anteeksiannon. Olisi kuitenkin kauheaa, jos sanoisimme ensin: “Teot eivät pelasta” ja jatkaisimme: “Mutta suorittamalla nämä kaksi mitätöntä tekoa saadaan synnit anteeksi.” Monet luterilaiset kyllä seuraavat almanakasta, milloin heidän on aika käydä ehtoollisella, koska he kuvittelevat, että ehtoollisella käyminen on teko, jonka suorittamista kristityllä ei ole varaa lyödä laimin. Mutta oikea kannustin ehtoollisella käymiseen on armon lupaus, jonka Jumala sakramentin näkyviin merkkeihin on liittänyt. Kun alttarille tullaan tähän lupaukseen uskoen, silloin Herran pöydästä lähdetään siunattuna.

Luterilainen kirkko antaa sakramenteille niin suuren arvon, että kiihkoilijoita alkaa iljettää. Luterilainen kirkko pitäytyy Herran sanaan: “Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva.” Siksi se tuomitsee kaikki väärät opettajat, jotka sanovat kastetta vain juhlamenoksi, jonka välityksellä ihminen otetaan kirkkoon. Luterilaisen opetuksen mukaan kaste "vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.” Luterilainen kirkko pitää kiinni siitä, että me kasteessa synnymme uudesti ja Pyhä Henki siinä uudistaa meidät, että kasteen vesi Pietarin sanojen mukaisesti pelastaa meidät ja että “kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne”. Luterilainen kirkko, vastustaen kaikkia pyrkimyksiä johtaa itseään epäilyihin, pitää kiinni siitä, että Herra puhuu totta sanoessaan ehtoollisesta: “Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne; tämä on minun vereni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.” Luterilainen kirkko pitää pyhiä sakramentteja kaikkein pyhimpänä, armorikkaimpana ja kalleimpana aarteena maan päällä. Kun Jumala käskee toimittamaan sakramentin, tästä käskystä riippuu meidän pelastuksemme. Mutta luterilainen kirkko ei ole koskaan sanonut, että pelkkä sakramenttien ulkonainen käyttö pelastaa. Se on aina todistanut ja taistellut tällaista opetusta vastaan ja tuominnut sen.

Pelkkä kasteen toimittaminen, mikäli kastettava ei usko, tuottaa vain kadotuksen. Totuus on näet, että Jumala on ihmisille niin ystävällinen, ettei vain saarnaa armoa vaan lisäksi kehottaa käyttämään sakramenttia, jonka välityksellä hän sinetöi heille armonlupauksensa, joka heidän on ainoastaan uskottava. Vastaavasti se, joka kuvittelee saavansa syntinsä anteeksi pelkästään osallistumalla Herran ehtoollisen syömiseen ja juomiseen, on harhaluulon vallassa. Kristuksen ruumis ei saa aikaan mitään fyysisiä vaikutuksia, kuten jotkut nykyteologit väittävät sanoessaan, että se istuttaa ihmiseen kuolemattomuuden idun. Tällaisesta ei Raamattu puhu sanaakaan, se on vain spekulatiivisen teologian haaveilua.

Raamattu ei opeta pelkän sanan kuulemisenkaan pelastavan. Aivan samoin se ei opeta sakramenttien pelkkinä toimituksina pelastavan. Pelkkä silmin nähtävä merkki ei vaikuta pelastusta vaan se ilmaisee, mitä sana julistaa. Vedellä kastaminen merkitsee, että kaste vaikuttaa puhdistuksen synnistä, pyhityksen, uudestisyntymisen ja uudistuksen. Saman, minkä kuulen julistuksessa, näen kasteen ulkonaisessa aineessa. Sanan ja sakramentin vaikutus sydämessä on sama.

C. F. W. Walther, Jumalan kyllä & Jumalan ei, SLEY 1994, s.118-125.

1 tykkäys

Aivan upeaa tekstiä!
Minäkin hankin tuon kirjan.

Halosella varmaan on sitä varastossa? Äläkä pety siihen, että se on lyhennelmä, sillä se palvelee minusta paremmin tarkoitustaan kuin tuo pitkä vesio. Ovat samat asiat esitetyt tiiviimmin jolloin ne on helpompi omaksua. :grinning:

Se kirja on jo minulla. :grinning_face_with_smiling_eyes:
Täytyy vielä sanoa, että jos lakia ja evankeliumia ei eroteta toisistaan,
niin kyllä siinä ”puurot ja vellit” menee sekaisin.

1 tykkäys

Se on silloin Franz Pieperiä siteeraten oikea "toohuu vaaboohuu.":rofl: