Löysin tällaisen yhteiskirjoituksen Bibel und Bekenntnis -herätysliikkeeltä. Siinä tulee esiin että tunnustuskirjoissa ja uskonpuhdistajien kirjeissä tuomitaan selibaatti, koska se on (miehillä) naiseen kohdistuvan rakkauden halveksuntaa ja koska se altistaa hetero- ja homo-haureudelle.
Saksankielentaitoiset kertokoot tarkemmin.
Kysymys: onko Suomessa taistelussa kirkollista sateenkaari-ideologiaa vastaan tuotu tunnustuskirjat esiin?
https://www.bibelundbekenntnis.de/ak-wuerttemberg/regenbogenkirche/
Saksantaito ei riitä asian tarkempaan tutkimiseen, mutta kommentoin tuota selibaatin tuomitsemista. Ainakin Luther tosiaan suhtautui asiaan kriittisesti, mutta meni siinä mun mielestä yli Raamatun. Ei tietenkään pidä ajatella, että elämä selibaatissa olisi jotenkin pyhempää tai parempaa, tai valita sitä ikäänkuin vastoin luontoaan. Mutta ei se väärinkään ole, vaan Raamatun mukaan ihan mahdollinen elämäntapa, joissain tilanteissa ja joillekin ihmisille jopa parempi. Ihmiset ovat myös erilaisia ja ihmisten seksihalut ovat erilaisia. Ja mitä tulee seksuaalivähemmistöihin, niin kyllä selibaatti on hyvä ratkaisu jos mielenkiintoa vastakkaiseen sukupuoleen ei ollenkaan ole. Väkisin avioituminen sillä ajatuksella, että kyllä se siitä sitten lähtee kun oikein harjoittelee ja rukoilee, on pääsääntöisesti tuhoon tuomittu konsepti.
Ei mennyt, sillä Luther yhtyi varmasti apostoli Paavalin opetukseen asiasta. En nyt jaksa kaivaa kohtaa esille. Jo Lutherin Sola Scriptura periaate edellytti tätä.
Se on oma kysymyksensä, mitä selibaattiin liittyen täsmälleen ottaen tunnustuskirjoissa vastustetaan. Nimittäin ei siellä selibaattia yksinomaan tuomita, vaan pidetään niin elämistä arvokkaana ja hyvänä asiana. Tunnustuskirjoissa nähdään kristitylle mahdollisena elää miehen ja naisen välisessä avioliitossa tai selibaatissa. Sitä tunnustuskirjoissa pidetään ongelmallisena, jos mennään sellaiseen ääripäähän, jossa on luotu sellaisia selibaattilakeja, jotka kieltävät miehen ja naisen välisen avioliiton mahdollisuuden kokonaan. Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa todetaan mm.:
Ensiksi. Luomiskertomus opettaa, että ihmiset on luotu siinä tarkoituksessa, että he olisivat hedelmälliset ja että kumpikin sukupuoli luonnonmukaisesti tuntisi toiseensa kohdistuvaa viettiä. Me emme nyt puhu pahasta himosta, joka on syntiä, vaan siitä viettymyksestä, joka olisi kuulunut ihmisen luontoon turmeltumattomassakin tilassa, siitä mistä käytetään ilmausta (kr18) luonnonmukainen kiintymys. Tämä kiintymys liittää sukupuolet keskenään yhteen jumalallisen järjestyksen mukaan. Mutta kun tätä järjestystä ei voida kumota ilman että Jumala itse asiaan erityisesti puuttuu, ei oikeutta avioliiton solmimiseen voida kumota millään määräyksellä eikä lupauksella.
…
Toiseksi. Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen. Mutta kun luonnonoikeus on muuttumaton, niin oikeus avioliiton solmimiseen on pysyvää laatua. Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota. Naurettava ja tyhjänpäiväinen on siis se vastustajien väite, että avioliittokäsky oli voimassa aluksi, mutta ei nyt enää. Tämähän on aivan samaa kuin jos he sanoisivat: Muinoin ihmiset syntyivät sukupuolisina olentoina, mutta eivät nyt enää.
…
Kolmanneksi. Paavali sanoo: (1 Kor. 7:2) “Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa.” Tämä on jo selkeä käsky, ja se koskee kaikkia, jotka eivät ole soveliaita elämään naimattomina. Vastustajamme vaativat meitä näyttämään heille käskyn, joka vaatii pappeja menemään naimisiin - aivan kuin papit eivät olisi miehiä. Kaikki se, mitä me puhumme ihmisluonnosta yleisesti, koskee meidän käsityksemme mukaan aivan varmasti myös pappeja. Eikö Paavali tässä kohdassa käske niitä, joilla ei ole pidättyvyyden lahjaa, menemään naimisiin? Selittäähän hän itse sanansa vähän myöhemmin (1 Kor. 7:9) sanoessaan: “Parempi on naida kuin palaa.” Ja Kristus sanoo selvästi: (Matt. 19:11) “Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu.” Nyt, syntiinlankeemuksen jälkeen, ovat meissä rinnakkain nämä kaksi, luonnollinen kiintymys ja paha himo, joka saa luonnollisen kiintymyksen kiihtymään, ja näin on avioliitto vieläkin tarpeellisempi nyt kuin luonnon vielä ollessa turmeltumattomana. Sen tähden Paavali puhuu avioliitosta ikään kuin parannuskeinona ja käskee mainitun poltteen tähden menemään naimisiin.
…
Neljänneksi. Paavillinen laki on myös ristiriidassa kirkolliskokousten säätämien kaanonien kanssa. Vanhat säädökset eivät nimittäin kiellä avioliittoa eivätkä pura jo solmittuja avioliittoja, vaikkakin ne erottavat papinviran hoitamisesta ne, jotka virassa ollessaan solmivat avioliiton. Tällaista virasta vapauttamista pidettiin tuohon aikaan etuna. Kuitenkin uudet säädökset, joita ei ole laadittu kirkolliskokouksissa, kieltävät avioliiton solmimasta ja määräävät jo solmitut liitot purettavaksi. Tässä menetellään avoimesti vastoin Kristuksen käskyä: (Matt. 19:2) “Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Kumoamuksessa vastustajamme pitävät suurta ääntä siitä, että kirkolliskokoukset ovat määränneet selibaatin. Me emme lausu syytöksiä kirkolliskokousten säädöksiä vastaan - sallivathan nämä avioliiton tietyin ehdoin - vaan me moitimme lakeja, joita Rooman paavit ovat vanhojen kirkolliskokousten jälkeen laatineet vastoin kirkolliskokousten arvovaltaa.
…
Viidenneksi. Vaikkakaan vastustajamme eivät puolusta tätä lakia uskonnollisen tunnontarkkuuden tähden, koska he hyvin tietävät, että sitä ei yleisesti noudateta, he kuitenkin antavat aihetta arkaluuloisiin käsityksiin toimiessaan tässä asiassa uskonnon varjolla. Julkisuudessa he selittävät vaativansa selibaattia siitä syystä, että se on puhtautta - ikään kuin avioliitto muka olisi saastaisuutta tai syntiä tai ikään kuin selibaatilla paremmin ansaittaisiin vanhurskautus kuin avioliitossa eläen.
…
Lopuksi. Jos vastustajamme ajattelevat selibaatin olevan puhtautta siinä mielessä, että sillä ansaitaan vanhurskaus paremmin kuin avioliitossa eläen, panemme tähän jyrkän vastalauseemme. Eihän meitä vanhurskauteta neitseellisyyden eikä avioliiton tähden, vaan lahjaksi, Kristuksen tähden, kun uskomme, että Jumala on meitä kohtaan leppeä hänen tähtensä. Nyt he kenties huudahtavat, että me Jovinianuksen tavoin asetamme avioliiton ja neitsyyden samalle tasolle. Tämän herjan tähden me emme kuitenkaan hylkää edellä esittämäämme uskonvanhurskautta. Emme me kuitenkaan aseta samalle tasolle neitseellisyyttä ja avioliittoa. Onhan toinen lahja toista suurempi: profetia voittaa kaunopuheisuuden, sotataito voittaa maanviljelyksen ja kaunopuheisuus voittaa rakennustaiteen. Aivan samalla tavalla neitsyys on parempi lahja kuin avioliitto. Kuitenkaan ei puhuja ole Jumalan edessä kaunopuheisuutensa ansiosta vanhurskaampi kuin arkkitehti rakennustaiteensa ansiosta. Samoin ei neitsytkään neitsyydellään paremmin ansaitse vanhurskautusta kuin aviovaimo aviollisia velvollisuuksiaan täyttämällä. Kummankin tulee uskollisesti palvella saamaansa armonlahjan mukaisesti ja ajatella Kristuksen tähden uskolla saavansa syntien anteeksiantamuksen ja tulevansa uskosta vanhurskaaksi Jumalan edessä.
Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa argumentaatio pappien selibaattiin liittyen rakentuu keskeisesti miehen ja naisen välisen avioliiton puolustamisen ympärille.