Katson ja palaan asiaan, mutta kyllä tämä yhdistelmä varmaan on ja pysyy vaikeana yhdistelmänä protestantille.
PS. Öylättiä palvotaan kun se on Kristuksen ruumis eli Jumala, Mariaa ei palvota vaan kunnioitetaan ja pyydetään hänen esirukouksiaan.
2 tykkäystä
Maria-patsaan ideana tuossa lienee (kuten sisar jaksossa mainitsikin) Marian rooli tabernaakkelina: hän kantoi Jeesusta, toi hänet maailmaan ja johdattaa uskovat hänen luokseen. Siinä missä Madonna-patsaissa Maria kuvataan kantamassa Jeesus-lasta, kuvataan hänet tässä näyttämässä rukoilijoille pyhää ehtoollista, jossa Kristus on todella läsnä. Ei ole kovin tyypillinen monstranssi, mutta idean ymmärtää.
Mariaa ei toki palvota. Englanniksikin lause “adoration of Jesus in the blessed sacrament and Our Lady of the holy Eucharist” on tulkittavissa väärin, mutta jokaisen katolisen peruskatekeesin käyneen toivoisi tietävän tämän tarpeeksi hyvin, ettei lapsus johtanut ohjelman osanottajia harhaan.
2 tykkäystä
En ota henkilökohtaisesti kantaa tähän keskusteluun, mutta ihan yleissivistyksellisesti, katolilaiset ja ortodoksit uskovat näin. Adoraatio eli tuo “öylätinpalvonta” taas on katolilaisten juttu. Olen joskus sen teologiasta keskustellut. Enää en jaksa palata siihen aiheeseen.
Kolmannen jakson loppupuolella alkoi taas tuntua aika pahalta. Henkilödraama/osanottajien välinen kinastelu on aika tavallista tosi-tv-settiä (tämän aihepiirin kohdalla sen viihteellistäminen on kyllä tavallistakin ongelmallisempaa), mutta nuorimman tytön kipuilut alkavat minusta jo vaikuttaa ahdistuneisuushäiriömäiseltä oireilulta, ja vähän alkoi suututtaa, että kamerat vain pyörivät ja mikrofonit nauhoittivat koko ahdistuskohtauksen puheluineen. Itse olen vähän nuorempana joitain vastaavia hetkiä kokenut (pahimman eräällä pyhiinvaelluksella – oli hyvin kasvattavaa ! :D) – kamerat ja tuhannet hetkellistä romahdusta seuraavat silmäparit olisivat olleet viimeinen asia, jota silloin tai jälkikäteenkään olisin toivonut. Alkujaankin vaikutti vastuuttomalta niin nuoren ja herkän oloisen ihmisen ottaminen nimenomaan televisioidulle kutsumuspohdintamatkalle, kun tuossa matkassa itsessään ilman kameroita ja tuottajien tunnereaktioita kalastelevia kysymyksiäkin olisi varmasti ollut tarpeeksi haastetta. Mutta ehkä (toivottavasti) tytön herkkyyttä on leikkaushuoneessa liioiteltu ja olen tässä ylisuojelevainen.
Jakson nunnat ja sisaret olivat jälleen hyvin symppiksiä, ja näihin osanottajiinkin olen ehtinyt kiintyä. Pahus, tällainen sarja on pelottavan koukuttava 
1 tykkäys
Vuodelta 2006 näyttää muuten olevan jossain määrin samanhenkinen tv-sarja God or the Girl, jossa neljä katolista miestä pohtii pappiskutsumusta 
1 tykkäys
En halua keittiöpsykologisoida saati olettaa negatiivisia asioita (nämähän ovat oikeita ihmisiä eivätkä fiktiivisiä roolihahmoja!), mutta kun tämän otit esiin, niin sanotaan nyt sitten jotain. Olen sitä itsekin miettinyt, että onko kyseisen tytön kohdalla kyse jostain psyykkisestä ongelmasta, yleisestä kypsymättömyydestä kenties kovin suojellun kasvatuksen takia, vaiko asioiden liioittelusta joko omasta tai kuvausryhmän toimesta. Ja kyllähän hän kakkosjaksossa pyysi yhdessä vaiheessa kamerat pois. Jos romahtelu on aitoa ja liioittelematonta, niin ottamista mukaan tv-sarjaan voi tosiaan vakavasti kyseenalaistaa, onko se ihan oikea ratkaisu. Vaikka itsehän hän mitä ilmeisimmin on mukaan hakeutunut.
Itse pohdin tositeeveen etiikassa enemmän tätä katsojapuolta: kun siinä tosiaan katsoo oikeita ihmisiä ja oikeita tekemisiä, niin onko sitten väärin ajatella, että joku toimii jossain tilanteessa väärin, on ilkeä, lapsellinen, ym negatiivisia asioita. Kun sehän on tavallaan pahan ajattelemista todellisesta ihmisestä, toisin kuin fiktiossa, jossa esitetyt asiat voivat olla ponnahduslautana täysin teoreettisille pohdinnoille. Mulla on taipumusta tv-viihteen kohdalla asettua tuomitsevasti toisten yläpuolelle ja paheksua esiteltäviä ihmisiä, ja olen joskus jotain sarjaa lakannut katsomastakin, kun se on ruokkinut ylimielistä ja rakkaudetonta asennetta. (Vai leveilenkö nyt omalla hengellisyydelläni, jos paljastan tällaisen asian?) Tämän sarjan kohdalla on kuitenkin herännyt positiivisia pohdintoja omaakin elämää koskien ja ajattelisin näin ollen hengellisen hedelmänkin olevan enemmän plussan puolella tämän katsomisesta.
Minä en ole aikaisemmin katsonut ainoatakaan tosi-tv-ohjelmaa, koska pidän niitä vähän arveluttavina. Olen kuitenkin nyt katsonut tämän sarjan kolme ensimmäistä jaksoa. Eihän telkkarista ole pitkään aikaan tullut mitään katsomisen arvoista.
Veikkaanpa, että kovinkaan monesta näistä postulanteista ei tule nunnaa, mutta se on aivan tavallista muutenkin. Ennen varsinaista novisiaattia lähtenee ryhmästä Eseni, joka luultavasti menee naimisiin poikaystävänsä kanssa, sekä Fransisca, sarjan nuorin tyttö, joka on kovin riippuvainen äidistään. Loput jatkanevat noviiseina. Mutta siitä on vielä pitkä matka ikuisiin lupauksiin. Luulen, että tyttöjen painetta lisää se, että tarina filmataan. Esimerkiksi meikeistä luopuminmen ei olisi ollut niin suuri draama, jos filmausta ei olisi ollut.
1 tykkäys
Korjaan hieman @Mauriina n termistöä. Nämä tytöt eivät ole postulantteja, vaan ovat tutustumassa luostareihin ja niiden elämään, jotta voisivat selvittää itselleen kutsuuko Jumala heitä luostarielämään ja haluavatko he seurata sitä kutsua ja jotta yhteisö voisi päättää ottavatko he nämä tytöt postulanteiksi.
Postulantiksi ei kukaan voi alkaa vain omalla päätöksellään, on yhteisön päätös otetaanko joku tutustuja postulantiksi.
Sääntökunnasta riippuen tällainen tutustumisjakso voi kestää kahteen kuukauteen asti.
3 tykkäystä
Ortodoksisissa luostareissa asteeet menvät talkoolainen, kuuliaisuussisar tai -veli, viitankantaja (=viittaan vihitty noviisi, joka käyttää jo luostaripukua), nunna tai munkki (ja vielä joidenkin kohdalla skeemanunna tai skeemamunkki). Luostarielämän asteeet ja virallinen luostaripuku ovat kummallekin sukupuolelle samat. Muutenkaan luostarielämä ei ortodoksisessa kirkossa eroa paljonkaan mies- ja naisluostareissa. Meillä ei naisluostariin menevä sano ryhtyvänsä “Kristuksen morsiameksi”. Kristuksen morsian on kirkko eikä yksityinen ihminen.
En ole kovinkaan perehtynyt katolisiin sääntökuntiin ja niiden elämään. Ajattelin, että koska tytöille annettiin yhtenäinen puku, niin he ovat jo postulantteja. Puku lienee heille välttämätön, kun he käyvät esim vanhainkodeissa tms paikoissa auttamassa. Olen luullut, että karmeliitat on kontemplatiivinen sääntökunta, joka ei tee sosiaalista työtä, mutta ilmeisesti järjestössä on monta eri haaraa? Kolmannessa jaksossa tytöt ovat tutustumassa toiseen sääntökuntaan, jonka nimi oli Marian tyttäret (ja jokin paikan nimi.tms)
Tosi-TV on ollut jo niin kauan keskuudessamme, että kaikki tietävät, miten tosi-TV:ssä “kuuluu” käyttäytyä.
Kyllä, karmeliitoilla on myös aktiivisen elämän yhteisöjä. On myös seurakuntiin jalkautuneita karmeliittasisaria, sellaisiakin jotka eivät pidä sääntökuntapukua vaan omia vaatteita ja sääntökunnan kaularistiä.
Postulantti ei enää muuttaisi muihin kuin oman sääntökunnan luostareihin.
Monissa luostareissa tutustumisaikaa viettävä on yksityisissä tiloissa omissa vaatteissa, toisissa luostareissa toivotaan että oma vaatekin on naisilla hame.
Kun tutustuja on julkisesti esillä, hän pitää yleensä tuollaista neutraalia virallista asua. Yleensä postulanteilla on samanlainen pukeutumiskoodi kuin tutustujilla. Noviisi ottaa päälleen sääntökuntapuvun ja hänestä tulee virallisesti sääntökunnan jäsen.
Tämän tosi-tv sarjan tutustumisjaksot ovat siinä mielessä hieman oikean elämän tilanteista poikkeavia, että oikeassa elämässä tyttö päättäisi itse millaiseen luostariin hakeutuu tutustumaan.
Tällaista ei vaadita oikeassa elämässä tutustujalta että ei tiedä seuraavaa paikkaa minne menee. Oikeasti siis ei synny tilanteita että tyttö joutuu kadulle tekemään hyväntekeväisyystyötä vaikka ei koe sitä omanlaisekseen työksi. Ohjelmassa tapahtuu kaikki hieman liian nopeasti ja sitä minäkin mietin, onko se järkevää ja miksi nunnat ovat päättäneet että näin voidaan toimia. Oikeassa elämässä pyritään tutustumaan yhteen paikkaan kerrallaan usean viikon ajan. Toisaalta, nykyään tehdään kaikenlaista “tälle ajalle” ominaista, jotta nuorille asti menisi tieto siitä missä voi tehdä päätöksen kutsumuksesta. Kutsumusretriittejä ja -viikonlopputapahtumia on nykyään vähän kaikenlaisia.
Eikös tuossakin ole 2vk per paikka? Kussakin jaksossa on periaatteessa viikon tapahtumat siis.
Puku on kyllä jännä. Ymmärrän pointin, että ei olla omissa vaatteissa kun edustetaan luostaria. Mutta tuo asu tuo tyylillisesti enemmän mieleen hotelli- tai pankkivirkailijan kuin hengellisen työn tekijän, vaikka kaularisti onkin iso.
Kyllä, mutta tunteet ovat oikeassakin tilanteessa isoja, vaikka on itse valittu ehkä pitkällisenkin pohdinnan jälkeen paikka mihin haluaa tutustua, tässä tytöt eivät ilmeisesti tiedä mikä on seuraava paikka.
Ja kaksi viikkoa on aika lyhyt aika.
Esimerkiksi tässä toisessa paikassa tytöt menivät heti katutyöhön. Näin ei yleensä toimita noin nopeasti.
Joten kun oikeissakin tilanteissa kaikenlaisia tunteita nousee, niin ei ole ihme että tässä niitä nousee myös, ja sitähän toki tositvformaatti hakeekin. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä että tämä on hyvin realistinen sarja.
Pukujuttu on niin erilainen noissa maissa missä on koulupuvutkin. Suomalaisen vähän vaikeampi nähdä asian syitä. Yleensä sääntökuntapuvun katsotaan olevan näkyvä todistus Jumalasta ja uskosta Jumalaan; yksi evankeliointitapa siis. Tosin, monet sääntökunnat ovat luopuneet puvusta nykyisin. Toiset sääntökunnat taas pyrkivät käyttämään tavallisia vaatimattomia nykyaikaisia vaatteita, mutta yhtenäistä väriä ja mallia. Se kai kaavunkin idea on alunperin ollut. Ennen vaatimaton kaapu oli köyhien yleisesti käyttämä vaate. Nykyään kaapujen malleista ja väreistä on tullut mielestäni jopa hieman teatraalinen esitys. (Toledo Espanjassa on hyvä paikka havaita tätä. Se on kaupunki joka on täynnä kirkkoja, luostareita ja siellä on pappisseminaari. Kaduilla kulkee jos jonkinlaisiin pukuihin sonnustautuneita uskonnollisia henkilöitä, on modernia, on uusvanhaa ja on perinteistä.)
Puku aiheuttaa ehkä joillakin hieman stressiä, ei voi valita sitä miltä näyttää, ja se on nykyihmisille monesti vaikeaa, mutta puku myös auttaa sopeutumaan uuteen elämään. Sen pukeminen muistuttaa monista asioista, niin kuin tässä kolmannessa jaksossa sisar kertookin.
1 tykkäys
Luostariin tutustuvaa, joka ei ole vielä kuuliaisuusveli, kutsutaan harrastajaksi. Laatokan Valamossa monet miehet olivat monta vuotta harrastajana ennen kuin heistä tuli edes kuuliaisuusveljiä puhumattakaan munkinvihkimyksestä. Harrastajaa saatetaan kutsua myös rukoilijaksi, mutta kun myös kirkkokansaa kutsutaan rukoilijoiksi, niin se ei ole niin selvä käsite kuin harrastaja.
Talkoolainen ei ole välttämättä edes pyrkimässä tai kelvollinen luostariasukkaaksi, vaikka monet ovatkin olleet ensin talkoolaisina.
En tiedä sarjasta mitään, mutta idea on hoopo. Nunnuuden idea on asketismi ja tosi-tv on suunnilleen vastakohta asketismille. Tietysti sarjan henkilöiden tarkoitus on varmaan vilpitön, mutta sarjan idea on kyllä älytön oksymoron.
Tervetuloa 2000-luvulle. Lännen kirkossa kukoistavat sadat aktiivisen elämän sääntökunnat joiden elämään askeesi toki kuuluu mutta joiden elämän perusta on yhteisöelämä, sosiaalinen ja hyväntekeväisyystyö sekä evankeliointi, henkilökohtainen askeesi nähdään yhteisöllisenä välineenä yhteiseen ja henkilökohtaiseen psykologiseen ja hengelliseen kasvuun, ja tärkeänä välineenä siihen että yhteiselämä toimii, mutta askeesi ei oikeastaan ole tämänkaltaisen nunnuuden idea.
Askeesi tulee mukaan siinä arkisten asioiden sivussa niin kuin muillakin kuolevaisilla. Eli nykyään on muunkinlaisia luostareita kuin askeettiseen kilvoitteluun elämän keskittäviä luostariyhteisöjä.
Toki tietysti kirjoitit että “nunnuuden idea”. Aktiivisen elämän “nunnat” eivät ole nunnia vaan sisaria. 
1 tykkäys
Ei harrastajalla ole sen kummempaa statusta kuin talkoolaisellakaan. He ovat luostarielämään tutustumassa. Parhaiten siihen tutustuu juuri talkoolaisena. Olen ollut Lintulassa talkoolaisena. Talkoolaiset ovat luostarin ystäviä, jotka tulevat sinne töihin vapaa-aikanaan. He eivät välttämättä halua veljestön tai sisariston jäseniksi, mutta jotkut heistä saattavat aikoan liittyä veljestöön/ sisaristoon. Ortodoksisessa kirkossa miesluostareita on enemmän kuin naisluostareita ja ne ovat tunnetumpia. Munkkien ja nunnien lukumäärästä minulla ei ole tilastotietoja.
Plautilla: Katolilaiset itsekin sekoittavat sääntökuntasisaret ja nunnat toisiinsa. Näin myös ohjelmassa. En muuten oikein usko, että aktiiviset sisarkunnat kukoistavat. Niiden on nykyään aika vaikea saada uusia kokelaita. Sisarkuntien sisaret ovat jo vanhoja. Nykyään nainen voi toimia missä hyvänsä ammatissa. Ei tarvitse liittyä mihinkään sisaristoon toimiakseen esim sairaanhoitajana, sosiaalityöntekijänä tai opettajana.
Lintulasta en tiedä, mutta Valamossa ainakin on. Harrastaja on luostarin johtajan valvonnassa, osallistuu lähes kaikkiin palveluksiin, syö veljestön kanssa, hänellä on rukoussääntö, jota hänen täytyy noudattaa, ja hän asuu keljassa. Talkoolaisen esimiehenä on talkootyötä koordinoiva työntekijä tai talkoolainen, eikä talkoolaisella ole mitään asiaa veljestön asuintaloon tai veljestön trapesaan.
Anathema! Ortodoksina en hyväksy tällaista.
Valamossa on paljon naistalkoolaisia eivätkä kaikki talkoolaiset ole edes ortodokseja. Siksi talkooporukka on niin erillään luostariasukkaista. Lintulassa talkoolaisten ja sisariston suhde oli läheisempi. Olin siellä talkoolaisena igumenia Antoninan aikana. Valamon veljestön asioista en tiedä mitään, koska olen käynyt siellä vain pyhiinvaeltajana ja kansanopiston ikonimaalauskursseilla.
Vanhan Valamon veljestöön oli paikallisten karjalaisten kovin vaikea päästä. Ensin piti oppia venäjän kieli. Moni ei koskaan päässyt edes kuuliaisuusveljeksi saati sitten munkiksi. Mitä tulee rukoussääntöön, niin tavallisilla ortodoksimaallikoillakin on sellainen ja hekin käyvät palveluksissa niin paljon kuin ehtivät.