Tv-sarja: Matkalla nunnaksi


#1

Tällainen tulee nyt telkkarista. Ihan mielenkiintoisen oloinen sarja jo siinäkin suhteessa, että harvoin näkee uskontoaiheita käsiteltävän näin luontevalla tavalla. Nunnan kutsumusta pohtivien päähenkilöiden kattaus on toki melko tositeeveemäinen (vai ovatko noin pinnallisen oloiset motiivit kenties yleisiäkin?) ja draamaa haetaan, mutta pidän tätä katsomisen arvoisena. Jos muut ovat katselleet, niin voidaan tässä keskustella sarjasta, katolilaisten kommentit toki kiinnostavat erityisesti.


#2

Kiitos kun linkkasit! En olisi luultavasti itse törmännyt tähän.
Aihe on minulle hyvin läheinen. Ajattelin murrosikäisenä että haluaisin nunnaksi, mutta minulta puuttui läheiset jotka olisivat pystyneet antamaan minulle tietoa ja auttamaan.

Kokeilin sitten neljä vuotta sitten, eronneena ja kolmen täysi-ikäisen lapsen äitinä, samaa kuin nämä nuoret naiset tässä. Asuin yhdessä luostariyhteisössä 5 kuukauden koeajan ja toisessa luostariyhteisössä vuoden. Kerroin tästä edellisellä foorumillakin, mutta en ole uudella foorumilla purkanut ihan kaikkea mitä sitten siinä välillä tapahtui. :slight_smile:

Katson nyt ensimmäistä jaksoa puolessa välissä. Ei nämä tarinat ole mitenkään pinnallisia kun on jotain pohjaa jonka avulla arvailla mitä kulissien takana tapahtuu.

Onhan tässä tiettyä tositvmäisyyttä, mutta tämä vaikuttaa kuitenkin vahvasti arkeen ja todellisuuteen pohjautuvalta. Kommentoin lisää kun olen katsonut enemmän.


#3

Yritin katsoa. Ei tänään riittänyt tahdonlujuus kymmentä minuuttia pidemmälle :smiley: Mutta ehkä yritän myöhemmin uudestaan. Tosi-tv-draamailun yhdistäminen tällaiseen aiheeseen tuntuu tökkivän minulla todella pahasti, mutta mielenkiintoista, että tällainen ohjelma on tehty - kiitos linkistä!


#4

Minusta on tosi sympaattista että tästä on tehty tosi-tv:tä
Oman kokemukseni mukaan nimittäin tämä on ihan luonnollista arkielämää, eikä ainakaan ensimmäisessä jaksossa ole menty minkään anteeksiantamattoman soveliaisuusrajan yli.
Tällaiset sarjat saattavat myös toimia kutsumusta miettivien herätyskelloina. Ei ehkä tukena, mutta herätyskelloina.

Alan myös liikuttua, kun omat hyvät muistot tulevat mieleen.

Ensimmäisessä jaksossa ei minusta ole edes yliampuvaa draamailua. Kaikki tuo on koettu myös tosielämässä, joko itse tai ystävää tukiessa.


#5

Sama. En missään tapauksessa aio katsoa.

Jo fiktiiviset kirkollisaiheiset tv-draamat tympivät. En ole koskaan katsonut yhtään kokonaista jaksoa Isä Brownia tai Isä Matteon tutkimuksia enkä tule katsomaan. Minusta niissä on jotain rienaavaa.

No, joskus kauan sitten, aikana jota sinä tuskin muistat, tuli aika hulvaton irlantilainen komedia nimeltä Isä Ted. Sitä katsoin ja nauroin ihan sikana. Kyseessä oli komedia, joka repi huumoria katolisen pappeuden monista kliseistä. Jostain syystä minulla ei ole koskaan ollut ongelmia rehellisen komedian kanssa vaikka naurun kohteena olisi kirkkokin. Father Tedin jaksoja näkyy muuten löytyvän verkostakin (vaikka mitäpä sieltä ei löytyisi):


#6

Toinen jakso kohta lopussa. Tässä ei edelleenkään ole menty minkään soveliaisuustabun yli.

Joka ikinen aihe on sellainen mitä mietitään kutsumusretriiteissä, jopa se tyttöjen arvailu ajelevatko nunnat karvojaan. Kysymykset mitkä luostariinmenijöitä mietityttävät ovat suurelta osin hyvin arkisia, muuttuuhan koko arkinen elämä ja se, miten on arjessa tottunut asiat hoitamaan. Kaikki henkilökohtaiset hankinnat on esimerkiksi sovittava toisten nunnien kanssa, olivat ne kuinka intiimejä tahansa. Esimerkiksi minulle ei ollut helppoa alkaa puhua terveydellisistä tarpeista ja hankinnoista nunnien kanssa. Halusin erilaisia flunssalääkkeitä mitä luostarin kaapissa oli ja niiden kysymiseen oli itselläni kumman iso kynnys. Se oli lopulta ihan helppo juttu hoitaa yhdessä. Tämmöiset ovat iso muutos siviiliin verrattuna ja siellä suljetussa yhteisössä alkavat tuntua yllättävän isoilta asioilta. Puhumattakaan siitä että ehkä joutuu pyytämään ostettavaksi yhteiseen jääkaappiin juuri sitä lempijogurttiaan tms. Meillä yhteisö kannusti kovasti pyytämään ostettavaksi myös lempiruokia. Ettei turhaan sure sellaista mikä on pieni juttu ja helppo hoitaa, kun niitä isompia kysymyksiäkin on. Askeesia ei tarvitse aloittaa lempiruuista.
Siihen tietysti lisäksi sitten hengelliset kysymykset mutta ensimmäisinä luostarivuosina arjen kysymykset ovat yleensä paljon isommalla sijalla. Pikku hiljaa arjen kysymykset asettuvat uomiinsa ja tullaan muiden kysymyksien äärelle.

Nunnien elämä kuvataan totta kai hyvin rajatusti, vain osaa elämää tässä pääsee katsomaan, mutta se mitä pääsee katsomaan on todenmukaista.

Hyvin tulee esille luostariin tulevien erilaiset taustat, erilaiset tottumukset uskonnollisessa elämässä, erilaiset elämäntilanteet ja elämäntavat. Silti kaikilla on sama kutsumus.

Tulee hieman myös esille se että nykyään monissa luostariyhteisöissä on suuri ikäero tulokkaiden ja nunnien välillä. Ollaan eri sukupolvia, ja maailma on muuttunut paljon siinä välissä. Vanhenevien nunnien voi olla joskus vaikeaa tukea nykynuoria luostariin asettumisessa koska maailma mistä luostariin tullaan on sen verran erilainen kuin aiemmin. Yhteistä kuitenkin löytyy paljon.

Tyttöjen vienti syömään Holy Cow jäätelöä kuvaa hyvin nunnien huumorintajua. Koeajalla oleville tytöille järjestetään aina jotain hauskaa ja humoristista.

Luostarielämän haasteet kiteytyvät hienosti, kun puhutaan erilaisten ihmisten elämästä yhdessä. Ihmiset jotka ovat saaneet kutsumuksen elää ja rukoilla yhdessä, saavat tuntea Jumalan johdatuksen toistensa kanssa elämään oppimisen ja henkilökohtaisen rukouselämän tasapainossa.
Tätä vartenhan ei tarvitse mennä luostariin, mutta luostari tuo siihen oman lisänsä.

Tunteiden esiinnousu ei vaikuta minusta teennäiseltä vaan realistiselta. Tyttöjen keskinäisiä ristiriitoja kuvaavat kohdat ovat todella todenmukaisia.
Se, mikä tästä ei välity ehkä tarpeeksi, on se että ristiriitatilanteissa tytöt eivät selvittelisi välejään noin paljon keskenään vaan olisi enemmän keskusteluja ohjaavan nunnan kanssa kahdestaan.

Kahden jakson jälkeen tosi hyvä tunnelma tästä. Omasta mielestäni on hyvä että liiallinen romanttisen mystiikan kaapu putoaa luostarielämän päältä. Luulen että luostarielämän tulevaisuus näyttää hyvältä kun niin käy.

Aina tulee jäämään elämään myös niitä luostariyhteisöjä joita jää peittämään pyhän salaperäisyyden varjo, niille jotka sellaisia kaipaavat.


#7

(Nyt tulee off topicia, mutta Isä Matteon tutkimuksia myönnän kyllä fanittavani suuresti :D)


#8

Katsoin juuri trillerin kanadalaisesta nunnaluostarista: Sometimes the Good Kill. :hocho:


#9

Melkein 1. jakson lopussa - pystyn katsomaan pätkissä. Kovin herättää ristiriitaisia tuntemuksia! Osanottajista ainakin pari vaikuttaa kovin nuorelta tähän, ja tosi-tv-formaatin eettisyys mietityttää. :confused: Toisaalta kysymys siitä, mikä on oma kutsumus, on ajatus jonka äärelle melkeinpä jokainen kirkossakäyvä nuori katolilainen varmaan jossain vaiheessa nuoruusvuosiaan pysähtyy - joidenkin kohdalla tämä ohjelma voi varmasti tukea kyseistä pohdintaa. Ja luostarin nunnat ovat sympaattisia. :yellow_heart: Dramatiikkaa voisi olla hieman vähemmän… toivottavasti osanottajia ei ole valittu sen mukaan, keiden on arveltu antavan kameroille eniten huutoa ja kyyneleitä, kuten tosi-tv-tuotannoissa usein on tapana.


#10

Tositeeveelle ominainen dramatiikan tuntu saadaan valitsemalla kohtaukset ja leikkaamalla ne tietyllä tavalla. Se annettakoon ohjelmalle anteeksi, ovathan nunnat itsekin olleet sitä mieltä että haluavat tehdä tämän kotonaan. Uskon että heidän mielestään tämä palvelee muitakin tarkoituksia kuin draamahakuista viihtymistä.

Uskon että aineiston leikkauksen vuoksi draamaa tuntuu olevan enemmän kuin oikeasti onkaan.
Sinänsä merkillepantavaa että kutsumuksen kokevat monissa tapauksissa ne joiden ulkomaailma ei odottaisi sitä kokevan, ne joilla on luostariin mennessään lapselliseltakin tuntuvia tunteita. Silti he ovat yleensä niitä jotka jäävät loppuelämäkseen. Filosofoijien ja syvällisten mystisten mietiskelijöiden tie on monesti toinen, suurissa otoksissa. Toki meillä on sitten niitä munkkeja ja nunnia jotka ovat jättäneet meille perinnöksi esim. kirjallisuutta ja musiikkia. Mutta heidänkin aloittamisensa luostarissa on saattanut olla hyvin dramaattinen ja lapsellisen oloinen.


#11

Kaksi jaksoa nyt katsottu. Draamaa riittää ja tosiaan varmaan leikattu niin, että sitä tulee lisää, mutta paljon syvällisiä pohdinnan aiheita omaankin elämään. On ristiriita pyhyyden ja tosissaan olemisen ja toisaalta ylimielisen tuomitsevuuden välillä (Claire), kysymys intensiivisestä hengelliselle elämälle omistautumisesta vai ajan käyttämisestä lähimmäisten hyväksi (Christie) jne. Ei kai tositeeveen pitäisi olla näin puhuttelevaa…


#12

En ole katsonut tuota, mutta tästä filmistä pidin aika paljon:

https://imaginesisters.org/light-of-love/

Suomessa on tehty myös erittäin hyvä dokumentti Espoon karmeliittaluostarista, mutta sitä ei löydy mistään.


#13

Aamen, juuri näin. Eiköhän nuo tosi-tv-formaatit ole tarkkaan ennalta käsikirjoitettuja, joissa autenttisuus on täysin suunniteltu illuusio, joka on yhtä uskottavaa kuin hulvaton Siskonpedin nunnaluostari?


#14

Katsoin molemmat nähtävillä olevat jaksot. Onhan näissä toki tosi-tv:lle tyypillistä draamaa ja käsikirjoitusta(joka välillä häiritsee) mutta toisaalta kuten joku aikaisemmin kirjoittikin myös ajatuksia herättäviä asioita. Minusta on mielenkiintoista nähdä myös vähän tuota luostarielämää katolisessa kirkossa, minä en tiennytkään, että katolisella kirkolla on erilaisia nunnaluostareita. Myös nuo naisten erilaiset lähtökohdat ja erilaiset suuntaukset uskonharjoittamisessa ovat kiinnostavia. Jotenkin tietämättömänä ajattelin, että katolilaiset nunnat olisivat esimerkiksi yhtä konservatiivisia kaikki tms. Se mikä minua omista lähtökohdistani johtuen tuntuu häiritsevän on sen yhden tytön puhe Jeesuksesta deittinä ja flirttailevana tanssittajana🙄


#15

Tuo kuulostaa siveettömältä. :frowning:


#16

Flirtti-Jeesus vaikuttaa mullekin oudolta, mutta en suoraan osaa tyrmätä sitä täysin harhaoppiseksikaan. Se voi olla yhden ihmisen kieltämättä vähän erikoinen tapa kuvailla sinänsä ihan oikeita ja hyviä asioita ja elää todeksi jumalasuhdettaan. Hän on hyvin karismaattinen ja mystiikkaan kallellaan selvästi ja hänen uskonsa on kokemuksellista ja intohimoista. Me kuivan opilliset voidaan nillittää siitä, mutta onhan tuo kyllä aika hienoakin.


#17

Tämä on se ilmiö mitä @timo_k muistaa aina paheksua foorumilla.
Se onkin sellainen kansanhurskaus-ilmiö nykyään katolisessa kulttuurissa vaikka onhan meillä hienoja, syvällisiä kirjoituksiakin aiheesta, ihan kirkon opettajiksi nimettyjen naisten ja miesten kirjoittamana.

Asia liittyy minunkin mielestäni tuohon että suomalainen uskonnollisuus on selvästi muiden, kokemiani maiden, uskonnollisuutta järkiperäisempää, en osaa tätä nyt muuten sanallistaa.
Tämä on yksi syy miksi kirkollinen elämä, jota olin aina ennen vieroksunut, kolahti minuun Espanjassa.

Todella monet ihan oman sukupolveni espanjalaiset nunnat ovat myös purkaneet kutsumuskokemustaan tuon sulhanen-morsian -kuvaston kautta. Se myös useimmissa tapauksissa kypsyy ajan myötä syvällisemmäksi tunteeksi.
Näiden nuorten naisten ilmaisut ovat aika söpön naiiveja.

Tämä Hoosean kirjan luku on yksi lainatuimpia, kun lupausjuhlien kutsukortteja painetaan luostareissa ja teema on monille, myös munkeille rakas, eikä siinä ole mitään sateenkaarimeininkiä koska on kyse siitä että munkin sielu rakastuu Kristukseen kutsumuksessa.

“Sentähden katso, minä tahdon häntä houkutella, viedä hänen korpeen ja puhua suloisesti hänen kanssansa” tai toinen käännös “Sentähden, katso, minä taivuttelen hänet, kuljetan hänet erämaahan ja viihdyttelen häntä” (Hoosea 2:14)

Houkutella sana kääntyy monissa kielissä samaksi sanaksi mitä käytetään kun sanotaan “vietellä”.
Jumala siinä viettelee ihmistä aavikolle jonka jokainen sillä pyhittymisen morsiusmatkalla kohtaa.


#18

la%20llevare%20a%20la%20soledad

“Johdattelen hänet yksinäisyyteen ja puhuttelen hänen sydäntään.”
Tämä on Hoosean luvusta k.o. jakeesta mm. espanjaksi. Suomeksi ei puhuta sydämen puhuttelusta.

images

Tällaisia kuvia ja julisteita on usein esillä kutsumusretriiteissä.
“Toivon että elämäni olisi se erämaa, jossa voin kohdata Jumalan.”

Kyllä minusta tuli katolilainen näissä tunnelmissa. Ensimmäinen katolinen ehtoolliseni oli selvästi morsiusateria Hoosean kuvailemalla tavalla.


#19

Ohjelman kolmas jakso on muuten ilmestynyt :smiley:


#20

Jeps, esitysaika on 16.15-17.00 ja loput jaksot taitavat kaikki tulla peräkkäisinä päivinä. Kolmas jakso nyt katsottuna, edelleen kuvioissa on aika paljon draamaa ja entistä selkeämmin näkyy, että tv-porukka myös vaikuttaa asioiden kulkuun. Jakso oli kyllä mielenkiintoinen monella tavalla.

Puhuttiinkohan tässä jaksossa muuten oikeasti Marian palvomisesta vai oliko kääntäjä tehnyt omia tulkintojaan? En tunne katolista termistöä niin hyvin, niin en osaa hahmottaa, mitä jättikokoisesta Maria-patsaasta oikeastaan puhuttiin. Joka tapauksessa yhdistelmänä Maria-patsas ja palvottava jättiläisöylätti on niin outo kokonaisuus protestantille, että koko kohtaus oli varmaan tähän asti sarjan teologisesti pahiten tökkivä elementti. Tämä siitä huolimatta, että en suhtaudu ajatukseen siunatun ehtoollisleivän edessä tapahtuvasta palvonnasta ihan niin kriittisesti kuin ehkä luterilaiset keskimäärin.