“En tarvitse uskoa koska tiedän“
Viittasiko täällä joku tuohon Ignatius Loyolan ajatukseen, vai luinko viittauksen Fossen Septologiasta?
Muistan, että suorastaan sävähdin kun kuulin tuon lauseen, niin aidosti koin sen kuvaavan omaakin kantaani. Jo lapsuudesta asti kokemani näyt ja tuntemukset olivat saaneet minut ajattelemaan kuoleman jälkeistä tilaa. Käyntini itse rajan takana kohti valoa lliitäen, ja elvytykseni sairaalassa vakuuttivat minut Jumalan olemassaolosta. Jotkut ystäväni totesivat leikkisästi, että “On sillä Jumalalla outo huumorintaju, kun antoi sulle uuden mahdollisuuden!” Siitä alkoi pitkällinen pohdiskelu ja Raamatun jne lukeminen ja keskusteleminen, raamattupiirit ja kerhot kirkoissa.
Mitä pitemmälle elän ja silmät auki seuraan omaa ja muitten elämää, sitä enemmän vakuutun sen tietämisestä ja tuntemisesta että Jumala on todellinen.
Lainaus:
Ignatius Loyolan (1491–1556), jesuiittaveljeskunnan perustajan ja Hengellisten harjoitusten (Exercitia spiritualia) kirjoittajan, hengellisyydessä on kyse pikemminkin kokemuksellisesta tiedosta kuin pelkästä teoreettisesta uskosta. [1, 2]
Vaikka lausahdus “en tarvitse uskoa, koska tiedän” ei ole suora, tunnettu sitaatti häneltä, se resonoi vahvasti ignatiaanisen mystiikan kanssa:
-
Kokemuksellinen tieto: Ignatius korosti, että Jumalan tahto ja läsnäolo tulevat tutuiksi sisäisen kokemuksen, sielunliikkeiden ja rukouksen kautta, ei vain järkeilemällä.
-
“Maistaminen”: Hän käytti termiä “maistaa ja tuntea asioita sisäisesti” (sentir y gustar de las cosas internamente), mikä tarkoittaa, että usko muuttuu eläväksi tiedoksi, kun sen kokee omakohtaisesti.
-
Hengelliset harjoitukset: Harjoitusten tavoitteena on auttaa ihmistä “etsimään ja löytämään Jumala kaikesta”, mikä muuttaa uskon tiedoksi Jumalan läsnäolosta arjessa. [1, 2, 3, 4]
Ignatiukselle usko ei ollut epävarmaa odotusta, vaan sisäisesti koettua varmuutta, joka perustuu Jumalan ja ihmisen väliseen suhteeseen. [1]