Ei ihme, että Hesari ja liberaaliteologit haluavat kääntää asian niin, että Inkerin kirkko tukee Putinin hallintoa.
Inkerin kirkko kategorisesti kieltää sen, että samaa sukupuolta olevien välinen suhde eroaisi Jumalan silmissä tai Kirkossa mistä tahansa Jumalan tahdon vastaisesta asiasta ja muistuttaa, että Raamatun mukaan tuomitsee ehdottomasti “valikoivan moraalin”, jossa tuomitaan samaa sukupuolta olevien suhteet, mutta suljetaan silmät muilta synneiltä tai pidetään muita syntejä harmittomampina
Selkeästi tämäkin asia on muistettu.
Inkerin kirkko ei missään olosuhteissa kutsu palvelemaan, aseta Kirkon virkaan eikä valitse kirkon hallinnon toimielimiin ihmisiä, jotka elävät suhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Ihminen, joka tällaisessa suhteessa elää, tulee erottaa virasta, palvelustehtävästä tai toimesta sekä vaaleilla valitun toimielimen jäsenyydestä.
Tämä on todella kiusallinen kohta varmaan useammallekin kirkon virassa olevalle. Tiedän varmuudella ainakin yhden papin, joka elää homosuhteessa ja luulen, ettei hän ole ainoa laatuaan.
Inkerin kirkko pidättää itsellään oikeuden tarkastella uudelleen ja yksipuolisesti katkaista yhteistyön sellaisten kirkkojen ja organisaatioiden kanssa, jotka historiallisesti kuuluvat luterilaiseen traditioon, mutta sallivat samaa sukupuolta olevien ihmisten liiton vihkimisen tai tällaisessa suhteessa elävien Kirkon virkaan asettamisen
Tässä on se syy, jonka vuoksi Inkerin kirkko on niin hankala pala joillekin suomalaisille teologeille. Onhan kiusallista, että heidän kovasti puolustamansa asia Suomen kirkossa ammutaan alas naapurimaan kirkossa.
Itse asiassa tuon jälkimmäisen lainauksen mukaan toimiessaan IK olisi jo aikoja sitten katkaissut suhteensa kirkkoomme. Tässä on eletty tällaista epäselvää aikaa siellä sun täällä. … Kirkkomme on käytännössä jo ties kuinka kauan hylännyt periaatteet koskien kirkon virkaa.
Varmaankin IK on pitkittänyt suhteiden katkaisemista sen vuoksi että suomalaiset lähetysjärjestöt ovat sen tärkeitä tukijoita.
Todennäköisesti noita pääosin “salassa” homosuhteessa eläviä on eikä yksityisyys- ja työelämän lainsäädännöstä johtuvista syistä sitä voi selvittää, kartoittaa tai kysyä asianosaiselta.
Olen pari kertaa törmännyt siihen tosiasiaan, että sukulaiset eivät vain ole päässeet järjestämään hautajaisia, koska jostain syystä sairaala, jossa vainaja kuoli, on ilmoittanut vainajan “luovuttamisesta” vasta useamman viikon jälkeen. Esimerkiksi ystäväni kuoli joulukuun alussa mutta siunaustilaisuus pystyttiin pitämään vasta tammikuun alussa.
Uurna pystyttiin sitten laskemaan vasta helmikuun alussa. Ruuhkaa krematoriossa? Eli sukulaiset eivät aina ole syyllisiä hautajaisten myöhäisestä järjestämisestä.
Ukrainan Kreikkalaiskatolisen Kirkon toimesta on ensimmäisen kerran toimitettu kreikkalaiskatolinen Liturgia Raumalla. Palveluksen toimitti Suomen kreikkalaiskatolisen yhteisön pappi isä Vitallii eräässä Rauman luterilaisessa kirkossa. Jatkoa varmaankin seuraa…
Kirkon jäseneksi liittyy rippileirien kautta koko ajan enemmän nuoria, joita kiinnostaa nimenomaan itse usko.
”Tuntui, että koulussa ei haluttu, että hän osallistuu uskonnon tunneille. Itse sanoin, että antaa mennä jos sen laki sallii”, Tomin isä Timo Niemelä sanoo.
Tomin isä on parikymppisenä eronnut kirkosta taloudellisista syistä eikä kadu sitä. Tomin äiti taas on buddhalainen.
Rippileireillä kirkkoon liittyviä oli viime vuonna Helsingissä 319 ja Tampereella 120.
Vaasan suomalaisen seurakunnan jakaantuminen sateenkaariasiassa on jälleen otsikoissa. Tuo on maksumuurin takana, mutta pääasia tulee esille: kirkkoherran ja neuvoston ollessa erimielisiä, asian ratkaisee Lapuan tuomiokapituli, jonka päälikkö on Matti Salomäki.
Käsittääkseni kiista kiteytyy paljossa esteettömyyteen sekä tietenkin siihen, mikä sopii ja kuuluu kristinuskon sisälle ja kristinuskoon ja mikä ei. Me sateenkaarimessujen vastustajat korostamme kaikillle yhteistä ja kaikille avointa jumalanpalvelusta, puolustajat muistuttavat mm. siitä, että erikoismessuja on muitakin ja yhteistyökuvioita esimerkiksi partion kanssa (jonka lippuja myös kirkkotiloissa ja tilaisuuksissa käytetään - valtion tunnuksista puhumattakaan).
Tämä seurakunta saa nyt julkisuutta ainoana(!?) suomalaisena seurakuntana, missä sateenkaarimessuille on sanottu ensin kyllä ja sitten ei. Mediajulkisuus onkin riidanhakuista, jolloin seurakuntien yksimielisyys asiasta puoleen taikka toiseen ei herätä otsikoita (tosin uutuusarvo on myös keskeinen medianäkyvyydessä).
Matti Salomäki on jämäkästi ilmoittanut vastustavansa sateenkaariaatetta, joten toivoa on, että sateenkaariväki saisi tyytyä normaaleihin messuihin. Heidän on taatusti aivan turvallista osallistua niihin. Toivossa on hyvä elää.
Niin kuin paremman puutteessa pitää sitten tyytyä tavan jumalanpalvelukseen. Täällä kirjoitan parhaillaan selitystä Paavalin rakkauden korkeaveisuun. Korinttilaiset ylpeilivät karismaattisilla lahjoillaan sekä salatiedoillaan, mutta Paavali osoitti paremman rakkauden tien. Love is love sanoo myös sateenkaariväki. Paavali kuitenkin kirjoittaa, ettei rakkaus käyttäydy sopimattomasti. Samaa sanaa hän käyttää viitatessaan roomalaiskirjeessä miehiin, jotka ovat luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja joissa on syttynyt himo toisiaan kohtaan.
Äänettömyydestään huolimatta minulle tulee luonnollisesti mieleen Korintin markkinoiden vaskiseppien takomisen kakofonia, kun kohtaan tyhjien tynnyrien kolinan sosiaalisen median toreilla.
Turvallinen seurakunta ja jumalanpalvelus on varmasti kaikille olennainen asia, vaikka tulkitsemme turvan ja uhan eri tavalla. Eikö Jumala kuitenkin ole myös pelottava ja turvattomuutta luova, etenkin lain saarnan kautta?
PS: pride-tunnuksia käyttävät ja puolustavat ovat hyvin tietoisia dekonstruktion metodeista eli valta-asetelmien ja rakennelmien turmiollisuudesta. Siksi he vastustavat liikkeensä nimittämistä uskonnoksi, ideologiaksi tai aatteeksi - jopa liikkeeksi. Tästä kuitenkin seuraa epämääräisyys: pride samaistuu tasa-arvon kannattamiseksi höystettynä seksuaalisella antinomismilla ja idealistisella antropologialla (mitä ei tosin saa eikä kutsuta idealistiseksi).
Onko johdonmukaista perustella sateenkaaritoiminnan vastustamista ja olemattomuutta sillä, että seurakunnan toiminta on muutenkin avointa myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille? Siis, joko nämä ovat sovitettavissa kristilliseen uskoon, kenties jo valmiiksi siinä, jolloin erityisjumikset ovat ihan ok TAI nämä asiat eivät ole ok, jolloin niitä ei voi hyväksyä toivottamalla noihin identifioituvat ihmiset tavan kirkkoon.
Jotenkin… kun kielipeliin ja sateenkaarinarratiiviin lähtee mukaan, se sitten velvoittaa koko painollaan. Tuo paino on ihmisen murskaava. Siihen ei kuitenkaan tarvitse lähteä mukaan. Ollenkaan.
Sateenkaaritoimintaa on siis tulossa myös Vaasaan, yhdenvertaisuuden helmasta ja turvallisen tilan sapluunalla. Jatkaakseni 1. Korinttilaiskirjeen sekä rakkauden korkean veisun tematiikassa: tämä on infantiilia. Jutussa mainittu Suomen YK-liitto todella ilmoittaa kannattavansa turvallista tilaa, jonka olettamiskielto on ristiriidassa kaiken älyllisen elämän kanssa - myös niiden järjestöjen, jotka vetävät tämän säkin omaan päähänsä.
Olen joskus näitä turvallisen tilan periaatteita lueskellut, ja tullut (huom. sisältää hiukan huumoria, mutta vain vähän) tulokseen, että monet niistä käytännössä tarkoittavat suunnilleen samaa kuin että älä puhu kenellekään muulle, vaan anna tila muille, älä katsele muita, ettet saa vahingossa ketään katselukäytöksellä ahdistumaan, äläkä ainakaan kättele ketään muuta erikseen lupaa kysymättä, sillä saatat muuten rikkoa toisen fyysistä tilaa. Muista, ettet voi tietää toisen rajoja kysymättä niitä. Helpointa saavuttaa turvallinen tila on, kun kukaan ei edes saavu tilaan eikä varsinkaan kohtaa itselleen vieraita ihmisiä.
Tuollaiset ohjeet kirjaimellisesti toteutettuja ovat osin ihan hirveitä. Esimerkiksi ohjeen mukaan ei saisi tehdä oletuksia toisen terveydestä ja toimintakyvystä. Eli jos kohtaa vaikka jonkun fyysisesti heikkokuntoisen näköisen, joka vaikuttaa siltä, että voisi hyötyä vaikka siitä, että toinen avaa oven, ei saa olettamukseen perustuen auttaa, koska muuten rikkoo turvallisen tilan periaatetta. Ohjeen mukaan auttaa saa vain, jos toinen pyytää. Se taas yleensä onnistuu vain, jos on puhetaitoinen, riittävä rohkeus ja vielä yhteinen kieli - mutta kaikilla ihmisillä ei ole niitä kykyjä, joita linkin turvallisemman tilan periaate olettaa kaikilla olevan…
Aika monet ohjeet kyllä ovat, koska niiden muotoilussa ei ole ajateltu sitä, kuinka kirjaimellisesti niitä on mahdollista tulkita.
Olen kyllä myös sitä mieltä, että kyllä ihmisen velvollisuus itse ilmaista tarpeensa on isompi kuin muiden velvollisuus olettaa. Olettaminen voi olla myös ärsyttävää ja loukkaavaa, ja hyväntahtoinen lupaa kysymätön auttaja voi pahimmillaan aiheuttaa vaaraa ja haittaakin. Jos tarvitsee apua eikä saa siitä suutaan auki, niin viime kädessä se on ns. henkilökohtainen voi voi.
Tuo on yksi ajattelutapa. Toimii suhteellisen hyvin neurologisesti keskimääräisten ihmisten kanssa, mutta heikommin silloin, jos on tietynlaisia erityispiirteitä, jotka ovat esteenä tarpeiden ilmaisemisessa muille. Esimerkiksi monella autistilla on ihan oikeasti välillä vaikeuksia kommunikoida. Osa ihmisistä menettää puhekykynsä, jos tulee heitä liikaa jännittävä tilanne. Sellaista käy yli prosentille väestöstä, eli ei ole mikään ihan äärimmäisen harvinainen asia, vaan sen tyyppinen asia, mikä on perusteltua olettaa myös mahdollisuudeksi. Se, että turvallisemman tilan ohjeissa kielletään olettamasta sellaista vaihtoehtoa, kertoo lähinnä siitä, että periaatteet luoneet eivät ole esimerkiksi neurologisia erityispiirteitä omaavien kanssa välttämättä juuri tekemisissä.
Toisinaan lehtien otsikoihinkin nousee tapauksia, joissa on noudatettu sitä periaatetta, että ei puututa toisten asioihin. Kuten että kun mies Suomessa tippui aseman laiturilta junanradalle, kukaan ei auttanut, vaikka paikalla oli muita. Jokunen vuosi sitten se nousi puolestaan otsikoihin, kun 85-vuotias mies kuoli maattuaan kaatumisen jälkeen 9 tuntia maassa vilkkaasti liikennöidyllä pariisilaiskadulla lukuisten ihmisten kulkiessa ohi ilman että kukaan auttoi, kunnes joku koditon soitti lopulta hätänumeroon. Silloin oli jo myöhäistä ja mies kuoli hypotermiaan. Yläkouluikäinen tyttö Suomessa makasi tunnin kadulla tajuttomana ennen kuin joku soitti hätänumeroon. Ei ole tietoa, oliko joku kysynyt sitä ennen avun tarpeesta, mutta ainakaan hän ei ollut oletettavasti mitään vastannut, jos oli joku kysynyt. Näissä tilanteissa lienee toimittu sen periaatteen mukaan, että ei ole suoraan ryntäilty auttamaan oma-aloitteisesti ja oletettu pelkästään ulkoisesti päätellen toisen voivan tarvita apua.
Se voi olla yleinen ajattelutapa, että jos toinen ei erikseen pyydä apua, ja kärsii siitä sitten seuraukset, se olkoot tämän henkilökohtainen voi voi. Näin voi lievittää ajatusta omasta vastuustaan. Mutta sellainen turvallisemman tilan periaate voi olla myös aika julma tapa suhtautua sellaisiin ihmisiin, jotka eivät apua kykene pyytämään.
Kyllä näissä pitää huomioida myös konteksti. Ohjetta, että ei pidä auttaa pyytämättä, ei varmastikaan ole tarkoitettu tajuttoman kohdalla noudatettavaksi. Sen sijaan tarkoitettuna kontekstina lienee se ilmiö, jossa hyvää tarkoittavat mutta usein tietämättömät ihmiset säntäävät avustamaan vammaiseksi tulkittuna henkilöä oman mielensä mukaisilla tavoilla, aiheuttaen pahimmillaan vaaraa ja haittaa.