Kenellä se teistä on? Kenessä on säilynyt aitoJumalan lapsi,? Onko joku teistä laillani uskon elämässä ja maailman tuulissa harhautunut pois todellisesta itseään esittämään vanhurskasta?
Ihmisellä on yksi identiteetti. Välillä se on uskova välillä ei.
D
Vuosia sitten kuuntelin ja keskustelin Veikko Mannisen kanssa. Silloin täällä Suomessa helluntaiherätyksessäkin nousi tarve löytää itsensä helluntailiikkeenä. Se oli uutta keskustelua ja ilmeistä tulosta psykologialla vaihtaa Pyhän Hengen vaikutus tai ainakin auttaa Jumalaa, koska ‘täytyyhän ihmistäkin hoitaa’.
Veikko tiivisti asian: “meidän identiteettimme on Jeesus”.
Paavali Areiopagilla ilmoitti ihmisen oikean minuuden, joka on löydettävissä, vaikka vain hapuilemalla, koska Jeesus on lähellämme.
Apt. 17:28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme,
Jeesus antoi kattavan lausunnon, mitä me parhaimmillamme voimme olla ja tehdä,
Joh. 15:5b, sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Eli ihminen on luotu ja tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä. Siihen on tie Jeesuksen kautta.
Ehkä tämän voisi yhdistää oman vastaukseni kanssa. Silloin kun uskon, identiteettini on sellainen, että minut ja Jeesus voidaan nähdä yhtenä ihmisenä, vaikka pysymme erillisinä. Identiteettimme menevät sellaisina hetkinä limittäin/päällekkäin, erottamatta, sekoittamtta, muuttamatta ja jakamatta. SIlloin kun en usko, identiteettini rimmaa Perkeleen kanssa. Välillä hillitysti, välillä reilummin. Ja päivä päivältä vähemmän. Toivottavasti.
D
Pidän tästä vastauksesta. Tähän tulisi jokaisen kristityn pyrkiä.
Kaikissa meissä asuu pikkuhellari.
D
2 tykkäystä
Eikun ihan vain kristitty.
1 tykkäys
Kaikissa meissä asuu kristitty pikkuhellari.
D
1 tykkäys
Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme.
1 tykkäys
Toi oli hyvä. Kirjoitan juuri saarnaa sunnuntaiksi. Saako lainata tota?
D
1 tykkäys
Saa toki. Lainauksen lähde on tosin luultavasti Kummeli tms. mutta anna mennä vain.
Jumala on laitanut ihmiseen oman Henkensä. Ihmisellä on myös ihmisen henki joka pitää tämän Pyhän Hengen kotelon toiminnassa, kunnes tulee kuolema. Niin ‘kotelo’ kuin henkisyys, jota sielullisuudeksikin kutsutaan. (Englannin kielessä henkisyys ja hengellisyys esiintyy samanakin sanana.)
“Ihmisellä on yksi identiteetti. Välillä se on uskova välillä ei.”
Voin myötäillä tätä päähäsi pälkähdystä, tai päättelyäsi.
Omasta kokemuksestani sanoisin samansuuntaista, mutta haluaisin täsmentää, että joidenkin ihmisten todellinen identiteetti on kuolleessa tilassa ja joidenkin identiteetti herännyt kuolleista, koska he ovat tulleet uskoon. Uskoontultuamme seuraamme Jeesusta ja vaikka otamme joka päivä ristin, eli uskomme ja kiellämme itsemme, niin olemme puutteellisia, niinkuin oli alkuseurakunnan uskovat. Siksi Jeesus heitä nuhteli ja varotti lihan, katoavasta identiteetistä, joka valvomattomuuden vuoksi muodosti tartuntapinnan sielunviholliselle. Katoava identiteettimme, ihminen, ei tarvi hoitoa. Vaikka se on jokaisessa olemassa, se ei uskovaa hallitse, vaan vähenee. Katoava identiteettimme on kuoletuksen kohde, niin paljon kuin Jeesuksen henki saa sijaa meissä toimia.
Mielestäni uskovassa näkyy Jeesus, koska Hän on sisäisesti meissä. Jumalaton ei Jeesusta heijasta, vaan omaa herraansa.
Uskovan todellinen identiteetti on “kristitty” , Kristukseen uskon kautta liitetty. Hän on sitä kaikkine puutteineenkin, sillä Kristuksen tähden, johon hän on liittyeenä, ei hänen puutteitaan ja syntejään enää lueta hänelle. Raamattu kutsuu autuaaksi sitä ihmistä, jolle Herra ei lue syntiä (Room. 4: 8).
1 tykkäys
Identiteetti tulee latinan sanasta idem, joka tarkoittaa ‘sama’, sanan identitas kautta, joka tarkoittaa käsitettä, että jokin asia on sama jonkin toisen kanssa.
Tämän perusteella sanon, että kristityllä ei ole identiteettiä. Minä ainakaan en koe olevani identtinen kenenkään tai minkään kanssa. Ja tiedän, että en ole.
Eräs traditionalisti pappi sanoo välillä, että Jumala sinänsä pitää moninaisuudesta. Se ei tietenkään tarkoita mitään näistä maailmansotien jälkeen keksityistä “moninaisuuksista”, vaan eri yksilöiden tapoja uskoa siihen, mitä kirkko opettaa. Siihen ei siis sisälly vapaus olla uskomatta tai vapaus uskoa harhaoppisesti.
Varsinkaan tiedän, että en ole identtinen minkään yksittäisen sanan tai käsitteen kanssa.
1 tykkäys
Kenellä se teistä on? Kenessä on säilynyt aitoJumalan lapsi,?
Kiitos vastauksista - yhtä lailla koomisista ja syvällisistä.
Oikeastaan kysymystä miettiessäni, ajattelin tuota termiä Jumalan lapsi. Identiteetti otsikossa oli hieman huono käsitevalinta. Temperamentti tai lahjaksi saatu aito oma persoona olisi ollut paremmin kuvaava. Ajattelin sitä, miten oma Jumalalta lahjaksi saatu persoona tai temperamentti säilyy tai ei säily. Miten maailmasta tai uskonyhteisöstäkin tulee painetta vähän alkaa muuttaa sitä mikä on omaa todellista itseä. Varmaankin tässä on paljon henkilökohtaista eroa, joku pysyy omana itsenään vaikka vuoret kaatusivat päälle, joku alkaa muovata itseään ympäristön paineessa.
Ihmisellä on kova hyväksynnän tarve, ja jos ryhmäpaine alkaa vaatia tietynlaista olemusta, niin sitä voi alkaa muuttaa itseään jotta hyväksyttäisiin. Kustannus voi olla raskas kantaa. Esimerkkinä vaikka sukupuoliroolimalli; alistuva kodinhengetärvaimo tai ilmeetön horjumaton perheenpäämies - mielellään puuseppä ja kalamies. Ja jos sitten ei sovi tähän muottiin, voi tulla tunne ettei ensikään kuulu porukkaan ja alkaa - ehkä tiedostamattaan - muuttaa omaa itseään. Tämähän on aivan naurettavaa ja uskovalle kovan luokan synti. Ettäkö Jumala olisi tehnyt virheen, ja jossain ihmisyhteisössä, vaikka seurakunnassa - olisi sitten se totuus oikeasta tavasta olla ja elää. Luojan kiitos apostolien porukka oli aika sekalainen seurakunta, niin ei sieltä ainakaan voi suoraan vetää mitään esimerkkimallia.
Rakastan Jumalan lapsi termiä. Sitä voi ajatella vaikka vertaamalla ihmislapseen, joka ainakin pienenä usein vielä on se mikä on, kunnes alkaa jossain vaiheessa muuntua ryhmän mukaan. Jumalan lapsi on vapaa ihmisyhteisön orjuudesta ja ottaa oikealla tavalla vastaan Jumalan valtakunnan. Jotain hienoa ja suurta lapsenkaltaisuudessa on kun Jeesus sitä käyttää mallina. Olen ajatellut, että ehkä se lapsenkaltaisuus on juuri sitä omana itsenään olemista ja uskomista juuri sellaisena omituisena tyyppinä joka nyt sattuu olemaan.
Niin, me olemme Valtakunnan perillisiä ja huudamme Abba-Isä! Emme orjia, vaan Jumalan lapsia. Aivan konkreettisesti perillisiä.
2 tykkäystä
EI se ole päähän pälkähdys. Minulle uskoontuleminen ei ole punktuaalinen tapahtuma. Ihminen tulee uskoon aina kun hänen identiteettinsä on uskova. Ihminen lankeaa uskosta aina kun hänen identiteettinsä on ei-uskova. Luterilaiset Tunnustuskirjat ilmaisevat saman sanoilla “Sanaa ja sakramentteja apuna käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala niin tahtoo.” Tarvitsen sanaa ja sakramentteja pysyäkseni uskossa. Se annetaan minulle koko ajan itseni ulkopuolelta, lahjaksi, kun kuuntelen sanaa ja otan osaa sakramentteihin.
Meilä on yksi identiteetti, ajallinen jatkumo, jonka voi ajatella vaikka kaksivärisenä putkenä. Silloin kun olen itseni uskoen, olen vaikka sininen ja kun en ole, olen punainen. Identiteettini on silloin putki jossa on väliin sinisiä ja väliin punaisia alueita. Voi olla ja todennäköisesti onkin niin, että taivaassa punainen jää pois, tai ne kohdat omassa identiteetissäni peittää Kristus, mutta tämä voi olla jo liian spekulatiivinen ajatus.
Kun kuoletamme vanhaa itseämme, emme pääse siitä eroon, se seuraa meitä koska se on osa identiteettiämme. Mutta voimme antaa sen olla vaikuttamatta kausaalisesti siihen, mitä teemme nyt. Oleminen omana itsenään uskovana tarkoittaa sitä, että voin olla jotain muuta kuin se mitä olin ennen. Menneet erehdykseni ja syntini eivät määrittele sitä, mitä voin olla nyt.
D
Alotin tähän kommentoinnin oitis, mutta sitten tuli este.
Niin, pälkähdys on liian pinnallista, koska olet asiaan paneutunut ja tutkiskellut sitä itsessäsi. Uskon, että pyrit hengelliseen tutkiskeluun, mikä onkin ainoa ‘metodi’ kaikkiin asioihin, mutta etenkin hengellisiin asioihin. Eli, poistan pälkähdys-tason.
Uskoontuleminen täsmätapahtumana, eli punktuaalisena, eli uuden alkuna ja vanhan loppuna on perusteltavissa Raamatun esimerkeillä, joissa ilmaistaan esimerkiksi, siirtymistä pimeydestä valkeuteen, kuolemasta elämään.
Usko on on lahja, jonka pelastukseen eli uudestisyntymään suostunut saa.
Hebr. 11:6, “Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.”
Tämä palkitseminen alkaa uudestisyntymällä jossa armosta vuodatetaan usko.
Tunnustuskirjat ovat ok, jos e eivät poikkea Kirjoituksista, enkä niitä pitäisi ikuisuusasioiden perustana. Kirjoituksissa, Raamatussa ei ilmaista suoraan eikä epäsuorasti, että Pyhä Henki olisi aktivoitavissa jotain ‘apuna’ käyttäen. Pyhä Henki ottaa Jeesuksen omasta, vt. Joh. 16:13-15
13 “30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
15 Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.”
Jumala, eli Pyhä Henki vaikuttaa uskon vain ihmisen työtoveruudessa. Siis vapaaehtoisuus, oma halu, on aina Jumalan ‘vaatimus’. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset kaikkialla ottaisivat Jeesuksen kutsun parannukseen ja pelastuisivat, vt. Apt. 17:30
“ Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.”
Tämä Paavalin kehotus Areiopagilla perustuu Jeesuksen ilmoitukseen, Mark. 2:17:
17 Sen kuullessaan Jeesus sanoi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen/metanoia”
Tuo viimeinen ratkaiseva asia ihmisen puolelta puuttuu sakramentalisesta pelastusopista ja kaikista RKK:n hyväksymistä Raamatuista ynnä KK38 ja KK92 laitoksista.
Tämä minun tutkiskeluni ei tue kahta identiteettiä, mitä uskovaan, Ylhäältä syntyneeseen, tulee.
Ei- uskovalla on elossa katoava kerros ihmistä, tunteet,tuntemukset ja todellinen liha. Kuten edellä olen maininnut, niin tulelle talletetun osa on olla uudestisyntyneelle hengelle alistettu, kuoletuksen kohde jne., mutta vain uskovalla se on mahdollista jo pelkästään siksi, että mikään ajallinen ei peri taivasta.
Sinun kuvaelmat identiteeteistä ihmisessä, sisältää vain ‘ajallisen jatkumon’, jonka toisen värin saattaisi peittää Kristus, kun taivaassa olet. Näen tässä ristiriitaisuuden jo sinun esityksessäsi mutta enenkaikkea Raamatun kanssa. Tunnustuskirjojen tuki ei ole merkityksellinen, jos ne eivät ole harmoniassa Raamatuun.
Toisaalta, tällä kahdella värillä ja minuudestasi toiseen siirtymisellä saat tukea kahden hallintavallan (regimentti) opista. Maallinen regimentti on tulelle talletettu ja tulee parhaiten hoidettua alistettuna Pyhän Hengen, Jumalan hallintaan. Kuitenkin vain uskova voi tehdä kaikki ajalliset ja ajattomat, niinkuin Herralle eikä niinkin ihmisille.