No näitä käsitteitä käytetään vähän eri merkityksissä.
On myös suuntauksia, joissa uskoontulon tai uudestisyntymisen hetken kertominen ja sen jatkuva muistelu on ylikorostunutta. Jos fokus on siinä, että “kaikki muuttui silloin”, voi tulla tuo krapula helpommin ja useammalle.
Tervettä kristillisyyttä on sellainen jossa usko nähdään jatkuvana prosessina ja joka ei vaadi jotain tiettyä kaavaa siinä miten se usko ihmiseen tuli ja miltä tuntui.
On paljon uskovia, jotka tietävät milloin alkoivat uskoa, ja ehkä kokivat suuria tunteita silloin, mutta joiden arki on “lähes niinkuin ennenkin”. Mutta vain lähes, sillä ratkaisevaahan on mihin ihminen turvaa ja minkä varaan elämänsä rakentaa. Jos ennen esim. kaikkein merkittävintä oli pankkitilin saldo tai arvostettu asema yhteiskunnassa tai olympiavoitto tai nautintojen perässä juokseminen niin Jumalan tullessa elämään arvojärjestys on muuttunut. Kaikki ei murenekaan siihen, jos ei em. tavoitteita saavuta. Tärkeintä on sisäinen rauha ja luottamus. Esim. näin moni kuvaa muutosta.
On paljon uskovia, joilla ei ole kokemusta ihmeellisestä uskoon tulosta. He ovat aina olleet kristityitä, ja sillä tiellä on ollut vaiheita monenmoisia.
3 tykkäystä