Turhaa hävetä herätyksellisiä aikoja tai asioita. Itse en näe herätysten aikojen toimissa mitään haitallisia asioita, olipa ylilyöntejä ollut tai ei. Se että ollaan innokkaita ei ole pahaksi, vaikka rapatessa voi roiskuakin.
Monesti moititaan esim viidennen liikkeen virheitä noilta ajoilta. En tiedä, koska en ole sellaisessa silloin ollut mukana. Lisäksi olen ollut noina aikoina vielä nuori, peruskristillisen kodin kasvatti, jossa ei mitään herätyksellisiä koskaan olla oltu.
Herätysliikkeisiin olen tutustunut vasta paljon myöhemmin, 2000-luvulla. En edes tiennyt Suomen herätyksistä mitään, uskonto koulussakaan ei kiinnostanut yhtään. Mielestäni herätysliikkeet ovat ikävä kyllä hiipumisvaiheessa Suomessa. Tulta ei näy missään. Sitä todella tarvittaisiin.
Juuri siksi ettei sinulla ole kokemuksia 70-luvun paikoitellen painostavasta ja epäviisaasta hengellisyydestä, ei kannattaisi vähätellä niitä, joilla se kokemus on. Innokkuus Jumalan pellolla ei välttämättä tarkoita että pitää sortua epäterveeseen meininkiin. On ollut todella hyvä että lähinnä viides liike on ottanut niistä ajoista opikseen ja samalla opetus on paljon lähentynyt luterilaista oppia.
Tämä on tila tänään. Vaikka yleinen Tulen harvinainen esiintyminen on totta, niin silti samaa Tulta on. Tulella on sama ominaisuus kuin sinapinsiemenellä. Kipinä on yleisin alkusyy suuriin maastopaloihin.
Jumalan Pojan sinapinsiemen- usko on alku suurelle kasville, niinkuin kipinä metsäpalolle.
Olen kuitenkin elänyt noita aikoja ja nähnyt ja tuntenut ihmisiä. Ja tunnen edelieen hyvin. Olen pari vuotta sinua vanhempi ja tunnen sinänsä ajat. Oma kotimme ei vain ollut kovin herätyksellinen, vaikka äitini kävi kyllä viidennen liikkeen pastorin raamattupiirissä.
Luepa vaikkapa Pekka Jokirannan kirjoittama kirja Työ täynnä elämää. Siinä kuvataan erittäin hyvin viidennen liikkeen historiaa ja vaiheita. Ja nimenomaan myönteisessä valossa.
Sinulla tuskin on tästä liikkeestä sitäkään kokemusta, kuin mitä minulla on. En pidä herätysliikkeiden yleiskirkollistumista pelkästään positiivisena asiana. Tuli sammuu, into hiipuu. Onhan se toki jäljellä vielä vanhoilla konkareilla, mutta hekin poistuvat vähitellen.
En ole sanonut että viidesläisyys on ollut pelkästään huono ilmiö. Päinvastoin, pidän arvossa sen järjestöjen monia toimintoja ja esim lähetystyössä Sekl ja Kylväjä ja Sanansaattajat ovat tehneet hienoa työtä. Siinä missä Suomen lähetysseura on liiaksi muuttunut oikeudenmukaisuuden ja kehitysavun ajajaksi ovat mainitut Järjestöt jatkaneet ja kehittäneet perinteisen lähetystyön muotoja joissa Raamatun sanan opettaminen ja auttaminen ovat sovussa.
Ei tässäkään ole tarpeen olla mustavalkoinen. Tuo herätysten aika oli Pyhän Hengen työtä, sitä en epäile. Mutta se ei ollut homogeenista. Oli yhteisöjä, joissa oli kireämpi henki kuin toisissa. Riippui paljon vastuunkantajista. Ja myös meistä tavallisista jäsenistä. Jotkut imivät tuollaista ylemmyyden henkeä itseensä, jotkut jotain muuta “lihallisuutta”.
Siihen väärään, mitä itse sieltä imin, vaikutti myös oma taustani ja omat ongelmani. En ole tuota kirjaa lukenut. En tiedä, onko siinä mukana itsetutkistelua ja virheiden myöntämistä.
Olen ollut paikalla kun Pekka Jokiranta kertoi viidesläisyyden historiasta. Siitä on melko monta vuotta, alle kymmenen kuitenkin.
Jokiranta toi muistaakseni rehellisesti esiin myös negatiivisia asioita. Viidennen liikkeen hajoamista hän tietenkin piti surullisena ja kertoi myös vireillä olevista neuvotteluista jonkinlaisesta yhdistymisestä. Ei ole vielä toteutunut.
Sley ja Sekl ovat vuosia jo olleet aika hyvässä yhteistyössä vaikka opillisia eroja on tietenkin edelleen. En tunne sitä mitä kaikkea ei-julkista neuvotteluissa tapahtuu, mutta hyvä olisi jos lähetystyön ja myös ns sisälähetyksen osalta kirkon luterilaiset järjestöt tekisivät mahdollisimman paljon yhteistyötä. Uutta kirkkoa tuskin syntyy pitkään aikaan, vaikka sitäkin on povattu.
Kirkon ja koko luterilaisen väen tilanne on muuttunut monella tavalla tässä 50 vuoden aikana. On syntynyt kasvava Lähetyshiippakunta, nyt omana kirkkonaan. Kirkon sisäiset herätysliikejärjestöt ovat kaikki menettäneet jäseniään ja varojaan. Lähetystyö on vaikeutunut ja intokin varmaan vähentynyt monin paikoin. Myös ei-niin-herättävät liikkeet, kuten körtit ovat lukumäärältään ja myös vaikutukseltaan heikentyneet.
Kirkon uusimmaksi herätysliikkeeksi on jossain vaiheessa sanottu hiljaisuuden liikettä. En tiedä missä juuri nyt mennään mutta retriitit ja hiljentyminen ovat käsittääkseni jotain mikä voisi ja saisi hyvinkin kasvaa. Silti se kaipuu ei saa jäädä vaille Jumalan sanaa ja todellista ravintoa. Hiljentymisen ja mietiskelyn tarkoitus ei ole vain itsemme tyhjentäminen, vaan se että hiljaisuudessa alkaisi kuulua Jumalan oma ääni ja hänen sanansa saisi vaikuttaa uutta elämää kun hössötys loppuu tai ainakin vaimenee.
Tänä kriisiaikana ihmiset tarvitsevat rukousta, yhteistä jakamista ja Raamatun sanaa entistä enemmän. Rukoillaan että kirkot ja järjestöt voisivat toimia yhteisen tavoitteen eteen tässä suhteessa.
