Uusi etsikkoaika?

Ajankohtaista
1

Noin 80 vuotta sitten Suomella oli etsikkoaika. Kansan vapaus oli uhattuna: tankit vyöryivät itärajan yli. Presidentin vaikutuksesta kansa ymmärsi ottaa etsikkoajasta vaarin: teki parannusta, kääntyi Jumalan puoleen ja tunnusti, ettei pärjää ilman hänen apuaan. Uhka väistyi, saimme armon jatkaa itsenäisinä.

Kun Jeesus viimeisen elinviikkonsa alussa katseli Jerusalemin kaupunkia Öljymäeltä, hän puhkesi itkuun. Hän näki tulevaisuuteen, jolloin vihollinen rakentaa kaupungin ympärille vallin, käy kimppuun joka puolelta, murskaa maahan rakennukset ja surmaa asukkaat. ”Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut. etsikkoaikaasi.”

Jeesus vaiennettiin, mutta hänen ennustuksensa toteutui 40 vuotta myöhemmin. Rooma tuhosi Jerusalemin. Eloon jääneet karkotettiin, ja alkoi uusi erämaavaellus vieraiden kansojen ja toistuvien vainojen keskellä lähes 1900 vuoden ajaksi. Se päättyi muutama vuosi Suomen talvisodan jälkeen. Myös Israel sai uuden alun.

Etsikkoaikoja on niin yksityisten ihmisten kuin kansojenkin elämässä. Silloin Jumala erityisellä tavalla kutsuu kääntymään tuhoon vieviltä teiltä hänen puoleensa. Monesti etsikkoaika jää huomaamatta tai torjumme sen tietoisesti. Itsestäni ja monien muiden kokemuksista tiedän, että pelkkä sana ei useinkaan tehoa, vaan tarvitaan järeämpiä keinoja.

Nyt ovat kaikki kansat olleet kaksi vuotta koronavihollisen saartamia. Onko kyseessä ollut maailmanlaajuinen etsikkoaika? Olemmeko siirtäneet Jumalan syrjään tarpeettomana, kääntäneet hänelle selkämme? Katsommeko ylen hänen käskyjään ja sanaansa? Pidämmekö merkityksettömänä hänen Poikansa uhrikuolemaa?

Jumala lupasi Israelille: ”Jos kansani nöyrtyy ja rukoilee, kääntyy minun puoleeni ja hylkää pahat tiensä, niin minä kuulen sitä, annan sen synnit anteeksi ja teen sen maan jälleen terveeksi.” Sama lupaus koskee kaikkia kansoja. Tartuimmeko lupaukseen? Johtiko korona meitä katumukseen, parannukseen ja uskon kuuliaisuuteen?

Emme voi tietää, mitä tapahtui ruohonjuuritasolla: ehkä näin tapahtui monenkin yksittäisen ihmisen elämässä. Mutta kirkon taholla nykyään ei ainakaan valtakunnallisella tasolla kuule kehotusta parannukseen, katumukseen, uskon kuuliaisuuteen.

Koronavitsaus ei vieläkään ole täysin hellittänyt, mutta se on jäänyt uuden vitsauksen varjoon. Onko nyt kyseessä toinen etsikkoaika?

Minulla ei ole profetoimisen armolahjaa. Siksi en väitä mitään. Kyselen vain.

4 tykkäystä
2

Kyllä varmasti. Jumalan rakkaus näkyy myös kurituksessa, kun Hän kutsuu luopuneita palaamaan. Aina se ei mene Ihmislogiikan mukaan. Luultavasti muu luopunut Eurooppa tarvitsisi kuritusta enemmän kuin Ukraina, mutta Jumala käyttää myös kansoja välikappaleina työssään.

2 tykkäystä
3

Tätä asiaa voi muotoilla hiukan eri tavoilla.
Ainakin itse kirkon työntekijänä pyrin elämään ja omalta osaltani kehottamaan muitakin elämään nyt kristittynä ja siihen kuuluu rukous, katumus ja se että kutsumme ihmisiä tuomaan hätänsä Jumalan eteen tänä aikana kun perusturvallisuus järkkyy.

Paastonajan teema on kirkossa näkyvillä hyvin eikä se ole irrallaan tästä tilanteesta.
Ehkä sanaa etsikkoaika voidaan vierastaa sillä tavoin että sitä ei julkisesti niin paljon näy. Tärkeintä kuitenkin on että uskovat ovat valveilla ja tarjoavat Jumalan sanaa sekä tukea ja yhteyttä niillekin joita kriisit puhuttelevat ja ahdistavat mutta jotka eivät ole ns normaaleina aikoina aktiivista seurakuntaväkeä.

4

Eipä nytkään näytä ihmisiä tulevan parannukseen, joten käy kuten Ilmestyskirja asian esittää, ihmiset rukoilevat mieluummin, että vuoret peittäisivät heidät kuin uskoisivat. Oletan, että vielä on odotettavissa pahempia vitsauksia nöyryyttämään ihmiskuntaa itseriittoisuudestaan.

5

Niin. Tämä on nyt vielä kovin tuore vitsaus, joten vaikutukset eivät heti näy. Mutta mietin, ovatko ihmiset menettäneet uskonsa ylipäätään Jumalan olemassaoloon ja siihen, että hän todellisesti voisi auttaa ajallisissa asioissa.

6

Totta. Se on vanhahtava sana. On käytettävä uudenlaisia ilmaisuja. Nykyihmiset ovat varsin allergisia kehotuksille kääntyä Jumalan puoleen, parannuksen tekemisestä yms puhumattakaan. On pyrittävä hienovaraisuuteen. 80 vuotta sitten oli toisin. Pres. Kallion puhe otettiin vastaan, vaikka siinä oli kehotus parannukseen.

1 tykkäys
7

On oma kysymyksensä, onko suomenkielinen perinteinen termi “tehdä parannus” ollenkaan hyvä tapa kuvata sitä asiaa, johon sillä on tarkoitus viitata. Kysymys kun ei ole siitä, että ihminen parantelisi omaa elämäänsä. Kun yritetään tavoittaa kristinuskosta vieraantuneita, on tärkeää puhua siten, että väärinkäsitysten vaara minimoituu.

3 tykkäystä
8

Noihin termeihin liittyy niin paljon vääriä rasitteita. Etsikkoaika käsitetään usein väärin siten, että ihmiset omalähtöisesti etsisivät Jumalaa, eli heillä olisi itsessään kyky löytää tai valita hänet, vaikka se on Raamatun vastaista. “Ottaa vastaan uskolla” termissä on aivan sama rasite, siinäkin käsitetään ihmisellä olevan kyvyn ottaa vastaan, vaikka Raamatun mukaan usko on lahja.

Kol 2:12: “ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.”

Ef 2:8-9: “Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja- ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.”

Room 4:16: “Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä”

Silti oikein ymmärrettynä ottaa vastaan uskolla on ihan hyvä ilmaisu, sillä sulkeehan uskolla vastaanottaminen teot pois pois pelastuksesta.

9

Mielestäni Jumalan puoleen kääntyminen ja hänen eteensä tuleminen ovat ihan hyviä sanontoja nytkin.
Ajattelen niin että kun ihmiset nyt ovat hädissään ja myös rukouksesta julkisesti puhutaan enemmän, siihen on hyvä reagoida niiden jotka ovat aktiivisia uskovia. Viisautta tarvitaan. Paras reaktio ei taida olla alkaa puhua suureen ääneen meidän maamme lankeemuksista tai edes Euroopan tasolla jotenkin moralismin tapaan. Olisiko enemmän luotettava siihen että kun hätä ajaa rukoukseen ja kirkkojen yhteyteen,on se kirkon aarre eli evankeliumi siellä tarjolla . Eli huolehtisimme siitä että rohkeasti tuodaa esiin Jumalan sanan lupaukset. Paitsi ikuisen elämän toivo, meillä on myös annettavana ihmisille uusi elämä Jeesuksessa. Me voimme luottaa että Jumalan sana toimii kun ihmiset sen piiriin tulevat. Se panee tarkistamaan suuntaa. Elämä ei ole kenenkään ihmisen varassa, sen ihmiset voivat nyt nähdä. Eikä elämän onnea tuo raha eivätkä nautinnot, kun pahan voimat jylläävät. Tämän ajallisen elämän ja näkyvän lisäksi on muutakin. Kyllä näitä nyt moni miettii enkä pidä mahdottomana että postkristillinen eurooppalainen pudottaa nyt etuliitteen post pois. Eiväthän kaikki koskaan käänny, mutta moni kääntyy!

4 tykkäystä
10

Ovat toki! Kunhan niiden varaan ei vain rakenneta oppia, jonka mukaan syntinen ihminen voi omalla toiminnallaan pelastaa itsensä. Sellainen on Kristuksen ohi kävelemistä ja luottamusta omaan ratkaisuun, kykyyn osallistua itse vanhan luontonsa puolesta pelastukseensa.

Joh 15:16: "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.

11

Kysymys siitä, miten ihminen voi vaikuttaa omaan pelastumiseensa, on vaikea. Eikö Jumalan puoleen kääntyminen tai uskon vastaanottaminen ole ihmisen teko? Emme kuitenkaan usko ennaltamääräämiseen. Usko on tosin lahja siinä mielessä, että ihminen ei omin voimin voi alkaa uskoa. Selän kääntäminen Jumalalle on teko, eikö sitten hänen puoleensa kääntyminenkin.

1 tykkäys
12

Ei se nykyaikana taida toimia. Mutta VTn profeetat ja apostolitkin olivat aika suorasanaisia ihmisten synteihin nähden. Oma aikamme ei sellaista sietäisi.

13

Ei ole mielestäni vaikea. On nimittäin jo järkenkin vastaista, että synteihnsä kuollut ihminen voisi vaikuttaa omaan pelastumiseensa. Eihän kuollut voi mitään tehdä. Hän voi ainoastaan hylätä pelastuksensa, jolloin hänen kuolemansa muuttuu ikuiseksi kuolemaksi.

Kol 2:13: “Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,”

Tuo lihan ympärileikkaamattomuus tarkoittaa nimenomaan sitä, että syntistä luontoamme ei ollut vielä poistettu meistä ja niin me olimme kuolleet, mutta Jumala teki meidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa kun herätti hänet kuolleista, kuolleista, joista minäkin olin yksi.

Ennaltamäärääminen taas tarkoittaa sitä, että Jumala on ennaltamäärännyt ihmiset pelastukseen evankeliumin kautta. Usko evankeliumiin on sama asia kuin uskoa pelastukseensa.

Minulle itselleni on suuri lohtu, ettei pelastus ole omissa käsissäni, koska silloin en koskaan voisi olla siitä varma. Mutta nyt kun evankeliumin sanassa oleva voima on vaikuttanut minussa uskon tiedän olevani pelastettu riippumatta siitä millainen tai miten syntinen olen. Juuri uskon kautta olen laittanut pois kaiken sen mitä itsessäni olen ja mihin kykenen ja uskon pelastukseni sen varaan mitä Kristus on ja mihin hän kykenee.

2 tykkäystä
14

Mutta jos ihminen hengellisesti kuolleessa tilassa voi hylätä pelastuksen, hänhän silloin voi tehdä jotain. Puhutaan myös heräyksestä. Se on tila, jossa Jumala puhuttelee ihmistä. Onko ymmärrettävä niin, että siinä ihminen havahtuu kuollesta tilastaan? Sen jälkeen hän kääntyy joko Jumalan puoleen tai takaisin kuolemaan.

Ei tämä ole minulle niin pläkkiselvä kuin ehkä muille. Mutta se on lopulta kuitenkin teologisen tason kysymys, joka ei käytännössä ole kovin oleellinen.

15

Eikö niin, että me olimme kuolleet yhdessä Kristuksen kanssa kun hänet haudattiin meidän syntimme taakkanaan. Jumala kuitenkin herätti hänet kuolleista ja meidät hänessä, siis yhdessä hänen kanssaan, kuten Raamattu sanoo. Tässä on herätys!

Ef 2:5-6: “on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut- ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,”

Emme siis voineet herätä itsessämme, vaan hänessä, yhdessä hänen kanssaan. Näin meidän elämämme on kätkettynä Kristuksen kanssa, siis todellinen elämämme joka ilmestyy täytenä silloin kun hän jonka elämästä jo nyt olemme uskossa päässeet osallisiksi, ilmestyy kirkkaudessa.

Kol 3:3-4: “Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.”

Muut kuolleet eivät sen sijaan herää, koska he ovat mielistyneet tähän maailmaan ja omaan vanhurskauteensa. Siinä syy miksi he hänet torjuvat, vaikka Jumala heitäkin vaikuttavan sanansa välityksellä koettaa herättää.

Luuk 5:32: “En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen.”"

Ongelma heidän kohdallaan on siis siinä etteivät he herää Kristuksen kanssa ja näe syntiänsä tunnustaen sen, vaan pitäytyvät itsessänsä. Raamatun yksiselitteinen sanoma kun on syntien anteeksiantamus Kristuksen tähden, joka sijassamme kävi kuolemaan, jottei meidän tarvitsisi kuolla.

2Kor 5:15: “ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.”

Monet kuitenkin elävät itselleen, eivätkä nouse ylös kuolemasta hänen kanssaan.

16

Ei sietänyt profeetojenkaan aikaan. Eivät profeetat ole kai koskaan olleet kovin suosittuja.

2 tykkäystä
17

Kristityt ovat luterilaisen käsityksen mukaan ns yleisen pappeuden kautta saaneet tehtävän julistaa evankeliumia Jeesuksesta jossa Jumalan rakkaus on kohdattavissa tässä elämässä ja jossa on myös tie ikuiseen elämään eli taivaaseen. Myös Jumalan tahdon mukaisen elämän esillä pito ja siihen kehottaminen itsekunkin vajavuuksista huolimatta on minusta osa tätä lähetin tai “papin” hommaa…

Kirkon työntekijänä ainakin toistaiseksi olevana koen että on lahja saada toteuttaa tuota tehtävää työkseen. Ristiriitoja tietenkin on, ja välillä kokee että olisiko paras tehdä jotain muuta palkan eteen. Tiettyjä eväitä kuitenkin on, eikä kirkko ole suinkaan huono vaihtoehto kun miettii millä keinoin omaa ruutua aikoo täyttää.

9x pitää uskollisesti luterilaisen yksin armosta -opin näkyvyydestä huolen. Se on hyvä että perustus on selvillä. Olen samaa mieltä että vain Jumala voi muuttaa armossaan sekä ihmisen elämää että viedä taivaaseen.

Kuitenkin on myös niin, että kun jaamme sanaa ihmisille tässä lähetystyössämme - Huom olenmme monin paikoin ohuesti kristillinen maa - mukana on kutsu kääntymiseen. En näe että siksi tulee tästä Jumalan valinnasta ja ihmisen valinnasta tehdä ainakaan normaalisti sellaista teologista kynnystä tai hämmentävää selitystä vaan yksinkertaisesti julistaa sanaa. Kertoa evankeliumi ja kutsua seurakuntiin ihmiset sellaisina kuin he ovat.
Sanamuodot ja myös julistuksen tavat saavat vaihdella. Tärkeintä on että Jumalan rakkaus saisi kauttamme vetää ihmisiä heidän kysymystensö ja ahdistuksen keskeltä. Pyhä Henki toimii miten haluaa, olkaamme avoimet hänelle itse.

2 tykkäystä
18

Suomessa oli vielä 70-luvulla vahvaa kristilisyyttä, elettiin herätysten aikoja. 50 vuodessa paljon on muuttunut. Aineellisen elintason nousu on tehnyt meistä itseriittoisia, ja sähköisen median aluevaltaukset ovat tuoneet paitsi hyvää myös pahan entistä konkreettisemmin keskellemme. Nyt elämme varsin kouriintuvasti aikaa, josta kiusaaja paratiisissa kertoi:“Tulette tietämään hyvän ja pahan.” Nyt jos koskaan aiemmin nämä ovat tiedossamme. Näin itse koen.

5 tykkäystä
19

Hyvin sanot tuosta elintasosta ja teknologiasta. Sellainen tietty kupla särkyi jo koronan myötä, nyt viimeistän lähialueella riehuvan sodan vuoksi. Itseriittoisuus ja liian turvallisen tuntuinen elämä lintukodossa kaukana pahasta maailmasta ovat tietenkin totta vain osalle, joskin aika isolle osalle meistä. Samaan aikaan meillä on ollut näet paljon vähäosaisia, henkisesti ja taloudellisestikin ahtaalla olevia ihmisiä.
Mutta “suuri kuva” on todellakin ollut, että meillä on ollut suomalaisina varaa puuhastella turhuuksia ja myös riidellä pienistä asioista. Kun ruusuinen todellisuus särkyy, tulee mieleen, että voisiko tämä sinänsä kauhea kriisiytyminen tuoda myös ihmisten arvojärjestyksen muutosta ja jopa herätystä mukanaan.

Herätysten aikojen muisteluun ja niiden paluun toivomiseen suhtaudun hiukan ristiriitaisin tuntein. Ei tuo meidän nuoruutemme aika ollut pelkästään positiivista hengellisesti. Herääminen ja ihmisten uskoon tulo toki oli. Mutta mentiin myös harhaan, ja jälkeenpäin esim, kansanlähetysläiset ovat pyytäneet anteeksi hengellistä väkivaltaa. Itsekin muistan ja lähipiiristä tiedän, että innokas uskovaisuus saattoi olla aika … tyhmää. Tietty kaavamainen ajatus siitä, miten ihmisiä käännytetään, rikkoi sellaisia asioita mitkä olivat arvokkaita olleet siihen asti. Luotiin turhaa kärjistämistä “kasvatuskristillisyyden” ja herätyskristillisyyden välille. Peloteltiin viimeisten aikojen tapahtumilla jne. Vähäteltiin sitä että ihmiset olivat kasvaneet lapsesta asti uskoon. Kirkkokansaa jaettiin nimikristittyihin ja tosikristittyihin.

Nyt on erilainen aika monin tavoin. Kristillinen tieto on ohentunut. Nyt ei enää ole kysymys siitä että pidetään missioita joissa uskovaiset tulevat uskoon. Nyt on paljon uskosta vieraantuneita, kirkko on menettänyt suuren osan jäsenistään, ja lisää menee. Muut uskonnot ovat meillä vallanneet paljon alaa. Idän uskontojen ja islamin lisäksi ihmisiä kiinnostaa suomalainen ns. pakanauskonnollisuus tai kansanuskonto.

Olen evankelioinnin kannalla, jos se on mietittyä ja sopusoinnussa perinteisen luterilaisen uskomme kanssa. Kirkolla on hyvät eväät kun sillä on sana ja sakramentit. Kirkon järjestöt ovat hyviä ja koeteltuja mutta ne tarvitsevat uutta virtaa ja uusien työtapojen löytämistä. Herätysliikkeiden kannattaisi tehdä yhteistyötä nykyistäkin enemmän. Samoin niiden ei pitäisi hylätä paikallisseurakuntien ja kirkon työntekijöiden sekä tavallisen kirkkokansan resursseja.

Herätyksiä tulee tai ei tule. Silti jokaisessa jumalanpalveluksessa ja myös monissa pienemmissä hetkissä ja kohtaamisissa kristityt kohtaavat yhdessä Jumalan ja hänen sanansa toimii ja vaikuttaa tänäänkin. Olisi tietysti hyvä jos kansamme suurin joukoin kääntyisi etsimään Jumalan tahtoa ja turvautuisi häneen. Realismia on kuitenkin, että yhteiskuntamme on moniarvoinen. Meidän tehtävämme on pitää valo palamassa siellä, missä Kristus on läsnä. Jokainen ihminen joka turvautuu Herraan, on yhtä arvokas. Ei vain suurten joukkojen herääminen.

3 tykkäystä
20

Itse tulin uskoon myös 60-70 lukujen taitteessa. Herätyksestä tai ylipäätään uskosta en tiennyt mitään, tulin uskoon yhden kirjan välityksellä. Mutta ilmeisesti Pyhä Henki vaikutti kuin “ilmassa” noihin aikoihin.

Myöhemmin menin opiskelijaseurakuntaan, ja sain kyllä paljon hyvää tietoa, mutta imin myös huonoja asenteita. Juuri noita joita mainitsit.

Se löi leimansa ajattelutapoihini vuosikausiksi, koska tulin uskoon täysin maallistuneelta taustalta, joten ei ollut kokemusta muusta hengellisyydestä eikä siis mitään vertailukohtaa. Se ilmenee itsessäni yhä turhana kriittisyytenä. On ollut vaikea kasvaa eroon nuoruuden mustavalkoisesta hengellisyydestä.

1 tykkäys